Mitä mieltä olette seuraavasta:
Oppilas A varastaa koulusta sormivärin jonka heittää puskaan josta oppilas B sen noutaa. Tämän jälkeen ala-asteen oppilaat A,B,C,D,E ja F leikkivät värillä ja suttaavat sillä mm. kiipeilytelineen.
Rehtori toimittaa lasten kotiin tiedon, että lapset joutuvat jäämään koulun jälkeen telinettä puhdistamaan. Tähän mennessä puhdistetty pari tuntia ja toinen mokoma vielä menee.
Rehtori ilmoittanut, että ellei saada putsattua kunnolla niin kunnan miehet tulevat maalaamaan ja suttaajilta peritään yhteisvastuullisesti 200 euroa kuluja.
Vanhempien kanssa asiasta ei ole neuvoteltu. Ainoastaan lähetetty kotiin tieto, että näin tapahtunut ja lapset joutuvat yrittämään putsaamista koulun jälkeen parina päivänä.
Voiko tuon ikäisiltä vaatia ymmärrystä tällaiseen?
En väitä, että olisi pitänyt jättää rankaisematta mutta ei aikuistenkaan kohdalla noin toimita, että laitetaan "pakkotöihin"?
Oppilas A varastaa koulusta sormivärin jonka heittää puskaan josta oppilas B sen noutaa. Tämän jälkeen ala-asteen oppilaat A,B,C,D,E ja F leikkivät värillä ja suttaavat sillä mm. kiipeilytelineen.
Rehtori toimittaa lasten kotiin tiedon, että lapset joutuvat jäämään koulun jälkeen telinettä puhdistamaan. Tähän mennessä puhdistetty pari tuntia ja toinen mokoma vielä menee.
Rehtori ilmoittanut, että ellei saada putsattua kunnolla niin kunnan miehet tulevat maalaamaan ja suttaajilta peritään yhteisvastuullisesti 200 euroa kuluja.
Vanhempien kanssa asiasta ei ole neuvoteltu. Ainoastaan lähetetty kotiin tieto, että näin tapahtunut ja lapset joutuvat yrittämään putsaamista koulun jälkeen parina päivänä.
Voiko tuon ikäisiltä vaatia ymmärrystä tällaiseen?
En väitä, että olisi pitänyt jättää rankaisematta mutta ei aikuistenkaan kohdalla noin toimita, että laitetaan "pakkotöihin"?
Vastaukset 40
Vanhimmat
Oikein hyvin toimittu ja oikea ratkaisu rehtorilta/koululta. Juuri näin pitää toimia... Hölmöilystä pitää rankaista. Meillä on koulussa sama systeemi. Jos esim joku räkii portaat täyteen limaräkää, hän ne siitä itse myös putsaa... jne.
No ehkä tuo sinun tapaus kuulostaa rajulta jos kyseessä on ekaluokkalaiset, mutta muuten ihan asiallinen ja oikea tapa mielestäni...
Minun käsittääkseni aikuistenkin maailmassa on kolme eri tapaa suorittaa rangaistukset, arestirangaistus, vahingonkorvaus ja yhteiskuntapalvelu. Eikös tuo lasten rangaistus ole juuri tuota viimeistä muotoa?
Aikuisten maailmassa kun tekisit vastaavan tempun niin saisit itse päättää korvaatko vai putsaatko.
Aikuisten maailmassa ei voitaisi pakottaa putsaamaan - avuttomat lapset viodaan pakottaa.
tulee silloin "avuttomia" kun kyse on rangaistuksesta. Varsin omatoimisia ja "reippaita" kuitenkin olivat väriä varastaessaan ja sillä yhteistä omaisuutta sotkiessaan.
Aikuisten maailmassa joutuisit sekä korvaamaan vahingon rahallisesti että sovittamaan teon joko yhdyskuntapalveluna, sakkoina (vahingonkorvauksen lisäksi) tai arestirangaistuksena. Vahingonkorvaushan ei sinänsä ole vielä mikään rangaistus.
Enemmän tietoa siitä, että mitä teosta voi seurata. Ei pidä aikuisten tuomioita verrala ala-asteikäisiin lapsiin.
Kyllä on väärin laittaa lapsia myrkyillä telineitä putsaamaan. Asia olisi voitu varmasti hoitaa muutenkin ja ihan ilman laittomuuksia.
on usein sitä tietoa enemmän juuri siksi, että he ovat vahingosta viisastuneet tai ainakin joutuneet vierestä seuraamaan, miten pulaan voi sössimällä joutua! Ap.n lapset eivät liity näiden fiksujen aikuisten joukkoon, jos vanhemmat estävät terveen pulaan joutumisen!
Oletko huomannut, että nykyään on monia aikuisiakin, jotka eivät halua/kykene kantamaan vastuuta. Taktiikka on kiistää viimeiseen asti ja sen jälkeen selitellä.
Kukaan ei mene pilalle siitä, jos kerran vähän liuottimia käyttää. Onhan niitä hengityssuojaimiakin!
Rangaistuskäytäntö vaikuttaa erinomaiselta ja viesti menee lapsille varmasti perille. Vanhempana sinun tehtäväsi on tukea koulua ja kannustaa lasta kohtaamaan tekonsa seuraukset. Jos asetut poikkiteloin vaarannat lapsesi moraalin kehittymisen.
Olen sitä mieltä, että tapauksesta olisi pitänyt keskustella myös lasten vanhempien kanssa siten, että paikalla olisivat olleet nuo lapset, heidän vanhempansa ja koulun edustaja.
Ei aikuistenkaan maailmassa voidan niin toimia, että joku rehtori tosta vaan määrää pakkotöihin.
Hyvä, lisää tälläistä toimintaa. Hienoa, että rehtori puuttui asiaan heti.
Tässä se nähdään, kun koulusta puututaan niin vanhemmat jupisee.
Kyllä kouluikäinen tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Saako varastaa, saako sotkea jne..
Mikäli sitä katsottaisiin "läpi sormien" lapset oppisivat että se on sallittua.
Kyllä kouluikäiseltä voi vaatia vastuuta teoistaan! Kouluikäinen todellakin ymmärtää toimineensa väärin ja tuo on kaikkein paras tapa hoitaa asia!
Hämmästelen sinua! Kun lapsesi saa tästä rangaistuksen, mikä vähän tuntuu, todennäköisesti hän ei heti tee sitä uudelleen! Sinun tehtäväsi on sanoa lapsellesi, että "kun toimii väärin, siitä seuraa rangaistus"! Outoa hyssyttelyä sinulta!
Mitä neuvottelemista asiassa pitäisi olla vanhempien kanssa? Rehtori määrää koulussa, vanhemmat - toivottavasti (?) - kotona! Ei aikuisiltakaan poliiisi kysy, millaisen rangaistuksen haluaisit, kun ajat ylinopeutta!
Miksi vanhempien kanssa olisi pitänyt asiasta neuvotella? Luuletko että poliisi tulee neuvottelemaan kanssasi, jos lapsesi tekee myöhemmin rikoksia, että saako lapsesi ottaa kiinni tai saako häntä sakottaa?
En tiedä, minkä ikäisiä "tuonikäiset" ovat, mutta siitä olen ihan varma, että kouluikäinen kyllä tietää mikä on sallittua ja mikä ei. Ja jos ei tiedä, on kyllä jäänyt jotain olennaista kotona opettamatta.
Sinuna olisin iloinen, että lapsi nyt saa sellaisen oppitunnin, että ei kovin helposti lähde hölmöilemään joukon mukana toista kertaa. Eikä - toivottavasti - joudu toista kertaa elämässään näin ikävään tilanteeseen.
Olisit ehkä voinut viedä lapsille vähän välipalaa varmistaaksesi heidän jaksamisensa ja sen, että he ymmärtävät sinunkin olevan sitä mieltä, että yhteisiä sääntöjä kunnioitetaan.
Ylinopeudesta on käsitykseni mukaan säädetty lailla. Tuollaisesta pakkotyörangaistuksesta ei ole.
ole, että siivoaa omat sotkunsa...päätäkö olisi pitänyt silittää ja sanoa, että jatkakaa samaan malliin vaan.
Kyllä joku muu siivoaa...ootte te ihme tyyppejä.
Onneksi suurin osa kirjoittajista omistaa sen kuuluisan maalaisjärjen.
sotkee, myös siivoaa, meillä on kotonakin periaate.
pitänyt tehdä tässä tapauksessa?
kiitellä ja kehua onnistuneesta yhteistyöstä (teamtyö on tulevaisuutta!), omatoimisuudesta ja innovatiivisyydestä!
Myös kyseisten lasten vanhemmat olisivat menneet hommiin. Olispa tullut myös nopeammin tehdyksi, ehkä peräti tunnissa!!
Nyttemmin olen kuullut, että tuo vahingonteko oli tapahtunut kouluajan ulkopuolella - onko tuollaisessa tapauksessa koululla rankaisemisoikeus keskustelematta lasten huoltajien kanssa.
Lisäksi olen kuullut, että väriä poistetaan liuottimilla eikä lapsilla ole mitään suojaimia - taitaa olla työsuojelurikos?
Jos koulun oppilaat ovat tärvelleet koulun omaisuutta on koulu oikea rankaisija. Sitä paitsi jälkien siivoaminen ei ole mikään rangaistus vaan vähintä mitä lapsille tulee tuosta toiminnasta seurata.
Todennäköisesti maalia poistetaan vahvimmillaan asetonilla= kynsilakan poistoaine.
Ota nyt hyvä äiti asiasta oppia ja opasta lastasi kantamaan tekojensa seuraukset. Jos opetat lapsellesi oman asenteesi olette muutaman vuoden kuluttua pulassa kun isommaksi varttunut piltti onkin tärvellyt keinun sijaan naapurin bemarin! Lähes kaikki kommentoijat ovat sitä mieltä, että seuraamus on hyvä.
asenteella kirjoitettu. Vain minä ja minun oikeuteni ovat tärkeitä, velvollisuuksia minulla ei ole, tarpeeni ja mielihaluni tulee minun saada toteuttaa _heti.
Jos kyseessä on koulusta otettu väriaine, ei se voi olla myrkyllinen, lasten kanssa ei sellaisia voi käyttää. Jos tehtävä on sinusta lapsellesi liian vaikea ja vaivalloinen, tee se hänen puolestaan. Kaikkia toilailuja ei tarvitse veronmaksajilla maksattaa. Ja jos annat lapsen kantaa vastuunsa ja tekojensa seuraukset, voi hän parhaimmillaan oppia ajattelemaan ennen toimimistaan. Ja jos oikein paljon oppii, voi levittää oppiaan muillekin.
Työn tehtyään voi heidän kanssaan iloisina todeta, että tulipa mogattua, mutta hei, ei se mitään, me siivosimme jälkemme. Hieno juttu.
Meillä rehtori kielsi koulun alueella "oleilun" kolulajan ulkopuolella juuri tällaisten lieve ilmiöiden vuoksi.
Missä on taas vanhempien vastuu?
Kyllä se niin on ett jälkensä joutuu aina siivoamaan tai maksamaan kalliisti jollekin muulle siivouksesta.
Kouluikäinen lapsi tietää jo tekonsa seuraukset.
Eli päästäisitko itse lapsesi siivoamaan töhryjä Vandalexillä suojaimena pelkät kumihanskat.
kävin tuota tilannetta katsomassa ja kun lapset joutuivat osin putsaamaan telineitä päätään korkeammalta niin tuota vandalexiä valui vaatteille ja iholle - myös oli selvä vaara, että ainetta roiskuu silmiin.
Käyttöturvallisuustiedotteet
Vandalex: http://www.s-taroil.fi/tiedostot/vandalex.pdf
Asetoni: http://www.kiilto.com/attachments/1/1/safety_notices/ASETONI [FIN].PDF
Muuta tietoa:
http://www.tyoturva.fi/toimialat/kemia/kemikaalitietoa.html
Niin, että onko se ala-asteikäisten lasten hommaa putsailla tuollaisilla kemikaaleilla?
Pitkälti se liittyy sinuun. Ehkä olisi ollut parempi siivouttaa koko sotku ammattilaisilla ja lähettää teille huoltajille lasku.
Että töhrijällä (hänen huoltajallaan) pitäisi olla oikeus päättää miten törimisjäljet poistetaan.
Esim. vanhemmat siivoavat, tai jos joku siihen palkataan niin vanhemmat päättävät kenet palkataan, se ei ole mikään automaatti että omistajalla on oikeus siivota ja laskuttaa.
Itse hämmästelen niitä vanhempia jotka ovat valmiita laittamaan lapsensa puhdistamaan sotkujaan vaarallisiksi luokitelluilla kemikaaleilla joita edes aikuiset eivät saa käyttää ilman riittäviä suojaimia.
tämä tämmöinen ryhmä on? Kuinka luikertelen vastuusta -ryhmä vai? Mitäpä jos nyt keskittyisit opettamaan lapsellesi, ettei töhritä, ettei hänen tarvitse altistua liuottimille kovin usein!
nuo neuvot. Asiakassuhdetta ei ole.
Koulu tilaa kaupungin tilapalvelusta korjaajan. Sieltä tulaan arvioimaan vahinko. Korjaavat jos osaavat ja aikaa on. Muutoin tilaavat yksityiseltä korjaajan. Vanhemmilta ei kysellä lupaa korjailla, toistan ei kysellä. Kerran vielä, ei kysellä. Tilaaja tuottaja-malli toimii kuin junan vessa. Kertauksen vuoksi, vanhemmilta ei kysellä lupaa korjata. Lasku tulee, sen voi yrittää kiistää. Käytännössä se tulee kiistäjälle kalliiksi kun syylliset on tiedossa, prosessi pitkittyessään kallistuu.
Santana että tollasia kakaroita löytyy aina. Pöllivät ja sotkevat.
Lapsi ja lapsen vanhemmat vankilaan tai Siperiaan.
NIIH!
On hienoa huomata, että valtaosalla teistä kirjoittajista on edelleen maalaisjärki tallella tässäkin suttausasiassa. Kasvatatte varmasti lapsenne toimimaan moraalisesti oikein. Kaikki eivät niin kuitenkaan tee, ja sitä laskua maksetaan jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän.
Huolestuttavaa on huomata, että kasvattajien joukossa on näitä henkilöitä, jotka eivät ymmärrä, että tässä yhteiskunnassa on säännöt, jotka koskevat myös omia rakkaita lapsia. Huolestuttavaa on se, millaiseksi nämä kasvattajat kasvattavat oman jälkikasvunsa.
On ehdottomasti oikein - ja vain oikein - että ajattelemattomuuttaan tihutöitä tehneet ala-asteikäiset lapset joutuvat omalla työllään korvaamaan aiheuttamansa vahingon. On hienoa, että kouluissa on tuollaista "työpalvelua", ettei asiasta kuin asiasta päästä eroon papan tai mamman lompakon seteliosaston avulla. Siinä sotkujansa siivotessaan lapset eivät kärsi suhteettoman paljon, mutta kärsivät tylsästä työstä sen verran, että varmasti seuraavan kerran muistavat käyttäytyä sääntöjen mukaan.
Alkuperäisen keskustelun aloittaneen vanhemman pitäisi mielestäni olla tyytyväinen koulun toimintaan, eikä suinkaan arvostella sitä. Onneksi kouluissa sentään on vielä selkärankaa!
Lapset ovat lapsia ja he toimivat hyvin usein ajattelemattomasti. Kyse ei ole siitä, että he olisivat pahoja. He hakevat rajojaan. Nämä rajat heille pitää opettaa ja opettaminen sujuu usein hyvin juuri toiminnan kautta. Oli kyseessä kuinka kiltti lapsi tahansa, hän voi mennä porukan mukana tekemään tyhmyyksiä, vaikka tietääkin, että tekee väärin. Tällöin myös kiltin lapsen täytyy saada asiasta opetus. Ja hän oppii sen kyllä.
Aika on muuttunut kovasti. Muistattekos vielä toimintakaavan, kun meidän nykyisten aikuisten omina kouluaikoina joku koulukaveri tai juuri me itse teimme typeryyksiä? Toimintahan meni suunnilleen keskivertoperheissä niin, että ensin koulussa annettiin kuulla kunnia. Sen jälkeen otettiin kotiin yhteyttä ja kotona vasta saikin kuulla kunniansa koulun volyymiin verrattuna potenssiin viisi, kun oli tehnyt jotain tyhmää ja munannut itsensä. Näin sen pitäisi ollakin. Kodin pitäisi myös muistaa tukea koulun kasvatustyötä.
Miten menetellään nykyisin monessa kodissa? Kun koulusta tulee viesti, että lapsenne on toiminut koulun ja yleisten sääntöjen vastaisesti töhrimällä sormivärillä koko kiipeilytelineen ja tämä sotku lapsen täytyy myös itse siivota, kotona nostetaan kova äläkkä. Ajattelemattomasti toiminutta lasta ei suinkaan ojenneta oikealle polulle kuten pitäisi, vaan haukutaan suureen ääneen lapsen kuullen koulu, rehtori ja opettajat - mahdollisesti myös naapurin mukulat, jotka ovat yllyttäneet oman lapsen huonoon tekoon. Niinpä.
Maalaisjärki käyttöön!
"Rehtori toimittaa lasten kotiin tiedon" lainattuna tekstistä, vanhemmat on siis tietoisia toimista ja tässä vaiheessa sitä olisi voinut toimia ja hoitaa sen vanhemman velvollisuuden ja keskustella rehtorin kanssa, että meijän villemaija kohtaan tehdään nyt suurta vääryyttä ja kaivaa se lompakko sieltä taskusta ja maksaa ne puhdistus kustannukset.
Kouluikäiset lapset ovat jo vastuussa tekemisistään ja heidän on myös ymmärrettävä tekojensa seuraukset. Vanhempana minä sanon sen, että koulu ja vanhemmat ovat samassa veneessä ja vastuussa rakkaan jälkikasvumme kasvatuksesta ja rajoista.
Se, että koulun omaisuudella tehdään ilkivaltaa niin kouluntehtävä kantaa siitä myös vastuu. Vanhempien kanssa neuvottelu olisi varmasti johtanut jonkun kohdalla, edellä mainitsemaani tapaukseen ja opettanut vain sen, että teen mitä tahansa niin vanhempani, kun ovat minun palvelijoita, niin he hoitavat tämänkin asian puolestani. Niiden vanhempien kohdalla, jotka eivät yritä tehdä lapsensa kulusta mahdollisemman tasaista se olisi sitten johtanut tilanteeseen, että he olisivat putsanneet ja joku olisi päässyt palkähästä.
Mielestäni ihan oikein toimittu. Jos lapsi kotona keksii heittää lattialle koko laatikon sisällön, niin tuskin siitäkään aletaan neuvotella, että siivoaisikohan äiti tämän vai laitetaanko lapsi "pakkotöihin". Ihan samalla tavalla koulussakin. Vahinkohan on ihan asia erikseen, mutta tuskin kukaan vahingossa maalaa koulun omaisuutta ensin näpistettyään maalin.
Tulee aika kalliiksi laittaa lapset jälki-istuntoon ja tilata maalarit maalaamaan teline uudestaan.
Vai kenen se sitten pitäisi siivota? Rehtorin? Opettajan? Siivoojan? Talonmiehen?
Mutta eihän tästä kannata ihan älyttömästi murehtia. Lapset nyt joskus saa päähänsä kaikenlaista tyhmää, mutta ei siihen loppujen lopuksi maailma kaadu. Kyllä he tuosta oppivat, että seuraaavalla kerralla kannattaa purkaa taiteen paloaan paperiin eikä telineseen. Ei tässä ole mitenkään tulevaisuus pilattu.
Voin nyt tässä paljastaa, että kyllä sitä jotain tuli opittua lapsena, kun kerran sotkin koulun ikkunan banaanilla. *nolona*. Ei sen jälkeen tullut toista kertaa mieleen sotkea koulun omaisuutta banaanilla, ja ihan kelpo kansalaiseksi olen kasvanuut. Olen nykyään muuten ravitsemisalan ammattilainen, että ruoan kunnioistuskin on kaikeksi onneksi tallella.
Alle 18-vuotiaat eivät tietääkseni saa käyttää myrkkyjä.
Tuossakin olisi voinut antaa lapsille rangaistuksesti vaikka koulun tilojen siivoamista ja siivoojat joilla on riittävästi ikää olisivat putsanneet telineitä.
Kyllä lapset varmaan olisivat ymmärtäneet, että sen töhrinnän takia joutuvat koulun jälkeen siivoamaan - vai väitättekö muuta?
oikein. Jäin ihmettelemään miten sinun mielestäsi sitten olisi pitänyt toimia?
Että rehtorilla on oikeus määrätä "rangaistus", eli tässä tapauksessa telineen puhdistus, jos koulun oppilaat ovat sen sutanneet kouluajan ulkopuolella - ja neuvottelematta vanhempien kanssa.
Samalla logiikalla jos sinä teet jotakin väärää ja työnantajasi saa sen tietää niin työnantajasi saa määrätä sinulle "rangaistuksen" - oletko todella sitä mieltä?
Vaiko saako vain lapsi rangaista heidän "työnantajansa"?
Ja millaisissa jutuissa koulu saa rangaista lapsia siitä mitä he ovat vapaa-aikanaan tehneet?
Entä sinun työnantajasi "rankaisuoikeus"?
työnantajani omaisuutta tahallani, vaikka sitten vapaa-ajallani, niin takuulla hyväksyn sen, että työnantajani teettää korjaavat toimenpiteet minulla. Koskien tietenkin vain sitä tapausta, että nimenomaan olen kajonnut työnantajani omaisuuteen.
Tässä tapauksessa kyseessä ei ole varsinaisesti edes rangaistus vaan aiheutetun vahingon korjaaminen ja samalla oppimistilaisuus syy-seuraussuhteista ja yksilön vastuusta noudattaa yhteisiä sääntöjä.
Mitähän olisit vanhempana koulun kanssa neuvotellut?
Ehkä olisin neuvotellut siitä miten puhdistus toteutetaan. Mekaanisesti vai myrkyllisillä kemikaaleilla joita ei periaatteessa saa luovuttaa alle 18 vuotiaille.
Tietysti myös sen olisin ottanut puheeksi, että missä määrin lapset ovat ymmärtäneet tekonta. Eli on 100% puhdistus kohtuullinen rangaistus vai pitäisikö sitä lasten iät huomioiden sovitella.
http://www.lakineuvo.fi/lakineuvonet/index.php?option=com_content&task=view&id=122&Itemid=50
mikä on luvatonta ja mikä ei. Koulun omaisuuden turmeleminen tiedetään vääräksi teoksi. Sotketun omaisuuden siivoaminen kokonaisuudessaan on ikätasoon nähden sopiva rangaistus. Sen mikä jaksaa sotkea, jaksaa myös siivota. Etenkin kun sotkijoita on monta.
kuullut curling-vanhemmista?
Anna lapsesi oppia virheistään! Rehtori olisi päässyt helpommalla, jos olisi teettänyt työn ulkopuolisella ja lähettänyt sinulle laskun. Hän halusi kuitenkin nähdä vaivaa, jotta sinun lapsellasi olisi tilaisuus oppia. Tätä sanotaan kasvattamiseksi.
Et ole valinnut taisteluasi kovin viisaasti.
... niin reksi ei voi tilata kunnan miehiä tekemään ja sitten lähettää laskua. Yleensä nimittäin maksaja saa päättää, mistä työ tilataan. Eli isällä tai äidillä on mahdollisuus vaikka itse tehdä homma. Kasvatuksellisesti paras vaihtoehto on, että tuhrijat joutuvat hommiin itse, mutta siinäkin on rajansa, paljonko saa kerrallaan teettää.
Että vielä maksaja päättää... Voitko olla vielä tietämättömämpi? Ei vanhemmat ole asiakkaita, joita palvellaan tällaisessa asiassa. Olkoon kiitollisia, että joku jaksaa ohjata lapsia rehtiin peliin. Voihan vinku!!!!! Enkä vanhempana kyllä pyllyn pyyhinnän lisäksi korjaa lasten tekemiä sottauksia, maalia - on se kamalaa. Kyllä rajoittaa pitäisi lasten orjuuttamista - raukat!