Neuvoa

Osaako joku sanoa että missä tapauksessa isä voi vaatia yhteishuoltajuutta vaikka äiti lapsineen elää kunniallista elämää ja taloudellisesti pärjää nyt paremmin kun silloin kun asuivat avomiehen kanssa?? Mies uhkailee vievänsä asian oikeuteen jos ei saa yhteishuoltajuutta. Äit ei millään muodoin kiellä lasta ja isää tapaamasta toisiaan mutta ne tapaamiset ym pitäisi mennä miehen ehdoilla. Äiti haluaa pitää yksinhuoltajuuden.
7751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

harvoin lähdetään muuttamaan.

Mulla on yksinhuoltajuus ja isä lähti oikeudesta asti hakemaan yhteishuoltajuutta -turhaan. Vanha päätös pysyi muuttumattomana.

Anna isän uhota ja ottaa vaikka lakimiehen siihen ja viedä asian oikeuteen. Ole hermostumatta ja toimi itse täysin laillisesti.

Onhan sinulla kotivakuutus? jos ei, niin kiireen vilkkaan ottamaan, sillä siihen kuuluu myös oikeusturvavakuutus mahdollisen oikeuskäsitelyn osalta. Tuo on hyvä juttu, että annat isän tavata lasta.

Äänestä
  • Kiitos sinulle. Kyllä minulla on kotivakuutus,mutta pelottaa vaan niin.

    Äänestä

  • kysyvä:/ kirjoitti:

    Kiitos sinulle. Kyllä minulla on kotivakuutus,mutta pelottaa vaan niin.

    hurjasti, olihan kyse kuitenkin lasteni hyvinvointiin liittyvästi erittäin tärkeästä asiasta. Mutta yritä vaan vetää arkea rauhallisesti ja niin normaalisti eteenpäin kuin vaan mahdollista ja kysele jo nyt alustavasti hyviä lakimiehiä (perheasioihin perehtyneitä) valmiiksi, niin on sitten rauhallisempi olotila sinulla odotella exäsi lakimiehen mahdollista yhteydenottoa.

    Äänestä

  • kysyvä:/ kirjoitti:

    Kiitos sinulle. Kyllä minulla on kotivakuutus,mutta pelottaa vaan niin.

    Mun ex yritti mustamaalata mua niin etta yritti leipoa musta juopon. Kun lahdin ravintolaan absolutisti kaverin kanssa enka itse halunnut juoda viinaa myoskaan niin kummasti "viereisesta poydasta olevat kivat ihmiset" tilasivat meille molemmille alkoholijuomat !!! Kumpikaan meista ei koskenut juomiin. Kylla se ex yritti kaikki keinot.

    Äänestä

  • rtrtrt kirjoitti:

    alkoivat kerrostalossani takemmin seurata mitä kodistani kuului, ja olivat kuulemma tekemässä meistä isänöitsijälle valitusta, kun meiltä kuului meteliä. Sain kuulla tuosta aikomuksesta oikeuskäsittelyssä :( Ei sitä valitusta koskaan kuitenkaan tehty, liekö syynä tavallinen perhe-elämä, johon tietenkin sisältyy jonkin verran lasten elämisen ääntä.

    Mutta siis, ei ole vierasta tuokaan, että yritetään tekemällä tehdä toisesta hulttiota.

    Äänestä

  • tuttavat kirjoitti:

    Varaudu myos siihen etta ex miehesi voi valokuvata millaisia miehia sun asuntoon tulee.. sita sit oikeudessa puidaan etta toi oli sahkomittarilukija toi mun miesystava toi on vieras , lie mennyt naapuriin ym.. Jos se ex innostuu niin se yrittaa leipoa susta hutsun, juopon, narkkarin.. mita vaan. Mun ex on laittanu musta jo 5 juttua poliisille.. ne poliisit aina pyytaa anteeksi etta niiden taytyy taas multa kysya tata .. ma olen ihan joo, ei se mitaan.. kyl naita on.. Onneksi poliiseilla on jarki paassa ja ne on kaikenlaista nahnyt.

    >>Onneksi poliiseilla on jarki paassa ja ne on kaikenlaista nahnyt>>
    Oliko tämä sitten kosto exäsi puuhiin?
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000033850115

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyvä :/ kirjoitti:

Osaako joku sanoa että missä tapauksessa isä voi vaatia yhteishuoltajuutta vaikka äiti lapsineen elää kunniallista elämää ja taloudellisesti pärjää nyt paremmin kun silloin kun asuivat avomiehen kanssa?? Mies uhkailee vievänsä asian oikeuteen jos ei saa yhteishuoltajuutta. Äit ei millään muodoin kiellä lasta ja isää tapaamasta toisiaan mutta ne tapaamiset ym pitäisi mennä miehen ehdoilla. Äiti haluaa pitää yksinhuoltajuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu