Kissa ulos

Minulla on todellinen ongelma. Minulla on kaksi sisäkissaa kaupungissa. Molemmat ovat löytökissoja, leikattuja, eli ovat ulkoilleet aiemmin.

Kesällä olen vienyt ne isän luokse maalle, jossa lähimpään naapuriinkin on 3 km. Ei isoja teitä. Ovat kissat olleet todella tyytyväisiä kun ovat päässeet ulkoilemaan, niiden olemus muuttuu täysin. Mutta mutta...!

Nyt minulla on todellinen moraalinen ja käytännönkin ongelma. Isäni luona asustaa iso leikattu kolli, jota omat kissani pelkäävät. Toinen tulee sen kanssa juttuun, mutta toinen ottaa jalat alle ja nukkuu piharakennuksissa, joista esimerkiksi savusauna sijaitsee kumpareen takana ilman näköyhteyttä pihaan.

Kissa ei näyttäydy, paitsi kun sitä aikansa huutelee. Tämä on aiheuttanut minulle jo aiempina kesinä huolta. Nimittäin ulkona yöpyvä kissa on alttiimpi vaaroille. Toinen ymmärtää lymyillä yöt vintillä, jossa paljon nukkumapaikkoja.

Nyt sitten menneen talven aikana... Huoh... On ilmestynyt ilveksen jälkiä jopa pihapiiriin.

Tämähän on kovasti suojeltu petoeläin, ja nyt ne ovat lisääntyneet siinä määrin että ainakin yksi niistä on ottanut pihapiirin omaksi reviirikseen. Eli riskit ovat nyt silminnähtävät.

Paikalla asustava kolli ei ole ollut ilveksen kanssa nokikkain, ja muutenkin ovat kissat onnistuneet sen kiertämään, mutta miten kauan?

Onko hulluutta enää suoda kissoilleni "kesälomaa"? On täysin selvää, että molemmat nauttivat ulkoilusta ja hiirestämisestä. Molemmat ovat todella tyytyväisen oloisia, kehräävät enemmän ja ovat välillä niin innoissaan metsän äänistä, että suuntaavat innolla ruohikoihin... Se asia on niin todettavissa. Mutta nyt kun petoeläimetkin ovat jo ulottuneet pihapiiriin, niin mitä voin tehdä? Pidänkö kissat helteelläkin kaupunkiasunnossa? Onko se todella ainoa keino?

En halua vastaukseksi nyt näitä mussutuksia eläimen pidosta sisäkissana niiltä ihmisiltä, jotka pitävät kymmentä kissaa kaksiossaan, vaan asiallisia, pohtivia mielipiteitä, mikä olisi tässä tilanteessa paras kissojen kannalta?
91026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jonkun toisen kesäloma-paikan kissoillesi, jossa ilveksiä ei olisi ? Eikä välttämättä sitä kolliakaan.
Ilves on todellakin suojeltu ja kissoille uhka, ainakin kaupunkilais-sellaisille.
Kyllähän kissat "kesäloman" tarvitsevat.

Äänestä
  • En tunne tässä ympäristössä ketään lähempää asustavaa, jonne voisin viedä kissat. Ongelma on vielä siinäkin, kun toisella on matkapahoinvointia. Molemmat kissat vihaavat matkustamista, joten kyllä se 70 km on maksimi.

    Petoja niin... En tiedä, en ikinä antaisi anteeksi itselleni jos toinen kissoista katoaisi tai näkisin pedon jäljiltä jääneen raadon. Haluan kuitenkin kissoilleni pitkää ikää. Mutta haluaisin suoda niille myös sen parin viikon jakson, jolloin saavat olla vapaana.

    Ne pysyttelevät hyvin lähellä taloa, ja pitämällä "loma" lyhyenä varmistan, etteivät lähde kauas reviiriltään. Ongelma on sekin, etten itse voi olla läsnä. Isällä on asenne "eläimet on eläimiä, jos jotain sattuu niin sitten sattuu", mutta minä rakastan kissojani kuin omia lapsiani. Jos voisin olla läsnä, niin voisin kulkea lähiympäristössä ja levittää ihmisen hajua, ehkä pedot kiertäisivät kauempaa. Olen myös miettinyt jos asustaisin teltassa lähellä savusaunaa johon toinen kissa aina luikkii, niin pedot karttaisivat...

    Kylläpä on pulmallista.

    Äänestä

  • Ei tuttuja maatiloja kirjoitti:

    En tunne tässä ympäristössä ketään lähempää asustavaa, jonne voisin viedä kissat. Ongelma on vielä siinäkin, kun toisella on matkapahoinvointia. Molemmat kissat vihaavat matkustamista, joten kyllä se 70 km on maksimi.

    Petoja niin... En tiedä, en ikinä antaisi anteeksi itselleni jos toinen kissoista katoaisi tai näkisin pedon jäljiltä jääneen raadon. Haluan kuitenkin kissoilleni pitkää ikää. Mutta haluaisin suoda niille myös sen parin viikon jakson, jolloin saavat olla vapaana.

    Ne pysyttelevät hyvin lähellä taloa, ja pitämällä "loma" lyhyenä varmistan, etteivät lähde kauas reviiriltään. Ongelma on sekin, etten itse voi olla läsnä. Isällä on asenne "eläimet on eläimiä, jos jotain sattuu niin sitten sattuu", mutta minä rakastan kissojani kuin omia lapsiani. Jos voisin olla läsnä, niin voisin kulkea lähiympäristössä ja levittää ihmisen hajua, ehkä pedot kiertäisivät kauempaa. Olen myös miettinyt jos asustaisin teltassa lähellä savusaunaa johon toinen kissa aina luikkii, niin pedot karttaisivat...

    Kylläpä on pulmallista.

    saa rakennettua isooon tarhan.

    Näin olen itse suunnitellut samaisen ongelman edessä. Rahat vaan puuttuu..

    Äänestä

Entäs jos rakentaisitte reippaan kokoisen ulkotarhan, jossa kisut saisivat turvallisesti ulkoilla, lymytä ruohikossa ja tiirailla lintuja?

Äänestä
  • Ei taida isä lähteä siihen. Meillä on verkotettu parveke kaupunkiasunnossa. Toisen asuntoon on vaikeaa mennä rakentamaan, varsinkaan kun ei ole isän oma, enkä usko että antavat lupaa. Hyviä ideoita kumminkin, kiitos.

    Äänestä

Entäs kissanluukut tupa- tai piharakennukseen? Kissa pääsisi vaaran uhatessa livahtamaan sisälle.

Kissa kiipeää hädissään kyllä korkealle puuhunkin, korkeammalle kuin ilves isompana pääsee, luulisin.

Jos kissanne katoaa, tutkikaa puut. Meidän mirri istui vuorokauden mökkipuussa, eikä (järkytykseltään?) vastannut meille huuteluista huolimatta. Oli aika pihkainen kun saatiin alas.

Niin, tai rakentakaa puuhun tai maahan kissan mentävä koppi ja totuttakaa kissa käymään siellä esim. ruoan avulla.

Äänestä
  • Tuossa on oikeasti varteen otettavia ratkaisuja. Mietin niitä! Kiitti!

    Äänestä

  • hyvistä vinkeistä! kirjoitti:

    Tuossa on oikeasti varteen otettavia ratkaisuja. Mietin niitä! Kiitti!

    täällä ilmeisesti kirjoittelevat kissanvihaajatkin, vaikea muuten ymmärtää näitä viestejä.

    Mutta, asiaan. Tuossa tulikin jo hyvä vastaus, eli luukku josta vain kissa mahtuu sisälle, taloon tai vaikka sen suosimaan ulkorakennukseen.

    Puut voi unohtaa, ilves kyllä menee puuhun.

    Ilves liikkuu öisin, se on hyvin arka eläin enkä oikein voi kuvitella ilveksen menevän päivisin pihapiirissä. Kissat sisään yöksi.

    Ilvestä vastaan kissa ei mitenkään pärjää, ikävä kyllä. Aika harva kissa selviää ilveksen hyökkäyksestä. Sen sijaan kettu koiraeläimenä saattaa jäädä alakynteen kissan kanssa. Itselläni nuori ja pienikokoinen kissa selvisi ketun hyökkäyksestä yhdellä naarmulla.

    Ihnaa kesää kissoillesi! Meillä oli tänään kevään paras päivä kun kissat viettivät aurinkoisen sunnuntaipäivän omalla pihalla. Saalistakin saatiin, pikkukissalle se oli elämän ensimmäinen ja ylpeys oli silminnähtävää.

    Äänestä

  • maalaiskissanomistaja kirjoitti:

    sellainenkin asia, että liikkuvatkohan nämä ilvekset pihapiirissä kesäisin? Saalista tuntuisi olevan nimittäin kauempanakin. Kaatoivat tuolla metsässä haapoja, ja sitä myöten siellä on poikkeuksellisen paljon jäniksiä, jotka taas houkuttavat ilvestä.

    Ja kun ilves kerran on säikky eläin, niin voisihan sitä levitellä hajuaan sinne ympäristöön... Voi kuulostaa hullulta, mutta joskus olen kuullut että ihmisen virtsa toimii karkottimena villieläimille... Pelkäävät ilmeisesti kovasti. Pitäisiköhän lähteä metsään ruikkimaan? =)))

    Kiitos vastauksestasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kissan kesäloma kirjoitti:

Minulla on todellinen ongelma. Minulla on kaksi sisäkissaa kaupungissa. Molemmat ovat löytökissoja, leikattuja, eli ovat ulkoilleet aiemmin.

Kesällä olen vienyt ne isän luokse maalle, jossa lähimpään naapuriinkin on 3 km. Ei isoja teitä. Ovat kissat olleet todella tyytyväisiä kun ovat päässeet ulkoilemaan, niiden olemus muuttuu täysin. Mutta mutta...!

Nyt minulla on todellinen moraalinen ja käytännönkin ongelma. Isäni luona asustaa iso leikattu kolli, jota omat kissani pelkäävät. Toinen tulee sen kanssa juttuun, mutta toinen ottaa jalat alle ja nukkuu piharakennuksissa, joista esimerkiksi savusauna sijaitsee kumpareen takana ilman näköyhteyttä pihaan.

Kissa ei näyttäydy, paitsi kun sitä aikansa huutelee. Tämä on aiheuttanut minulle jo aiempina kesinä huolta. Nimittäin ulkona yöpyvä kissa on alttiimpi vaaroille. Toinen ymmärtää lymyillä yöt vintillä, jossa paljon nukkumapaikkoja.

Nyt sitten menneen talven aikana... Huoh... On ilmestynyt ilveksen jälkiä jopa pihapiiriin.

Tämähän on kovasti suojeltu petoeläin, ja nyt ne ovat lisääntyneet siinä määrin että ainakin yksi niistä on ottanut pihapiirin omaksi reviirikseen. Eli riskit ovat nyt silminnähtävät.

Paikalla asustava kolli ei ole ollut ilveksen kanssa nokikkain, ja muutenkin ovat kissat onnistuneet sen kiertämään, mutta miten kauan?

Onko hulluutta enää suoda kissoilleni "kesälomaa"? On täysin selvää, että molemmat nauttivat ulkoilusta ja hiirestämisestä. Molemmat ovat todella tyytyväisen oloisia, kehräävät enemmän ja ovat välillä niin innoissaan metsän äänistä, että suuntaavat innolla ruohikoihin... Se asia on niin todettavissa. Mutta nyt kun petoeläimetkin ovat jo ulottuneet pihapiiriin, niin mitä voin tehdä? Pidänkö kissat helteelläkin kaupunkiasunnossa? Onko se todella ainoa keino?

En halua vastaukseksi nyt näitä mussutuksia eläimen pidosta sisäkissana niiltä ihmisiltä, jotka pitävät kymmentä kissaa kaksiossaan, vaan asiallisia, pohtivia mielipiteitä, mikä olisi tässä tilanteessa paras kissojen kannalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu