Olen nuori tyttö ja olen harrastanut säännöllisesti seksiä ensimmäisen kertani jälkeen joka oli pari kuukautta sitten. Menkkani olivan 2 päivää myöhässä mutta tulivat lopulta.. Nyt kun toiset menkat olisivat tulossa ne ovat jo 4 päivää myöhässä :S onko yhdynnällä jotain vaikutusta kuukautisiin ? pelottaa että olisin raskaana mutta mielestäni mitään ei ole tapahtunut että näin olisi voinut käydä. Poikaystäväkin sanoi niin. Vastatkaas mahd. pian.
Vaikuttaako?
nuorihuolestunut
4277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
teillä on ollut käytössä??
kun kerran kysyttiin niin ihan kondomia ollaan käytetty..
Kuukautisten normaali vaihteluväli on aika suuri, 21-35 päivää, ja on ihan normaalia, että samallakin naisella ne siirtyilevät parilla päivällä eestaas. Jos kuukautiset ovat vasta alkaneet, on todennäköisempää, että on epäsäännöllinen kierto. Kannattaa pitää tarkkaa kirjaa kuukautisista, niin alat huomata, miten oma kiertosi menee.
Kondomin käytöstä; tiesithän että jo ennen miehen laukeamista voi tulla raskaaksi? Ns. touhutippoja tulee peniksestä koko ajan, ja ne sisältävät myös siittiöitä. Varmuuden vuoksi ei siis kannata harrastaa pettinkiä sillä tavalla, että hinkkaa elimiä kovasti yhteen eikä ainakaan niin, että vetelee ensin paljaalla jonkin aikaa ennenkuin siirtyy kumin käyttöön - aina kun miehen heppi on lähelläkään, siinä on syytä olla kumi. Harvinaistahan esileikillä on tulla raskaaksi, mutta varsinkin nuori tyttö on melko hedelmällistä sorttia.
Jos epäilet raskauden mahdollisuutta, jo sinä päivänä, kun menkkojen pitäisi alkaa, voi tehdä apteekin tai kaupan raskaustestin. Oman kokemuksen perusteella Apteekin raskaustesti on halvin tarkimmista testeistä eli paras hinta-laatusuhde, maksaa kuusi -seitsemän euroa. On joka tapauksessa fiksuin veto tietää ajoissa; jos päättää pitää lapsen, voi välttää alkoholia ja lääkkeitä, joista on vaaraa ja valmistautua kunnolla, jos taas tarvitsee abortin, se on sitä helpompi ja nopeampi, mitä pienemmillä viikoilla on.
nämä olivat kyllä aivan tuttua tietoa.. mutta kiitos kumminkin.