Kevään ääniä
Viime päivinä olen nauttinut joutsenparvien lennosta taivaalla. Mielenkiinnolla kuuntelen niiden ääntelyä. Iltaisin voi nähdä merenlahdella niitä levähtämässä,
Olen mielestäni melko kaikkiruokanen näitten kevään äänien suhteen.
Millaisia ocvat Sinulle mieluisat kevään äänet?
Viime päivinä olen nauttinut joutsenparvien lennosta taivaalla. Mielenkiinnolla kuuntelen niiden ääntelyä. Iltaisin voi nähdä merenlahdella niitä levähtämässä,
Olen mielestäni melko kaikkiruokanen näitten kevään äänien suhteen.
Millaisia ocvat Sinulle mieluisat kevään äänet?
Vastaukset 29
Vanhimmat
ja purojen solina raikkaassa illan viileydessä ja aamun varhaisina hetkinä.
nukkua vielä! Ja ikkunaa ei saa auki että paiskais kengällä niitä piipertäjiä!
Minulle tuli jo nuoruudessa mieluisiksi seurailla teerien kujertelua.
Hankia hiihdellen saattoi päästä hyvinkin lähelle seuraamaan.
rintalastaan napsahtava .222
Ja sitten on näiden, surkeiden muovi- ja alumiinikalusteiden rahina hiekkaisella jalkakäytävällä.
Haluaisin hävittää tämänpäivän Talitiaiset.
"TiTyy" mikä se muka on? "TitiTyy" oli ainakin ennen.
Lempparini taitaa olla kuitenkin auringossa rapsahteleva, lämpölaajeneva asfaltti.
Töissä on puistossa sepelkyyhkypariskunta.
Rouvaa ei näy mutta isäntä tervehtii aikaisin aamulla sanomalla: "Hrrrr..." Johon minä vastaan että: "Niin on, eikä lämpene vielä aikoihin".
Kevät-tyttöjen katseet alkavat kuulostaa kuuman nuotion rätinältä. Siitäkin minä tykkään.
päin talitintti rukka "kilpailee" liikennevalon äänitolpan kanssa keskellä kaupunkia.
teen niin onko muuta "helinää" tiedossa?
Sunnuntai päivää vaan täältä pohojanmaalta!
Kevääsistä äänistä tuloo mielehen ny kurkien villi huuto taivahan alta ja kaikinaasten pienempien siivekkäitten sata ääninen konsertti kuulakkaasehen kevätaamuhun.
Sitten ku tuahon rantahan kävelöö niin joki luo jääpeitteensä ja virtaa jo vapaana, tuas pappilankosken kuohuis on kans oma keväänen sävelmänsä.
Ennen aikahan kuului ahoilta ja puronvarsilta myös pajupillin piipoottaminen kevääsin ku poikatenavat ja tyttökentat liikuskelivat laitellen pajunkuorisia soittoja. Kuului välihin nakutus ku kuorta irrootettihin ja heti kohta oikein moniääninen piipotus. Maaseurulla pellloilta kuului traktorin äänet myöhääsehen iltahan saakka ku toukotöitä tehtihin. A-mallin Zetoris, siinä kakspyttyyses oli sellaanen päkättävä tutunomaanen ääni ja sen aina tunnisti muiren äänien seasta.
Kevääsellä tuulellaki on oma äänensä ku se leikittelöö päivän keherän kanssa lakeurella, teheren välihin pyörtehen johonaan laroon-nurkalle tai aitanpäätyhyn. Aurinko paistaa ja maa tuoksuu mullalta ja alakavan kesän voimasta, mihin vielä sekaantuu palavien kulojen sinertävä savu, karoten sitten auterehen halijakkahan. Kaikkia näitä niin ääniä ku hajujaki on minun pohojanmaallani, tuttuja ja turvallisia jo lapsuurestani alakain.
terv. seppä ja pieni jo parina päivänä kotiportahilla aurinkoa ottanu pieni Tiitu-kani.
sekoita 'helinää' tähän siitä tulee mieleen rikki menevä ikkunalasi ja moni muu rikkoutuva herkkä juttu. Eikä sanahelinäkään kiinnosta yhtää, täytyy jutusta juurtakin löytyä.
kun kävelee, on tunne sellainen että kaikki helisee korvissa.
Mene vaikka jäälle, laita patja alle ja kuuntele. Puikkoutuvan jään ääni on helisevä, puikot kun koskettavat toisiaan.
Savupiipun pelleistä putoavat jääpuikot helisevät tullessan alas peltikatolta.
Pyykkinarulle unohtunut "Stringirivi" helisee tuulessa.
Keväällä koko maailma helisee.
Ennen Alajoella oli suuria tulvia aina latojen kattoa myöten. Pari päivää kun meni niin isännät olivat äestämässä multavia jokpeltoja västäräkkien ja töyhtöhyyppien olessa touhussa mukana.
Munakan sillan mittamies oli maankuulu
ja kuvineen lehtien palstoilla ja telkkarissa lausumassa mittalukujaan ihan päivittäin.
Onko Munakan silta vielä olemassa?
aamulla tulen ulos juomaan kahvia, istun rappusille ja ihmettelen: "Mikä täällä helisee"?
Ja sitten osuu katseeni pyykkinarulle, hymy nousee kasvoilleni, muistan, naiset aina ovat myöhässä tai unohtelevat.
Tai muistavat, taas, väärin.
- RUUSUJA HOPEAMALJASSA
http://www.kordes-rosen.com/
Ojennan nämä myös Erkki Junkkarisen muistoa kunnioittaakseni
Hajupoika
Ei muuten rikkonut yhtään ikkunaruutua.
Nätit kiitokset sain, pusun ja ja ruususenkin
Naapuri kyllästyi lokkeihin sorsapuistossa ja haki haulikon
- PAM, PAM!!
Pian ei lokkia, haulikkoakaan!
400 euron sakkolappu vain taskussaan.
Naapuria säälin.
Hän on käynyt vuosikausia ruokkimassa sorsia.
Sakkolappu olisi riittänyt vuoden ruokintaan.Lokit
ja nyt kanadanhanhet lisääntyvät ihan maanvaivaksi asti.
on tullut kirkuva ja rääkkyvä lokkiarmada syöksähtelemään ihmisten päiden tasalle ja täällä on viellä järvenjää jäässä. Rauha on kadonnut.
Läheisessä puistossa, jonka kaupunkilaiset ovat syystä nimittäneet "NHaakkapuistoksi" kuuluu melkoinen meteli kevättalvesta alkaen.
Onhan naakoissa hyviäkin puolia yksiavioisuudesta alkaen ja kulttuurilinnuksikin nimitetään.
Mustarastaan konsertti on aina sykähdyttävä kevään merkki. Kesän alkamiseen taas kuuluu peipon pirteä laulu ja tänään kuulin sen ensi kerran tänä vuonna. Se on kesä nyt:)
Ensimmäisen kerran tänään, vieraillessamme Tampereen puolella ja aina yhtä hivelevänä vuodesta toiseen.
Eipä ole vielä joutsenia näkynyt, vaan eiköhän nuo lähiviikkoina ilmestyne kunhan tuo läheinen lahukanperä sulahtaa, silloin alkaa kova meteli, etenkin aamuisin.
Fasaanit ovat täälläpäin jo jonkin aikaa kalakatelleet kaveria etsiessään.
Tikat ovat reilun kuukauden ajan päryyttäneet pylväitten päässä olevia peltejä, luulis menevän nuppi sekasin vähemmästäkin takomisesta.
ja kuikan huuto, siinä ne minun kevättä merkitsevät äänet; lokit tulevat hieman myöhemmin, sitten kunhan järvessä on joku sula pläntti.
mutta noilla metsäpoluilla tossa talojen takana ainakin pärisee mopot. Mee nyt sinne sekaan, bah! (Ajattelinmennä kuunteleen linnunlulua ja poimimaan vähän valokovuokkoja ja katsastamaan joko kieloja olisi tulossa...mutta hyvä kun kerkisin alta pois)
päässyt joki pienine koskineen hemmottelee minun keväisiä korviani ja tuntojani.
Kävellessäni aamulla töistä kotiin kevään äänet ja tuoksut tuntuvat tosi mukavilta. Väsynytkin virkistyy. Kaikista parasta aamuissa on lintujen laulu.
peittävät rääkkymisellään kaikki kevään äänet: moottoripyörän kurnutuksen, pikkulintujen sirkutuksen ja puhkeavien lehtien suhinan.
Teerijärvellä tämä on ollut jo pitkään todellinen ongelma, Lokkien määrää en ala edes tässä arvailemaan. Kun pienellä kylällä on kymmeniä tuhansia KUTSUMATTOMIA"vierailijoita"
alkava keinot olla vähissä.
Ennen lokit pysyttelivät merenrannikolla jonne kotikaupungistani on 70km. Mutta viime vuosina ne ovat hivuttautuneet sisämaahan päin.
Pesivät talojen katoilla ja terrorisoivat ihmisiä kirkumisellaan ja agressiivisuudellaan...
Hitto vie! Kuinka monena aamuna olenkaan herännyt niiden infernaaliseen huutoon!
laulu on kauneita musiikkia korville, että se osaakin olla kaunista. Ei taida laulaa vaan ihan vielä näin aikaisin.
Kevätpuron iloinen solina...sillä tavalla iloinen ja lämmin, että siitä kuulee auringon paistavan:)