Tongin tossa tavaroita ja löysin pikkusena kirjottamani runon. Tykkäsin tästä sillon ja vieläki ^^ ja pakko saada jakaa.. :)
Kaukana ylitse vuorien
yllä kuuman aavikon
takana mustien merien
on lintu tulen ja auringon
Kirottu on pimeyteen
lintu surun ja auringon
yksin vaipuu jo synkkyyteen
olento ikuisen ahdingon
Kyynelsilmin katoaa
lintu viimeinen lajiaan
ylitse taivaan kiitää ja vajoaa
yksin ollut on jo ainiaan
Läpi tuulen ja tuikseen matkannut on
ylitse meren ja jäätikön
yksin lentää tuo lintu onneton
etsien suojaa turvasta hetteikön
Vaan ei kauaa siellä levätä saa
lintu menneiden aikojen
siellä kansa julma vain valtaa janoaa
kohoaa ilmaan lintu viimeisten taikojen
Läpi hornan mustan ja pimeän
ohi puiden oksien
nuolen kullatun ja sileän
läpi tuulen ja pilvien
Kohottaa mies jousensa
pakenee kirjosiipi, lapsi ikuisen kohtalon
vaan ampuu pimeys nuolensa
toivo kauas jo jäänyt on
Yhä kiitää kauas ja huutaa
läpi tulen ja valkeuden
yhä nuoli musta saavuttaa
iskeytyy kirjosiipeen vasama surman ja sairauden
Kaikuu huuto kivun ja tuskan
poistuu jousimies hymyillen
lentää haavoittunut läpi sateen ja usvan
kohti ikuisuutta tähyillen
Pian vaipunut on unholaan
lintu tulen ja auringon
unohtanut on kokonaan
kansa pimeyden ja turmion
Jäänyt ei ole kaikumaan
huuto lajinsa viimeisen
koskaan ei tule palaamaan
uhri koston ja ahneuden.
Vähän on lällättelyä, mut oon hulluna riimeihin :) Arvostelkaa ja haukkukaa.
Kaukana ylitse vuorien
yllä kuuman aavikon
takana mustien merien
on lintu tulen ja auringon
Kirottu on pimeyteen
lintu surun ja auringon
yksin vaipuu jo synkkyyteen
olento ikuisen ahdingon
Kyynelsilmin katoaa
lintu viimeinen lajiaan
ylitse taivaan kiitää ja vajoaa
yksin ollut on jo ainiaan
Läpi tuulen ja tuikseen matkannut on
ylitse meren ja jäätikön
yksin lentää tuo lintu onneton
etsien suojaa turvasta hetteikön
Vaan ei kauaa siellä levätä saa
lintu menneiden aikojen
siellä kansa julma vain valtaa janoaa
kohoaa ilmaan lintu viimeisten taikojen
Läpi hornan mustan ja pimeän
ohi puiden oksien
nuolen kullatun ja sileän
läpi tuulen ja pilvien
Kohottaa mies jousensa
pakenee kirjosiipi, lapsi ikuisen kohtalon
vaan ampuu pimeys nuolensa
toivo kauas jo jäänyt on
Yhä kiitää kauas ja huutaa
läpi tulen ja valkeuden
yhä nuoli musta saavuttaa
iskeytyy kirjosiipeen vasama surman ja sairauden
Kaikuu huuto kivun ja tuskan
poistuu jousimies hymyillen
lentää haavoittunut läpi sateen ja usvan
kohti ikuisuutta tähyillen
Pian vaipunut on unholaan
lintu tulen ja auringon
unohtanut on kokonaan
kansa pimeyden ja turmion
Jäänyt ei ole kaikumaan
huuto lajinsa viimeisen
koskaan ei tule palaamaan
uhri koston ja ahneuden.
Vähän on lällättelyä, mut oon hulluna riimeihin :) Arvostelkaa ja haukkukaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.