Tavoistani poiketen kulutin aikaa eräänä sunnuntaina chattailemalla, ja kieltämättä taka-ajatuksenani oli löytää joku mukiinmenevän näköinen teinityttö tyydyttämään tarpeitani. Nimimerkillä "Laura" kirjoitellut tyttö vaikutti mielenkiintoiselta, ja oman kuvauksensa perusteella hänellä oli myös muodot kohdallaan. Laura oli omien sanojensa mukaan 17 -vuotias, melko pienikokoinen, mustahiuksinen ja tummiinpukeutuva tyttö, joka lyhyestä pituudestaan huolimatta oli varustettu täyteläisillä c -kupin rinnoilla. Ja mikä parasta, Laura myönsi asuvansa samassa kaupungissa, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä minusta. Mielenkiintoni heräsi, ja pienen suostuttelun jälkeen sain Lauran suostumaan tapaamiseen läheisessä puistossa.
En tietenkään tapaamista ehdottaessani kertonut likaisista aikeistani, mutta chattailun perusteella aistin välillämme olevan pientä sähköisyyttä. Päälle pukiessani mieleeni juolahti, josko tuo tyttökin olisi hakupäällä liikenteessä ja samanlaisessa tarpeessa, kuin minä itse. Matkalla puistoon vilkas mielikuvitukseni pääsi valloilleen ja fantasioin tapaamistamme siinä määrin, että perille päästessäni oloni alkoi olla ahdas farkuissani, ja tunsin melani jo pullottavan näkyvästi lahkeessani.
Laura ei toden totta ollut huijannut minua kuvaillessaan ulkonäköään. Pitkät, mustat hiukset verhosivat kauniita, kalpeita kasvoja ja hoikasta ruumiinrakenteesta huolimatta rinnat pullottivat täyteläisinä mustasta tiukasta paidasta ja lantion kaari suorastaan houkutteli hyväilemään. Lauran ilmeestä päätellen myös oma ulkonäköni miellytti häntä. Olin pukeutunut tiukkaan t-paitaan ja kuluneisiin farkkuihin, jotka varmasti paljastivat pullottavan etumukseni jo kaukaa. Ilmeisesti tilanne oli molemmin puolin seksuaalisesti jännittynyt, joten sen kummempia puhelematta aloimme kiihkeään suutelemaan toisiamme. Painauduin tiukasti Lauran nuorta vartaloa vasten, ja annoin kieleni vaeltaa hänen huulillaan, suussaan ja kaulallaan. Sain vastalahjaksi vähintäänkin yhtä kiihkeää kohtelua ja tunsin kuinka kyrpäni paisui tiukoissa farkuissani liki täyteen mittaansa.
Kuin sanattomasta sopimuksesta lähdimme yhä toisiamme hyväillen ja suudellen kohti asuntoani. Välittämättä ohikulkijoiden katseista hyväilin ja puristelin Lauran vartaloa, ja tunsin hänen kätensä farkkujeni etumuksella. Asuntoon pääsy tuossa mielentilassa tuotti ongelmia, käteni tärisivät halusta ja kiimasta. Välittömästi saatuani oven auki kaaduimme eteisen lattialle toisiimme kietoutuneena, kiihkeästi toinen toisemme vartaloita hyväillen. Heti ulko-oven sulkeuduttua tuo ihana mustiin pukeutunut olento alkoi riisuutua kuorestaan. Mustan paidan alta paljastui punaisten push-up liivien verhoamat rinnat ja mustan hameen kätköistä siististi ajeltu kiimasta valuva pillu. Päättelin nopeasti pikkuhousujen puutoksesta, että tämä tyttö tiesi mitä oli hakemassa..
Näky riisuutuvasta Laurasta sai minut kiemurtelemaan halusta. Aloin riisua myös omia vaatteitani paljastaen paljaan yläruumiini, sekä tiukkoihin alushousuihin tässä tilanteessa huonosti mahtuvan kyrpäni. Riisuuduttuani Laura pysähtyi toimissaan, avasi hitaasti rintaliiviensä hakaset, paljastaen kauniit, vaaleat rintansa, joiden vaaleanpunaiset nännit nöpöttivät kiihottavasti pystyssä. Miltei ensimmäiset sanat, jotka Lauran suusta kuulin tähän mennessä valuivat hänen viattoman punaisten huuliensa välistä ilmaan: "Mä oon nyt sun pano. Teen ihan mitä tahdot."
Tämä on ensimmäinen kirjoitelmani. Tahtooko joku kuulla jatkoa, vai pitäydynkö leipätyössäni?

Vastaukset 4
Vanhimmat
..................
Eli kirjoitappa se tarina loppuun niin voi sitten sanoa oliko hyvä vai eikö... Alku kyllä näyttää varsin lupaavalta....
More.
miten olis jos pitäytyisit ihan vaan siinä leipätyössäsi.