Minun lapseni oli sijoitettuna oman sairauteni vuoksi.
Meillä oli syvä ja lämmin kiintymyssuhde ja olin hoitanut häntä aina hyvin. Mitään alko- tai huumeongelmaa ei ollut. Voimani vain loppuivat.
Nyt nuori on asunut kanssani jo pitkään, mutta on elämämme yhtä itkua??
Nuori syyttää hylkäämisestä (vaikka olen kertonut, että se oli kamalaa minulle myös).
Saatan kuulla päivän mittaan: "et rakastanut enää, mihis rakkaus hävis, siinä sulle paska hylkääjä (jotain lentää päälle).
Oisit jättäny mut tekemättä, laiskottelit ku et mua hoitanut.
Sijarit luulevat tekevänsä suurenkin laupeuden teon ottaessaan lapsen. Jos perhe on sairaalla tavalla omistushaluinen ja yrittää/yritti katkoa välejämme, niin tässä on tulos.
Jälkipyykki on ÄIDIN yksin pestävä. Ammattilainen on puhunut, että on hyvä kun nuori uskaltaa purkaa pettymyksensä.
Hän myös sanoi, vaikka sijoitus olisi pakkotoimenpide, se on AINA lapselle HYLKÄÄMINEN!!
Tämäkö teidän sijareiden tarkoitus on? Hoitaa lasta ja rahastaa maltaita, ja jättää äiti täysin yksin jälkipyykkiä pesemään??
Vihaan koko lapsibisnestä sydämeni sopukoita myöden ja toivon, että järkevämpi tapa auttaa vanhempia löytyy.
Sijaishuollolla ei tuoteta kuin vammautuneita nuoria ja aikuisia!!!
Meillä oli syvä ja lämmin kiintymyssuhde ja olin hoitanut häntä aina hyvin. Mitään alko- tai huumeongelmaa ei ollut. Voimani vain loppuivat.
Nyt nuori on asunut kanssani jo pitkään, mutta on elämämme yhtä itkua??
Nuori syyttää hylkäämisestä (vaikka olen kertonut, että se oli kamalaa minulle myös).
Saatan kuulla päivän mittaan: "et rakastanut enää, mihis rakkaus hävis, siinä sulle paska hylkääjä (jotain lentää päälle).
Oisit jättäny mut tekemättä, laiskottelit ku et mua hoitanut.
Sijarit luulevat tekevänsä suurenkin laupeuden teon ottaessaan lapsen. Jos perhe on sairaalla tavalla omistushaluinen ja yrittää/yritti katkoa välejämme, niin tässä on tulos.
Jälkipyykki on ÄIDIN yksin pestävä. Ammattilainen on puhunut, että on hyvä kun nuori uskaltaa purkaa pettymyksensä.
Hän myös sanoi, vaikka sijoitus olisi pakkotoimenpide, se on AINA lapselle HYLKÄÄMINEN!!
Tämäkö teidän sijareiden tarkoitus on? Hoitaa lasta ja rahastaa maltaita, ja jättää äiti täysin yksin jälkipyykkiä pesemään??
Vihaan koko lapsibisnestä sydämeni sopukoita myöden ja toivon, että järkevämpi tapa auttaa vanhempia löytyy.
Sijaishuollolla ei tuoteta kuin vammautuneita nuoria ja aikuisia!!!
Vastaukset 33
Vanhimmat
minkäänlaista jälkihuoltoa? Sitä kautta hänellä olisi ollut esim. mahdollisuus saada terapiaa tai muuta keskusteluapua, jossa nimenomaan hän voisi käsitellä näitä kipeitä asioita?
Kuinka kauan lapsesi oli sijoitettuna? Onko hän ollut missään yhteyksissä sijaisperheeseen kotiin tulon jälkeen?
Ministeri Paula Risikko
(vastaa tämän maan lastensuojeluviranomaisten toiminnasta).
Eduskunnan Oikeusasiamies
(vastaa viranomaisten laillisuus asioista eli toimivatko esimerkiksi lapsia ja nuoria käsittelevissä virkatoimissaan oikein ja lain mukaisesti)
Maria Kaisa Aula
(lapsiasiavaltuutettu, ottaa vain yleisellä tasolla kantaa lasten ja nuorten tilanteisiin)
Lääninne sosiaalitarkastaja
(vastaa kuntanne ja kaupunkinnen sosiaaliviranomaisten toiminnasta
esimerkiksi jälkihuollosta)
Voimia ja jaksamisia
- minkäläinen jälkihuoltosuunnitelma teille on tehtynä? Onko teidät kummatksin siinä huomioitu esimerkiksi terapian tms kautta.
Rankkaa on varmasti sen uskoo kuka tahansa lapsen, nuoren vanhempi.
Sen verran moittisin tämänkin palstan kirjoittelijoita, jotka kehuvat kilvan köörissä kuinka joku äiti on tehnyt oikein tai vastaavaa antaessaan lapsensa tai nuorensa huostaan ja sijoitukseen.
Tämä tälläinen vanhemman syyttely, vihakin ja raivo odottavat hyvinkin montaa kotiin sijoituksesta palaavaa lasta, nuorta ...
Aina ihan aina, olisi kaikkein parasta se että lapselle ja nuorelle olisi
se apu, tuki, terapia, hoito jne järjestetty tuetusti kotootaan
ihan ilman minkään sortin huostaanottoseremonioita.
Tähän esimerkiksi nuorelle annettavaan tukeen ja apuun
olisi lisättävä aina ja ehdottomasti myös
hänen kotiväkensä sisaruksineen ja muine läheisineen ketkä hänen hoitoonsa ja huoltoonsa päivittäin osallistuvat, huomioiden
myös heidän lomantarpeensa ja lepo- ja hengähdyshetkensä.
että voimasi vain loppuivat ja olit sairas. Mitä vaihtoehtoja sinulla olisi ollut turvata lapsesi hyvinvointi? Jos lapsesi ei olisi ollut sijaishuollossa, niin missä sitten? Jos et kerta itse häntä jaksanut hoitaa. Aika itsekästä ajattelua sinulta syyttää sijareita; syy ei ole myöskään sinun, ei lapsen, ei kenenkään. Asioita tapahtuu.
Sijareiden tehtävänä on nimenomaan hoitaa lasta, ei "pestä jälkipyykkiä" huostan purkamisen jälkeen. Sitä tehtävää hoitavat (=pitäisi hoitaa) aivan muut tahot.
Joku tuossa aiemmin neuvoi terapiaan turvautumista, se minullakin kävi mielessä. Voimia.
päästä yhdessä johonkin tuettuun paikkaan asumaan.
Sellaista toki mietittiin ennen sijoitusta, mutta ei kyllin tarmokkaasti.
Jos minulla olisi ollut joku, jolle välillä tiuskii, niin koko sijoitusta ei olisi tarvinnut tehdä.
Mutta loppuunpalaneena pelkäsin vahingoittavani lasta.
Pelko helpotti ulkona ja muiden ihmisten läheisyydessä.
Lapsi oli vain vajaa 2 vuotta perheessä ja minä olin töissä jo vajaa vuosi sijoituksesta.
Nyt hän on murkku ja on vain jaksettava. Kun hän lähtee kouluun, niin itken koko työmatkan.
Joskus kävelen metsässä yksin ja vain itken. Se on minun varavuotoventtiilini.
Tuntuu vain niin käsittämättömältä, MIKSI nuori syyttää jatkuvasti, vaikka asiat on puhuttu halki.
On puhuttu sossujen kanssa neljästään ja minä ja nuori kahdestaan.
Hän myöntää ymmärtävänsä, mutta kun "arki" alkaa, niin syyttely alkaa myös.
Jälkihuoltona saimme vain rahaa isompaan kotiin ja nuoren hankintoihin.
Mitään terapiaa ei edes ehdotettu. Osaksi ehkä siksi, koska meidän puheyhteys on toimiva ja olen "kunnon" ihminen. En tiedä?
Rahan puute, mikä lie?
Kun puhun terapiasta, niin "ilman järkevää syytä lapsensa pois antanut akka (äiti) pitäis saada terapiaan", kuuluu neiti 14-v suusta.
Kun jaksaisi vielä 4 vuotta?? Niin, ja sitten loppu elämän.
Ymmärtäkää te aikuiset tuota lasta. Hänen kohtalonsa ei ollut hänen käsissään vaan aikuisten. Lasta auttaisi, jos aikuiset, kukin asiaan osallinen aikuinen, pyytäisi lapselta anteeksi. Suomalaisen lapsen kohtalo sijoitukseen joutuneena jättää ikuiset jäljet, oli syy sijoitukseen mikä tahansa. Koska sijoituksia on niin valtavan paljon, on aikuisten luomissa menetelmissä ja järjestelmässä mätää. Pyydetään anteeksi, emme ole luoneet parempaa järjestelmää Suomen lapsille.
etkös nyt tajua, että just noin tekee kaikki murkkuikäiset, ongelmaiset, siis ei aivan kaikki.
Sellasetkin nuoret, jotka ovat asuneet kotonaan , eikä mitään erityistä ole ollut keksivät ties mitä millä saisivat vanhempia syyllistää ja heidät tuntemaan itsensä epäonnistuneiksi.
Ei niihin tarvi olla mitään todellista syytä. Nuori on murkkuiässä. Hänellä on sisällään myllerrys ja hän vain purkaa sitä nyt syyllistämällä äitiä, koska tietää, että se sinuun sattuu kaikkein eniten.
Ei tässä ole osaa eikä arpaa sijareilla.
Ainut syyllinen on tällä hetkellä nuoresi hormoonit.
Tuo vielä, että on tyttölapsesta kysymys. Tytöt on niin teräväkielisiä. Älä syyllisty sellaisesta mistä ei ole syytä syyllistyä. Kyllä toi kaikki menee ohi, kunhan ne hormoonit tasaantuu.
Nuoresi varmaan tulee vielä pyytämään sulta anteeksi puheitaan. Käyttää nyt kaikkea törkeästi sinua vastaan, mutta niin ne kaikki yrittää. Sinusta riippuu, kuinka paljon menet vastaan.
Älä ole tietävinäsikään. Sinua satuttaa ne puheet ja nuoresi tietää sen, siksi juuri yrittää puheillaan saada yliotteen sinusta. Näe kuitenkin asioiden yli, äläkä anna periksi. Kun asiat ei mene nuoren mielen mukaan, niin syylliset pitää löytyä vaikka mistä, kunhan ei itsestään tarvi vikoja etsiä. Aivan normaalia ja hyvin yleistä.
mutta, jos ei lapsi voi käyttää protestoimisessaan onnetonta lapsuutta, niin keksivät kyllä aina jotain.
Tässä pitää nyt yrittää erottaa, mikä on todellista
huosta-ahdistusta ja mikä ihan luonnollista murkun käyttäytymistä.
Takaan, että vaikka kuinka pyydeltäisi anteeksi tai mitä tahansa, ei nuori lopeta menneillä kiristämistään.
että antaisit oman lapsesi, nuoresi
huostaan pariksi vuodeksi
(oli syy sitten sinun sairautesi, uupumisesi tai vastaavaa)
kun kuitenkin tässä maassa on olemassa
myös muutakin toimivaa lastensuojelua
kuin tämä ainainen ja jokaiseen sijoitettuun lapsen ja nuoreen jäljet jättävä
- huostaanotto.
Kaikkea lapsiperheisiin liittyvää ongelmaa, vastoinkäymistä ja vaikeutta sekä elämän hankaluutta
ei voi tässä maassa "hoitaa" huostaanottmalla ja sijoittamalla lapsia ja nuoria jopa 1000 kilometrin päähän omaisistaan ja omista läheisistään.
Se ei voi eikä saa olla mikään kaikkivoipa "pelastustoimi",
mitä se ei myöskään edes todellisuudessakaan ole.
Jos huostaanoton syyt ovat ns. kevyet;
kotiavulla, tuella, terapioilla tai muulla tavalla perheen elämästä poistettavissa
niin ne keinot on käytettävä aina ja jokaisen em. syiden vuoksi huostaanottouhan alla olevan lapsen ja nuoren kohdalla.
Amalia älä ota itseesi.
Mutta tämä nykyinen huostaamisbuumi on valitettavasti tullut tässä maassa tiensä päähän.
puoleen ottanut kantaa, vaan tuohon murkun kiukutteluun.
Olen siis satavarma, että se murkku kiukuttelisi ja haukkuisi/syyllistäisi äitiään, vaikkei ikinä olisi mitään huostaa edes kokenut.
Tarkoitin siis, ettei kannata syitä lähteä liian kaukaa hakemaan, eikä syyllistämään sijareita sen enempää, kuin äidinkään pitäisi itsen tuntea syyllisyyttä. sitähän se nuori käyttää aseenaan, minkä tietää just äitiä eniten satuttavan.
Turha jossitella, mutta asiaa olisi ollut hyvä käsitellä jo aikaisemmin, siis sinä ja lapsi ja vaikka kolmas mukana, ja te olisitte voineet jatkaa käsittelyä kahden.
Lapsen/nuoren on hyväksyttävä tosiasiat. Niissä kuuluu jonkun nyt auttaa selventämään. Pitää tehdä nyt heti se, olet järkevä ja ajatteleva, tunteva ja kärsivä. Teidän takia viimeistään nyt pitää se käsitellä ja jälkihuollon on siinä autettava teitä. Puhu asiasta, mene terv.kesk.ja pyydä siihen apua. Kun ne tulee käsiteltyä teille tulee molemmille parempi olla ja jatkaa elämää.
Menneille ei voi mitään, mutta ne eivät saa jättää traumoja. Ja niin kauan ne voivat kummitella, kun niitä ei puhuta halki.
Sillekään ei enää voi mitään jos sijaisvanhemmat ovat jotenkin vaikuttaneet negatiivisesti asiaan. Sinulla on oikeus olla vihainen ja tuntea erilaisia tunteita, mutta sinäkään et voi käsitellä koko asiaa, jos et voi purkaa vihaasi, kuin lapsesi/nuoresi myös. Sinun pitää ajatella Teitä molempia nyt.
Älä lähde liian vaikeisiin portaisiin, apu voi löytyä läheltä ja sen pitääkin löytyä!
Syytökset eivät anna hyvää kasvumaata, siinä rehottaa rikka. Ja varsinkin nyt, kun on kysymys teistä kahdesta, teidän pitää katsoa kauas, ei enää taaksepäin. Ette ole "virkamiehiä" toisillenne, eivätkä nuo ole olleet virheitä, mitä teidän omassa elämässänne on tapahtunut. Teidän elämänne on eletty tähän asti ja nyt, on mahdollisuus uuteen, teidän pitää ryhdistäytyä siihen ja selvittää, jotta pääsisitte siihen uuteen käsiksi! Voitte yllättyä, siitä löytyy niin paljon ihanaa, ja siinä ei ole syytöksiä!
Jahas.. ja taas sijareiden vika.
Lapsi vain kokeilee sinun rakkautesi , auktoriteettisi ja omaa paikkaansa sinun rinnallasi.
Eiköhän sijari oman osansa saanut, kun lapsesi heille muutti. Sijaria on syytetty silloin kaikesta mahdollisesta(lapsen suusta).
Sijari on toiminut perheenä lapsellesi silloin ,kun et itse siihen pystynyt. Nyt syytät
lapsesi (tässä tilanteessa normaalista) käytöksestä sijaisperhettä. Huh Huh
Oletkos muuten koskaan edes muistanut kiittää sijaisperhettä ...
Kirjoitat"sijaishuollolla ei tuoteta kuin vammautuneita nuoria ja aikuisia"
Minun mielestäni huonoilla kotioloilla ja kaltoinkohtelulla tuotetaan sairaita nuoria ja sittemmin aikuisia.
Heitänkin tässä ajatuksen ilmaan.Jos kerran sijaisholto on niin huonosti toimiva vaihtoehto, pitäisikö lainsäädäntöä muuttaa. Monissa maissa huostaanotto päätyy adoptioon..Minusta meilläkin on tilanteita missä adoptio olisi huomattavasti toimivampi malli.
Kuten uusissa tutkimuksissa todetaan. Syntymävanhempien tapaamiset on lapselle hyväksi vain jos tapaamiset tukee sijoitusta. Siis... lastaan repivä bio vaurioittaa lapsen kehitystä.
Aikalailla Sinulta kovaa tekstiä.
Jos sinä sijari olet, niin pitäisihän sinun silloin ymmärtää kuinka hankala tilanne on tälle äidille ollut.
Ja kun hän ei ole ollut edes päihderiippuvainenkaan.
Mielestäni sijarin työn luonne on myös sitä, että ottaa huomioon...siitähän te rahan saatte!
Ja sillä tavalla sitä alkaa ajatella, kun on kohteluakin saanut, eli huono kohtelu = synnyttää vihaisia ajatuksia.
Paljon kiinni siitä, miten sijarit suhtautuvat lapsiin ja heidän oikeisiin vanhempiinsa.
Ja aina huonommassa osassa tässä "asettelussa" on huostassa perhe..Sitäkö te jatkuvasti käytätte hyväksenne!
Laajempaa näkemystä, huh..huh..sanon myös...laajempaa näkemystä, näköaloja, sieltä on helppo huudella sosiaalin selän takana seisten.
Itsellennekin olisi työ paljon helpompaa, jos tuota nyt työksi voi kutsua, ai, niin, nehän ei olekaan omia lapsianne. Ja se kyllä näkyy!
Kun kuulovammani takia jouduin kuulovammaisten kouluun, niin matkaa kotiin oli sen verran että pääsin vain viikonlopulla käymään kotona. Mutta sitten koitti pitkä kesäloma, kuinkas kävikään huomasin olevani vieraantunut omasta perheestäni. Ei tuntunut enään samallaiselta tutulta perheeltä, kuin ennen ja siskoni kanssa alettiin riitelemään ja tappelemaan vähän joka asiasta, meillä ei enään sisar suhteetkaan olleet hyvät, koska emme enään tunteneet toisiamme niin kuin ennen, niin minulle tuli usein tunne, että olen tullut aivan vääräänperheeseen. Mentyään 5vuotta. Niin palasin kotiin kokonaan, äitini kanssa emme jutelleet enään niinkuin ennen, en tavallaan enään äitiäni tuntenut en tienyt kuinka suhtautua äitiini. Tätä on hiukan vaikea selittää, mutta joka sen on kokenut niin tietää mitä tarkoitan. No,vasta sitten kun sain ensimmäisen lapsen niin, minun ja äitini suhde parani pikku hijaa, mutta ei palautunut siihen syvempään suhteeseen jonka koin ennen tuonne lähtöä. Siskoni kanssa välit ovat yhä tulen arat, vaikka olemme yrittäneet tehdä sovintoa niin,se kestää vain ketken ajan joten ei auta.Saimme niin erillaisen kasvatuksen, nuorena eli minä sain sisäoppilaitoksessa laitos tyyppistä hoitajan kasvatusta ja siskoni sai äitini ja isäni kanssa olla ja kasvatus oli syvällisempää, kuin minulla ja siskoni sai vanhemmiltamme tunteille vastakaikua, kun minä taas en saanut sitä äidillistä ja aitoa. En ole kateellinen, vaan katkera kun, en saanut kokea vanhemien luona olla niin, paljon kuin siskoni.Jäin hyvin paljon paitsi, jotka olisi nuorille tärkeitä ja se että on omat vanhemmat ja oma perhe. Sitten vasta vaikeudet alkoivatkin kun lopullisesti sain vanhempien luona asua! Tämä on minun kokemukseni. Mutta miettikää todellakin lapsen kohdalla,minkälaisia ratkaisuja teette. Silloin kun lapsi/nuori on murrosiässä he ovat haavoittuvassa iässä, heitä pitää kuunnella ja ymmärtää. Myös aidosti näyttää se huoli jos lapsi/nuori menee huonoon kaveri seuraan tai muuten käyttäytyy levottomasti tai muuta huolen aihetta. Tuolloin lapsi/nuori tarvitsee tuolloin juuri oman perheen tukea,ymmärrystä,luottamusta ja kuuntelijaa. Ette selviä huutamalla ja hokemalla, lyömällä ym. asiasta vaan tuolloin pahennatte lapsen oloaan, ja teette sen lapselle ja nuorelle turvattoman olon, jolloin lapsi/nuori reagoi levottomalla ja uhmakkaalla käytöksellään.Oletteko koskaan miettineet sitä että itse olette lapsen saaneet aikaiseksi hankalaksi? Jos tämän voitte itsellenne tunnustaa niin, silloin te itse voitte myös korjata nämä tekemänne virheet. Josta sitten alkaa kehittyä sinun ja lapsesi/nuoresi kanssa yhteistyökykyinen suhde.Kaikki mitä lapsen kanssa koette niin, kaikki ne ovat hyvin arvokkaita hetkiä, älkää unohtako sitä.
Mutta miettikää todellakin lapsen kohdalla,minkälaisia ratkaisuja teette. Silloin kun lapsi/nuori on murrosiässä he ovat haavoittuvassa iässä, heitä pitää kuunnella ja ymmärtää. Myös aidosti näyttää se huoli jos lapsi/nuori menee huonoon kaveri seuraan tai muuten käyttäytyy levottomasti tai muuta huolen aihetta. Tuolloin lapsi/nuori tarvitsee tuolloin juuri oman perheen tukea,ymmärrystä,luottamusta ja kuuntelijaa. Ette selviä huutamalla ja hokemalla, lyömällä ym. asiasta vaan tuolloin pahennatte lapsen oloaan, ja teette sen lapselle ja nuorelle turvattoman olon, jolloin lapsi/nuori reagoi levottomalla ja uhmakkaalla käytöksellään.
En tiedä kuinka paljon vietät lapsesi kanssa aikaa, mutta sekin on yksi ratkaiseva asia joka vaikuttaa siihen, että kuinka hyvin tulet lapsesi kanssa toimeen. Koska lapsi kaipaa aikuisen huomiota. Minä ainakin juttelin lasteni kanssa jo ihan siitä asti,kun he olivat pieniä ja pelasin pelejä,käytiin kävely lenkillä esim. metsässä ja siellä aina jotain kivaa löydettiin ym. käytiin porukalla hiekkalaatikolla tehtiin hienoja hiekkakakkuja, tosin jotkut naapurit katsoivat pitkään kun meikäläinen istuu keskellä hiekkalaatikkoa lasten kanssa..Lapset ovat yhä huostaanotettuina jo 3v ja 2xKK/viikonloppuisin käyvät kotona.Niin,nytkin vaikka lapseni ovat jo isoja niin tulemme tosi hyvin toimeen ja vieläkin pelaamme pelejä, käymme lenkillä,onkimassa,ym. kaikkea kivaa puuhaa yhdessä, hiekkalaatikolla emme tosin enään vuosiin olla käyty....Kokeileppas sinäkin näitä tai kysy lapseltasi mitä hän haluaisi tehdä kanssasi tai tee sinä ehdotus niin, huomaat että hyvin pian olet lapsellesi hyvin tärkeä aikuinen johon luottaa ja turvautua.
Murrosikäiselle kaikki on vanhemien syytä, ja kiukku puretaan sille jolle se on turvallista purkaa, yleensä omalle äidille. Tässä on kyse siis siitä että lapsesi on tavallinen murkku ja sijoituksessa oleminen antaa hänelle oivan lyömäaseen. Sijaisperheellä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Tutustu kehityspsykologiaan.
tätä omalla kirjoituksellani myös yritin sanoa.
Ei pidä tietenkään väheksyä nuoren kokemuksia ja tuntemuksia, mutta noin juuri muutkin murkut tekevät, ihan taustasta riippumatta.
Vielä, kun mietin tätä, niin olen samaa mieltä sinun kanssasi, on kysymys ehkä eniten murrosiästä!
Onko tämä 14-vuotias esikoisesi? Oletko ennen elänyt murkkuikäisen kanssa? Murkkuikäinen keksii kiukutteluaihetta ihan mistä vaan, olipa hän ollut sijoituksessa tahi ei, tiedoksi vaan. Toisten kielenkäyttö on raaempaa kuin toisten mutta osaavat kyllä löytää sen haavan, johon suolaa on paras hieroa. Sinun kohdallasi se on ilmeisesti oma syyllisyydentuntosi, ja lapsi käyttää sitä nyt täysin hyväkseen. Ei helppoa, mutta kuulostaa räväkkäsuiselta murkulta, joka purkaa ja käsittelee tuntojaan. Minusta olisi pahempaa jos lapsi ei purkaisi tuntemuksiaan vaan patoaisi kaiken sisäänsä.
Mutta joka tapauksessa aika paksua syyttää sijaisperhettä siitä, että sinun voimasi loppuivat ja annoit lapsen sijoitukseen ja nyt lapsi on siitä katkera.
Siitä olen samaa mieltä ammattilaisen kanssa, että hyvä kun lapsi purkaa tunteitaan. Joskus niiden on purkauduttava, parempi niin. Kyselepä tuttavilta ja sukulaisilta, minkälaista on muiden murkkuikäisten kanssa. Aika samanlaista sitä on muissakin perheissä.
Minun täytyy sanoa, ettei huostassani ollut lapseni käyttäytynyt missään iässä siten kuin aloittajan lapsi. Osa lapsistani on huostaanotettuna ja sieltä osin jo ulos kasvaneet, mutta ei heidänkään käytöksensä ole ollut kuvatunlaista minua kohtaan. Tosin meilläkin kuten yhdellä toisellakin tuolla, kuuluivat nuo kalastus ja metsäretket meidän arkeemme ja pois luetaan päihteet ja läsnä ja saatuvilla olin lapsilleni aina.
Mielestäni ei ole kyse mistään normaalista murrosikäisen käytöksestä äitiään kohtaan ja asia on hyvä selvitellä. Olisiko Inkeri70 aivan mahdoton ajatus, että aloittaja ja sijaisvanhemmat yhdessä kokoontuisivat pohtimaan ja työstämään sijoituksen, sossu tietysti kokoontumisiin mukaan. Nuorta ei saisi enää ollenkaan vaivata sijoituksella tai sen jättämillä oirehtimisilla, vaan äiti ja sijaisvanhemmat = aikuiset eli tekijät YHDESSÄ pähkäilisivät missä meni pieleen. Heidän pähkäillessään nuorella on tilaa katsella tulevaisuuteen. Kyllä äidin ongelma on selvitettävä, koska se häntä kerran ahdistaa. Sijoituksen arvioiminen sen päättyessä luulisi olevan sijaistenkin puolelta antoisaa. Sitä yhteistyötä olen ainakin itse toivonut sijaisten kanssa ja asioiden työstämistä huostassapidon loputtua, että asiat tulisi puhutuksi ja selvitetyksi perin pohjin koska muuten ne seuraavat ainakin lasta ja vanhempaa, sijaisten puoli on epäselvä kiinnostaako heitä vain raha ja sen myötä tähyävät uusia sijoitukseen vähät välittämättä huostassaan olleiden tulevaisuudesta.
pelottaakin kyllä. Joskus nuori lukkiutuu huoneeseensa ja on tuntikausia vastaamatta. Välillä hän uhkaa kuolemalla ja muiden (ilkeiden) ihmisten tappamisella.
Nämä asiat pelottaa tosi paljon. Entä jos tapahtuu P-E Auvisen kaltainen teko?? Pelkäänkö turhaan?
Hän on ainoa lapseni ja muiden murkkujen käytöksessä en ole huomannut näin suurta vihaa?
Tosin tyttö on ollut hyvin temperamenttinen ja itsepäinen ihan pienestä lähtien.
Pienenä hän vain osasi tulla kaulaan ja pyytää anteeksi. Ja hali oli sovitus molemmin puolin.
Jos tuo viha purkautuu ulkopuolisiin, koulukavereihin, talon asukkaisiin jne....
Tässä tullaankin nyt siihen, että kun vanhoja ei saisi jauhaa..., eihän sitä oteta silloinkaan kai huomioon jos se vaikuttaa nykypäivään.
Valittaa ei saa, selvitellä voi, kyllä nuori pitää olla itse mukana. Mistä muuten tiedetään mikä painaa?
Skaala on niin laaja, missä olisi voinut mennä pieleen että väriasteikosta olisi vaikea valita kenen miliväriä kuunnellaan..kyllä sen sitten "paukauttaisi" kertaheitolla esiin tämä murkku.
Ja noille ylemmille sanoisin, että ahdistunut, ahdistettu vanhempi voi syyttää tai syytellä, mutta ne jotka ovat ottaneet homman hoitaaksensa, ja joille on siitä maksettu, he ovat eritilanteessa, sen pitää heidän kestää!
Jos on mielenterveydellisistä syistä ollut lapsikin toisten hoidettavana, eikö silloin ole turhaa näillä palstoilla tälläistä henkilöä enää eempi lähteä musertelemaan. Kyllä me hänen kirjoituksensa kestämme, vai mitä?
Sijoituksesta nuori on sanonut, että siellä tapahtui niin hirveitä asioita etten niistä puhu ikinä kellekään.
Sekin pelottaa? Jos häntä on käytetty hyväksi? Sen verran tiedän, että perheessä oli repiviä riitoja ja avioero tuli nuoreni ollessa vielä perheessä.
Hän kotiutui vasta sen jälkeen.
paras olisi hakea apua!
Silloin vastuu jakautuu, sinä herkkänä ihmisenä saat oikeanlaista tukea. Ja tyttö huomaa, että tässä on mukana muitakin, ja pitää alkaa miettimään kenelle huutaa, mitä huutaa.
Miksi se nyt minusta olisi mahdoton ajatus, että aloittaja ja sijaisvanhemmat yhdessä pohtisivat asiaa? Tietysti olisi hyvä asia, että selvitettäisiin mistä on kyse, jos kerran lapsen puheiden mukaan sijaisperheessä oli tapahtunut jotain kamalaa, vai miten aloittaja sen ilmaisi.
Totta kai sellaisia asioita täytyy selvitellä, jos ne ahdistavat! Mutta minusta on vähän harhaanjohtavaa kuvitella, että lapsen viha johtuu jotenkin ainoastaan sijaisvanhemmista, niin kuin aloittajan ensimmäisestä viestistä voisi päätellä.
Nuori on siinä iässä, että kuohuntaa on joka tapauksessa, ja jotkut ovat sellaisia, että käyttävät todella hyväkseen kaikkea, joilla voivat loukata vanhempiaan. Ja jos ennen on kiukuttelun jälkeen halattu ja pyydetty/annettu anteeksi, niin kaikki on toisin murkkuiässä.
Mutta mikä johtuu murrosiästä ja mikä huostaanoton kokemuksista, sitä on vaikea täältä käsin sanoa. Joka tapauksessa minusta on hyvä, että lapsi purkaa tunteitaan, äidistä toki on ikävää olla näiden purkausten kohde. Sen ymmärrän. Ulkopuolista apua kannattaa hakea.
Minusta aloittajan kuvaama käytös ei ole sinällään erityisen epätavallista: haistattelua, uhkaa, aggressiotakin, sillähän sitä huomiota saa. Vai ovatko kaikkien muiden tuntemat teinit aina käyttäytyneet fiksusti?
mutta ongelmaksi nousenee tuo, että sijaisvanhemmat ovat eronneet. Saako heitä eronneita nyt saman pöydän ääreen keskustelemaan, jos vaikka miten riitaiset välit heillä. Siinä voi olla syy murkun käytökseen, sijaisvanhempien ristiriitaisuudet ja paha olo. Sijoitettu on on saattanut joutua olemaan uskottuna riiteleville sijaisvanhemmille. Tehtävä on ollut murkulle kohtuuton ja hänen oma persoonallisuuden kehityksensä on saanut riitelevän parisuhteen mallin jossa ties mitä ongelmia ollutkaan.Mitähän on murkku saanut nähdä ja kokeakaan sijaisperheessä.
se murkku on MURKKU ja aivan turha etsiä syitä nuoren hormoonimyrskyyn ympäristötekijöistä.
Se on aivan sisäinen juttu.
Tuollaisella vain sotketaan asiat entisestään.
Asiat pitää ottaa sellaisina, kuin ovat eikä ruveta vääntelemään ja kääntelemään ja etsimään selityksiä ties mistä.
Sellasia murkut ovat, pittä vaan jaksaa odottaa ja ymmärtää, että nuorella on vaikeeta itsensä kanssa.
Kun miten muuten murrosikäistä voi auttaa, kuin nimen omaan etsiä ns. oireiluun ja yleensä käyttäytymiseen syytä. Uskon että tuolla murkulla on muitakin syitä kuin vain hormoonit jotka hyrräävät. Jopa minunkin lapset jotka olivat sijaisperheessä jossa perhe riiteli jatkuvalla syötöllä ja olivat avioeroakin suunnitelleet jo lähes 1,5 vuotta jonka aikana minun lapset joutuivat kärsimään tuosta sijaisvanhempien riitelyistä ja etetnkin vanhin joka oli tuolloin 15v alkoi viiltelemään itseään kun sijaisperheen äiti purki kiukkuaan häneen vaikka ei mitään väärää ollut lapsi tehnyt. Erikoista oli se että sijaiperheen äiti väitti ettei hän ollut huomanut lapsen ranteen vuotavan verta sikana illalla, jotta olisi voinut mennä ommelluttamaan heti vaan vasta aamulla menivät ka lapsi ei suostunut sen ommeltavan. Mutta lääkärikin itse totesikin että nyt on liian myöhäistä ommella koska se olisi pitänyt ommella heti! Lapsi itse sanoi kävelleensä olohuoneen ja keittiön läpi veri jäljet lattialla ja perheen äiti tiesi kyllä muttei piitanut! Sitten perheen isäkin purki omaa kiukkuaan nuorimpaan, kun olisi pitänyt kouluun aamulla lähteä niin, nuorin puki ulkovaatteet jolloin perheen isä huusi nuoremmaiselle että "mitä sinä siinä vielä nussit?" eli perheen riita purkautui myös lapsiin. Niin olisikohan tässä aloittajan tapauksessa sattunut käymään samalla tavalla?
Mieti amalia tosiaankin ensin ennenkuin kirjoitat! Ei kaikki asiat ole aina niin, yksi selitteisiä!
ole yksioikoisia kenenkään kohdalla.
Se vain kiinnitti huomiota ap:n kirjoituksessa, miten nuori syyllisti äitiänsä.
Kirjoituksesta ei muuta oikein saanut irti, kuin sitten sen, että äiti vastaavasti syytti sitten sij.perhettä.
Hän veti liian löyhällä perusteella mielestäni johtopäätökset, että syy onkin sijareissa.
Siksi reagoin, kuten edellä. Mikään ei ap:n tarinassa kertonut isommista ongelmista, kuin mitä lähes kaikilla murkkuikäisillä ilmenee ja tytön ollessa kyseessä, on teksti vielä teräväkielisempää, kuin esim. pojilla. Tytöt tietävät, mikä äitiä satuttaa.
Ei tullut mitenkään esiin, että olisi muita ahdistuksen merkkejä, kuten viiltelyä tai vast.
Niin kauan, kunnes lisä valaisua asiaan esitetään, pysyn kannassani tämän asian suhteen.
Jos tulisi jotain lisänäyttöä, että juuri sij.perhe on syynä nuoren ongelmiin, niin käsitellään asiaa sitten uudelta kantilta.
Näillä tiedoilla näin.
syytti omassa kirjoituksessaan myös tätä yhteiskuntaa joka ei tässä maassa tänä päivänä tarjoa mitään muuta vaikeuksien keskellä kamppaileville perheile
kuin lastensuojelua huostaanottoineen
ja vaivaan kuin vaivaan.
Jokaisella lapsella ja nuorella satuttaa se
että on laitettu, joutunut, kotootaan pois ja jos sitä asiaa ei missään kohden käydä läpi asiallisesti ammattilaisten kera
(sossun jälkihuolto!)
niin ei siinä ole murkkuikäiselläkään kovin tukevat evää tulevaisuuteensa.
Hylätty mikä hylätty.
Ehkä sijaisten syyttely on väärä osoite
oikeampi osoite olisi kunta ja viranomaiset
sekä kaikki jotka tätä nykyistä kakkasysteemiä rahoittavat eli me veronmaksajat.
Annetaan kuntien sossuloitten melskata
miten sattuu perheitten parissa
ja vielä rajattoman vallan kanssa
ja sen kummemmin koko sossutouhua seuraamatta ja valvomatta.
jälkihuollon tarpeellisuutta, tai sitä etteikö nuoren kanssa pitäisi käsitellä asioita selviksi, ihan kaikesta mikä mieltä painaa.
Kommentoin vain tuota äidin syyttelyä, että niin tekevät ihan omassa kodissaankin asuneet nuoret.
Kaikki muu mikä menee ton murkun kiukuttelun äidilleen, ohi, niin siihen en puutu, vain tuohon syyllisten etsintään.
Ei kai nyt kenellekkään sijarille voi tulla yllätyksenä, että sijoitettu nuori raivoaa sijoituksesta, syyttää vanhempiaan hylkäämisestä. Näin ei kotonaan pidetty lapsi voi vanhempansa syyttää, joten kyllä sijoitetun oireilu on AIVAN eri kokemuspohjalla.
Aloittajalle lohduttaisin, että uskon kuitenkin raivonpurkausten kielivän paremmasta ennusteesta, kuin niiden "sopeutujien", jotka eivät tunteitaan näytä lainkaan eivätkä pura pahaa oloaan omaehtoisesti lainkaan. Heiltä on odotettavissa "yllätys" varmaan jossain vaiheessa heidän elinkaaressaan. Voi mennä kymmenenkin vuotta ennen kuin heistä kuullaan, mutta varmasti kullaan.
kotonakin kasvaneet murkkuiässä keksii syyttää vanhempiaan ties mistä.
Esim. juuri, että et rakasta, et ole koskaan rakastanut, et ole ollut tarpeeksi mun kanssa tai en ole saanut tarpeeksi kaikkea mitä muut. Lista on loputon. Sellaista sitten käyttävät lyömäaseenaan, minkä huomaavat eniten äitiä satuttavan. Tytöt on siinä erityisen taitavia.
Heti pitää sanoa, etten kiellä etteikö sijoitus olisi vaikuttanut lapseen negatiivisesti ja etteikö terapian tarvetta olisi. Pointtini on vain se, että tämän murkun käytös on aivan samanlaista, kuin kenen tahansa, joten ei voi ulkopuolisia tekijöitä mennä ensimmäisen syyttämään.