Moro!
Mikäs on lain tulkinta tapauksessa jossa palkan- tai elkäkkeen maksaja ei noudata sille toimitettua verokorttia, vaan pidättää liian vähän veroja?
Sitten kun asia jää huomaamatta palkansaajalta ja tulee lähes kymmenen tuhannen euron mätkyt niin onko väärän ennakonpidätyksen tehnyt taho korvausvelvollinen vai joutuuko veronmaksaja maksamaan kaiken hampaita kiristellen?
Verokarhuhan on maailman armottomin peto ja hakee kyllä omansa tavalla tai toisella. Kyse on vain siitä että keneltä?
Työnantaja ei noudata verokorttia
6
1669
Vastaukset
- Erehdyksiä sattuu
Erehdyksiä sattuu. Niitä ei voi välttää, kun kaikki ei ole koneistettu, ja mukana on ihmisiä.
Riippumatta siitä, miten paljon työnantaja on veroja pidättänyt, on loppujen lopuksi kuitenkin kiistämätön tosiasia se, että palkansaaja pitää maksaa tuloistaan tietty määrä veroja, ja jos ei sitä ole tehnyt, niin sitten maksaa myöhemmin.
Lisäksi voidaan myös olettaa, että palkansaaja tietää a) veroprosenttinsa b) kuukausittaisen bruttopalkkansa. Niinpä hänen olisi jo ensimmäisen palkanmaksun jälkeen voitu olettaa huomaavan, että veroa on pidätetty liian vähän. Tästä olisi joko pitänyt ilmoittaa työnantajalle, tai sitten, jos palkansaaja mieluummin haluaa maksaa mätkyt, huolehtia siitä että rahaa jää kuukausittain säästöön tarpeeksi, eli se osa joka on väärin saatu.- Isot mätkyt
Entäs kun kyseessä on työkyvyttömyyseläkkeen saaja, jonka veroprosentti menee verottajalta suoraan eläkkeen maksajalle?
Tässä tapauksessa eläkkeen saaja ei saa verottajalta verokorttia eikä siis edes tietoa veroprosentistaan. Vasta vuoden lopussa eläkkeen maksaja toimittaa selvityksen tehdyistä ennakonpidätyksistä. - santtu
Isot mätkyt kirjoitti:
Entäs kun kyseessä on työkyvyttömyyseläkkeen saaja, jonka veroprosentti menee verottajalta suoraan eläkkeen maksajalle?
Tässä tapauksessa eläkkeen saaja ei saa verottajalta verokorttia eikä siis edes tietoa veroprosentistaan. Vasta vuoden lopussa eläkkeen maksaja toimittaa selvityksen tehdyistä ennakonpidätyksistä.veron määrä ei siitä muutu mihinkään, oli ennakonpidätyksen suuruus mikä tahansa, ennemmin voi ajatella niin, että verovelvollinen on saanut verottajalta vuoden korottoman lainan käyttöönsä. Jos laskee inflaation mukaan yhtälöön, niin verovelvollinen on tuosta jotain jopa hyötynyt, että on maksanut liian vähän veroa.
- se menee
Palkanlaskija saa moitteita työnantajalta ja sinä maksat verosi. Siksi sinä saat palkkalaskelman, että tarkastat onko kaikki oikein. Ei verottajalle auta selitykset, että et osannut laskea, et ymmärtänyt, et hoksannut, että saat "paljon" palkkaa, sinun olisi pitänyt huomata.
En löytänyt yhtään tapausta, että työnantaja olisi tuomittu maksamaan työntekijän verot, jos palkanlaskija on ollut huolimaton. - Sivuilta
Voi käydä itse laskemassa onko pidätetty vero lähelläkään oikeaa, jos on suuri erotus kannattaa käydä verotoimistossa laskettamassa loppuvuodeksi uusi pidätysprosentti.
Eläkkeessä bruttoeläke miinus maksettu eläke, erotus onkin veroa.- Isot mätkyt
Tässä tapauksessa prosentissa ei ollut vikaa. Sen oli verottaja toimittanut eläkkeen _maksajalle_ suoraan ja ihan oikean suuruisena.
Eläkkeen maksaja ei sitten ollutkaan noudattanut verottajalta saamaansa prosenttia vaan pidättänyt paljon vähemmän. Tästä tietysti seurasi isot mätkyt ja nyt ihmetyttää että mikä on eläkkeen maksajan vastuu?
Systeemi on toiminut ihan oikein parikymmentä vuotta ja sitten yhtä äkkiä putoaa tämmöinen pommi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713115
- 922885
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301- 181280
Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232