Meidän maailmamme aikojen alussa, niin kerrotaan, luojajumala Brahma loi kaikki planeettamme eliöt. Viimeisenä Brahma loi ensimmäiset ihmiset, ja kertoi heille totuuden elämästä, kuolemasta, dharmasta eli oikeudenmukaisesta elämäntavasta sekä Jumalasta.
Kävi hieman toisin, kuin Brahma oli ajatellut. Hänen täydelliset ihmisluomukseksensa eivät kiinnostuneet toisistaan lainkaan. Totuuden kuultuaan he nimittäin halusivat kaikki vain Jumalan luokse, eikä heitä mikään muu kiinnostanut, ei ainakaan lisääntyminen.
Brahma yritti uudelleen ja loi edellistä pirullisempia humanoideja. Vaan eivätpä nekään alkaneet maailmaa kansoittaa. Niiden kiihkeä luonne sai ne kiinnostumaan Shivasta, tuhoavasta jumalasta, askeesin herrasta.
”Luomuksiltani näyttää puuttuvan elämänhalu”, Brahma mietti, mutta ei keksinyt ratkaisua. Niinpä hän kutsui avukseen Vishnua, Ylintä Jumalaa. ”Tosiaan”, Vishnu sanoi, ”ellei ihmisellä ole mieluisaa tekemistä, totta kai hän on onneton.”
Yhdessä Vishnu ja Brahma alkoivat luoda neljää ihmistyyppiä: avuliaita työläisiä, aikaansaavia tuottajia, urheita hallitsijoita sekä älykkäitä opettajia. Jokaisella ihmisryhmällä oli oma tehtävänsä yhteiskunnassa, ja hoitamalla oman osansa jokainen ihminen saattoi elää täydellisen tyydyttävää elämää.
Varhainen ihmisyhteiskunta toimi siten, että tuottajat – käsityöläiset, kauppiaat ja maanviljelijät – pyörittivät yhteiskuntaa hallitsijoiden alaisuudessa ja suojeluksessa. Opettajat opettivat, neuvoivat hallitsijoita ja toimivat pappeina. Työläiset auttoivat kaikkia muita. Jokaista tarvittiin ja arvostettiin.
Aluksi kunkin kastin jäsenet menivät naimisiin vain toistensa kanssa. Liitoista syntyneet lapset olivat luonnostaan vanhempiensa kastia. Vaan ennen pitkää kävi niin, että hallitsijat alkoivat katsella sillä silmällä työläisiä ja tuottajat opettajia, opettajat hallitsijoita ja työläiset tuottajia... Rakkaus ylitti kastirajat ja solmittiin seka-avioliittoja.
Tuloksena oli, ettei lapsista enää voinut sanoa, mihin kastiin he kuuluivat. Ihmiset eivät enää noin vain tienneet, mikä olisi heille sopivin työ ja elämäntapa, miten he voisivat elää tyydyttävää elämää. Jotkut löysivät oman tiensä, jotkut eivät. Ne, jotka eivät sitä löytäneet, turhautuivat, eivätkä he pystyneet tekemään parhaalla mahdollisella tavalla sitä väärää työtä, johon olivat ryhtyneet.
Ihmiset enää arvostaneet yhtä lailla kaikkia ammatteja. Poliitikon ura saatettiin esimerkiksi arvottaa korkeammalle kuin palvelijan, ja pappia kohdeltiin paremmin kuin käsityöläistä. Seurauksena oli, että nekin, joille poliitikon ja papin hommat eivät ollenkaan sopineet, hakeutuivat niihin.
Saatuaan vallankahvoista kiinni nämä ihmiset päättivät pitää ne itsellään ja lapsillaan. Tässä vaiheessa kastit olivat jo niin sekaisin, että minkä tahansa kastin jäsen saattoi saada mihinkä tahansa kastiin kuuluvan jälkeläisen. Tai oikeammin kaikissa ihmisissä oli piirteitä useista kasteista. Kunkin hallitsevat piirteet eivät välttämättä olleet kuitenkaan sopivat suvun asemaa ajatellen.
Toisaalta myös monet kastinsa puolesta oikealla paikalla olevat ihmiset antoivat henkilökohtaisten tunteitten sumentaa harkintakykynsä. Totta kai menestyvät isät toivovat, että pojat seuraavat heidän jalanjälkiään.
Syntyi luokkajärjestelmä, joka pohjautui syntyperään eikä siihen, mitä kukin parhaiten osasi tehdä.
Tällainen luokkayhteiskunta aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja onnettomia elämänkohtaloita. Latinalaisessa Amerikassa ylempiluokkaiset etsivät sille oikeutusta kristinuskosta, Arabiassa Islamista ja Intiassa hindulaisuudesta.
Suomi on kastien kannalta hyvä paikka elää. Täällä jokaisella on ainakin periaatteessa mahdollisuus tehdä elämässään sitä, mikä parhaiten omalle luonnolle sopii. Silti täälläkin moni tekee väärää työtä. Syynä on usein raha, mutta myös se, ettei ihminen tiedä, mitä todella haluaa tehdä. Tai uskalla myöntää sitä.
Jos jokainen meistä tiedostaisi oman luontonsa ja voisi elää sen mukaan, meillä kaikilla olisi parempi olla.
Kastien synty
9
812
Vastaukset
- Palstan vaihto
Amerikkalaisten uusien tieteellisten tutkimusten tulos on että sukupuoli ja perintotekijät vaikuttavat suuresti siihen miten maailman koemme ja miten asioihin suhtaudumme.
Tämä todistaa, että luonteenpiirteet ja eri ominaisuudet ovat periytyviä , siinä missä älykkyyskin.
Tämä on myös kova isku tasa-arvolle, se kun todistaa oikeaksi jalosukuisuuden ja siniverisyyden ideologian.
Tasa-arvo nykymerkityksessään on sinänsä hyvin uusi ajatus. Tasa-arvon alullepania alunperin on Intiasta tunnettu oikeamielinen Krisna, Tämä 2500v sitten elänyt mies, kyseenalaisti ensimmäisen kerran kastijärjestelmän sekä ihmisten kykyjen jalostamisen, vättäen että ihminen on jalostunut niin pitkälle, että kaikki voivat lisääntyä.
2000- vuotta sitten länsimaissa tasa-arvolle antoi alkusykäyksen puusepän poika, joka osoitti olevansa taitava opettaja ja jalomielinen periaateen mies, vaikka ei ollutkaan jalosukuinen, hänet tunnetaan myöhemmin Kristuksena.
Noiden kahden historiallisen henkilön aikaansaamaa on ajatus tasa-arvosta, ja että kaikkille ihmisillä kuuluisi olla lisääntymisoikeus.
Molemmilla henkilöillä oli myös sama tausta, he olivat jalosukuisen miehen äpäriä, joidenka äidit ottivat aviomieheksi ja pojalle isäksi miehen alhaisesta kastista.
Nyt kastijärjestelmä ja ihmisten jalostus on halveksittua, eläimiä kyllä jalostetaankin niiden kykyjen parantamiseksi, ja kaikki ymmärtää puhdasrotuisen eläimen oleva arvokkampi kuin seka rotuinen, koska siihen on jalostamalla saatu tietyt ominaisuudet.
Mutta ajatus että ihmiset valikoisivat puolisot, sillä perusteellä minkä tyyppisiä ominaisuuksia lapsille halutaan on vielä vieras, vaikka sperma pankin asiakaat tekevätkin valinna lahjoittajan fyysisten ominaisuuksien mukaan.
Mutta tutkimustulokset kuitenkin osoittavat että ihmisen kykyjä pystytään jalostamaan valikoimalla isät ja äidit huolellisesti.
Siniveriset ja jalosukuiset eivät siis olleetkaan väärässä pyrkiessään tuottamaan yhä oikeudenmukaisempiä ja jalompia hallitsijoita, heillä vaan kävi niin että yksi mätä omena pilasi koko korin.
Jos teksti tuntui kovin tunteetomalta, voin kertoa että parisuhteen ja rakkauden yli romantisointi on varsin uusi ja myöskin lyhytaikainen ilmiö, josta ei ole pidemmänpäälle kuin haittaa.- Vaisnava
Jalosukuisuudessa on se ongelma, että pieni, vain keskenään lisääntyvä joukko heikentyy geneettisesti. On myös väärin ajatella, että hallitsijasuku olisi parempi kuin vaikkapa puuseppäsuku. Jokaista kunniallista ammattiryhmää tarvitaan yhtä lailla.
Se, että hindulaisuus kannustaa valitsemaan puolisoksi oman kastin jäsenen, on pelkästään järkevää. Kun pariskunta on mahdollisimman samalla aaltopituudella, avioelo on auvoisempaa ja lapsetkin on helpompi kasvattaa. Mutta saman kastin jäsentä ei löydä lukemalla puolison sukutaulua, tai omaansakaan. Nykyään samassa perheessä voi olla vaikkapa kaikkien kastien edustajia, niin sekavaperimäisiä me ristiinnainnin tuloksena olemme. On perehdyttävä toisen ihmisen luonteeseen.
En muuten olekaan ennen kuullut sellaista versiota Krishnan tarinasta, jossa Hän olisi ollut äpärä. Ja kun ensi viikolla vietän Hänen syntymäpäiväjuhlaansa, on ymmärtääkseni Hänen 5 230. eikä 2 500. syntymäpäivänsä :) - Ande
En voisi olla kanssasi enemmän eri mieltä.
Kyllä sukupuoli ja geenit jonkin verran vaikuttavat, mutta on erittäin vaikeaa tutkimuksissa erotella mitkä ovat geenien ja mitkä kasvatuksen tulosta.
Mistähän tutkimuksesta on kyse?
Lukuisat tutkimukset mm. sosiaalipsykologian ja käyttäytymistieteiden alalta kertovat yleensä kasvatuksella olevat geenejä suuremmat vaikutukset siihen, miten ihminen kokee maailman.
"Tämä on myös kova isku tasa-arvolle, se kun todistaa oikeaksi jalosukuisuuden ja siniverisyyden ideologian."
Historia on täynnä oikeamielisiä kuninkaita, joiden pojista on tullut täysiä tyranneja. Pelkästään se todistaa "jalosukuisuuden" myytiksi.
Uusissa tutkimuksissa, jotka minä olen lukenut, korostetaan sitä että esim. naisten huonompi matikkapää on myytti. Myös miesten huonomman kielipään on todettu johtuvan siitä että tyttölapsille jutellaan enemmän, kun he ovat pieniä.
Tietysti on olemassa lahjakkaita ja heikkolahjaisia, mutta rodunjalostus tuo nimenomaan tuota jälkimmäistä sorttia.
Tutkimuksissa on todettu mm. sekarotuisten koirien olevan älykkäämpiä, kuin jalostettujen rotukoirien. Lisäksi sekarotuisissa on vähemmän luonnehäiriöisiä.
Empiirisiä tuloksia on myös ihmisistä. Suomessa on esimerkiksi sallan tauti, joka johtuu nimenomaan siitä että geenikanta on ollut köyhää ja liian läheiset sukulaiset ovat saaneet keskenään lapsia. Tuo ei ole mitenkään jalostanut ominaisuuksia vaan laskenut älykkyysosamäärän noin 60, kun se on normaalisti 100.
Ajatellanpa geneettistä sairautta potevaa Stephen Hawkinsia. Jätkä on rullatuolissa eikä pysty edes puhumaan itse ja silti häntä pidetään vuosisadan suurimpina neroina, eikä syyttä. Millaisen neron maailma olisikaan menettänyt, jos Hawkinsia ei olisikaan olemassa esim geenijalostuksen takia.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta pointti tuli varmaan selväksi.
Ande
- Vaisnava
Jos jokainen meistä tiedostaisi oman luontonsa ja voisi elää sen mukaan, meillä kaikilla olisi parempi olla. Tässä ihannetapauksessa emme turhautuisi ja työ olisi meille huvia, kuten se on sitä niille onnelliselle, jotka ovat löytäneet oikean paikkansa yhteiskunnassa.
Ihminen oikealla paikallaan on iloksi muillekin kuin itselleen. Osaammehan kaikki erottaa toisistaan opettajan, jolle tieto ja sen jakaminen on suuri ilo sekä opettajan, joka on valinnut ammattinsa vallanhimon, pitkien kesälomien tai jonkin muun vähemmän ylevän syyn takia. Tai ihmisistä aidosti pitävän asiakaspalvelijan sekä asiakaspalvelijan, joka kärsimättömänä toivoo olevansa jossain muualla kuin meidän luonamme.
Voi kuitenkin olla vaikea myöntää itselleen, mihin todella soveltuisi parhaiten. Kuinka monta loistavaa autonkorjaajaa maailma on menettänyt siksi, että suvun painostus on ajanut nuoren yhteiskunnallisesti arvostetummalle uralle? Kuinka moni eläinrakas viherpeukalo jättää maatalousuran harkitsematta, koska siitä on tehty niin byrokraattista ja vaikeaa?
Vielä vaikeampaa voi olla todellinen itsensä näkeminen yhteiskunnan arvojen alta. Oma kasvuympäristö opettaa meidät käyttäytymään samalla tavalla kuin muutkin, vaikkei se olisi luontainen valintamme. Esimerkiksi hallitsijan piirteitten esiintymistä saatetaan joissain yhteisöissä kannustaa niin, että tuottaja-, opettaja- ja työläiskastien jäsenet oppivat käyttäytymään sosiaalisissa tilanteissa hallitsijoiden tavoin.
Lisäksi meissä kaikissa on iso tai pieni ripaus muitakin kasteja kuin omaamme. Vaikka olisit tuottajakastin bisnestietoisinta äärilaitaa, et voi olla onnellinen pelkästään rahaa keräämällä, jos sinussa on myös suuri annos opettajaa. On löydettävä tapa toteuttaa kaikkia piirteitään. Ratkaisut voivat olla yksinkertaisia; tämän tuottajan tapauksessa se voisi olla omien taitojen opettaminen muille. - ava
Kiitos perusteellisesta ja selkeästä kirjoituksesta :)
Tarkoittaako tuo mitä kirjoitit, että hindulaisuudessa ihmisen "itse" -hänen sielunsa- pysyy sillä tavalla muuttumattomana elämästä elämään, etteivät hänen erityisen osaamisensa alueet muutu olipa hän itse tietoinen omista kyvyistään ja taipumuksistaan tai ei?
Itse koen että ihmisen kiinnostuksen kohteet -ammatilliset ja elämänarvoihin liittyvät- voivat mullistua ja muuttua elämän ja elämänkokemuksen myötä aivan täysin - tai ehkä se sitten onkin sen "omimman" osaamisen löytämistä :)?- Vaisnava
Nyt täytyy myöntää, etten tiedä kasteista vielä alkuunkaan tarpeeksi osatakseni antaa tyydyttävää vastausta sinulle.
Kastien taustalla on kolme gunaa - luonnonlaaduiksi niitä voisi kai suomeksi kutsua - sattva, rajas ja tamas. Ne suomennetaan yleensä hyvyydeksi, intohimoksi ja tietämättömyydeksi. Neutraalimpi (tosin ei ongelmaton) suomennos voisi niille olla tieto, tahto ja tunne. Opettajakasti on eniten tiedon, hallitsijakasti eniten tahdon, tuottajakasti eniten tahdon ja tunteen sekä työläiskasti eniten tunteen vallassa.
Gunat eivät ole staattisia. Teoriassa jos jonkun gunan tilalle tulee syystä tai toisesta tarpeeksi toista, kasti vaihtuu. Ainakin paras ystäväni, joka ei ole hindu mutta psykologiaa opiskellut ja pitää kastiteoriaa erinomaisena tapana hahmottaa ihmisluontoa, katsoo olleensa nuorempana työläinen. Vaikea sairaus muutti hänen luonteensa niin, että nyt hän on selkeä opettaja. Tunneihmisestä tuli tietoihminen.
Tietoa, tahtoa ja tunnetta voisi kuvailla esimerkkitilanteen kautta. Oletetaan, että olet rakastunut ja sinulla on suhde ihanaan mieheen. Mies on naimisissa, mutta vakuutellut, että avioliitto on jo pitkään ollut käytännössä ohi ja ero astuu voimaan ihan pian. Ajan kuluessa käykin ilmi, ettei näin olekaan, vaan miehellä on yhä tunteita vaimoaan kohtaan. Kauheaa, sillä sinä olet päätä pahkaa rakastunut ja tämä mies tuntuu kaikin puolin unelmiesi prinssiltä.
Tyypillinen tietoihminen katkaisee tässä vaiheessa suhteen - tunteistaan huolimatta. Hän punnitsee mielessään, mikä on järkevää ja moraalisesti oikein. Hän tekee selväksi miehelle, että ellei tämä ihan oikeasti eroa, suhde ei tule jatkumaan.
Tahtoihminen seuraa tahtoaan. Hän haluaa tuon miehen, ja hän ryhtyy toimenpiteisiin saadakseen tämän itselleen, vaikkapa sitten "vastustajansa" eli miehen laillisen vaimon kustannuksella. Tahdon vallassa olevaa hallitsijakastia kutsutaan myös soturikastiksi...
Tunneihminen itkee ja voi huonosti, mutta unohtaa taas kaiken saadessaan suudella ihanaa rakastettuaan. Hän elää suurimman tunteensa ehdoilla vaikka kärsisikin, ja saattaa sietää toisen naisen osaansa vuosikausia.
- Cree
Mitäs kastien värit tarkoittavat? Esim. mihin kastiin kuuluu nainen, jolla on punainen kastimerkki?
- Vaisnava
Punainen merkki otsalla ei minun tapaamieni ihmisten kohdalla ole kertonut kastista vaan yksinkertaisesti siitä, että nainen on naimisissa.
Olen kyllä kuullut, että jossain päin Intiaa asia on ainakin joskus ollut toisin ja otsaan merkitään värillä kasti. Minä en kylläkään tiedä, mitä punainen silloin tarkoittaa. - Cree
Vaisnava kirjoitti:
Punainen merkki otsalla ei minun tapaamieni ihmisten kohdalla ole kertonut kastista vaan yksinkertaisesti siitä, että nainen on naimisissa.
Olen kyllä kuullut, että jossain päin Intiaa asia on ainakin joskus ollut toisin ja otsaan merkitään värillä kasti. Minä en kylläkään tiedä, mitä punainen silloin tarkoittaa.kiitos, kyse oli edellisen elämän muistosta. Naimississa olin, tosin selvästi hieman varakkaammasta perheestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6578035Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672310Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332237- 1471809
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281315Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511245Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131195Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65856Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60851Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7773