minua huolettaa suhteeni,johon vaikka kuka yrittänyt tunkea väliin.. olen siis 10v mutta ihan kohta 11v. ja minun poikaystäväni on kohta 13v. ja minulle on tullut jo moni aikuinen sanomaan,ettei minun ikäiseni kuulu seurustella,mene leikkimään barbeilla,tai mene kotiin kasvamaan. olemme kokeilleet seksiäkin harrastaa mutta poikkis sanoi ettei olekaan valmis siihen. mutta sitten minun siskoni on 15v ja hänen poikkis on 18 miten kukaan ei puutu siihen ja äitini antaa hänelle enemmän vapauksia kuin minulle,eihän meillä niin paljoa siskon kanssa ole ikäeroa,etteikö meitä voisi koskea samat säännöt. sisko lähtee johonkin kouluun ja äiti sanoi että saa tehdä mitä lystää,kunhan ei juo eikä pidä partyja. ja kunhan koulu tulee suoritettua kunnialla. miksi ei voitaisi sitten sanoa,että minulla olisi samat oikeudet ? en ole enään kovin pieni pallero,jolla pitää olla lapsenvahti, voitteko auttaa ?
tyttö sanoooo
että teidän on luettava täm...
9858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moi!
Kuulostat todella järkevältä kymmenvuotiaaksi, mutta sekään ei poista sitä tosiasiaa, että olet vielä lapsi ja varsin pieni sellainen.
Seurustelusta... On paha mennä määrittelemään seurustelulle mitään ikärajaa, mutta aika nuori kyllä olet ja ymmärrän kyllä, että monet aikuiset suhdettanne kummeksuvat. En kuitenkaan menisi sitä kieltämäänkään, sillä se kuitenkin näyttäisi toimivan eikä ikäerokaan ole vaarallisen suuri.
Mitä seksiin tulee, niin olen kyllä henk. koht sitä mieltä, että sinun ikäisesi ei tarvitse vielä niihin juttuihin sekaantua. Nuoresta iästäsi johtuen lienee jo anatomisestikin melko kyseenalaisia nuo puuhat, alle murrosikäisiä kun vielä olette.
Ei se sinun ja siskosi ikäero numeroina mitattuna mikään niin suuri olekaan, mutta siinä on vain se juttu, että teillä on murrosikä siinä välissä, ja se muuttaa asioita aika tavalla. Ei mitenkään voida olettaa, että 11 - ja 15-vuotiasta voisivat koskea samat säännöt.
- Synkopoppi
No kyllä sinä minun mielestäni olet vielä hyvin pieni pallero seksiä harrastamaan :o 5 vuotta on kyllä melko suuri ikäero varsinkin murroiässä joten en ihmettele, että siskon säännöt eivät ole samat kuin sun. On hienoa että sun poikaystävä ei ole viel 13 vuotiaana valmis menemään sänkyyn sun kanssa.
Sulla on vielä aikaa kyllä noihin juttuihin. Itse seurustelin ensimmäisen kerran 14 vuotiaana ja olin varmasti silloinkin vielä niin lapsellinen ja hölmö että juttu loppui kyllä lyhyeen. Kannattaa vielä aikuistua vähän, ei millään pahalla vaan neuvona vain.
Olikohan tämä provo? Pilaa? Oma siskoni täyttää kohta 11v, joten tuo oli suorastaan oksettavaa luettavaa, ihan tosi. Sori vaan. Olet varmasti ikäiseksesi "kehittynyt," mutta valitettavasti ilmaiset sitä aika huonolla tavalla. Ilmaise kehittyneisyyttäsi mieluummin vaikkapa olemalla fiksu koulussa tai harrastamalla jotain kehittävää, - ei seksiä. Lieneekö sinulla menkkojakaan vielä? Oletko sukukypsä? Vaikka olisitkin, niin kroppasi ei ole valmis... Liian aikaisin aloitettu seksi altistaa erilaisille vaivoille... Fyysisille ja psyykkisille...
Poikaystäväsikin on vielä kovin nuori, mutta sinä olet LAPSI. Se voi kuulostaa mielestäsi suorastaan loukkaavalta kirosanalta, mutta olet LAPSI, LAPSI, LAPSI, LAPSI... Et edes teini. Ikä ei valitettavasti ole vain numero. Se on paljon muutakin. Se on korvien välissä. Kuten joku jo mainitsikin, on naurettavaa olettaa, että sinulla ja siskollasi "pitäisi" olla samat oikeudet. Siskosi on vähitellen itsenäistyvä teini, sinä taas olet LAPSI, LAPSI, LAPSI, LAPSI...
Uskon, että sinulla on varmasti perverssejä ajatuksia päässäsi vaikka oletkin LAPSI, mutta pidä tyttö ne housut jalassa.
Ja jos tämä on pilaa, niin huh.
voi vittu repesin... Hei likka herää, oot 10!! Siinä on pirun paljon eroa 15 vuotiaaseen nähden. Eikä 15 vuotiaskaan todellakaan ole mikään aikuinen vielä.
siis oletko sä ihan pimahtanut siis sellain 10 vuotias ei todellakaan ole mikää kypsä varsinkaan seurustelemaan eikä varsinkaan mihinkään seksiin.sitä paitsi siskosi on vanhempi ja varmastikin kypsempi kuin tuollainen ala-astelainen kakara.tollasilla vastuuttomilla kakaraoilla pitää juuri olla lapsenvahti etteivät ne mene tekemään tuollaisia älyttömyyksiä joita sitten ehkä katuu loppuelämän.sinä saat varmasti melkein samat oikeudet kuin sinun siskosi mutta vasta sitten kun olet saman ikäinen kuin siskosi eli 15 silloinkaan et ole tarpeeksi kypsä päättämään mikä sinulle on hyvä ja mikä ei.joten kasva aikuiseksi kakara
Vaikka tämä olisi pilaa, kirjoittajaa ei tarvitse tulla haukkumaan. Mutta mielestäni teidän ikäisten seurustelu on sellaista kahdestaan ajanviettämistä, kuten käynti elokuvissa, kirjastossa jne. Ja juuri kuten sanottiin, 10- ja 15-vuotiaan välissä on vähän numeroita, mutta kuitenkin murrosikä. Eli kannattaa vain odottaa, sillä vanhempana varmasti olet tyytyväinen siihen, ettet harrastanut noin nuorena seksiä. Usko pois.
äitis laittaa sulle rajoja koska oot pieni pallero joka tarvii lastenvahdin ja leikkii barbeilla.
Et katotaan uuelleen 6 vuoden päästä
ei ole pilaa :( ja rupean kyllä ilkkumaan että hänkään ei saa tehdä kaikkea,niin hänellekkin tulee paha mieli :P
No ei ihme, et sun mutsis antaa siskolles enemmä oikeuksii. Teil ON ikäeroa. Hei kamoon! ite oon 17, enkä oo seurustellu kertaakaa, eikä tod oo mihkää kiire. Mikä teit nykyajan kakaroita vaivaa?! :D
Yhen vihjeen toho "suhteesees" annan kyl: KASVA! XD