Kysymys

Eli, tämä on tilanne. Meillä on kaksi kissaa toinen 6-vuotias leikattu poika ja toinen 4-vuotias leikattu tyttö. Ja noin 3 kuukautta sitten otimme perheeseen koiran. No, koira on pentu ja aika riehakas, joten kissat pysyy poissa tieltä suurimman osan ajasta. Paitsi viime aikoina vanhempi kissa on ruvennut välillä jahtaamaan koiraa. Kun pentu tarpeeksi riehaantuu ja kissa tarpeeksi kyllästyy niin kissa ajaa koiran sängyn alle rauhoittumaan.

No, nyt ihan viime päivinä jommankumman kissan (epäilen poikaa) pissa on alkanut haista hyvin voimakkaasti.. Voisiko tämä johtua jonkin näkösestä reviirin merkkaus vietistä, mikä on nyt koiran myötä herännyt uudelleen eloon, ja yritetään pitää koira loitolla? Vai voiko kyseessä olla joku sairaus? Ja onko minkään näköstä ratkasua, jos kyse on "reviirin merkkailusta", koska koko kämppä haisee kun kissa kerran pyörähtää hiekkalaatikolla?
1203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minusta vaikuttaa aivan reviirin merkkaamiselta. Yleensähän puhutaan että leikatut kissat eivät merkkailisi, mutta meidän 5 vuotiaat tyttökissat vaikka ovat leikattuja merkkaavat hyvinkin runsaasti.... siis onneksi vain pihalla - häntä pystyssä tutisutetaan ja niin pissat lentää pitkässä kaaressa sopiviin kohteisiin.

Mutta sisällä tuo merkkailu on tietysti ongelma hajun vuoksi, vaikka leikatulta kissalta puuttuu se leikkaamattoman kissan voimakkaampi ominaishaju. Ehkä voisi kokeilla jotain kissa karkoitetta.... tai jos satut näkemään tilanteen niin aktiivinen torjunta silloin. Tietysti uskon myös merkkailun rauhoittuvan kunhan kissat ja koira saavat arvoastekkoinsa kuntoon.... että kaikki kokevat olevansa oikealla paikalla teidän laumassa. Kissa on yleensä koiran johtaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heli kirjoitti:

Eli, tämä on tilanne. Meillä on kaksi kissaa toinen 6-vuotias leikattu poika ja toinen 4-vuotias leikattu tyttö. Ja noin 3 kuukautta sitten otimme perheeseen koiran. No, koira on pentu ja aika riehakas, joten kissat pysyy poissa tieltä suurimman osan ajasta. Paitsi viime aikoina vanhempi kissa on ruvennut välillä jahtaamaan koiraa. Kun pentu tarpeeksi riehaantuu ja kissa tarpeeksi kyllästyy niin kissa ajaa koiran sängyn alle rauhoittumaan.

No, nyt ihan viime päivinä jommankumman kissan (epäilen poikaa) pissa on alkanut haista hyvin voimakkaasti.. Voisiko tämä johtua jonkin näkösestä reviirin merkkaus vietistä, mikä on nyt koiran myötä herännyt uudelleen eloon, ja yritetään pitää koira loitolla? Vai voiko kyseessä olla joku sairaus? Ja onko minkään näköstä ratkasua, jos kyse on "reviirin merkkailusta", koska koko kämppä haisee kun kissa kerran pyörähtää hiekkalaatikolla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu