Avatar-ongelma

Käyn kirjoittelemassa eräällä foorumilla ja haluaisin nimimerkkini alle kuvan. Kun menen nimimerkkini asetuksiin ja sieltä kohtaan "AVATARIEN OHJAUSPANEELI", siellä lukee näin:

"Linkki ulkopuoliseen Avatariin:
Anna URL tiedostoon, jonka Avatar kuvan haluat linkittää."

"Näyttää pienen graafisen kuvan tietojesi alla viestiruudussa. Vain yksi Avatar kerrallaan, jonka leveys ei voi olla suurempi kuin 200 pixeliä, ja korkeus ei voi ylittää 150 pixeliä ja tiedoston koko korkeintaan 6kB."

En siis saa tiedostoistani lisättyä Avatar-kuvaa? Käsitin, että se pitää linkittää jostain nettisivulta. Tein näin. Löysin googlettamalla mieleiseni kuvan. Sain sen liitettyä nimimerkkini alle, kuten halusin. Mutta ongelmana on se, että kuva on liian ISO.

Foorumillahan on ongelmana, että jos liittää liian ison kuvan, se siirtää kirjoittamiamme tekstejä sivummalle, joten sivua pitää rullata hiirellä (mikä on työlästä).

Miten saan siis pienemmän SAMANLAISEN kuvan? Olen haeskellut, mutta sellaista ei ole. Vai pitääkö minun itse pienentää sitä ja sitten linkittää se nettiin? Apua, en osaa.
2372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pienennä paintilla

Äänestä
  • Käy myös kätevästi Irfanview kuvankatseluohjelmalla. Siinä on resize toiminto.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anopinkieli86 kirjoitti:

Käyn kirjoittelemassa eräällä foorumilla ja haluaisin nimimerkkini alle kuvan. Kun menen nimimerkkini asetuksiin ja sieltä kohtaan "AVATARIEN OHJAUSPANEELI", siellä lukee näin:

"Linkki ulkopuoliseen Avatariin:
Anna URL tiedostoon, jonka Avatar kuvan haluat linkittää."

"Näyttää pienen graafisen kuvan tietojesi alla viestiruudussa. Vain yksi Avatar kerrallaan, jonka leveys ei voi olla suurempi kuin 200 pixeliä, ja korkeus ei voi ylittää 150 pixeliä ja tiedoston koko korkeintaan 6kB."

En siis saa tiedostoistani lisättyä Avatar-kuvaa? Käsitin, että se pitää linkittää jostain nettisivulta. Tein näin. Löysin googlettamalla mieleiseni kuvan. Sain sen liitettyä nimimerkkini alle, kuten halusin. Mutta ongelmana on se, että kuva on liian ISO.

Foorumillahan on ongelmana, että jos liittää liian ison kuvan, se siirtää kirjoittamiamme tekstejä sivummalle, joten sivua pitää rullata hiirellä (mikä on työlästä).

Miten saan siis pienemmän SAMANLAISEN kuvan? Olen haeskellut, mutta sellaista ei ole. Vai pitääkö minun itse pienentää sitä ja sitten linkittää se nettiin? Apua, en osaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu