Moi!
Eli siis haluaisin kertoa asiani ja tiedostella mitä tapahtuu tulevaisuudessa.
Minä ja ikäiseni ihminen koulustani jouduttiin riitoihin. Hän sanoi, että koulun jälkeen tapellaan. Yksi vastaan yksi. Kun viimeiset tunnit loppuivat näimme toisemme sovitussa paikassa, missä hän alkoi uhkailla; "Hakkaan sut kavereiden kanssa.", "Jos häviän niin lähetän ihmisiä perääsi" jne.
Muutama sekunti ennen tappelua hän sanoi "Hauku äitiäni niin hakkaan sut", sanoin etten hauku äitiäsi ja peräännyin. Nostin nyrkit ja sanoin, "Jos haluat tapella, niin nosta nyrkit pystyyn" (Jos hän ei olisi nostanut nyrkkejään, en olisi hyökännyt puolustuskyvyttömän kimppuun). Hän nosti kädet pystyyn. Löin häntä, hän löi minua, löin häntä uudelleen. Hänen nenä murtui. Tappelu jäi siihen.
Hän oli yrittänyt lähettää kavereitaan kimppuuni, mutta kukaan ei suostunut auttamaan, koska tappelu oli rehti. Hän teki rikosilmoituksen.
Kysymykseni kuuluu, mitä nyt tapahtuu? Kummalla on paremmat mahdollisuudet voittaa oikeuden? Monta todistajaa voi sanoa että hän aloitti riidanhaastamisen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos todistajia tappelulle ei ole, niin sitten on vain sana sanaa vastaan. Oikeus ei tälläisissä tapauksissa tuomiota anna, koska näyttöä ei ole (tapaus ratkeaa aina syytetyn eduksi).
Aika moni näki, ikävä kyllä. Mutten usko että he haluavat mennä oikeuteen. Sitä paitsi tappelun jälkeen, vastustajani alkoi haukkua omia kavereitaan, koska kukaan ei tullut väliin. Myöskään kukaan ei pidä vasikoista, voi olla että kaikki käyvät häntä vastaan.
Toinen kysymys; tappelusta on jo viikko, poliiseja ei ole tullut ovelleni. Milloin he oikein tulevat? Jos edes tulevat?
...täällä pörrää? "Sovittu tappelu"? Vitun typerää ja lapsellista paskanjauhamista.
Ei tällaisia voi olla olemassakaan... voi hyvä perse. Mihin olet Suomi menossa - tällaisia imbesillejä maa täynnä...
Ei poliist sua ovelta tuu hakee, jos joku on nostanu syytteen ni sit kutsutaan kuulusteluihin ja sitä kautta mennään rosikseen. Ja sellanen juttu viel, et sitä ei kyl todistajat päätä haluuko todistaa vai ei. Jos tilanteen on nähny ni on pakko todistaa. Se on sit eri asia kerrotko sä et ketä sen näki... Yhtä hyvin voit sanoo kuulusteluis, et ei ollu silminnäkijöitä. Kannattaa kuitenki vähän miettii...
Esim. tossa tapauksessa ottaisin ittelleni todistajia jos se toinen osapuoli on kerran aloittanut...
julkisella paikalla tapahtuneeseen oikeudettomaan päällekarkaamiseen.
Ainoastaan jos kykenet todistamaan asian tapahtuneen hätävarjelutilanteessa, eikä sinulla ole ollut muita vaihtoehtoja asiassa (juosta karkuun..) kuin puolustautua lyömällä, etkä ole syyllistynyt hätävarjelun liioitteluun (ero todella pieni) taikka jopa pohoinpitelyyn koska olet lain mukaan todennäköisesti käyttänyt liikaa voimaa kun nokka murtui.
Neuvo: yritä sopia asia ensin kyseisen entisen kovanaaman kanssa ja viekää asia sovittelutoimistolle näin vältytte ikäviltä merkinnöiltä rekistereissä sekä oikeudentuomioilta.
Niin ja lopettakaa ajoissa moiset kukkotappelut ja jos on pakko järjestää tälläisiä menkää nyrkkeilykehään katsomaan ketä on ketä :D
Tällaista tapausta nyt on aivan naurettavaa lähteä viemään käräjille saakka jos et ole ehtinyt sitten jo asiasta tehdä kannetta "rikosilmoitusta" tai tämä toinen osapuoli. Jos tapauksella oli paljon näkijöitä, kuten annoit ymmärtää nimeät heidät kuulustelussa jos tunnet heidät nimeltään niin heidät kyllä myös kutsutaan kuulusteluihin kertomaan miten tilanne todellisuudessa eteni. Jos taas sinulle olisi tapauksen johdosta tullut jotain ruumiillisia vammoja, niin sinun olisi täytynyt mennä näyttämään niitä lääkärille, joka kirjaa ruhjeet ja mustelmat ylös, joka otetaan huomioon oikeudenkäynnissä. Loppujen lopuksi tämä on vain tällaista "poikien viikonloppu nahistelua", joka on yleistä joka viikonloppu, eikä siittä todellakaan aina minnekkään käräjille mennä vaan paiskataan kättäpäälle ja todetaan häviö. Koita nyt sopia asia hyvissäajoin riitapuolen kanssa ja odottele tuleeko kutsua viranomaisilta kuulusteluihin jos ei, niin sillä hyvä. Kuulusteluissa voit kertoa tarinan yhtä hyvin, kuin täälläkin, etkä sinä ollut se ensimmäinen osapuoli joka löi "toivottavasti", onhan tapauksella todistajia. Sinua ei tuomita yhtään mistään , eikä mahdl. korvauksiinkaan jos ei lyönyt ensimmäisenä. Tilanne voidaan myös tulkita hätävarjeluksi jos löitkin ensimmäisenä, mutta riitapuoli oli uhkaillut, karannut päällesi jne. Tästä varmaan opit, että jatkossa käännät selkäsi sovituille tappeluille. Ei se ole miehenmerkki mennä oikein sovittuna juttuna ulos toisiaan hakkaamaan,on enemmän miesmäistä kääntää selkä ja lähteä pois paikalta.
Ei tollasesta tuu rosista.
Ihan oikein toimit ja rehti tappelu.
Harvoin nykyään tollasia enään on.
Nykyään iso kasa somaleja potkii maassa makaavaa.
Älä huoli. Hyvin tehty.
Ottakaa ne tutit mukaan seuraavan kerran kun meette tappelemaan ja pyytäkää äiti mukaan niin voipi antaa tissiä pikkupojalle tappelun lomassa.