uhrauksenne

ole kyse mistään rakkauksista tai suhteista vaan siitä että tuntee vetoa samaan sukupuoleen. Ei se muutu vaikka juuri nyt ei olisikaan tyttöystävää. Tietysti oma elämä on elämisen arvoista, valitettavaa että tietyt ihmiset luulee että heillä on jokin oikeus tuomita heistä erilaiset. Minusta se ei olisi mikään uhraus jättää moiset ihmiset omaan arvoonsa, oli se sukua tai ei. Pienuutta se on, ei muuta.

ainakaan vielä joutunut antamaan minkäänlaista uhria lesbouden alttarille. Jontunee varmaankin siitä, että lesboudestani tietää vain varsin valikoitu joukko tuttujani. Kuten edellä on sanottu, kyse ei ole tyttöystävästä ja tämän takia tehdyista uhrauksista vaan siitä, että on homoseksuaali. Tiedän, että yksi ystävyyssuhteeni roikkuu hiuskarvan varassa. En tiedä, kuinka kauan saan pidettyä pääni kiinni, kun ystäväni alkaa puhua homoseksuaalisuuden syntissydestä ja siitä, kuinka mies ja nainen on luotu yhteen. Viimeistään siinä vaiheessa, jos joskus tapahtuu sellainen ihme, että saan pyydystettyä itselleni oman rakastetun, en enää pysty enkä aio salata asiaa edes tältä konservatiiviselta ystäväiseltäni. Toisaalta olisin nyt jo utelias tietämään, missä meidän ystävyyssuhteessamme kulkee raja. Hän on ollut nuristen valmis hyväksymään joiltakin ystäviltään esimerkiksi esiaviollisen seksin, vaikka ei sitä todellakaan itse kannata. Opilliset ristiriidat ovat selviö, mutta niistä yleensä vaietaan nopeasti. Jotenkin minulla on vain vahva tunne, että kamelin selkä saattaa katketa irstaan ja syntisen lesboilun kohdalla. Tunnen hänen ajattelutapansa ja tavallaan ymmärrän häntä tässä asiassa oikein hyvin. Minulle välien olisi menetys, sillä suhtaudun kaikkiin ihmissuhteisiini vakavasti.

ei ole tarvinnut uhrata mitään. Tai no, eräs "hyvä" ystäväni ei ole enää ehtinyt ottaa yhteyttä sen jälkeen kun kerroin hänelle totuuden itsestäni. Mutta sukulaiset; vanhempani ja lapseni ovat edelleen minun läheisiäni.

olen aina ollut hieman erilainen, nuoresta asti tuntenut erilailla kuin muut ympärillä.

Ei ennen vanhaan puhuttu homoseksuaalisuudesta, ylä-asteella oli kerran terveydenhoitajan tunnilla puhe jossa käsiteltiin ohimennen AIDS.a ja sen sanotiin olevan homojen tauti, josta sitten sainkin keskustelun aikaiseksi.
Sen jälkeen ymmärsin että patavanhoillisella seudulla ei ole suvaita muunlaista elämäntyyliä.

Rakkaus sitten yllättäen vei pohjan suunnitelmiltani yrittämisestä,työstä yrittäjänä,olin juuri saamassa yritystä itselleni jolloin asian selvittyä, sanottiin alal kävellä siinä meni 15v työ.

Meni suku, rakkkauden keskellä eräs apuun kutsuttu. (vrt. vertaistuki) teki myyräntyötä vaikeuksistani(tietämättäni) joita kävin läpi ja vei (vanha lesbo vuonna nolla jo) rakkauteni ja rakkaani, käytti kaikkea mitä minulla ei ollut minua kohtaan. Oliko kova paikka oli, kaikki meni.

En kadu koskaan päätöstäni jättää kaikki,perinnöstä. mistään en välitä mitään. mitä siitä vaikka rakastamisen arvoinen ihminen jätti minut kylmästi.

Heterona olisin naimisissa,(en koskaan olisi joutuntu edes pohtimaan ratkaisuja joita tein)meillä olisi perhe ja lapsiakin(ellei lapsettomuutta jostain muusta syystä)eläisimme eläisin onnellisesti, joka päivä.

Mutta jokainen saa palikkansa ja elää niillä mitä on.