GT haisee

Kuulin kaveriltani että GT Design Oy olisi haastanut ykkösmyyjänsä oikeuteen ja hävinnyt sen. Tyhmää että firma haastaa työntekijöitään oikeuteen. Ei minulle ainakaan anna kovin hyvää kuvaa kyseisestä firmasta. Onko muilla tietoa?
4769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja aiheuttaa firmalle tappiota tai heikentää sen mainetta ja toimintaedellytyksiä, tottakai kaveri tulee haastaa oikeuteen. Kyllä nyt jotain oikeuksia on työnantajallakin. Hienoa että näin on uskallettu tehdä - tietenkin siinä tapauksessa että siihen on aihetta.

Yleensähän tehdään tutkintapyyntö / rikosilmoitus poliisille ja syyttäjä nostaa syytteen, ellei firma ole lähtenyt omaan piikkiinsä taistelemaan alusta alkaen. Varsinkin, jos syyttäjä on päättänyt syyttää, on jokin kynnys ylittynyt. Tällaisessa tapauksessa on kyse todeenäköisesti räikeämmästä teosta kun tällaiseen on lähdetty.

Sinun mielestäsi siis firman tulee antaa mahdollisuus työntekijälle ja kun tämä pelaa omaan pussiinsa ja "perseilee" niin työnantajan tulisi vain niellä kiltisti tappionsa. Toivottavasti em. mainittu "huippumyyjä" tai muu samalla tavalla ajatteleva ei hae meikäläiselle töihin

Yrittäjä

Äänestä
  • Kirjoittajahan sanoi GT Design Oy:n hävinneen jutun. Siis se hyökkäsi työntekijän kimppuun joka toimi ihan oikein. Oliko tää yrittäjä joku kyseisen puulaakin napamiehiä kun puolustelee ihan järjetöntä asiaa. Yksi myyjä ei lopetettuaan aiheuta mitään vahinkoa yritykselle. Se on fakta vaikka en oo ollu ku 5 vee myyjänä niin tuon tiedän.

    Äänestä

  • vahva epäilys kirjoitti:

    Kirjoittajahan sanoi GT Design Oy:n hävinneen jutun. Siis se hyökkäsi työntekijän kimppuun joka toimi ihan oikein. Oliko tää yrittäjä joku kyseisen puulaakin napamiehiä kun puolustelee ihan järjetöntä asiaa. Yksi myyjä ei lopetettuaan aiheuta mitään vahinkoa yritykselle. Se on fakta vaikka en oo ollu ku 5 vee myyjänä niin tuon tiedän.

    aiheuttaisi vahinkoa lähtiessään. luepa viestini uudelleen jos osaat lukea ja ymmärrät lukemasi. aika yleisellä tasolla kirjoitin vastauksen siihen kommenttiin etteikö firma voisi haastaa työntekijää oikeuteen, jos epäilee siihen olevan aihetta. sitähän aloittaja kritisoi. no joo. kun pitää vaahdota niin ei aina voi kaikkea huomata. ilmeisesti myyjän toiminnassa ei ole väärää ollut - en ole lukenut jutusta muuta kuin aiemman kommentin - kun on syytteet menneet nurin. eikö vaan?

    itse tiedän vain 12 vuoden yrittäjäkokemuksella ja 22 vuoden myyntikokemuksella tiedän että on näitä sumuttajia työntekijäpuolellakin. jos tämän kiellät niin et osaa kyllä nähdä kuin oman napasi. mutta. luepa viestini ajatuksella uudelleen.

    Äänestä

On ne todella pahoja! Hyvä että kirjoitit tästä. Eikö ihmiskunnan pahuus kohtaa missään mitään rajoja?! En koskaan enää osta niiltä mitään, enkä koskaan mene sinne töihin, vaan levitän rohkeasti tänne kirjoittamaasi asiaa kaikkialle missä kuljen! Sinun ansiostasi tuo paha-paha yhtiö todennäköisesti saa mitä ansaitsee eli konkurssin. Hyvää työtä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeuden palvelija kirjoitti:

Kuulin kaveriltani että GT Design Oy olisi haastanut ykkösmyyjänsä oikeuteen ja hävinnyt sen. Tyhmää että firma haastaa työntekijöitään oikeuteen. Ei minulle ainakaan anna kovin hyvää kuvaa kyseisestä firmasta. Onko muilla tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu