tässä oikein tekisi..välillä tuntuu että olisi helpompi jättää lapset isälleen ja lähteä tien päälle kohti tuntematonta, toisaalta taas rakastan lapsiani valtavasti enkä haluaisi olla erossa, kaikki vaan olisi helpompaa jos lapset olisivat isällään.ristiriitaiset tunteet repii kahtia, onko kellään ollut vastaavaa? en kaipaa haukkumisia, tiedän itsekkin että olisi pitänyt odottaa useampi vuosi eikä ruveta parikymppisenä lasten tekoon. kaduttaa ja ei kaduta. stressiä pukkaa päälle. kunhan tulin kirjoittamaan yhden uuden yh:n ajatuksia.kyse ei ole jaksamisesta arjessa vaan ylipäänsä..
mitenhän....
yh äitikö
6
552
Vastaukset
- Jarppa
Kaksi vuotta meni ennenkuin saatiin päätös tytön muuttamisesta minun luokse. Se aika kului viikko ja viikko systeemillä joka alussa tuntui hyvälle koska sai itsekkin mennä toisen viikon. Armotonta bailaamista välillä aamuun asti.
Muutaman kuukauden jälkeen se into katosi kokonaan, ei tehnyt enää mieli lähteä oikeen mihinkään vaan ajatteli vain pientä lasta. Päivääkään en ole katunut että jätin juoksut juoksematta ja aloitin kunnollisen isän elämän myös silloin kun tyttöni oli äitinsä luona. Järjestelin oman elämäni niin ettei ole mitään murehdittavaa ja kun pystyi jättämään omat sotkut taakse niin arjen pikku askareet tuntuu lähes liian helpoilta. Kohti tuntematonta on kiva lähteä käymään koska välillä on käytävä pikkaisen tuulettumassa, se tuo vaihtelua arkeen mutta vielä paljon paljon mukavempaa on tulla sieltä takaisin oman lapsensa luo. - Mustikka
Itse ajattelin samoin yh-vuosinani. Opiskelin, ja olin tosi uupunut aivan kaikkeen. Arki sujui, rakastin lapsiani jne jne ei siitä ollut kyse, vaan..
samoin aivan ajattelin kuin sinäkin. Lapset tein parikymppisenä ja lapset olivat pieniä kun erottiin. Kadutti ja ei kaduttanut, kuten kirjoitit sinäkin.
Jos lasteni isä olisi ollut sellainen, johon voi luottaa, joka osaa ja pystyy kantamaan vastuuta, huolehtimaan lapsista ja jos hän olisi vieläpä hoitanut lapset syyllistämättä minua huonoksi äidiksi lasten kuullen, lasten aikana, EHKÄ olisin harkinnut vakavastikin vaihtoehtoa, että lapset menevät isälleen asumaan edes minun opiskeluaikani. !!
Mutta kun ei tämä ollut mahdollista.. ei ollut vaihtoehtoja. Oli pakko jaksaa.
Kun esikoinen temppuili murrosikäänsä, olisin ollut valmis lähettämään hänet isälleen. Lapsikin olisi varmasti sinne mennyt, mutta kun isä asui kaukana, maalla, olisi muuttunut kaveripiiri, koulu, aivan kaikki - hän ei siis suostunut menemään sinne.
Minua olisi helpottanut jos olisin saanut enemmän ja useammin "vapaata" lapsista. Onko sulla mahdollisuutta laittaa lapsia esim. mummolaan hoitoon ? Se saattaisi auttaa jaksamiseen.
Onhan se yh:n osa raskas, kun ei ole hetken rauhaa, ei omaa aikaa samalla tavalla kuin parisuhteessa olevilla (jos siis vastuu perheestä on molemmilla), ei voi jakaa vastuuta arjesta, ei ole aikuista juttukaveria jonka kanssa pohtia päivän kulkua jne jne.
Jos osaa ottaa kaiken irti niistä pienistä hetkistä, jotka itselleen saa, niin jaksaa paremmin olla lasten kanssa. Leikkipuistossa tyhjää itsensä, istuu penkillä ja lukee lehteä tai kirjaa ja seuraa toisella silmällä lapsia.. ja nauttii siitä, että saa istua hetken rauhassa..- yh äitikö
ei juurikaan ole mahdollisuutta saada hoitoon, sukulaiset toisella puolella suomea ja kahta on vaikea samaan aikaan minnekkään saada.lasten isä on kyllä varmasti paras mahdollinen lapsille hoitajaksi, kiltein ihminen ketä tunnen ja todella rakastaa lapsiaan, mietinkin sitä että kestäisinkö olla ilman heitä, näkemättä heidän kasvua ja kehitystä..kuitenkin toisaalta tuntuu että on kaikille parempi jos he ovat isällään, vaikea kuvailla, halu olla vapaa, stressi, masennus ja mielialan vaihtelut ovat arkipäivää ja varmasti olisin itsemurhan partaalla jollen haluaisi poikien kuitenkin oppivan tuntemaan äitinsä, joskus..
- vanhemmuudesta
yh äitikö kirjoitti:
ei juurikaan ole mahdollisuutta saada hoitoon, sukulaiset toisella puolella suomea ja kahta on vaikea samaan aikaan minnekkään saada.lasten isä on kyllä varmasti paras mahdollinen lapsille hoitajaksi, kiltein ihminen ketä tunnen ja todella rakastaa lapsiaan, mietinkin sitä että kestäisinkö olla ilman heitä, näkemättä heidän kasvua ja kehitystä..kuitenkin toisaalta tuntuu että on kaikille parempi jos he ovat isällään, vaikea kuvailla, halu olla vapaa, stressi, masennus ja mielialan vaihtelut ovat arkipäivää ja varmasti olisin itsemurhan partaalla jollen haluaisi poikien kuitenkin oppivan tuntemaan äitinsä, joskus..
Olisiko pieni asennemuutos paikallaan? Mitä, jos ajattelisit lastesi olevan lahja eikä rasite? Lainaahan he ovat joka tapauksessa; kasvavat ja lentävät ulos pesästä ja sitten olet taas yksin.
Jos ihan vakavissasi paneudut miettimään, millaista elämäsi olisi ilman lapsia, niin pian huomaisit, että todella tyhjää, tyhjää...
Ehkä jonkin aikaa olisi kiva mennä ja pörrätä ja tehdä mitä huvittaa mutta todellisuudessa se ei anna mitään. Jarppa on sen näköjään oivaltanut.
Lapset ovat lapsia ja pieniä vain hetken. Koska sait heidät nuorina niin sinulla on todennäköisesti vielä nelisenkymmentä vuotta ellei ylikin aikaa toteuttaa itseäsi heidän aikuistuttuaan. Jo kymmenen vuoden kuluttua heillä on omiakin menoja; yökyläilyä kavereiden luona, kenties harrastuksiin liittyviä matkoja ja he osaavat omatoimisesti matkustaa kauemmaksikin, vaikkapa mummolaaan tai serkkujen luo. Ja sinä saat tarpeellisia hengähdystaukoja.
Omalla ajattelulla ja asenteella voi vaikuttaa paljon elämänlaatuunsa. Koko aikuisikäni yksinhuoltajana olleena (eikä ole ollut mahdollisuutta laittaa lapsia yhtenäkään viikonloppuna isälleen) ymmärrän väsymyksesi mutta niinä hetkinä olen aina pakottanut itseni ajattelemaan, että mitä jos joku heistä kuolee vaikkapa liikenneonnettomuudessa? Vaihtaisinko silloin osani? Vastauksen tiedät ja se, jos mikä auttaa ymmärtämään äitiyden ja isyyden korvaamattoman merkityksen. - Mustikka
vanhemmuudesta kirjoitti:
Olisiko pieni asennemuutos paikallaan? Mitä, jos ajattelisit lastesi olevan lahja eikä rasite? Lainaahan he ovat joka tapauksessa; kasvavat ja lentävät ulos pesästä ja sitten olet taas yksin.
Jos ihan vakavissasi paneudut miettimään, millaista elämäsi olisi ilman lapsia, niin pian huomaisit, että todella tyhjää, tyhjää...
Ehkä jonkin aikaa olisi kiva mennä ja pörrätä ja tehdä mitä huvittaa mutta todellisuudessa se ei anna mitään. Jarppa on sen näköjään oivaltanut.
Lapset ovat lapsia ja pieniä vain hetken. Koska sait heidät nuorina niin sinulla on todennäköisesti vielä nelisenkymmentä vuotta ellei ylikin aikaa toteuttaa itseäsi heidän aikuistuttuaan. Jo kymmenen vuoden kuluttua heillä on omiakin menoja; yökyläilyä kavereiden luona, kenties harrastuksiin liittyviä matkoja ja he osaavat omatoimisesti matkustaa kauemmaksikin, vaikkapa mummolaaan tai serkkujen luo. Ja sinä saat tarpeellisia hengähdystaukoja.
Omalla ajattelulla ja asenteella voi vaikuttaa paljon elämänlaatuunsa. Koko aikuisikäni yksinhuoltajana olleena (eikä ole ollut mahdollisuutta laittaa lapsia yhtenäkään viikonloppuna isälleen) ymmärrän väsymyksesi mutta niinä hetkinä olen aina pakottanut itseni ajattelemaan, että mitä jos joku heistä kuolee vaikkapa liikenneonnettomuudessa? Vaihtaisinko silloin osani? Vastauksen tiedät ja se, jos mikä auttaa ymmärtämään äitiyden ja isyyden korvaamattoman merkityksen.Tuli mieleen semmonen ajatus, että entäs jos lapset menisivät väliaikaisesti asumaan isän luo? Sopimus tehdään esim. ½ vuodeksi? Vai tuleeko ongelmaksi sitten se, ettei isä haluakaan luopua lapsistaan ja arjesta lasten kanssa?
Siinä ajassa äiti saisi vetää henkeä..
Toinen vaihtoehto on sijaisperhe, tukiperhe, jonne lapset voivat mennä esim. kerran kuussa tai miten se äidille ja ko. perheelle parhaiten sopii. Saisi hengähdystauon itselleen.
Sijais-tukiperhetoiminnasta voi kysellä oman paikkakunnan sosiaalitoimistosta/lastenvalvojalta, pääkapunkiseudulla ainakin Pelastakaa Lapset Ry on se järjestö, joka asiasta tietää.. ehkä myös MLL.
Jaksamista sinulle!!
- 3:n äiti
Jouduin jättämään erossa kaksi vanhempaa
lastani isälle. En uskaltanut taistella
heistä, sillä miehellä oli maksettuja todistajia
minun äitiyttäni vastaan.
Olin muutenkin rikki-poikki-väsynyt,
en olisi edes jaksanut repiä avioliittoamme
auki oikeudessa.
Eron jälkeen, kun sain voimiani ja itseluottamustani takaisin, säikähdin masentunutta minääni ja aloitin taistelun
lapsieni saamiseksi.
Paljon se otti, monta itkua itkettiin, mutta
vihdoin onnistuimme.
Elin siis vuoden ilman kahta lastani. Näin
heitä viikottain, mutta ei se korvannut mitään.
(näin ollen ymmärrän hyvin vkl-isiä)
Päätös on sinun, mutta lapsista erossa asuminen
saattaa olla vaikeampaa kuin heidän kanssaan.
Vaikeita aikoja on, tottakai, mutta yleensä
niistä selviää pienellä siipien palamisella.
Jos kuitenkin tiedät, että lapset saisivat
isällä asuessaan paremman elämän,
ratkaisusi ei ole vaikea.
Et ole huono äiti, jos ajattelet lapsiesi etua!
Meidän kaikkien on syytä se muistaa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062571Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv142276Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.451870- 321453
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141443- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81948