Puku piloilla

Etsin kauan sopivaa hääpukua itselleni ja vihdoin löysin sen käytettynä. Vein puvun pesetettäväksi pesulaan ja kun hain sen pois oli kaikki koristekuviot irronneet. Meinasi itku tulla. Pesulassa sanoivat, että koristeet oli liimattu pukuun ja liima ei kestänyt kemiallista pesua. Millä ihmeellä saan koristekuviot takaisin pukuun? Osaako kukaan suositella hyvää kangasliimaa? Ompeleminenkin on harkinnassa, mutta koristeita on ihan julmetun paljon, enkä tiedä tuliko kaikki niistä varmasti mukaan pesulasta. Uutta pukua en aio enää hankkia...
3972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pukuun ei siis jäänyt edes rumia jälkiä kohtiin, joissa koristeita oli ollut liimattuna?

Ompele koristeet, ei ainakaan tule sama ongelma esille koskaan enää.

Minun hääpukukatastrofi oli, kun sain päähäni silittää silkkisen, kohokuvioidun pukuni. Puvun edustassa näkyi osin kankaan taite siltä ajalta kun pukuni vielä oli kaksilevyinen kangas kangaspakalla, joten silitin sitä erityisen voimallisesti edustasta, sillä seurauksella, että kohokuviot katosivat käsitellyltä alueelta!!!

Ryntäsin puvun kanssa pesulaan kysymään neuvoa ja onneksi hyvän neuvon sieltä sainkin. Kuviot tulisivat takaisin höyryttämällä. Ja tulivatkin.

Anoppini oli ommellut puvun, joten kriisi olisi ollut täydellinen, jos olisin pilannut sen.

Äänestä
  • Kiitos lohdutuksen sanoista, ahdistus alkaa jo helpottamaan. Itse pukuun ei jäänyt mitään liimaläikkiä tai muuta, joten siinä mielessä asiat on hyvin. Täytyy ottaa vaan neula ja lankaa kauniiseen käteen ja aloittaa urakka. Koristeita on useita kymmeniä, joten lähiaikoina ei ole tiedossa vapaa-ajan vietto ongelmia!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kiitos lohdutuksen sanoista, ahdistus alkaa jo helpottamaan. Itse pukuun ei jäänyt mitään liimaläikkiä tai muuta, joten siinä mielessä asiat on hyvin. Täytyy ottaa vaan neula ja lankaa kauniiseen käteen ja aloittaa urakka. Koristeita on useita kymmeniä, joten lähiaikoina ei ole tiedossa vapaa-ajan vietto ongelmia!

    Koristeita useita kymmeniä? Ei kuulosta erityisen pahalta, pahimmillaan sinulla saattaisi olla satoja koristeita ja tuhansia helmiä kiinnitettävänä. Melkein tekisi mieli osallistua talkoisiin, ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta haasteelta;) Varo ommellessasi liikaa kireyttä eli jätä mieluummin lanka löyhäksi. Satiinityyppisessä kankaassa kireys näkyy helposti. Eikä sen niin hirveän tarkkaa ole, muista että sinä olet se, joka katsoo hääpukua kaikista tarkimmin muut keskittyvät kokonaisuuteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itkettää kirjoitti:

Etsin kauan sopivaa hääpukua itselleni ja vihdoin löysin sen käytettynä. Vein puvun pesetettäväksi pesulaan ja kun hain sen pois oli kaikki koristekuviot irronneet. Meinasi itku tulla. Pesulassa sanoivat, että koristeet oli liimattu pukuun ja liima ei kestänyt kemiallista pesua. Millä ihmeellä saan koristekuviot takaisin pukuun? Osaako kukaan suositella hyvää kangasliimaa? Ompeleminenkin on harkinnassa, mutta koristeita on ihan julmetun paljon, enkä tiedä tuliko kaikki niistä varmasti mukaan pesulasta. Uutta pukua en aio enää hankkia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu