Kirjoittelen itse uusperhepalstalla. Siellä vaikuttaa kirjoittaja, joka ei tunnu pääsevän yli omasta erostaan. Sen pohjalta ajattelin laittaa tänne pari vinkkiä eroa harkitseville/eronneille, teille jonka aloitteesta ero on ajankohtainen.
Tämä ei siis koske niitä fiksuja ihmisiä, jotka osaavat hoitaa asiansa erossakin, vaan niitä, joiden ex-puoliso tekee kaikkensa vaikeuttaakseen eroprosessia ja estääkseen eroa haluavan uuden onnen.
Moni eroa haluava potee huonoa omatuntoa ja kärsii ex-puolisolleen aiheuttamastaan mielipahasta. Tätä lievittääkseen he usein myöntyvät eroprosessissa jatkamaan "kodinomaisissa" puitteissa, eli jatkavat nimellistä perhe-elämää, vaikka asuisivatkin eri osoitteissa. Kaikki menee hyvin, käydään isovanhemmilla yhdessä, saatetaan viettää jouluakin "lasten tähden" yhdessä.
Eroa halunnut kuvittelee kaiken olevan OK, hän luulee exänsä ymmärtävän, että ero on lainvoimainen ja että hän on vapaa. Eroa vastustanut leikkii yhä kotia, hän pitää entistä puolisoa otteessaan, hän sanelee säännöt. Ja "jättäjä" myöntyy, sillä asiat sujuvat niin vaivattomammin. Tuskin hän edes aavistaa ex-puolison manipuloivan häntä.
Mikäli eroa halunnut aikoo jatkaakin näin, asia on OK. Mutta mikäli hän suunnittelee ajan mittaan uutta ihmissuhdetta, hän ampuu omaan jalkaansa antaessaan exälleen kaiken periksi.
Kun uusi suhde alkaa vaikka vuosienkin päästä, on helvetti irti. Hyvin monessa tapauksessa ex-puoliso ottaa lapset pelinappuloiksi. Hän ei halua, että yhteiset lapset tapaavat uutta rakkautta, sillä hän (usein täysin aiheetta) pelkää jäävänsä toiseksi. Pahimmassa tapauksessa eroa hakenut puoliso joutuu valitsemaan uuden onnensa ja lasten välillä, kuten 'Lissun' tapauksessa. Hänen ex-miehensä valitsi uuden rakkautensa, ja nyt hän syyttää tätä 'naikkosta' perheensä rikkomisesta.
Summa summarum: olkaa eroprosessissa lujina, se ei tarkoita että pitää olla julma. Käyttäkää oikeuttanne tavata lapsianne. He ovat juuri ne, jotka esimerkkitapauksessakin kärsivät eniten, kun eivät saa tavata toista vanhempaansa.
Älkää pitkittäkö asioiden käsittelyä. Ajan mittaan haavat kyllä paranevat.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000061&posting=22000000034589784

Vastaukset 14
Vanhimmat
...uuden vanhemman asumaan kotiinsa, vai mitä?
Isä tai äitipuolihan siitä tulee kun se sinne lasten luo muuttaa, ei sille mitään voi. Kannattaisiko kuitenkin yrittää yllläpitää välit ex puolisoon koska se lasten asia on olleellinen -ei se miltä aikuisista tuntuu. Lasten on voitava ylläpitää hyvä suhde monlempiin biologisiin vanhempiinsa, ja mitä vähemmän siinä on viearita ihmisiä sohlaamassa sen parempi. Ei lapset ole itselleen uutta vanhempaa toivoneet!
On tietysti niitäkin jotka vain itseään ajattelee. Kun minusta tuntuu niin " vaikealta" voi, voi. Muistakaa että olettel "aikuisia" ja "vastuussa" lapsillennne kaikesta mitä sitten teettekin. Lapset ne laskut lopulta maksaa.
"Käyttäkää oikeuttanne tavata lapsianne. He ovat juuri ne, jotka esimerkkitapauksessakin kärsivät eniten, kun eivät saa tavata toista vanhempaansa."
Enköhän tässä ollut kanssasi samaa mieltä siinä, että lapset ovat tärkeimpiä.
Ja nämä ohjeet, kuten kerroin, kirjoitin niille, jotka ovat tehneet päätöksen erota ja haluavat löytää vielä uuden hyvän ihmissuhteen. Uuden puolison ei tarvitse olla uhka lapselle, hän voi olla myös esimerkillinen ja luotettava aikuinen.
Jos vanhempien välit ovat huonot, se heijastuu suoraan lapsiin, jotka ovat kyllä hyviä kätkemään tunteensa. Ja todellakin, maksavat vanhempiensa sotkemat laskut kalliisti.
halua illalla pestä hampaitaan, tehdä läksyjä tai mennä ajoissa nukkumaankaan. On asioita, joista aikuinen päättää ja aikuisten väliset parisuhteet on yksi niistä asioista.
Toki lapsille on annettava eron jälkeen aikaa toipua ja on väärin esitellä lennossa uusi kumppani. Ja tietysti vielä huonompi juttu, jos sen kumppanin oletetaan korvaavan toinen vanhemmista. Mutta kun aikaa kuluu ja elämä on mennyt uomiinsa, voi sen uudenkin vakavan suhteen esitellä lapsille ilman että lapsi siitä kärsii.
voit mitenkään tietää? Niin vaan tehdään, eikä suhteen alussa voi olla tietoa suhteen pysyvyydestä tai tasapainoisuudesta. Yksi on varmaa ei se lapsi sitää uusiopuolisoa ole kotiinsa pyytänyt tai halunnut. Kyllä ne on aikuisten hankkimia, joista lpset savat sitten myös nauttia.
Omat lapseni hyväksyivät mieheni kotiimme, alunperin puhuimme että hän on niinsanottu vara-isi, oikea isi on on se ja se, en tässä nimiä sano, mutta lapset tietävät kuka heidän oma isänsä on ja tietävät ettei se asia muutu, he myös ymmärtävät sen että äiti ei rakasta enää isiä ja isi ei rakasta enää äitiä, äiti rakastaa nyt toista miestä ja isi rakastaa nyt toista naista. eli lapseni hyväksyvät mieheni, lapsillani kesti kenties n. 6kk hyväksyä isänsä uusi puoliso.
Mieheni edellisestä liitosta syntynyt lapsi, ei käsittänyt vanhempiensa eroa,ja 2 vuotta toivoi että isä ja äiti palaavat yhteen, vaikka minä olin jo kuvioissa ollut pari vuotta. Nyt pari kesää sitten, mieheni otti puheeksi lapselle että isi ja äiti eivät enää palaa yhteen, mutta painotti sitä että isi aina rakastaa lasta.
Vasta sen jälkeen lapsi on hyväksynyt asian ja hyväksyy minut. Äiti en halua lapselle olla, hänellä on oma äiti joka tekee ihan hyvää työtä.
Mutta äitipuoli minä olen ja meidän huushollissa pidän kaikille lapsille samat säännöt. Aivan kuin mieheni komentaa omia lapsiani
Heidän liittoansa en sotkenut, he erosivat ennenkuin astuin kuvoihin mukaan. Olin ensimmäinen nainen heidän eronsa jälkeen joten muita naisia ei ollut eikä lapsi joutunut heitä näkemään.
Omalta osaltani, ex miehelläni oli muita naisia ennen tätä nykyistä puolisoa ja onneksi lapseni eivät joutuneet heidän kanssaan tekemisiin koska olivat hyvin viinaan meneviä. Tämä eksäni nykyinen on mukana ihminen ja tulemme toimeen loistavasti.
heti suhteen alussa. Itse tapailin vuoden verran nykyistä aviomiestäni ennen kuin esittelin hänet lapsille ja vasta kolmen vuoden seurustelun jälkeen muutimme saman katon alle.
Ei lapsi tietenkään äidin tai isän puolisoa valitse -kuten ei voi valita vanhempiaankaan. Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että se itse valitsema kumppani on myös lapsille hyvä. Näin ei vain kuitenkaan valitettavasti aina ole.
enemmän isätapaamista,jos pakosta isää joutuvat tapaamaan,ja jos isä asettaa esim.uuden naisen niiden edelle,josta lapset eivät välttämättä pidä.Se voi olla isälle mieluinen,mutta ei lapsille.Lapsilla oikeus valita.ois kiva tietää onko tehty tutkimusta miks huostaanotot lisääntyneet,lasten oma aiheuttamat sellaset,ja miks nuoret voi huonosti.Ehkä just siks,kun nykyään erot lisääntyneet,ja kun lapsi sitten pakotetaan tapaamaan etää,joka käyttää liika alkoholia,henkistä vakivaltaa,asettaa kaiken lastensa edelle,jne..tapaamisoikeus onkin oikeestaan tapaamisvelvollisuus/tapaamispakko,ja sitten tapaamisista lapsille enemmän haittaa kun hyötyä.Lasten psyyke kärsii,tuntee turvattomuutta,pettyy isäänsä aina uudelleen ja uudelleen,vaikka ne pettymykset oisi estettävissä,kun tapaamisia rajoitettais lasten eden mukaisiksi,jne...Ja juuri näiden tapaamisien takia,tulee yhteiskunnalle kalliiksi,kun lapset rupeavat oireileen,ja lasten omat huostaanotot lisääntyy.
tiedän muutamia tuttujani,ketkä eivät edes hyväksy uuden suhteen entisiä lapsia,Heitä ärsyttää lapsissa tietyt piirteet,ja lapset kyllä vaistoaa tuollaiset,ja mun exän uusi häiritsee mua jatkuvasti viestein,aluks laittaa asiallista viestiä,kun niihin vastaan mikä totuus,niin alkaa ilkeät viestit...oikein kiero kun kalkkaro...se iältä passais melkein mun äidiks...
Olemme eronneet. Kolme yhteistä lasta. Mies haki eroa, minä en olisi sitä halunnut. Miehellä uusi lapseton naisystävä.
Tässä alkuasetelmat.
Mies ei halua keskustella mistään asioista, eikä halua ymmärtää, että nyt, kun hän haki eroa, eron täytyisi myös käytännössä toteutua.
Hän käy luonamme usein ja on, kuin kotonaan. Syö ruuat jääkaapista, käy vessassa ovi auki jne...
Seksiäkin on jonkunkerran ehdotellut, mutta siihen en ole suostunut...
Naisystäväänsä hän ei ole "virallisesti" esitellyt kenellekään, eikä edes myönnä koko naisen olemassaoloa, vaikka viettää hänen kanssaan paljon aikaa.
En tunne naista, mutta voisin kuvitella, että hän ajattelisi juuri noin, kuin sinä kirjoitit.
Mutta...Meidän tapauksessamme mies itse halusi eron, mutta ei EROA.
Kuka tässä leikkii kotia ja kenen kanssa?
tuollaista menoa jaksat huushollissasi katsella. MInusta ei siihen olisi – jos mies olisi hakenut eroa, sen takuulla myös saisi.
Sinun roolisi taitaa enemmänkin olla äidin kuin vaimon? Ruokit ja peset pissaroiskeet vessasta.
Älä jää kynnysmatoksi!
Äiti varmaankin miehelle, koska olemme siis jo eronneet, enkä vaimo enää ole.
Olisi hauska tietää, mitä uusi naisystävä sanoisi, jos tietäisi miten mies exänsä luona majailee...
jos on junaillut itselleen kaksi naista hyysäämään. Yhdelle sopii piian rooli, toiselle rakastajattaren. Meitä on moneksi.
Onhan se. Aika erityislaatuinen.
Toivoisin kyllä, että löytäisin jonkun erityislaatuisemman, jotta minussa olisi tarpeeksi naista sanomaan entiselle aviomiehelleni, että eron jälkeen ihmiset yleensä _eroavat_...
Osat ovat ainakin vaihtuneet tässä teatterissa. Entisestä toisesta naisesta on tullut (kai) se ensimmäinen ja minä olen nyt "se toinen".
ovat tyytyväisiä, en näe estettä tällaisellekaan suhteelle. Miehelle varmasti sopisi isompikin haaremi, ja uusi suhde voi pitää järjestelyä kovinkin sopivana, mutta mitä sinä tästä saat?
Näkökulmani on ehkä hieman värittynyt, sillä en ole mikään kodin hengetär. Seksin vielä ymmärrän, mutta osien vaihto ei ehkä onnistu – lienee hankala saada uusi nainen siivoamaan ja kokkaamaan? ;)
Ellet päästä irti/katkaise sidettä, et anna tilaa uusillekaan asioille. Olet ehkä jumittunut rutiineihin? Ole rohkea ja ala elää omaa elämääsi! Tsemppiä.