Näkymätön aita?

Mitä mieltä näkymättömästä aidasta? Meillä hehtaarin tontti ja haluaisin antaa koirien olla koko alueella vapaana. Näkymätöntä aitaa ollaan mietitty, niin että aidan rajat olisi hyvin näkyvillä, vaikka puutarha-aitaan kiinnitettynä, että koirat osaisivat edes jotenkin heti nähdä missä raja kulkee.

Aidan käyttäjiltä olen paljon kuullut positiivista palautetta, muilta negatiivista eli mikä mahtaa olla tämän palstan mielipide?
4219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No mulla ei ole muuta mielipidettä kuin, että yhdellä tutulla oli näkymätön aita ollut käytössä, ja toiminutkin kai hyvin usean vuodenajan....vaan kerran se petti yhden koiran kohdalla, ja koira juoksi junanalle, kun lähti pupun perään....

Äänestä

kuullut olen aidasta ja tosiaan tuntuu että ne joilla se on, kehuvat sitä. Minä en siihen luottaisi, ainakin minusta pitää silloin olla itse koko ajan ulkona koirien kanssa. Esim. tuolle minun nartulle en oikein usko että se toimisi halutulla tavalla, se saisi kamalan kammon ensimmäisestä tällistä eikä suostuisi ikinä kulkemaan sinne päinkään, vaikka ottaisi virran (tai pannan) pois. Toisaalta jos se näkisi poron tai ketun ja jäniksen niin sen putkiaivoilla ei silloin välttämättä muistettaisi eikä huomattaisi pieniä sähköiskuja, se tulisi mieleen vasta kotiin päin tullessa ja matka tyssäisi tuonne kauimmaiseen naapuriin. :) Mutta riippuu varmaan ihan koirasta ja ympäristöstä.

Äänestä
  • Tarkoitus onkin, että yhdessä ulkona ollaan, en uskaltaisi pitää niitä siellä ilman vahtia :)

    Olen kuullut myös sellaisesta näkymättömästä aidasta mistä ei saa sähköiskua vaan jonkin moisen sitruunasuihkauksen. Meidän koirilla ei juuri metsästysvaistoa ole, joten en usko niiden kovasti minkään perään lähtevän. Tosin mistäs sitä sitten tietää josko vaikka innostuisivat kun pupun kohtaavat.
    Nyt on tää aitahanke tullut ajankohtaiseksi kun uusi asukkimme on karkailevaa sorttia. Vanha pysyikin tontilla ihan itsekseen, mutta uuden pelkään juoksevan vielä tielle, enkä haluaisi sittä remmissä kokoaikaa pitää.

    Äänestä

käyttäviltä kuullut, niin todella hyvä.
Vanhalle koiralle en kyllä opettaisi, voi tulla traumoja, mutta nuoremmille on mennyt jakeluun eikä karkaamisia ole tapahtunut.
Kokemukset on jenkeistä, joissa on todella montaa laatua näkymätöntä aitaa myytävänä.
Siellä on ongelmana lähinnä valikoiman laajuus, mistä valita.
http://www.invisiblefence.com/index.asp

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hankkimassako? kirjoitti:

Mitä mieltä näkymättömästä aidasta? Meillä hehtaarin tontti ja haluaisin antaa koirien olla koko alueella vapaana. Näkymätöntä aitaa ollaan mietitty, niin että aidan rajat olisi hyvin näkyvillä, vaikka puutarha-aitaan kiinnitettynä, että koirat osaisivat edes jotenkin heti nähdä missä raja kulkee.

Aidan käyttäjiltä olen paljon kuullut positiivista palautetta, muilta negatiivista eli mikä mahtaa olla tämän palstan mielipide?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu