Meillekö cavalier?

Heissan!

Olen 6 henkisen perheen äiti, koiruus haaveita meillä on ollut jo useamman vuoden. Cavalieriin olemme erityisen ihastuneita
Paljon olen lueskellut kyseisistä koirista ja livenäkin on tullut hieman tutustuttua.

Haluasin vielä kuulla teiltä koiran omistajilta mielipiteitä cavalierista, myös jos on jotain piirteitä mistä vähemmän pidätte. Ihan kaikki mieleentulevat asiat kiinnostavat, mitä pidätte tärkeänä ottaa huomioon koiraa hankittaessa ja tarkoitan nimenomaan tästä rodusta.

Onko uroksella ja naaraalla jotain eroa, kumpaa suosittelet lapsiperheeseen?

Entä jo hieman vanhempi koira, pentuajan jo ohittanut? Kiintyykö uuteen perheeseen enää vai onko ainut vaihtoehto pentu?
6494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mitä olen nähnyt ovat todella kilttejä olleet ja eivät ole haukkuvia koiria ollut, minä nään aika usein kyseistä rotua ja ovat todella ihania koiria.

Itse aikonaan keskustelin suomen parhaiman koiranäyttelytuomarin kanssa rodusta oikea herrasmies, maailmallakin tunnettu, tuli ilmi semmoistakin mielenkiintoista historiikkia, että englannissa on oikea laissakin erikseen rodusta maininta, että lain mukaan sen voi viedä pubiin.

On joo semmoisia piirteitä mistä en itse rodussa pidä ovat liian kilttejä ja eivät hauku heh turkin hoitaminen ainoastaan miinus oikeasti rapakeleillä ainakin.

Kyllä kaikki koirat tottuvat uusiin koteihin on poikkeuksiakin olemassa.

Äänestä
  • Nyt on pakko kysyä kuka on suomen parhain koiranäyttelytuomari ?????

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    Nyt on pakko kysyä kuka on suomen parhain koiranäyttelytuomari ?????

    ja en tarkoita laulajaa. Häneltä saa näyttelyssä huonostikkin pärjänneet koirat positiivisen arvostelun, oli muuten ensimäinen tuomari joka arvosteli elämäni ensinmäisessä näyttelyssäni vuosia vuosia sitten pentuluokassa aah ihanassa lpr:ssa kylmässä hallissa.

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    Nyt on pakko kysyä kuka on suomen parhain koiranäyttelytuomari ?????

    Kerron sinulle nyt meidän omista cavaliereistä joita tällä hetkellä on kaksi saksanpaimenkoira ja yksi jo pois nukkunut cavalierkin ollut joukossa.
    Cava sopii erityisen hyvin perhekoiraksi, kun on niin ystävällinen rotu ja meilläkin on 5 lasta talossa.
    Meillä tuo toinen cavalier on kova murisemaan ruuasta ja on muutenkin arka ja pelkää toisia koiria, mutta sitä on iso seropi puraissut nuorempana niin johtuu hyvin pitkälti siittä. Tämä kyseinen koira on hyvin aktiivinen ja sopii hyvin agilityyn.
    Taas tämä toinen, hyvin rauhallinen cava ei millään jaksa ikinä lähtä lenkillekkään, mutta muuten kyllä tykkää esim. uida ja leikkiä. Tätä koiraa on tympeä pitää mukana jossain muualla, missä se ei ole tottunut olemaan, koska se kantaa huolta että se jätetään. Tämä taas on kova räksyttämään pihalla, mutta ei välitä oikeastaan muusta liikenteestä/koirista ym..
    Rotu sopii omasta mielestäni juuri teille, koska tämän rodun kanssa ei tarvi olla niin aktiivinen eikä tarvitse pelätä isoa kokoa.. Myös cavalieriä on helppo käyttää lastenkin lenkillä, kun ei ole voimaa. Suosittelen rotua :)

    Äänestä

  • kahden cavan omistaja kirjoitti:

    Itse olen omistanut löwhcenin, cockerin, 5 saksanpaimenkoiraa ja nyt cavan. Cava on aika hauska pakkaus. Ei hauku. Mielistelee naapurin mummot samalla kuin kotiväenkin. Ainoa huono puoli tuon koiran kanssa on ollut sen sisäsiisteys opiskelu. Sillä ei ole mitään intoa oppia. Talvella kun oli kylmä; ei voinut olla pitkiä aikoja. Nyt on jo tottunut että sisälle voi tehdä. Asia vaiheessa... mutta katsotaan. Koirana äärimmäisen ihana. Otan toisenkin jossain vaiheessa, mutta en ikinä talvea vasten,

    Äänestä

  • UPDATE_7583609 kirjoitti:

    viaton kiltti katse rodulla, mikä ainakin tapaamillani cavoilla on myös luonne ollut samanlainen ja todella yliluottavaisia vieraitakin ihmisiä kohtaan tapaamani cavat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

PäiviXXX kirjoitti:

Heissan!

Olen 6 henkisen perheen äiti, koiruus haaveita meillä on ollut jo useamman vuoden. Cavalieriin olemme erityisen ihastuneita
Paljon olen lueskellut kyseisistä koirista ja livenäkin on tullut hieman tutustuttua.

Haluasin vielä kuulla teiltä koiran omistajilta mielipiteitä cavalierista, myös jos on jotain piirteitä mistä vähemmän pidätte. Ihan kaikki mieleentulevat asiat kiinnostavat, mitä pidätte tärkeänä ottaa huomioon koiraa hankittaessa ja tarkoitan nimenomaan tästä rodusta.

Onko uroksella ja naaraalla jotain eroa, kumpaa suosittelet lapsiperheeseen?

Entä jo hieman vanhempi koira, pentuajan jo ohittanut? Kiintyykö uuteen perheeseen enää vai onko ainut vaihtoehto pentu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu