eilen illalla havaitsin meijän 1 vuotiaan poitsun jalkataipeissa ihottumaa ja aamulla kun heräs oli ihottumaa vielä hieman jalkataipeissa, mutta poskiin oli tullut kirkkaanpunaista ihottumaa ja näkyi äsken jaloissakin olevan pieniä ihottuma pisteitä jonkin verran. mitään uutta ruokaa ei olla syöty, sunnuntaina maksalaatikkoa ekan kerran mutta tokkopa oireet nyt vasta tulisi. vai onkohan kyseessä maitorupea, sekä isällä että minulla on ollut pienenä myöskin maitorupea. osaako joku sanoa jotain fiksua:D? huomenna meillä on 1 vuotis neuvola niin otan sielä kyllä asian puheeksi..
ihottuma
hömhöm
3297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä voi olla maksalaatikosta johtuvaa. Jos oikein ymmärsin, niin sunnuntaina söi maksalaatikkoa ja maanantaina tuli ihottuma? Se on ihan normaalia silloin kun oireet tulevat viiveellä. Joskus voi tulla pidemmälläkin viiveellä. Olisihan se allergioiden selvittely "liian helppoa", jos kaikki oireet tulisivat aina alle vuorokaudessa.
Pidä nyt maksalaatikon antamisessa ainakin parin viikon tauko, ja kokeile sitten uudestaan. Voi olla, että vaikka ekalla kerralla tulee oireita, ei toisella kerralla enää tulekaan.
Varmaan lähes jokaisella lapsella on jossain elämänvaiheessa jotain mystisiä allergiaan viittaavia oireita, jotkä häviävät itsestään eivätkä koskaan palaa, eikä syyllistä tulla koskaan tietämään.
siis allergiaa, maksalaatikosta...hmm...