Olen tässä lukenut näitä keskustelusarjoja samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeudesta ja yllättävän monessa tuntuu olevan sama perusajatus, eli kritisoidaan kahta miestä kasvattajana, mutta harvemmin kahta naista. Onko Suomalaiset todellakin näin ahdasmielistä kansaa?? Eli tällä periaatteelahan jos mies ja nainen saa lapsen ja jostain syystä äiti häviää kuvioista, jolloin isä jää yksin lapsen kanssa, niin pitääkö isän silloin luopua lapsesta? Missä on ero kasvatuksessa, jos lasta on kasvattamassa yksi mies tai kaksi miestä?? Kukaan ei koskaan kritisoi yksinhuoltajaisän taitoja?! Itse olen ollut monta vuotta rekisteröidyssä parisuhteessa toisen miehen kanssa ja kasvatamme yhdessä 7-vuotiasta tytärtäni, joka on erittäin tasapainoinen ja avarakatseinen koululainen, joka ei missään vaiheessa ole joutunut kärsimään tästä asiasta. Viimeksi kun tarkistin, niin homo/lesbovanhempien lapset eivät joudu kantamaan koulussa kylttiä, joka julistaa tämän asian. Tyttäreni opettaja ja lapsen ystävien vanhemmat ovat tietoisia tilanteestamme ja kaikki ovat olleet erittäin ystävällisiä ja avoimia. Asumme lähiössä, omakotitalossa niinkuin ketä tahansa "normaali" perhe, kuten niin moni heitä kutsuu. En halua provosoida enkä muutakaan, kunhan halusin ilmaista mielipiteeni asiasta, varsinkin kun omaan oman käden tietoa!
Samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus
Deddy
602328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Niinpä. Olet aivan oikeassa. Lapset yleensä ovat hyvinkin suvaitsevaisia, mutta ne väärät ajatusmallit lähtevät aikuisista. Ei kai se ole ihmekään, että lapsestakin tulee homofoobikko, jos aikuinen on sitä.
Sellaiset, jotka vastustavat homoparien adoptio-oikeutta, eivät taida olla perillä yhtään mistään asioista. Ihan samanlaista, tasapainoista elämää sitä vietetään, elää lapsi sitten äidin ja isän, äidin tai isän, kahden äidin tai kahden isän kanssa.
Monilla tuntuu olevan suurimpana huolenaiheena se, että lapsi joutu katsomaan kahden miehen välistä seksiä. Jos ihmisellä oikeasti on noin kieroutuneen sairas ajatusmalli perhe-elämästä, niin hän tuskin on itsekään kokenut normaalia lapsuutta. Missään perheessä ei istuteta lapsia katsomaan vanhempien yksityiselämää.
Homofobia on sairaus. Homoseksuaalisuus on postettu tautiluokituksesta jo kauan sitten, fobiat sen sijaan ovat kyllä edelleen siellä mielenterveyden häiriöiden osastolla.
Tutustuisivat nämä homofoobikot oikeasti johonkin sateenkaariperheeseen ja kohtaisivat ennakkoluulot. Samalla saisivat ihan itse huomata, että ihan tavallista arkea sitä vietetään ruokaa laittaen, pyykkiä pesten jne. ja ihan samalla tavalla lapsista on tullut ihan normaaleja ja ihan samalla tavalla lapsia rakastetaan ja lapset rakastavat vanhempiaan. Ihan yhtä lailla perhe asuu ja sisustaa kotiaan ja laittaa vaikka puutarhaa. Mikään asia ei eroa heteroparin perhe-elämästä.
Tyttärelle voi tulla shokkina, että hänen oma aviomiehensä ei sitten olekkaan kaltaisenne kotihengetär vaan käyttäytyy sanoisinko miehekkäämmin.
onkin pahinta mitä elämässä voi tapahtua; huomata, että ihmiset ovat erilaisia.
Anna mun kaikki nämä kommentit kestää...
Miitään muuta sanottavaa minulla ei ole, kuin että kiitos että tuot oman näkemyksesi esille. Näistä keskusteluista yleensä puuttuu kokonaan oikeiden sateenkaariperheiden näkökulma, ja keskustelijoina on yleensä joukko perheellisiä ja perheettömiä heteroita. Näistä asioista on hyvä keskustella ja tuoda esiin jopa ennakkoluuloja, mutta myös aitojen kokemusten kerominen on tärkeää. Valitettavaa vain on, että lähes jokaisella on jo keskusteluun tullessaan valmis mielipide siitä, mikä on totta ja mikä oikein. Ihmiset eiväy ole vastaanottavaisia sellaiselle tiedolle, joka ei sovi heidän maailmankuvaansa ja ennakko-oletuksiinsa.
Ehdotan, että luet aikaisemman avaukseni aiheeseen. Pääasiallinen ongelma ei ole homoseksuaalisuus vaan se, että adoptiolla on niin suuret oikeusvaikutukset. Paitsi, että se luo vanhemmuussuhteita, se myös katkaisee aikaisempia.
Teidän tapauksessanne sisäinen adoptio (jos se tulisi sallituksi samoin pelisäännöin kuin nykyään heteroavioliitoissa) tarkoittaisi sitä, että tyttö menettäisi juridisen oikeuden, esim. tapaamisoikeuden ja perintöikeuden äitiinsä ja koko tämän puoliseen sukuun. Tällaisia seikkoja ei pitäisi lakaista maton alle keskustelusta.
On myös pelättävissä, että etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa taustalla on huoltajuusriita, saattaa samaa sukupuolta oleva uusi puoliso pyrkiä adoptoimaan lapsen väkisin ilman biologisen etävanhemman suostumusta.
että Suomessa tahdonvastainen adoptio ei ole mahdollista. Eli jos toinen vanhempi vastustaa niin adoptiota ei voida tehdä. Yleensä perheen sisäisessä adoptiossa tilanne on se (seksuaalisuudesta riippumatta) että lapsen toinen biovanhempi ei ole millään tavalla kuvioissa. Perheen sisäinen adoptio on jo olemassa heteropareille, eikä siinä ole ollut ongelmia. Miksi asiasta nyt tulisi ongelma jos se sallittaisiin myös sateenkaariperheisiin?
Miksi tuo adoptio sitten pitäisi tehdä??
Lakeja tarvitaan suojelemaan puolustuskyvyttömiä ihmisiä, niin äitejä kuin lapsiakin. Kyllä samaa sukupuolta voivat adoptoida, mutta vasta, kun lapsi on täysi-ikäinen ja voi itse päättää haluaako adoptoiduksi. Alaikäisillä, puolustuskyvyttömillä lapsilla on eri juttu ja siinä tarvitaan lainsäädäntöä suojelemaan heitä häiriintyneiltä perheiltä ja -aikuisilta.
Turhan usein, kun puhutaan adoptiosta, unohdetaan se varsinainen kohde, eli lapsi.
Toisaalta onhan se niinkin, että homoparin lapsella elämä muutenkin on tuhoon tuomittu.
"Toisaalta onhan se niinkin, että homoparin lapsella elämä muutenkin on tuhoon tuomittu. "
Mielestäni jos tuollaisen mielipiteen heittää ilmoille, on kohteliasta perustella myös se, koska tällä hetkellä annat muille vain sellaisen vaikutelman, että olet tietämätön pikkusielu...
Puhut aivan läpiä päähäsi. Lainsäädäntöä tarvitaan suojelemaan lapsia häiriintyneiltä perheiltä? Homoparin lapsen elämä muutenkin on tuhoon tuomittu? Mitä ihmettä höpiset?! Eiväthän nämä pidä lainkaan paikkaansa.
Otetaanpa esimerkiksi vaikka näyttelijä Elsa Saisio. Hänen äitinsä on ollut suhteessa samaa sukupuolta olevaan kumppaniin koko hänen elämänsä ajan. Tyttö on paitsi hyvä näyttelijä, myös oikein tasapainoinen nainen, ja puhuu lämpimästi ja avoimesti perheestään ja lapsuudestaan. Siinä on sinulle yksi elävä esimerkki tällaisesta "tuhoon tuomitusta elämästä".
Adoptio suoritetaan silloin kun vanhempi ei halua halua lapsen huoltajuutta -syystä tai toisesta. Kukaan ei ole ryöstämässä lapsia äideiltään.
Luopujabio pääsee elatusmaksuista, eikö?
Se voi olla motiivi, mutta ei lapsen eduksi, vaan luopuvan pihtaribiovanhemman.
on olla kahden rakastavan vanhemman huomassa.
sitten voi kadota, niin että antaa lapsensa adoptioon. En usko, vaan uskon todella taloudelliseen hyötyyn tai kenties pakkoon. Biovanhemmalle, joka antaa lapsensa adoptioon lakattuaan yhtäkkiä tätä rakastamasta muka, ei jää lapsesta jäljelle mitään, paitsi muistot.
tilanne on usein erilainen, sillä kaikki sateenkaariperheet eivät ole eroperheitä. Niissä, jotka ovat, adoptio ei välttämättä ole edes tarpeen. On kyllä olemassa sellaisiakin yhden vanhemman lapsia, joiden toinen biologinen vanhempi ei tahdo olla lapsen kanssa tekemisissä. Tällöin on lapsen etu, että vanhemman uusi puoliso ottaa lapsen virallisestikin omakseen. Taloudellisesta pakosta lapsen pois antamisessa ei voi olla kyse, sillä sosiaalihuolto maksaa sellaisen etävanhemman elatusavun, joka ei sitä itse kykene maksamaan.
Ne jää ulosottovelaksi kuitenkin. Valtion koura on pitkä.
ovat adoption kautta jo tällä yhdellä vanhemmalla tai toinen biovanhempi on kuollut! Eli lapsella ei välttämättä ole sitä toista biovanhempaa olemassakaan. Erittäin harva perheen sisäinen adoptio on sellainen jossa se toinen biovanhempi on enää millään tavalla lapsen elämässä mukana.
Kuinka monta kertaa yhden lapsen voi adoptoida ja kuinka monelle? Onko rajoitusta olemassa.
Jos lapsi on tullut perheeseen yksinäisen adoption kautta, siis yksi ihminen on adoptoinut. Sitten hän löytää itselleen puolison niin puoliso voi perheen sisäisen adoption kautta adoptoida puolisonsa lapsen. Lapsella voi olla kaksi laillista vanhempaa (bio- tai adoptiovanhempaa, ei useampia).
Jos lapsi on biologinen, ja hänellä on olemassa toinenkin biovanhempi, tarvitaan tämän toisen biovanhemman lupa adoptioon, tahdonvastaista adoptiota Suomen lainsäädäntö ei tunne.
Sitä en tiedä onko mahdollista että esim kahdelle vanhemmalle adoptoitu lapsi adoptoitaisiin uudelleen joillekin toisille, en tunne lainsäädäntöä niin tarkasti että sanotaanko tällaisesta jotakin... Kai se voisi eteen tulla vaikka jos adoptiolapsi jää orvoksi?
jos se uusperhe, jonka yksi jäsen aikoinaan on yksin adoptoinut lapsen ja myöhemmin hänen parisuhdekumppaninsa myös adoptoi sen saman lapsen, niin sitten jos nämä eroaa, ja toinen menee adoptoidun lapsen kanssa taas uuteen parisuhteeseen, niin voiko tämä uusi partneri taas adoptoida kyseisen lapsen perheen sisäisellä adoptiolla entisen, ulkpuolelle jääneen adoptiovanhemman suostumuksella (tietenkin)? Tätä kysyn, ja voiko kuvio kuinka monta kertaa tämän lapsen elämässä toistua. Tässä jää sitten toistuessaan sarja elatusmaksuvelvollisia kuiville.
tuohon en kyllä osaa sanoa kun en sitä lainsäädäntöä tarkemmin tunne. Joka tapauksessa perheen sisäistäkään adoptiota edes yhtä kertaa ei tehdä niin kovin usein, koska useimmilla kuitenkin on se toinen biovanhempi tai siihen ei muuten vain ryhdytä. Itse olen ollut sosiaalityöntekijänä ja olen yhden kuulemisen tehnyt adoptioasiassa lapselle, kun hän oli jäänyt kokonaan orvoksi ja sukulaisperhe adoptoi hänet. Eikä kenelläkään työkaverilla ollut viiden vuoden aikana yhtään perheen sisäistäkään adoptiota. En usko että tuollaista kuvaamaasi tilannetta on koskaan ollut, mutta sitä en tiedä olisiko se teoriassa mahdollista.
No joka tapauksessa sosiaaliviranomisen eteen tulevan lapsen adoptiohistoria tulee selvittää. Suomalaisen lapsen kohdalla se onkin helppoa, mutta ulkomaisen lapsen kohdalle vaikeampaa selvittä edelliset adoptiovanhemmat ja montako heitä lapsen tielle on sattunut.
Miksi sitten vouhotetaan homojen adoptio-oikeudesta, jos kerran ei ole tarvettakaan?
Onko tutkimusta, kuinka pitkä on homojen parisuhde, entä heidän elinikänsä?
"Adoptio suoritetaan silloin kun vanhempi ei halua halua lapsen huoltajuutta -syystä tai toisesta. Kukaan ei ole ryöstämässä lapsia äideiltään."
Mitä hourit???
Jos tarkoitat tuolla sanalla "vanhempi" bioäitiä, joka syystä tai toisesta ei ole huoltamassa lastaan, niin ei siinä silti mitään adoptiota tarvita.
Tuosta adoptiosta ei ole lapselle mitään iloa tai hyötyä.
Mitä tulee tuohon homoparien kasvattamiin lapsiin, niin kerro kuinka paljon he tarvitsevat yhteiskunnan terveyspalveluja, mielenterveyspalveluja lapsena - aikuisena? Siis ei mielipidettäsi, vaan tilastoja, tutkimuksia.
"Mitä tulee tuohon homoparien kasvattamiin lapsiin, niin kerro kuinka paljon he tarvitsevat yhteiskunnan terveyspalveluja, mielenterveyspalveluja lapsena - aikuisena? Siis ei mielipidettäsi, vaan tilastoja, tutkimuksia."
Tässä tutkittua tietoa homoseksuaalisten parien kasvattamista nuorista:
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Homovanhemmat kasvattavat heterolapsia/HS20070320SI1AT024kq
"Tuoreissa pitkittäistutkimuksissa verrattiin 12-18-vuotiaita nuoria, joiden vanhemmat elivät vakituisessa parisuhteessa joko samaa tai eri sukupuolta olevan kumppanin kanssa.
Tutkimukset julkaistiin Child Development ja Journal of Family Psychology -lehdissä.
Homovanhempien lapset eivät eronneet heteroparien nuorista psyykkisen hyvinvoinnin, ahdistuksen tai itsetunnon suhteen. Heidän koulumenestyksensä oli yhtä hyvää ja sosiaaliset suhteet yhtä läheisiä ja tyydyttäviä. Nuoret eivät eronneet toisistaan seurustelu- ja seksikokemusten, päihde- ja häiriökäyttäytymisen tai kiusatuksi tulemisenkaan suhteen."
> Perheen sisäinen adoptio on jo olemassa
> heteropareille, eikä siinä ole ollut ongelmia.
Niin huoltajuuskysymykset kuin perheen sisäisen adoption vaatimukset ovat todistetusti aiheuttaneet riitoja tilanteissa, joissa etävanhempi haluaa säilyttää huoltajuusoikeudet lapsiinsa eron jälkeen.
> Miksi asiasta nyt tulisi ongelma jos se
> sallittaisiin myös sateenkaariperheisiin?
Siitä voi näin tulle _isompikin ongelma_. Adoptiossa tulee myös tarkastella kohdepäätä, eli kysyntää. Homo- ja lesboparit eivät voi lisääntyä normaalilla tavalla, vaan tarvitsevat väistämättä avukseen hedelmöityshoitoja ja kohdunvuokrauksia, joiden jatkeeksi lasten adoption.
Koska heteropareille useimmiten, joskaan ei aina, tavanomainen tie yhteisten lasten saamiseen on käytettävissä, tuottaa se vähemmän tarvetta ryhtyä toisten lapsiin. Tilannetta voi verrata siihen, kuinka innokkaita lapsettomiksi jääneet heteroparit ovat maksamaan suuriakin summia kansainvälisestä adoptiosta tai lobbaamaan helpomman kotimaisen adoption puolesta.
Ennen vastaamista, voisiko mitenkään lukea sen aiemman avaukseni "Ei saman sukupuolen adoptiolle!" ja sieltä myös vastaukseni "Tilanteessa eroja" ja muutkin vastaukseni. Niissä on pohdittu myös asiaan liittyvää juridiikkaa.
Touko-kesäkuun vaihteessa on odotettavissa ensimmäinen lakiehdotusluonnos aiheesta - tällä hetkellä asia on oikeusministeriön nimeämän työryhmän hoidettavana. Tulen todennäköisesti jossakin vaiheessa perustamaan tästä ja muistakin aiheista poliittisen blogin, jonne tulen esittämään myös luonnokset mahdollisiksi vastalauseiksi ja suojalausekkeiksi biologisten vanhempien oikeuksien paremmaksi tukemiseksi. Toivon, että kansanedustajia kiinnostaisi tämän asian syvemmät vaikutukset mahdollisimman hyvin.
yleisestä adoptio-oikeudesta homo- ja lesbopareille, vaan oikeudesta perheen sisäiseen adoptioon. Kyseessä siis ovat lapset, jotka jo asuvat ja elävät kahden äidin tai kahden isän perheessä. Eli voimassaolevan tilanteen laillistamista, jolloin lapsi saa oikeudet molempiin vanhempiin joka vaikuttaa mm. perintöoikeuteen.
toi on SAIRASTA!!!!ajatelkaa lapsiakin... ei 2 äitiä/iskää!!!hyi hitto!!!!!!!!
Ihmiset voivat olla ahdasmielisiä. Yleensä se on siksi koska ei ole tuttuja perheitä joissa on 2 miestä tai naista.
Kyse on roolihahmoista. Lapset tarvitsevat hyviä rooleja. Se tarkoittaa että jos pariskunnan roolihahmot (hetero tai homo) on huono, niin varmasti lapsi saa huonomman alun.Esim. jos ovat hulttioita. On välistä vaikeaa antaa lapselle hyvää esimerkkiä.
Jos lapsi elää samaa sukupuolta olevassa perheessä luulen että on tärkeää että lähellä on toista sukupuolta oleva ihminen esimerkkinä. Sama asia on jos äiti tai isä on yksinhuoltaja. Se toinen esimerkki voi olla kuka muu tahansa, sukulainen tai kaveri. Voit rauhassa sanoa jos olet eri mieltä.
Kun niin usein sosiaaliviranomaiset huolestuvat biologisen äidin kyvystä hoitaa synnyttämäänsä lasta, niin kuinka lainsäätäjä homomiespariskunnan vauvanhoitotaitoon luottaa noin vailla huolen häivää?
Monesti sosiaaliviranomaiset kiinnostuvat heteroparin lapsesta tilanteessa, jossa raskaus on ollut suunnittelematon ja vanhempien taloudellinen tilanne ei ole ollut aivan kunnossa. Sen sijaan miespareilla ei raskauksia ole lainkaan ja naispareillakin suunnittelemattomat raskaudet lienevät harvinaisia. Niitäkin tosin varmastikin on, sillä eivät kaikki naisparien osapuolet pidättäydy harrastamasta siinä ohessa miesten kanssa irtosuhteita.
Joka tapauksessa, on odotettavissa, että samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeuden kohteena olevat aikuiset ovat kaikki varakkaammasta tai vähintään ylemmästä keskituloisesta päästä, käytännön syyt tekevät köyhistä sateenkaariperheistä harvinaisia.
Tunnen muutamia sateenkaariperheitä joissa naisparin lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidoista ennen kuin sukusolkujen luovuttajien rekisteröinti tuli lakiin eli toista biovanhempaa ei ole lapsen elämässä.
Perheen sisäinen adoptio varmistaisi sen, että naisparin lapsi jolla ei ole bioisää ei joudu lastenkotiin tai sukulaisten luokse jos hänen äitinsä kuolee vaan saa elää synnyinperheessään kuten ennenkin. Hän voi periä molemmat sosiaaliset vanhempansa, ei-biologinen vanhempi saa lasta koskevia tietoja esim sairaalassa ja hän on elatusvelvollinen.
Jos vanhemmat eroavat, laki takaisi adoptiovanhemmalle tapaamisoikeudet.
kun on tuntemattoman luovuttajan siittiöillä hedelmöittetty vain yhdelle vanhemmalle, niin on tietysti paineet kehitellä lapselle toinen tunnistettavissa oleva vanhempi noin jälkikäteen adoptioruljanssilla lakia muuttamalla. Ymmärrettävää, mutta sittenhän laki voisi koskea just vaan näitä tapauksia, ettei tulisi kolmen vanhemman ongelmaa silloin, kun biologisia vanhempia on omasta takaa jo kaksi tunnistettavissa olevaa henkilöä. Kun toinen antaa lapsen adoptioon, lapsi myös menettää tuon biologisen vanhemman. Siinä voidaan luoda taas ongelma, joka joudutaan vuosien karttuessa jälleen paikkaamaan lainsäädännöllä.
Mielestäni myös sellainen äiti, joka ei huolehdi lapselleen biologista, tunnistettavissa ja löydettävissä olevaa isää vaan itsekkäästi tekaisee lapsen vain itselleen, voisi kantaa myös vastuun teostaan, koska nyt kun lainvalmistetussa tanssitaan näiden pillin mukaan saattaa käydä niin, että paljon suurempi lapsijoukko tulee menettämään oikeuksiaan, meinaan jos hölmöillään.
Adoptiossa lapselta katoaa biologiset vanhemmat sekä biologisten vanhempien suvut elämästään ja hän saa tilalle uudet.
Näissä sisäisissä adoptioissa tulee käyttää termiä puoliadoptio, koska toinen vanhemmista säilyy samana ja HÄNEN valitsemalleen henkilölle annetaan biologisen vanhemman suostumuksella tuo uusi vanhemmuus. Mielestäni ei voida puhua adoptiosta, vaan puoliadoptiosta. Olkaamme rehellisiä itsellemme lakeja säädettäessä.
Minä olen sitä mieltä, että lapsen etu ei ole menettää tuolla tavalla biologista äitiään tai isäänsä, kuin mitä sisäisessä adoptiossa tapahtuu. Vaikka vanhempi laiminlöisikin lastaan niin onhan aivan älytöntä, että se lähivanhempi ikään kuin adoptoisi oman lapsensa. Vain sellainen lapsi, jonka molemmat vahemmat hylkäävät voidaan adoptoida. Jos vain toinen hylkää, kuten sisäisessä adoptiossa käy, niin lapselle jää toinen vanhempi, eikä tämmönen lapsi voi olla adoptoitavissa kokonaan, vaan vain puolittain. Muu on pelkkää kikkailua, eikä adoptiota.
Jos lapsensa puoliadoptioon antanut etävanhempi saa lottovoiton ja kuolla kupsahtaa sen jälkeen, niin jääkö lapsi ilman perintöä?
> Tunnen muutamia sateenkaariperheitä joissa
> naisparin lapsi on saanut alkunsa
> hedelmöityshoidoista ennen kuin sukusolkujen
> luovuttajien rekisteröinti tuli lakiin eli toista
> biovanhempaa ei ole lapsen elämässä.
Jos tämä hedelmöityshoito on tehty Suomessa, niin DNA-testeillä voidaan jälkikäteen selvittää isyys. Lainsäädäntöä jyrkästi tulkiten vanhemmuus voidaan siis vahvistaa, mutta isäksi vahvistettu mies voi vaatia "vahingon"korvausta kyseiseltä hedelmöityshoitoklinikalta tästä asiasta. Tai sitten valtion tai kunnan on elatusmaksut korvattava.
perheen sisäinen adoptio poistaa. Tällöin sukusolujen luovuttajat voivat olla rauhassa pelkäämättä, että joku haluaisi vahvistaa heidän isyytensä lapselle, jonka isiä he eivät ole.
ei ole olemassakaan, vaan jos niin sanottu etävanhempi on päättänyt luopua lapsestaan, on adoptio täysi adoptio ja lopullinen. Tällöin adoptoitu lapsi ei tietenkään peri adoptioon antanutta vanhempaa vaan omat vanhempansa, ellei ole tehty testamenttia. Testamentinkin tapauksessa mahdollisilla rintaperillisillä on oikeus lakiosuuteensa perinnöstä.
Tämä asihan on ihan selvä. Mistä tämä on esimerkkitapaus?
siitä, että lapsi menettää paljon, paitsi etävanhempansa, sen puolen suvun, myös perintäoikeuden rintaperillisenä. Jos lapsella on sisaruksia sieltä puolelta, niin luulis hieman ottavan päähän ja elämä menee katkeruutta potien. Saattaapa jossain vaiheessa herätä hänellä jopa kysymys MIKSI?
vain rahaa, joka ei ollut edes hänen rahaansa. Jos lapsella on ennen vanhempien mahdollista eroa ollut toinen suku, hänellä mitä todennäköisimmin on se vastaisuudessakin. Suurin osa erolapsista, jotka minä tiedän, ovat saaneet pitää eron jälkeenkin molemmat vanhempansa, sukunsa, sisaruksensa ja perintönsäkin, vaikka vanhemmat olisivatkin löytäneet uuden kumppanin. Sellaissa tapauksissa, joissa todellakin on kysymys avioerosta ja lapsella on kaksi vanhempaa, jotka ovat siihen asti pitäneet hänestä huolen yhdessä ja vastedes tahtovat pitää hänestä huolen erillään, ei lasta tietenkään anneta adoptoitavaksi. Tällöin ratkaisuna on yhteishuoltajuus tai jokin vastaava järjestely. Monissa tapaukisissa, kun puhutaan homoseksuaalien muodostamista perheistä, ei mitään kolmatta vanhempaa ole koskaan ollutkaan. On mahdollisesti ollut sukusolujen luovuttaja tai ei sitäkään, jos lapsi on adoptoitu. Lapsi on hankittu joko yhdessä jo valmiiseen parisuhteeseen tai sitten yksin, aikomuksena kenties olla yksinhuoltajana. Ei lapsi tällöin menetä mitään sukua, jota hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Kautta aikojen on ollut lapsia, joiden suku on jokin muu kuin biologinen suku. Silti ne ovat omassa suvussaan yleensä täysin samanarvoisia kuin ne lapset, joilla on tietty hyvin pieni määrä samoja geenejä suvun kantaisien kanssa. Vanhemilla ja lapsillakaan ei välttämättä ole läheskään yhteneväistä geeniperimää, sisaruksista puhumattakaan. Totuus on se, että perimämme ei ole se, mikä meitä ihmisiä yhdistää.
tulevat omista suvuistaan, ja adptiojärjestelyissä lapselta evätään se suku. Tästä et pääse yli etkä ympäri sosiaalisen vanhemmuuden retoriikalla. Sosiaalisesta vanhemmuudesta pääsee eroon, biologisesta ei pääse, ilman lainmuutoksia.
Tässä on ainakin kolme mutkaa matkassa:
(1) Lapsen oikeus isäänsä.
(2a) Jos lapsen isä vaatii isyyden selvittämistä eikä suostu adoptioon.
(2b) Jos oli käytetty koti-inseminaatiota tai jos sukusolut luovuttanut mies oli suostunut isyytensä vahvistamiseen, ei tarvita edes isyyden tunnustusta isyyden vahvistamiseen. Isän pitäisi siis näissäkin tapauksissa antaa lapsensa ottolapseksi. Lisäksi nykyinen hedelmöityshoitolaki yksiselitteisesti kieltää hedelmöityshoidot tapauksissa, joissa "syntyvä lapsi olisi tarkoitus antaa ottolapseksi".
(3) Jos äidin naispari ei suostu adoptioon.
Haluan herättää ihmiset huomaamaan, että kyse ei ole pienestä adoptiolain tai parisuhdelain muuntelemisesta, vaan _suurista_, moniin eri vanhemmuuden määrittelemistä ja rekisterinpitoa koskeviin lakeihin tulevista uudistustarpeista. Kun hallituksen pöydällekin lyödään koko sotku näkyville (ilmeisesti kesäkuun alkupuolella), voi olla, etteivät he edes uskalla antaa koko homoadoptiolakia.
On myös muistettava, että mitkä tahansa lait, jotka aiotaan avata, mahdollistavat näiden lakien koko sisältöjä kattavia vastalauseita. Esimerkiksi hedelmöityshoitolain avaaminen merkitsisi sitä, että eduskunta voisi uudestaan äänestää vaihtoehdosta, jonka mukaan muiden kuin naisen ja miehen muodostamien parien hedelmöityshoidot kiellettäisiin.
ole tarvettakaan päästä eroon. Jokaisella ihmisellä on biologiset vanhemmat, useimmilla biologiset vanhemmat ovat sekä sosiaaliset että juridiset vanhemmat. Kaikilla näin ei ole. Adoptiojärjestelyissä lapselta ei kuitenkaan evätä mitään sukua, koska tätä sukua ei lapsella ole koskaan ollutkaan eikä tule olemaan. Luuletko tosiaan, että jonkun kuppiin runkanneen sukusolunluovuttajan oma suku ottaisi tämän vieraan lapsen kiljuen osaksi omaa sukuaan? Eivät ottaisi, koska heillä ei ole mitään tekemistä lapsen eikä tämän vanhempien kanssa. Eihän montaa sukua kiinnosta jonkun sukunsa jäsenen lehtolapsetkaan. Siittiöillä ja munasoluilla ei itsessään ole muuta kuin tietty määrä geneettistä tietoa. Nillä ei ole sosiaalista pääomaa, jota ihminen alkaa kerätä välittömästi syntymänsä jälkeen.
"Sosiaalisesta vanhemmuudesta pääsee eroon, biologisesta ei pääse, ilman lainmuutoksia."
Vanhemmuudesta ei pääse eroon. Biologinen vanhempi pysyy biologisena vanhempana, geenejään ei voi muuttaa. Voi olla, ettei geenien lähde ole koskaan sosiaalinen vanhempi. Juridinen vanhemmuus voi ääritapauksessa muuttua. Yleensä syynä on juuri se, että biologiset vanhemmat eivät ole sosiaalisia vanhempia (ovat esimerkiksi kuolleet, lapsi on syystä tai toisesta lastenkodissa, vanhempi ei halua olla lapsen kanssa tekemisissä (usein isä), biologinen vanhempi on sukusolunluovuttaja jne.). Sosiaalisen, lasta kasvattavan vanhemman kannattaisi käytännön syiä olla myös juridinen vanhempi. Arkielämän kannalta sillä ei välttämättä ole mitään väliä, mutta juridinen vanhemmuus muodostuu merkittäväksi sellaisissa tapauksissa, jos jotain tapahtuu odottamatonta, esimerkiksi avioero tai kuolemantapaus. Tällöin ei-biologisen sosiaalisen vanhemman juridinen vanhemmuus turvaa lapsen aseman, jotta tämä ei joudu luopumaan toisesta vanhemmastaan.
"1) Lapsen oikeus isäänsä."
Lapsen oikeus tietää sukusolunluovuttaja on otettu huomioon hedelmöityshoitolaissa. Lapsella on oikeus vanhempiinsa, eikä sukusolunluovuttaja ole vanhempi, ellei näin ole etukäteen päätetty.
"2a) Jos lapsen isä vaatii isyyden selvittämistä eikä suostu adoptioon."
Tämä on mahdollista, mutta varsin epätodennäköistä. Sukusolunluovuttaja on luovuttaessaan hyvin tietoinen siitä, että lapsi menee luultavasti jollekin pariskunnalle. Hän ei halua lasta itselleen. Ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä on kuitenkin aina olemassa myöskin se mahdollisuus, ettei kaikki menekään suunnitellusti.
"(2b) Jos oli käytetty koti-inseminaatiota tai jos sukusolut luovuttanut mies oli suostunut isyytensä vahvistamiseen, ei tarvita edes isyyden tunnustusta isyyden vahvistamiseen. Isän pitäisi siis näissäkin tapauksissa antaa lapsensa ottolapseksi."
Kaikissa tapauksissa, joissa lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella, tarvitaan erillinen isyyden tunnustaminen. Avoliitossa elävätkin joutuvat tunnustamaan isyytensä. Ainoastaan aviomies on automaattisesti isä. Jos lapsen isyyttä ei tunnusteta, lapsella ei virallisesti ole isää. Älä nyt väitä, että sinulle tulee yllätyksenä se, että on olemassa paljon "isättömiä" lapsia?
"(3) Jos äidin naispari ei suostu adoptioon."
Ei adoptio ole pakollista. Jotkut parit ovat varmasti jopa tyytyväisiä siihen tilanteeseen, että biologinen äiti on virallisesti yksinhuoltaja. Kuitenkin adoption mahdollisuus tuo helpotuksen monien perheiden tilanteeseen.
>> 2a) Jos lapsen isä vaatii isyyden selvittämistä
>> eikä suostu adoptioon.
> Tämä on mahdollista, mutta varsin
> epätodennäköistä. Sukusolunluovuttaja on
> luovuttaessaan hyvin tietoinen siitä, että lapsi
> menee luultavasti jollekin pariskunnalle. Hän ei
> halua lasta itselleen.
Entä jos yksinäinen mies onkin halunnut hedelmöityshoitoa itselleen? Hän voi nimittäin hedelmöityshoitolain 22.12.2006/1237 10 § 3. momentin nojalla rajata pariskunnat luovutuksensa käytön _ulkopuolelle_ ja siinä sivussa sallia isyyden vahvistamisen 16 § 2. momentin mukaan! (Tämä ei olisi ollut mahdollista, jos hedelmöityshoitolaki olisi mennyt konservatiivisemman lakivaliokunnan mietinnön mukaan läpi.)
>> (2b) Jos oli käytetty koti-inseminaatiota tai
>> jos sukusolut luovuttanut mies oli suostunut
>> isyytensä vahvistamiseen, ei tarvita edes
>> isyyden tunnustusta isyyden vahvistamiseen.
>> Isän pitäisi siis näissäkin tapauksissa antaa
>> lapsensa ottolapseksi.
> Kaikissa tapauksissa, joissa lapsi syntyy
> avioliiton ulkopuolella, tarvitaan erillinen
> isyyden tunnustaminen. Avoliitossa elävätkin
> joutuvat tunnustamaan isyytensä. Ainoastaan
> aviomies on automaattisesti isä.
Näin oli pitkään, mutta ei ole enää. Isyyslakia on muutettu viime aikoina mm. EY-tuomioistuimen päätöksistä johtuvista seikoista, samoin kuin hedelmöityshoitolaista johtuvista seikoista. Ironista on se, että avoliitossa mies joutuu tunnustamaan isyytensä, mutta koti-inseminaatiossa tai sellaisissa hedelmöityshoidoissa, joissa mies on antanut luvan isyyden vahvistamiseen, _näin ei ole_! Laki edellyttää isyyden myöntämistä automaattisesti, kuten avioliiton tapauksessa. Ks. isyyslaista 5.9.1975/700 3 § 2. momentti ja 3 a §.
Myönnän sen, että isyyslaki on muuttunut aikojen kuluessa erittäin sekavaksi ja paikoin ristiriitaiseksikin. Se olisi uusittava, mutta en todellakaan halua nähdä sen tilalla mitään sukupuolineutraalia "vanhemmuuslakia" tai muita homo- ja lesbopareja hyödyttäviä koukeroita.
"Entä jos yksinäinen mies onkin halunnut hedelmöityshoitoa itselleen? Hän voi nimittäin hedelmöityshoitolain 22.12.2006/1237 10 § 3. momentin nojalla rajata pariskunnat luovutuksensa käytön _ulkopuolelle_ ja siinä sivussa sallia isyyden vahvistamisen 16 § 2. momentin mukaan!"
Naisparit saavat kuitenkin hedelmöityshoitoa nimenomaan pariskuntana, ei yksinäisinä naisina. Jos todellakin on niin, että hedelmöityshoitoa saava yksinäinen nainen voi joutua antamaan tuntemattoman miehen vahvistaa isyytensä omaan lapseensa, on tilanne hyvin outo, eikä se palvele kenenkään etua.
Koti-inseminaatiossa sukuolujen luovuttaja on aina tietoinen siitä, kenelle hän sukusolujaan luovuttaa ja mikä hänen roolinsa tässä perheessä on. Jos on päätetty, että luovuttaja on vain luovuttaja (näin ei aina päätetä), osapuolet ovat varmasti myös yksimielisiä siitä, ettei isyyttä vahvisteta.
"Myönnän sen, että isyyslaki on muuttunut aikojen kuluessa erittäin sekavaksi ja paikoin ristiriitaiseksikin. Se olisi uusittava, mutta en todellakaan halua nähdä sen tilalla mitään sukupuolineutraalia "vanhemmuuslakia" tai muita homo- ja lesbopareja hyödyttäviä koukeroita."
Eli loppujen lopuksi mielestäsi kysymys onkin nimenomaan vanhempien homoseksuuaalisuudesta eikä suinkaan siitä, että asia olisi lain ja käytännön kannalta vaikea.
> Naisparit saavat kuitenkin hedelmöityshoitoa
> nimenomaan pariskuntana, ei yksinäisinä naisina.
Miksei kukaan muu täällä keskustelevista jaksa katsoa niitä lakeja? Naisparit _eivät ole_ hedelmöityshoitolain tarkoittamia pareja, vaikka olisivat rekisteröityjäkin, ks. 22.12.2006/1237:
-----
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) parilla naista ja miestä, jotka elävät keskenään avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa;
2) hoitoa saavalla paria tai naista, joka ei elä avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa;
-----
Rekisteröidynkin naisparin osapuoli on tämän lain silmissä samalla tavalla itsellinen nainen kuin sinkkunainenkin. Jos rekisteröidyn naisparin osapuoli ei mahtuisi 2. momentin kategoriaankaan, niin laki ei sallisi koko hedelmöityshoitoakaan. Tätä probleemaa ei olisi, jos termi "naista ja miestä" olisi laissa korvattu termillä "kahta henkilöä", mutta lain muuttamisesta on todettava se, mitä olen aiemminkin todennut - se sallisi muutkin vastalauseet.
> Jos todellakin on niin, että hedelmöityshoitoa
> saava yksinäinen nainen voi joutua antamaan
> tuntemattoman miehen vahvistaa isyytensä omaan
> lapseensa, on tilanne hyvin outo, eikä se
> palvele kenenkään etua.
Laki on näin, mutta hedelmöityshoitolain 22.12.2006/1237 9 § on juuri tätä varten. Siinä säädetään palvelun antajan tiedonantovelvollisuudesta. Yksinäinen nainen saisi siinä tilaisuudessa tietää, kuka hänelle on "sokkonaitettu", ennen hedelmöittämistäkään.
Jonkinlainen yleinen harhakäsitys nykyisestä hedelmöityshoitolaista on sellainen, että se sallisi kaiken mahdollisen ja asiat voitaisiin järjestellä miten päin vain. Tämä on kaukana totuudesta! Laki säätelee erittäin tiukasti osapuolten keskinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia ja on käytännössä lopettanut luovutettuihin sukusoluihin perustuvat hedelmöityshoidot koko maasta.
> Jos todellakin on niin, että hedelmöityshoitoa
> saava yksinäinen nainen voi joutua antamaan
> tuntemattoman miehen vahvistaa isyytensä omaan
> lapseensa, on tilanne hyvin outo, eikä se palvele
> kenenkään etua.
Tästä tuli mieleen, mitä vikaa on treffipalveluissa tai muissa tavoissa sinkkustatuksen poistamiseksi? Nuorille naisille tällaista pidetään helppona ratkaisuna.
sellaisilla naisilla, jotka haluavat hankkia lapsen yksin, ei ole mitään aikomusta poistaa sinkkustatustaan.
aikaan saatuja lapsia syntyy tässä maassa aivan jatkuvasti. Toki sellaiset naiset, jotka eivät halua isyyttä vahvistettavan, voivat hankkia sukusolut sellaisilta miehiltä, joilla on samanlaiset pyrkimykset. Kuten sanottu, aina tämä ei kuitenkaan ole yksinäisten naisten tai edes naisparien tahto.
"
Arkielämän kannalta sillä ei välttämättä ole mitään väliä, mutta juridinen vanhemmuus muodostuu merkittäväksi sellaisissa tapauksissa, jos jotain tapahtuu odottamatonta, esimerkiksi avioero tai kuolemantapaus. Tällöin ei-biologisen sosiaalisen vanhemman juridinen vanhemmuus turvaa lapsen aseman, jotta tämä ei joudu luopumaan toisesta vanhemmastaan.
"
Perheen sisäinen adoptiohan kai käsittää myös sellaiset tapaukset, joissa äiti ryhtyy lesboksi, elettyään sitä ennen heteroelämää lastensa isän kanssa perheenä. Tällöin lapsi on jo vanha konkari lupumisen suhteen, eli on jo sisäisen adoption kautta joutunut luopumaan biologisesta vanhemmastaan, ja mahdollisen uuden pariruhde-eron tai kuoleman sattuessa, edessä lienee sama homma. Adoptiojärjestelyillä ei voida turvata kuolemanvaralta mitään, sillä kuka vaan voi kuolla tai vaikka kaikki. Orvot voidaan adoptoida, täysorvot siis. Ja sellaiset, jotka on täysin hylätty jonnekin kadulle tai kaislakoriin tietoisesti ja tahallaan. Muilla kyllä on vanhemmat tai ainakin toinen olemassa ja hoitaa, jollei hylkää.
"Perheen sisäinen adoptiohan kai käsittää myös sellaiset tapaukset, joissa äiti ryhtyy lesboksi, elettyään sitä ennen heteroelämää lastensa isän kanssa perheenä."
Ei se välttämättä käsitä. On toki mahdollista, että uusperheenkin lapsi adoptoidaa, mutta sellainen on harvinaista. Yleensä pyritään säilyttämään lapsen yhteys kumpaankin vanhempaan. Toista vanhempaa ei myöskään voida pakottaa luopumaan lapsesta. Siksi onkin parasta puhua perheen sisäisestä adoptiosta lähtökohtaisesti sellaisten perheiden tapauksessa, joissa ei ole kysymys uusperheestä (lapsi ei ole välttämättä ehtinyt elää missään toisessa perheessä).
"Adoptiojärjestelyillä ei voida turvata kuolemanvaralta mitään, sillä kuka vaan voi kuolla tai vaikka kaikki."
Kuolemalta adoptiojärjestely ei turvaa, mutta kyllä se turvaa lapsen aseman. Lapsi jää automaattisesti toisen vanhemmanluokse, jos toinen kuolee.
Kuka sitä lasta sitten olis ottamassa pois tämän toisen vanhemman luota vaikkei adoptiota olisikaan tehty. Keksitkö ketään?
Esimerkiksi lapsen kuolleen biologisen (juridisen) vanhemman suku. Erotapauksessa taas lapsen juridisella vanhemmalla saattaisi olla intressejä erottaa lapsi toisesta vanhemmastaan. Nämä ovat tietenkin vain ääritapauksia, mutta lapsen etu on voitava laillisesti turvata, onhan se turvattu muunkinlaisissa perheissä eläville lapsille. Lapsia ei voida asettaa eriarvoiseen asemaan perheensä perusteella.
Ai jotta lapsen oma biologinen suku ei saisi lasta hoteisiinsa, on yhdellä keinohedelmöittäjä vanhemmalla kuolemansa varalta oikeus varmentaa, lapsi, jolla esim. tuntemattomalla spermalla hedelmöitettynä ei ole toisen vanhemman puolelta sukua tiedossa ollenkaan eikä toivoakaan tuosta suvusta, niin nyt vielä se toinenkin biologinen suku eliminoitais sisäisen adoption keinoin. Ei hyvää päivää, ei ole kyllä aikuisen itsekeskeisyydellä mitään määrää lesbojen keinohedelmöityspuolella.
sinä oikein puhut? Ei lapsen sukua eliminoida mihinkään. Jos lapsen biologisen vanhemman suku on osa hänen elämäänsä ennen biologisen vanhemman mahdollista kuolemaa, se tulee varmaankin olemaan osa hänen elämäänsä myös biologisen vanhemman kuoleman jälkeen. Jos taas suku ei ole halunnut olla missään tekemisissä lapsen perheen kanssa ennen vanhemman kuolemaa, ei sillä varmasti ole mitään syytä olla senkään jälkeen. Totta kai lapsi jää elossa olevalle vanhemmalleen, jolla ei välttämättä ole mitään halua ja tarvetta pitää toisen vanhemman sukua lapsesta erossa. Toki voi olla niinkin, että välit ovat tulehtuneet, mutta miksi lapsi tällöin pitäisi viedä kotoaan pois suvun tahdosta? Eihän niissäkään tapauksissa, joissa äiti kuolee ja isä jää yksinhuoltajaksi lasta oteta isältä pois ja anneta äidin suvulle, vaikkei äidin suku isästä pitäisikään. Kyllä lapset ensisijaisesti ovat omilla vanhemmillaan, ja vasti sitten, jos vanhemmat eivät voi pitää heistä huolta, heille voidaan etsiä uusi koti, oli se sitten sukulaisten luona tai jossakin muualla.
Mikäs vika yksinhuoltajana oloon on nyt yhtäkkiä tullut, kun pitää väellä ja vängällä kehitellä lapselle samaa sukupuolta oleva adoptiovanhempi. Tähän asti on todisteltu aivan toista meille kansalaisille, että yksinhuoltajien lapset pärjää ihan hyvin. Miten lesbo ei voi jatkaa enää yksinhuoltajan statuksella. Mitä on tapahtunut?
lesbon tai homon ei pitäisi tarvita olla yksinhuoltajan statuksella, jos hän todellakaan ei ole yksinhuoltaja. Tässä on kysymys lapsen turvasta ja oikeudesta kumpaankin häntä kasvattavaan vanhempaan. Lapsen näkökulmasta kumpikin on yhtä paljon hänen vanhempansa, vaikka virallisesti toinen vanhemmista olisikin yksinhuoltaja, eikä ole lapsen etujen mukaista, että hänellä on riski menettää toinen vanhemmistaan.
kannattaako todella mennä parisuhteeseen lapsen kanssa ja vielä adoptiovanhemmuus suoda tuolle partnerille, jos on noin suuri riski, että suhde päätyy eroon. Eikö lesborakkaus yleensä kestä vai. Jos elinaikaennuste on kovin lyhyt, niin silloin ei yleensä kyllä suostuta adoptioon. Lapsen etu ei ole jäädä puoliorvoksi, jos jo ennakolta osataan aavistella, että näin on käymässä. Kuten sanottua, pelleilyä koko homma, täyttä pelleilyä.
Miten muut yksinhuoltajat toimivat kun aloittavat parisuhteen. Järkkäävätkö heterosinkutkin adoptiovanehemman entisen partnerinsa lapselle parisuhteeseen mennessään. Ja onko tarvis. Sama menetys se on heterouusperheenkin lapsella, mutta sitä ei koeta niin suureksi ongelmaksi kuin lesbot, joilla selvästi ei ole nyt lapsen asia vaan lesboasia se päällimmäinen tavoite tässä. Kyllä sen huomaa.
"Järkkäävätkö heterosinkutkin adoptiovanehemman entisen partnerinsa lapselle parisuhteeseen mennessään. Ja onko tarvis."
Hienoa, että tajusit verrata heteropareihin. Tilanne on nimittäin heteropareilla aivan sama kuin homoseksuaalisilla pareillakin. Eli yleensä lasta ei adoptoida. Tämän olen keronut sinulle jo aikaisemminkin. Jos kyseessä on uusperhe, lapsi jää useimmiten "kahden perheen lapseksi". Yhteys kumpaankin perheeseen säilyy. Niissä tapauksissa, joissa taas toista vanhempaa ei jostakin syystä ole tai vanhempi ei halua olla missään tekemisissä lapsensa kanssa, ei ole mitään syytä, miksi lasta ei adoptoitaisi. Perheen sisäinen adoptio on siis täysin mahdollinen vaihtoehto heteropareille. Syy, miksi se on kovin harvinainen, on, että yleensä kysymys on nimenomaan uusperheestä, jolloin lapsella on jo kaksi vanhempaa, eikä tilannetta ole mitään syytä muuttaa.
Kuitenkin tilanne on se, että perheen sisäistä adoptiota kaipaavat eniten ne perheet, joissa lapsi on vain ja ainoastaan tämän perheen lapsi. Mitään toista perhettä tai toista vanhempaa ei ole, vaan lapsi on elämänsä alun joko ollut yksinhuoltajan lapsi tai sitten syntynyt siihen perheeseen, jossa adoptio tehdään. Näiden lasten perhetilanne ei siis muutu millään tavalla adoption myötä, kukaan ihminen ei katoa heidän elämästään, yhtäkään ylimääräistä ihmistä ei tule. Perhe pysyy sellaisena kuin se on ollutkin, mutta sitten se on sitä myös virallisesti.
Ja ei. Avioerojen riski ei ole sen suurempi homoseksuaaleilla kuin heteroillakaan.
Samaa sukupuolta olevan adoptio-oikeus estää lasta koskaan saamasta toisen sukupuolen edustajaa vanhemmakseen, ellei sitten adoptiota voi purkaa. Voiko. Mielestäni tämä on puute lapselle eikä lapsen edun mukaista, elää lapsuus ihan virallisella vahvistuksella ilman isää tai äitiä samaa sukupuolta olevien "lapsena". Ei hyvä. Nimittäin jos tulee ero, ja äiti esim. rakastuukin seuraavaksi mieheen, niin lapsi ei saa tätä isäkseen virallisesti, koska hänet on jo adoptoitu ja hänellä on ne kahdet vanhemmat, vaikkakin samaa sukupuolta. Kyllähän jokainen lapsi haluaa sekä äidin että isän.
Lopettakaa vänkääminen.
Sinulle tämä on vain homojen ja lesbojen muodostamien perheiden vastustamista koskeva kysymys, siksi et edes halua ymmärtää. Ei se lapsi halua ketä vain miestä ja naista, se haluaa oman perheensä. Siitä tässä on kysymys. Ei ole mitään järjellistä perustetta sille, miksei sama mikä toimii heterosuhteissa, toimisi myös sateenkaariperheissä.