jos tilanne

Yksinhuoltaja äiti löytää elämäänsä miehen, jota lapsen isä ei hyväksy. Noh, äiti kuitenkin pitää elämisen oikeuksista kiinni, eikä korvaansa lotkauta lapsensa isän jauhamisesta. Toisinaan, sanotaanko kerran kuussa, on niin, että äiti antaa lapsen hoitoon vanhemmilleen viikonloppuna yleensä vain illaksi, ja järjestää näin viikonloppuna hetken kahdenkeskistä aikaa itselleen ja miesystävälleen. Jotenka isä tuo lapsen tapaamisesta suoraan äidin vanhemmille. Isän luo lasta ei kyseisessä tapauksessa voi jättää pidempään. Mitä ajatuksia tällainen järjestely herättää? Laiminlyökö äiti tässä lasta? Onko isä oikeassa sanoessaan, ettei hänen tarvitse luovuttaa lasta hoitopaikkaan?
7573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ymmärrä miten äiti voisi noin laiminlyödä lasta. Jos nämä äidin vanhemmat ovat vastuuntuntoisia ja pitävät lapsesta hyvän huolen niin mikä ettei. Näin ollen myös katsoisin että jos lapsen isä katsoo että kyseiset ihmiset laiminlyö lasta tai eivät lapsesta välitä niin silloin minusta on oikeus kieltäytyä viemästä lasta äidin vanhemmille. Tämä on vain minun mielipiteeni, voithan lastenvalvojalta asian tarkistaa. Ja miten huoltajuus, onko lapsen äidillä ainoastaan huoltajuus vai onko heillä yhteishuoltajuus, miksei isälle uskota lasta hoitoon pitemmäksi aikaan?
Ja siitä äidin laiminlyönnistä sen verran, ihan niissäkin perheissä missä on molemmat vanhemmat tapauksia joissa vanhemmat laittavat kerran kuukaudessa lapsen hoitoon jotta pääsevät yhdessä syömään tai ulos pitämään hauskaa, eikä sekään ole laiminlyömistä niin miksi tässä tapauksessa sitten olisi niin?
Itselläni viimeiset 2 vuotta oli niin että lasteni isä otti luokseen lapset 2 viikonloppua per kuukausi jolloin sitten rauhoituin ja olin yksin tai kävin ulkona, muina aikoina kun lapset olivat minulla(olen lähivanhempi siis) en näitä reissuja tehnyt. Nyt olen onnellisesti naimisissa ja minulla on 3kk vanha vauva tässä lisäksi. Nämä 2 lasta edellistä liitosta menevät taas isälleen nyt tulevana viikonloppuna ja itse menen mieheni kera syömään, viemme vauvamme hoitoon anoppilaan 2 tunnin ajaksi. Sen olemme ansainneet. Minusta vaikka lapset ovatkin maailman rakkaimmat jokaiselle äidille/isälle ja päivääkään en vaihtaisi pois, mutta silti kyllä se pieni oma aika mitä joskus saa on aivan luksusta.

Kysy vielä lastenvalvojalta asiasta, tässä oli vain oma näkökulmani

Äänestä

ole täysi oikeus omaan elämääsi, ei sinun tarvitse saada lapsesi isän hyväksyntää miesystävällesi!
Turhaan podet huonoa omaatuntoa; nokka pystyyn, nauti elämästäsi ja niistä vapaista illoista jotka saat vanhempiesi ansiosta!

Äänestä

mitä helvettiä se kuuluu ex puolisolle kenen kanssa seurustelet??? Haloo!!

Äänestä
  • Ei tosiaan, seurusteluni ei hänelle kuulu, vaikka kovasti hän niin väittää. On kuulema sossussakin ihmetelleet kun jätän lapsen jatkuvasti hoitoon, laiminlyön siis lastani. Ja tämä jatkuvasti hoitoon on tunti silloin tällöin mummolassa, jos hoidan asioita, ja sitten harvoina viikonloppuina ehkä jopa koko ilta. Jännä homma että minuun ei olla oltu yhteyksissä. Herra kirjaa kauppareissunikin pieneen vihkoseen, jos sattuu minut näkemään ilman lasta. Toisinaan siis meinaa ajatukset myllätä, että mitähän ihmettä se jätkä taas hautoo. Hyvä isä hän on, jos ajattelee lasta, ei suurempaa ongelmaa. Mutta tykkää niin kovin uhkailla minua.

    Äänestä

  • alottaja kirjoitti:

    Ei tosiaan, seurusteluni ei hänelle kuulu, vaikka kovasti hän niin väittää. On kuulema sossussakin ihmetelleet kun jätän lapsen jatkuvasti hoitoon, laiminlyön siis lastani. Ja tämä jatkuvasti hoitoon on tunti silloin tällöin mummolassa, jos hoidan asioita, ja sitten harvoina viikonloppuina ehkä jopa koko ilta. Jännä homma että minuun ei olla oltu yhteyksissä. Herra kirjaa kauppareissunikin pieneen vihkoseen, jos sattuu minut näkemään ilman lasta. Toisinaan siis meinaa ajatukset myllätä, että mitähän ihmettä se jätkä taas hautoo. Hyvä isä hän on, jos ajattelee lasta, ei suurempaa ongelmaa. Mutta tykkää niin kovin uhkailla minua.

    laiminlyömistä, ja tuskin ne on niin sossussakaan sanoneet, mikäli mies on sinne jättänyt valehtelematta. Laiminlyömistä on, jos lasta ei hoideta: ei ole järjestetty hoitopaikkaa, ei ruokita, ei pidetä huolta ja rakasteta. Jos hoidossa oleminen olisi lasten laiminlyömistä, niin sitten 99% suomalaisista vanhemmista on syyllistynyt lastensa laiminlyömiseen. Joissain perheissä molemmat vanhemmat ovat vuorotöissä ja lapset viikottain jopa yöhoidossa tarhoissa. Eikä niitäkään vanhempia kukaan laiminlyönnistä syytä.

    Totea sille jätkälle, että lopettaa tuon turhan uhkailun, tai jos on tosissaan huolissaan lapsen hyvinvoinnista, niin järjestetään tapaaminen lastenvalvojan kanssa näihin hoitoasioihin liittyen. Ettei tartte paskapuheita jatkaa enää tästä eteenpäin.

    Äänestä

  • ole mitään kirjoitti:

    Ehkä tosiaan tekisi hyvää jutella lastenvalvojan kanssa,jos sillä herra hiljenisi.. Kiitos vinkistä. :)

    Äänestä

  • teenkin kirjoitti:

    Ehkä tosiaan tekisi hyvää jutella lastenvalvojan kanssa,jos sillä herra hiljenisi.. Kiitos vinkistä. :)

    isovanhemmillakin oikeus nähdä lapsenlastaan.

    Kyllähän tollasta tehdään ydinperheissäkin, saatikka ennen vanhaan koko kylä hoiti lapsia.

    Sulla on oikeus käydä välillä yksin kaupassa tai lenkillä tai tavata ystäviä, se ei ole mitään lapsen hoidon laiminlyömistä todellakaan.

    Sun exääsi harmittaa kun sulla uusi onni ja harmittaa että siellä on nyt isäpuoli kuvioissa, mustasukkaisuutta sanoisin, sen takia kiukuttelee ja uhkailee.

    Sä voit melkeen tehdä sun exästäsi ilmiannon lastenvalvojille että valehtelee siellä lapsen asioista, joten sunkin exäsi olisi hyvä olla tietoinen ettei mitä tahansa kannata mennä viranomaisille huutelemaan, sattuu pilkka kohta omaan nilkkaan..

    Kivaa kevättä sulle :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on tämä kirjoitti:

Yksinhuoltaja äiti löytää elämäänsä miehen, jota lapsen isä ei hyväksy. Noh, äiti kuitenkin pitää elämisen oikeuksista kiinni, eikä korvaansa lotkauta lapsensa isän jauhamisesta. Toisinaan, sanotaanko kerran kuussa, on niin, että äiti antaa lapsen hoitoon vanhemmilleen viikonloppuna yleensä vain illaksi, ja järjestää näin viikonloppuna hetken kahdenkeskistä aikaa itselleen ja miesystävälleen. Jotenka isä tuo lapsen tapaamisesta suoraan äidin vanhemmille. Isän luo lasta ei kyseisessä tapauksessa voi jättää pidempään. Mitä ajatuksia tällainen järjestely herättää? Laiminlyökö äiti tässä lasta? Onko isä oikeassa sanoessaan, ettei hänen tarvitse luovuttaa lasta hoitopaikkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu