Oma kirja?

Olen kirjoitellut lyhykäisiä tarinoita, ja monet ovat suositelleet että julkaisisin ne kirjana jossain vaiheessa, ja näin luultavasti aion tehdä kunhan kirjoitan muutaman lisää(niitä on vasta 7). Hieman on haluttanut julkaista ne tarinat lastenkirjana(liittyvät meinaan eläimiin) ja piirtää myös kuvat niihin, mutta niissä on osassa melko "synkkä" meininki. On mm. Koe-eläintouhua eläimen näkökulmasta, pantteri joka menettää pentunsa tulipalossa yms, liian rankkaa lapsille?.

Miten kannattaa/pitää toimia jos/kun lähettää tekstejään kustantajalle?
4371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensimmäinen "kirjani" on valmis ja painiskelen samojen asioiden kanssa.
Tekstit olen käynyt läpi ja tulostanutkin niin moneen kertaan, että tuntuu kuin tulisivat jo korvistakin ulos.
Minullakin kysymyksessä on lastenkirja ja olen törmännyt myös siihen, mikä on lapsille sopivaa. Haluttomana poistin muutamia kyseenalaisia kohtia, jotka aikuisen näkökulmasta olisivat mielestäni olleet todella hyviä.
Olen kuitenkin ollut niin paljon tekemisissä lastenlasteni ja muidenkin lasten kanssa, että tunnen jonkin verran heidän ajatusmaailmaansa, enkä halua riskeerata, kun asiaa olen tarkemmin ajatellut.
Tein myös lähes kaikkiin kohtiin onnellisen lopun tai ainakin sellaisen, mistä pystyi selviytymään.
Tietenkään asiat eivät mene näin todellisessa elämässä, mutta en kuitenkaan haluaisi pienten lasten miettivän liikaa ikäviä asioita.
Tuskinpa lasten vanhemmatkaan pitäisivät siitä.

En osaa sanoa mitä sinun pitäisi teksteillesi tehdä, mutta jos kuvittelen omien lastenlasteni lukevan esim. pantterinpentujen kuolemasta tulipalossa, niin olen melko varma, ettei sitä kertomusta toista kertaa luettaisi.

Olen nyt kirjoittanut lyhyen saatekirjelmän kustantajalle ja tarkoitukseni on tänään tulostaa kirjoitelma viimeisen kerran ja viedä huomenna postiin. Olen juuttunut siihen niin pitkäksi aikaa, että nyt on päästävä siitä eroon.
Koko juttu on nim. ihan kiikun kaakun, lähettääkö vai ei, ja niin monta kertaa, kuin luen sen läpi, niin monta kertaa teen muutoksia.

Minäkin ajattelin ensin tehdä myös kuvat, koska olen ikäni harrastanut piirustusta ja maalausta.
Sitten päätin kuitenkin olla sitä tekemättä, koska minulla ei ole hämärintäkään käsitystä minkälaisia kuvien pitäisi olla. Niistä olisi myöskin niin kamalasti työtä, etten rupea sellaiseen, koska on erittäin epätodennäköistä, että tekeleeni kustantajalle kelpaisi. Parempi on kuitenkin lähettää kirjoitus, ettei elättele mitään harhaluuloja.

Kustantajien ilmoituksista minä ainakin olen katsonut ohjeita asian eteenpäin viemiseksi.

Äänestä

Kustantajat hyväksyvät noin yhden % saapuvista käsikirjoituksista. Todella onnen kauppaa.
Itse julkaisen lasten runokirjan omakustanteena ja se tulee painosta viikolla 18.
Löysin loistavan kuvittajan. Hän teki myös kansikuvan ja takakannen suunnittelun.
Löysin myös hyvän tekijäyhtiön.
Kirjaani on jo ennakkoon tilattu hyvin, joten olen siinäkin suhteessa tyytyväinen.
Kirjassani on 38 runoa. Sivuja noin 70.

Äänestä
  • se kuinka kallista? Tietty se hinta varmaan riippuu sivumäärästä jne jne, mutta noin suurinpiirtein?

    Äänestä

  • onko kirjoitti:

    se kuinka kallista? Tietty se hinta varmaan riippuu sivumäärästä jne jne, mutta noin suurinpiirtein?

    Teetän aluksi 100 kpl.
    Sivuja noin 70.
    Kuvia 15 kpl kansikuva takakannen kuva ja painatus yhteensä noin 2000,-
    Teetän myös 10 kpl julisteita (A 4)
    Pieni lisäys hintaan.
    Kirjan nimi Ketun kauppa.
    Eli kirjan hinnaksi tulee noin 20,-
    Hyvän ennakkokysynnän takia otan varmaan lisäpainoksen ja se on jo huomattavasti edullisempi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


_mievain_ kirjoitti:

Olen kirjoitellut lyhykäisiä tarinoita, ja monet ovat suositelleet että julkaisisin ne kirjana jossain vaiheessa, ja näin luultavasti aion tehdä kunhan kirjoitan muutaman lisää(niitä on vasta 7). Hieman on haluttanut julkaista ne tarinat lastenkirjana(liittyvät meinaan eläimiin) ja piirtää myös kuvat niihin, mutta niissä on osassa melko "synkkä" meininki. On mm. Koe-eläintouhua eläimen näkökulmasta, pantteri joka menettää pentunsa tulipalossa yms, liian rankkaa lapsille?.

Miten kannattaa/pitää toimia jos/kun lähettää tekstejään kustantajalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu