Talotehtaillakin.
ajattelin tehdä asian kunnolla ja käytin asiantuntijaa apuna. Teimme kartoituksen tonttini perusteella siihen sopivista talomalleista,piirrätin arkkitehdillä alustavat kuvat joilla pyysimme tarjoukset 7 pakettitoimittajalta ja 2 pieneltä rakennusliikkeeltä OIKEALLA tarjouspyyntökaavalla. Siis ammattimaisesti.
3 vastasi. Kun utelin muilta miksei tarjousta saada vastasivat enemmän tai vähemmän suoraan etteivät halua alkaa tekemisiin kun on jo tarjouspyyntö noin tarkka.
Eli parasta vaan kun nätätte siitä katalookista että paljonko maksaa sivun 28 talo sinisenä niin hyvin menee. saavat sitten tehdä kaikki oman "konseptinsa" mukaan, eli heille itselleen helpoimmin.
Eli pitkä on oikeasti matka kun talojobbarit saadaan toimimaan ihan ammattimaisesti, mutta kai sekin päivä koittaa kun kysyntä vääjäämättä laskee.
ajattelin tehdä asian kunnolla ja käytin asiantuntijaa apuna. Teimme kartoituksen tonttini perusteella siihen sopivista talomalleista,piirrätin arkkitehdillä alustavat kuvat joilla pyysimme tarjoukset 7 pakettitoimittajalta ja 2 pieneltä rakennusliikkeeltä OIKEALLA tarjouspyyntökaavalla. Siis ammattimaisesti.
3 vastasi. Kun utelin muilta miksei tarjousta saada vastasivat enemmän tai vähemmän suoraan etteivät halua alkaa tekemisiin kun on jo tarjouspyyntö noin tarkka.
Eli parasta vaan kun nätätte siitä katalookista että paljonko maksaa sivun 28 talo sinisenä niin hyvin menee. saavat sitten tehdä kaikki oman "konseptinsa" mukaan, eli heille itselleen helpoimmin.
Eli pitkä on oikeasti matka kun talojobbarit saadaan toimimaan ihan ammattimaisesti, mutta kai sekin päivä koittaa kun kysyntä vääjäämättä laskee.
Vastaukset 9
Vanhimmat
talotehtailla on ollut viime aikoina niin paljon hommia etteivät ala miellellään tekemisiin ammattimaisen tarjouksenpyytäjän kanssa.
kuulostaa oudolta, mutta olen havainnut saman. Toisaalta pienetkin rakennusliikkeet ovat kokemukseni mukaan jo erittäin tottuneita tarjoamaan virallisiin tarjouspyyntöihinkin johtuen yleensä runsaista osallistumisista erilaisiin aliurakoihin joissa aina toimitaan alan ohjeiden mukaa tarjouspyynnöstä/tarjouksesta lähtien.
On aika vaikea ymmärtää että kun piirrätätte omia kuvia niin miksi se talopaketti pitää sitten talopakettitehtaalla teettää? Laittakaa sitten kirvesmiehet tekemään se talo alusta loppuun.
Täällä kun koko ajan itketään että talopaketti on tehty/kasattu päin helkkaria niin väitän että ainakin 80% näistä ongelmista johtuu "omista kuvista " ja "omista muutoksista". Kun omilla kuvilla tehdään talo, on se AINA prototyyppi talosta. Pilottiprojekti.
Jos ei joku löydä valmista taloa talotehtaiden kuvastoista niin ihmetellä täytyy. Niitä malleja on tuhansia ja taas tuhansia. Mikä siinä on että pitää niin erikoisen erikoista tehdä ettei kukaan ole tähän mennessä koko Suomessa vielä moista oivaltanut =)
on kuljettavana jos mielipiteet ovat tuollaisia.
jos osaat ihan kunnolla lukea voit varmaankin todeta että arkkitehti (kuvat maksoivat 600 E) piirsi siis ALUSTAVAT kuvat joissa oli pohjapiirustus ja ulkonäkö pääpiirteittäin: ei detaljeja, ei työpiirustuksia, ei lupakuvia yms.
Lisäksi tarjouspyynnössä todettiin, että mittojen muuttaminen on mahdollista jotta tarjouksenne saadaan vastaamaan tehtaanne yleisiä vakiomittoja.
Ei luulisi olevan vaikeaa. Siis jos haluaa...
Ei talo ole erikoinen, mutta semmoinen kun meidän tontille sopii, meidän perheelle sopii ja budjettiin sopii.
Ja kyllä ne kolme vastaajaa ainakin pystyvät asian hoitelemaan ihan ok: lappli,jukka ja jt.
Ihan tavallisia talokauppiaita kai nuokin.
Talon aloitus on lokakuun lopulla, joten on mukava saada pikaisesti lämpö sisälle, paketilla se onnistuu. Siksi.
millaisiin taloihin tahansa, omat minimi-toimitussisällöt ja -valmiusasteet. Osittain johtuen nykyisistä viranomaismääräyksistä jne. Itsellä ei ollut tuollaisia ongelmia, kun päätettiin ensin toimittajat joilla oli tarjolla sopiva tuote. Eli päätettiin valmiusaste ja toteutustapa. Siitä se lähti, neljä toimittajaa täytti perusvaatimukset ja heiltä myös saimme tarjoukset. Yleensä taitaa tarjoamattomuus johtua tarjousten pyytäjän tietämättömyydestä ja pyynnön sopimattomuudesta toimintatapoihin, vaikka käyttäisikin oikein "ammattilaista" niiden tekemisessä. Esim. pitkän tavaran runko-valmiiksi tarjouspyyntö pitää olla aivan erilainen kuin suurelementin samaan valmiusasteeseen. Edes niiden onnistuneeseen vertailuun, ei ihan riitäkkään kaikkien pientaloihin tarjolla olevien mestarien taso.
Noin siinä juuri käy kun tekee näiden asiantuntoiden neuvojen mukaan. Noinhan sitä käsketään tekemään kaikissa oppikirjoissa. Vitut se toimii käytännössä.
Vielä et ole päässyt siihen vaiheeseen, jossa pitäisi tehdä urakkasopimuksia. Voin paljastaa sinulle jo seuraavan käänteen. Mitä tarkemmat ja paremmat urakkakyselyt teet, sitä huonommat tarjoukset saat. Kaikki urakoitsijat eivät edes vastaa. Sitä huonompia tarjouksia myös tulet saamaan, mitä tarkemmin osaat määritellä mitä haluat.
Maan tapa on tarjota urakkatarjouksessa yhtä ja sitten urakkatyössä luovuttaa jotain ihan muuta. Yleensä paskaa ja kaikessa halvimman mukaan oikaisten. Jos jotain kunnollista saatkin, niin se hinnoitellaan "luxukseksi" ja 10x käyvän hinnan mukaan.
Maan tapa nimittäin on, ettei pientaloasiakkaan kuulu saada taloonsa yhtään mitään parempaa mitä urakoitsijan omassakaan talossa ei ole. Olkoon sitten vaikka 80-luvulla tehty.
Kysyntä ei kyllä tule laskemaan. Eikä markkinoille ole tulossa parempia toimijoitakaan. Ihmiset ovat yksinkertaisesti niin tyhmiä, ettei paremmille (ja pikkasen kalliimmille) yrittäjille tule niitä tilauksia koskaan.
Ainoa tapa parantaa konseptia olisi ihmisten tietotason korottaminen. Se taas on piiitkä projekti. Sinä tosin osaltasi osallistuit siihen.
myös monet muut ammattirakentamisen kanssa työskentelevät ihmettelevät että miksi suomalaiset rakentajat hoitavat niin amatöörimäisesti elämänsä suurimman ja kalleimman hankkeen. Siksi kun talojobbarit meidät on siihen opettaneet.
Mutta uskon ja toivon että muutos on tulossa.
"Yleensä taitaa tarjoamattomuus johtua tarjousten pyytäjän tietämättömyydestä ja pyynnön sopimattomuudesta toimintatapoihin, vaikka käyttäisikin oikein "ammattilaista" niiden tekemisessä. Esim. pitkän tavaran runko-valmiiksi tarjouspyyntö pitää olla aivan erilainen kuin suurelementin samaan valmiusasteeseen. Edes niiden onnistuneeseen vertailuun, ei ihan riitäkkään kaikkien pientaloihin tarjolla olevien mestarien taso"
No tuo nyt oli aika moista ylimielistä potaskaa. On niitä muitakin kun mesuja tarjolla. Tänä päivänä on mahdollista saada apua työkseen hintavertailuja ja tarjouksia/tarjouslaskentaa tekeviltä henkilöiltä, jotka kyllä osaavat asiansa.
Ja kaikkijoilta tarjousta pyydettiin olivat nimenomaan niitä jotka mainostavat "taipuvansa vaikka mihin". No kunhan se on helppoa niin kaikki käy.
Aika tyypillistä suomalaista menttaliteettiä väittää että asiat hyvin hoitava on väärässä kun vastapuoli ei ole moiseen tottunut.
on oltava huomattavasti enemmän osaamista ja kokemusta kuin noilla "suurten" vastaavilla. Kertarakentajan/rakennuttajan työmaalla ei ole volyymiä, eikä muita paikkaamaassa tupelointia. Siksi pitää osata valita oikea henkilö pientalotyömaallensa, ja tehdä riittävän laaja soppari. Asiaa ei myöskään paranna mitenkään "toimistolaskija" joka osaa kyllä tehdä määrälaskennan materiaaleille, senkin yleensä väärin - mutta ymmärrys myös siihen materiaalien paikalleen saantiin ei olekaan enää nykypäivän tasolla. Ainoa keino on etsijä osaava, pientaloihin erikoistunut vastaava joka ymmärtää myös tarjouspyyntöjen laadinnassa tarvittavat eroavaisuuudet eri metodeilla toteutettuihin rakennuksiin, hän osaa silloin myös niitä saatuja tarjouksia oikein tulkita.
...ammattimaisuus on vaativa taiteenlaji.
Alustavat kuvat joko sopivat talotoimittajan järjestelmään tai eivät. Tarjouspyynnössä joko muistetaan luvata pienet muutokset tuon sopivuuden varmistamiseksi tai ei. arjouspyynnössä joko muistetaan mainita juuri tuon yhteensopivuuden varmistamiseksi se, että talotoimittaja piirtää lupakuvat tai ei. Myöskin toimituksen sisällössä talotoimittajilla on omat mielihalunsa, joille on syytä antaa sopivasti tilaa. Ja ennen tarjouspyynnön jättämistä kannattaa vähintään soittaa talomyyjälle ja kysyä kiinnostusta ko. hanketta kohtaan.
Jos tarjouspyynnöstä paistaa läpi edelläkuvatun "talotoimittajaystävällisen" ammattitaidon lisäksi sellainen ammattitaito, että tätä asiakasta muuten ette pääse kusettamaan, niin sen jälkeen tarjoamatta jättävät ne, joilla on halu ensisijaisesti kusta asiakkaitaan silmään - ja sellaiset joutavat jättää tarjoamattakin.
Juuri näin,
On se luojan lykky, että matalasuhdanne on olemassa. Tuolloin asiakas on oikeasti arvossaan. Tänä päivänä talopakettifirmoilla ei tarvitse olla osaamista saati asiakaspalvelua. Täysin luokatonta toimintaa.
"Tule kova halla pane pahasti"
Jukan kanssa paininut