Miten pankeissa suhtaudutaan, jos kuolinpesän osakas menee kyselemään pesän tilitietoja ja talletuksia. Leskellä on hallintaoikeus.
pankeista
Orvokki-85
6451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Otat mukaan perukirjan jossa käy ilmi sinun asema kuolinpesässä. Voit pyytää tilitiedot kuolemasta lähtien, jos tili on myös lesken käytössä ei silloinkaan mitään ongelmaa sillä tili katsotaan ensisijaisesti kuolinpesän tiliksi joten osakkaat saavat tarvitsemansa tiedon.
Tällä tavalla minulle itsellekkin selvisi lesken väärinkäytökset.
saattaa olla kysymys? Sama tilanne.
Olen kuolinpesän osakas, omistaja. Kävin pankissa papereiden kanssa ja kas kummaa. Tili oli kokonaan lopetettu. Täytyy myöntää, että virkailijan ilmeet oli näkemisen arvoiset.
Valtuudella tili on lopetettu.
Jos löytyy väärennettyjä dokumentteja (valtakirjaa yms.) tee rikosilmoitus.
Jos pankki on mokannut ja antaneet lopettaa tilin ilman valtuutuksia vaadi pankilta korvauksia ilmoita viranomaisille.
on ainakin meillä saanut siirtää koko tilin yöpöydän laatikkoon, pankki antanut. Leski tuskin erottaa markkaa ja euroa.
pankkivirkailija piti itsestään selvyytenä että olen jossain vaiheessa kirjoittanut valtakirjan, jota sitten olisi käytetty myös tilin lopetukseen. Sitä en kuitenkaan ole tehnyt. Pankki ei ole missään vaiheessa pyytänyt minulta valtakirjaa. Kuultuani asian, ilmoitin vain ystävällisesti panlkkivirkailijalle, että palataan asiaan. Nyt olen tehnyt toimeksiantosopimuksen lakitoimiston kanssa ja he hoitavat asiaa. Olen äärimmäisen väsynyt ja kyllästynyt selvittämään tätä soppaa.