Omaishoitajaksi(ko)?

Olen aivan pattitilanteessa.Olen kolmen lapsen äiti,heidän kanssaan 10 vuotta viettänyt kotona lukuunottamatta 03/04 jolloin opiskelin vuoden.Vanhin lapseni on diagnosoitu ad/hd,hyvin impulsiivinen ja ailahtelevainen,vaatii perään katsomista vaikka on 10 vuotias(siis kaikkihan vaatii mutta tämä lähes kaikessa),keskimmäinen lapseni oli aikaisemmin diagnoosilla autismi,nyt koska kehitystä on tapahtunut on uusi diagnoosi aspergerin syndrooma.Nuorimmaiseni vaikuttaa ihan tavikselta =)
No siis ongelmaani,olen siis ollut pitkään poissa töistä,työpaikkaa ei ole odottamassa.Lapsilla on kymmeniä terapiakäyntejä vuodessa,jos on 45 minuutin meno,menee reissuun koulusta hakemisineen ja palauttamisineen 1,5-2 tuntia välimatkojen takia,lisäksi molemmilla on alkaneet oikomishoidot joten hammaslääkärissäkin saa näköjään käydä 4-6 kertaa kuukaudessa.Sitten tietty hojksit ja muut palaverit.aamuisin heidät täytyy saattaa pysäkille,taksi lähtee 8.25.Alkusyksystä koitin josko tämä 100 metrin matka olisi sujunut keskenään mutta ei,he kun osaavat ärsyttää ja yllyttää toisiaan esim juoksemaan autojen eteen ja väistämään ym(eivät tule keskenään juuri ollenkaan toimeen).Molemmat ovat siis ns edesvastuuttomia.Olen aivan neuvoton,lapsiani tarvitsee vahtia ja opastaa jatkuvasti,rahatilanne huutaa töihin menoa mutta miten???Kuka ottaa minut jos ilmoitan heti että minulla on n 200 tuntia menoja vuodessa arkipäivisin ;)Ei kukaan.Yötöitäkin olen miettinyt tosissani,mutta hankalaa on niitäkin näemmä löytää.Onko minulla mahdollisuuksia alkaa sitten edes omaishoitajaksi?Vai tarvitaanko siihen jotain vakavampaa perustelua?Auttakaa asiasta tietävät,itse olen aivan hukassa jo =(
8937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

elikkä uskoisin, että haettuasi tuen tulet saamaan. Summat vain ovat naurettavan pieniä, mutta onhan sekin parempi, kuin ei mitään. Kaiketikin saat kahdesta lapsestasi kuitenkin "vammaistukea"-tai mikä nyt on nimeltäänkään. Itse hain omaishoitajaksi, kehitysvammaiselle tyttärelleni, vaan tuli sukkulana takaisin, ei ole kuulemma määrärahoja??? Kannattaa kuitenkin sinun hakea, toivon mukaan onnistaa. Jaksamista.

Äänestä
  • Olen 7-vuotiaan ADHD-lapsen äiti.
    Poikani on myös erittäin vilkas ja vahdittava ympäri vuorokauden. Yökyläilyt ei tule mieleenkään ja terapioita olisi jos niissä jaksaisin poikaa kuljettaa.
    Olen itse tietoisesti vähentänyt terapioita, ottanut selvää eri tuista ja yritän kotona tehdä enemmän, ettei tarvitsisi koko ajan olla kuljettamassa jonnekin. Se on NIIN raskasta. Toivottavasti jaksat sitä mahdollisimman pitkään!
    Varmastikin sinulla on mahdollisuudet saada ko. tukea, sekä myös korotettu vammaistukea jatkuvan terapia-rumban vuoksi. Muista vaan liittää hyvät paperit hakemukseen ja täyttää ne huolella niin luulisi läpi menevän. Valita, jos tulee kielteinen päätös. Lisää paperia toisen perään että ymmärtävät tilanteen. (nämä ohjeet sain kelasta yhdeltä ihanalta ihmiseltä..) Pommita tarvittaessa, että ottavat tosissaan. Toivotan aurinkoa kevääseesi!

    Äänestä

  • ei tuollaisista sairauksista mitään vammaistukia saa, puhumattakaan, että saisi omaishoitajan aseman. Oman lapseni saadessa diagnoosin lääkäri suositteli korkeinta hoitotukea, mutta emme saaneet mitään. Poika ei myöskään saa mitään terapiaa, koska terapiaa saa vain, jos saa hoitotukea.

    Äänestä

  • Asperger-pojan äiti kirjoitti:

    ei tuollaisista sairauksista mitään vammaistukia saa, puhumattakaan, että saisi omaishoitajan aseman. Oman lapseni saadessa diagnoosin lääkäri suositteli korkeinta hoitotukea, mutta emme saaneet mitään. Poika ei myöskään saa mitään terapiaa, koska terapiaa saa vain, jos saa hoitotukea.

    miten eri kunnissa toimitaan!
    Kyllä jos lääkärinlausunto on korkeinta hoitotukea varten pitää saada sitä myös, eihän se lääkäri ihan huvikseen niitä kirjoittele.

    Näissä asioissa pitää olla vaan tiukkana, eikä antaa periksi. Eikun uusi hakemus vetämään ja jos lääkärin lausunto on vielä voimassa, niin samalla voi hakea.
    Tämä yhteiskunta on mennyt siihen, että aina pitää "kynsin, hampain" taistella joka etuisuuksista, olen itsekin sen huomannut.
    Mikään anomus ei eka kerralla mene läpi ja kun on sairas tai muuten kykenemätön, niin se vaatii todella voimiakin.
    Sehän se on tietenkin tarkoituskin, väsytetään ihminen ja näin säästyy sekin roponen herrojen kassaan.

    Äänestä

Ennen kuin teet mitään, selvitä vaikuttaako omaishoitajana toimiminen työttömyyskorvauksiin tai muihin etuuksiin. Joissakin kunnissa/työvoimapiireissä saa olla yhtä aikaa työkkärissä työnhakijana, ja toimia omaishoitajana, mutta joissakin työkkäreissä omaishoitajana toimiminen estää tyött.korvauksien saamisen. Yleensä omaishoidontuki erityislapsesta on niin pieni ettei sillä elä. En tiedä saako sitten kahdesta erityislapsesta kaksinkertaisen omaishoidontuen.. Omassa kunnassani autismidiagnoosilla saa 310e/kk ja siitä verot pois. Ei sillä elätetä perhettä : (

Eli selvitä asiat ennen kuin teet päätöksiä, ettei tilanne vain huonone.

Eikös terapioihin pitäisi päästä taksilla Kelan laskuun(maksukatto vajaat 200e vuodessa). Kyllä kouluikäinen erityislapsi pystyy kulkemaan taksilla terapiaan ilman vanhempaa.

Pystyisitkö opiskella jotakin? Saisit sillä "aikalisää" siihen saakka kun lapset ovat isompia, ja tynsaanti tulevaisuudessa olisi helpompaa. Opiskelijana voit aikatauluttaa elämäsi lasten vaatimusten mukaan paremmin kuin työelämässä. Ja pääsisit hieman irti kotiympyröistä. Tekee henkisesti hyvää : ) Opintotuki ja omaishoidontuki yhdessä ovat kuitenkin enemmän kuin pelkkä omaishoidontuki.

Onko sinulla ollut ongelmia työkkärin kanssa? Ts uhkaavatko karenssilla jos et ota mitä tahansa työtä vastaan? Vai ymmärtävätkö lastenhoitoon liittyvät ongelmat työnhaun kannalta? Minä itse en uskalla enää mennä työkkäriin, koska koin ahdistavaksi kun aina piti selitellä aikataulujaan ja pelätä karenssia jos ei lapsenhoidon vuoksi voinut ottaa mitä tahansa vastaan.

Äänestä
  • pointti jos olisi,työt.korvausta en näet saa,aikanaan olin nuorena ennen lapsia työtön sen maksimiajan ja lisääkin,heti kun sain itselleni silloin työpaikan olinkin sitten raskaana(90 luvun alkupuolta elettiin silloin,oli vaikea löytää töitä)
    aspergerista saan isointa hoitotukea,ad/hd sta pienintä.
    Minulla on katsokaas NIIN HYVÄTULOINEN mies...että todellisuudessa kun hän maksaa lainat ja autoilun kustannukset,sähköt ja vakkuutukset niin mitään ei jää taskun pohjalle vaikka meillä on nykymitoissa pieni laina jo alunperinkin ja autotkin 9 ja 15 vuotta vanhat.
    Tuosta taksilla terapiaan jutusta ei kukaan suostu kertomaan mitään,ehkäpä täytyy taas sos.huoltoa jututtaa vai kelallekko se nyt kuuluu.
    Totta on että henkisesti olisi erittäin helpottavaa päästä tekemään välillä jotain aikuisten juttuja,johan tässä on lapsien kanssa iso osa elämää tiiviisti vietettynä.

    Äänestä

Minun 10 vuotias poikani on kehitysviiveinen poika.Aika paljon samoja oireita kuin sinun lapsillasi.Hain hänen omaishoitajaksi ja se meni läpi.Kannattaa pian hakea omaishoitajuutta, koska kaupungit ovat saaneet vuoden alusta uudet määrärahat,ennen kuin ne ovat taas menneet...Tee molemmista lapsistasi omat hakemukset.Itse olen samaan aikaan myös toisen perheenjäseneni omaishoitaja muusta syystä.Tsemppiä sulle,teet arvokasta työtä!

Äänestä
  • yöllä ja päivällä, kunnes saat omaishoidon tukea. Eihän teidän arjesta kuitenkaan tule mitään ilman avustajaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on ryhdyttävä.. kirjoitti:

Olen aivan pattitilanteessa.Olen kolmen lapsen äiti,heidän kanssaan 10 vuotta viettänyt kotona lukuunottamatta 03/04 jolloin opiskelin vuoden.Vanhin lapseni on diagnosoitu ad/hd,hyvin impulsiivinen ja ailahtelevainen,vaatii perään katsomista vaikka on 10 vuotias(siis kaikkihan vaatii mutta tämä lähes kaikessa),keskimmäinen lapseni oli aikaisemmin diagnoosilla autismi,nyt koska kehitystä on tapahtunut on uusi diagnoosi aspergerin syndrooma.Nuorimmaiseni vaikuttaa ihan tavikselta =)
No siis ongelmaani,olen siis ollut pitkään poissa töistä,työpaikkaa ei ole odottamassa.Lapsilla on kymmeniä terapiakäyntejä vuodessa,jos on 45 minuutin meno,menee reissuun koulusta hakemisineen ja palauttamisineen 1,5-2 tuntia välimatkojen takia,lisäksi molemmilla on alkaneet oikomishoidot joten hammaslääkärissäkin saa näköjään käydä 4-6 kertaa kuukaudessa.Sitten tietty hojksit ja muut palaverit.aamuisin heidät täytyy saattaa pysäkille,taksi lähtee 8.25.Alkusyksystä koitin josko tämä 100 metrin matka olisi sujunut keskenään mutta ei,he kun osaavat ärsyttää ja yllyttää toisiaan esim juoksemaan autojen eteen ja väistämään ym(eivät tule keskenään juuri ollenkaan toimeen).Molemmat ovat siis ns edesvastuuttomia.Olen aivan neuvoton,lapsiani tarvitsee vahtia ja opastaa jatkuvasti,rahatilanne huutaa töihin menoa mutta miten???Kuka ottaa minut jos ilmoitan heti että minulla on n 200 tuntia menoja vuodessa arkipäivisin ;)Ei kukaan.Yötöitäkin olen miettinyt tosissani,mutta hankalaa on niitäkin näemmä löytää.Onko minulla mahdollisuuksia alkaa sitten edes omaishoitajaksi?Vai tarvitaanko siihen jotain vakavampaa perustelua?Auttakaa asiasta tietävät,itse olen aivan hukassa jo =(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu