Bengaleista

Bengaleita tekisi mieli ja tarkoitus olisi ottaa kaksi kappaletta. Haluttaisiin ne kuitenkin "vain" seurakissoiksi hyvän luonteen ja muiden ominaisuuksien vuoksi. Näyttelytoiminta ei kiinnosta. Eli vähemmän rotuvaliot kiinnostaa, ihan hinnankin vuoksi. Kennelläkään tietoa mistä saisi ja mihin hintaan?
2125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Bengeli on Suomessa varsin uusi rotu, joten sillä perusteella voisin olettaa, että myös varsin hintava - kasvattajia kun on vasta muutamia. Kannattaa käydä kissanäyttelyissä katselemassa ja kyselemässä, niissä on viime aikoina näkynyt melko runsaasti bengaleita.

Kaunis kissa, erittäin kaunis =).

Äänestä

Poistin vahingossa tästä ketjusta kaksi samanlaista viestiä, vaikka piti poistaa vaan toinen - otsikoilla "Kaunis kissa" ja "kauniita kissoja". Viestien kirjoittajalle (nimim. "mie vain"): jos luet tämän, niin kirjoita ihmeessä uudestaan - tämä menee kyllä nyt täysin minun piikkiin. Terveisin, Manu (palstan valvoja) & oma kissakansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Liisa kirjoitti:

Bengaleita tekisi mieli ja tarkoitus olisi ottaa kaksi kappaletta. Haluttaisiin ne kuitenkin "vain" seurakissoiksi hyvän luonteen ja muiden ominaisuuksien vuoksi. Näyttelytoiminta ei kiinnosta. Eli vähemmän rotuvaliot kiinnostaa, ihan hinnankin vuoksi. Kennelläkään tietoa mistä saisi ja mihin hintaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu