onko täällä

ärsyttää ei muksut vaan vanhemmat jotka jo monen metrin päästä alkaa hokemaan että kato haukku tulee ja sitten sinun oletetaan olevan mitä ihastunein kun joku on kiinnostunut sinun "kotieläintarhasta" tai portaissa sinun oletetaan pysähtyvän heti kun mukero haluaa haukun luo.

Onko muita "ikäviä"ihmisiä täällä joita ärsyttää immeiset jotka tunkevat lapsensa siun nenän eteen? Eri asia olisi jos tervehdittäisiin ensin omistajaa ja kysyttäisiin sopiiko koiraa moikata ilman että tungetaan itsestään selvyytenä koska lapsi on mitä ihanin ja sitä halutaa esittää..?
6226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuo on todella raivostuttavaa, vallankin, jos sinulla on koiranpentu, jota yrität opettaa. Et varmaan onnistu ohittamaan, ettei joku kakara yritä tulla silittämään. Kun sanot, että ei saa tulla,silloin on naama väärinpäin, miksei lapset saa vähän silittää. No, minä en antanut tulla silittämään kohdatessa, vaan menimme omaa laitaamme ohi. Nyt nämä hukat ovat isoja, aikuisia koiria, myös silittäjiä tuppaa huomattavasti vähemmän, mieluummin päinvastoin, kiertävät meidät, vaikka koirat ovat tosi hyvä käytöksisiä, mutta, liekö tuo rotu, ovat rotikoita. Sano vaan kylmästi ei tuppaajille

Äänestä
  • muutakin ärsyttää tuo ..niiden kun mieleen ei aina tuu että on kiire ja koirani ei ole lelukaupan tuote. Ja jotenkin se on minusta epäkohteliasta ja tekee minusta vaivautuneen..minulla koirastani ei tullut suuri rotikka vaan jäi pieneksi ja herttaiseksi ..joten immeiset uskaltutuu lähelle vaikkei haluaisi. Täytynee siirtyä isojen puolelle. ;)

    Äänestä

ihmiset. Niin kakarat kun niiden vanhemmatkin.

Äänestä

ja arvaa vaan kerääkö suloinen pentu huomiota!

Jostain syystä tässä meidän lähellä kaikki vanhemmat (ja yksin olevat lapsetkin) kysyvät, että saako ja voiko.

Mä myös sanon, kun paijaaminen riittää. Enkä anna vanhempien kannustaa lasta tulemaan koirani luo, jollei lapsi itse halua.

Äänestä
  • ei halua paijata mutta hokee koko ajan haukku tulee haukku tulee ja sitten sinun oletetaan olevan mitä ihastunein huomiosta tai tuodaan tyrkylle nenän eteen ilman luvan kysymistä...aattelematta että kaikki koirat ei pidä lapsista ja jotkut koiran omistajat haluavat kävellä rauhassa ilman vanhempien "esitystä".

    Äänestä

kohtaa juuri useinkaan tuollaisia vanhempia.
mutta ikävä kyllä jotkut lapset yksikseen juoksee kohti ja pitää kamalaa mekkalaa, sitten hyökkivät käsillään koiria kohti ja sitten eivät kuitenkaan uskalla edes koskea. eihän koirat nyt ymmärrä mistä on kysymys.
en ole paljon ääntäni viitsinyt korottaa koska silloinhan koiranikin pelästyvät.
nyt useimminkin sanon että ei saa tulla lähelle. mutta jos joku pysähtyy ja nätisti kysyy niin saavat kyllä silitellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ketään jota kirjoitti:

ärsyttää ei muksut vaan vanhemmat jotka jo monen metrin päästä alkaa hokemaan että kato haukku tulee ja sitten sinun oletetaan olevan mitä ihastunein kun joku on kiinnostunut sinun "kotieläintarhasta" tai portaissa sinun oletetaan pysähtyvän heti kun mukero haluaa haukun luo.

Onko muita "ikäviä"ihmisiä täällä joita ärsyttää immeiset jotka tunkevat lapsensa siun nenän eteen? Eri asia olisi jos tervehdittäisiin ensin omistajaa ja kysyttäisiin sopiiko koiraa moikata ilman että tungetaan itsestään selvyytenä koska lapsi on mitä ihanin ja sitä halutaa esittää..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu