onko kenellekään tapahtunut mitään yliluonnollisia juttuja?
Kaksi vuotta sitten olin eräässä metsässa siistimässä latupohjan reunoja, kun aloin kuulla outoa ääntä. En heti ymmärtänyt mikä sen aiheutti, mutta sitten kun ääni kuului aina vaan lähempää, se alkoi kuulostaa aivan kuin puita kaatuisi ja siltä se todella kuulosti. Se oli jotain sanoin kuvaamatonta, ääni oli todella kova. "Puiden kaatuaminen" loppui kuitenkin vähän yli sadan metrin päähän siitä missä seisoin.
No minähän lähdin sitten katsomaan oliko siellä paljon kaatunut puita, koska ääni oli hyvin todellinen. En osannut pelätä, moni olisi varmaan juossut lujaa pois metsästä, mutta minä lähdin etsimään "faktoja".
Ääni oli hyvin todellinen ja ensimmäiseksi ajattelin, että jonkinlainen pyörremyrsky kaataa puita. Kävelin aika kauas, mutta kaatuneita puita ei vain löytynyt.
Tämä on todellinen mysteeri, mutta toisaalta uskomatonta, että on saanut kokea jotain tällaista. Vastausta en varmaan thän saa koskaan.
Toinen tapaus tapahtui 1994, jolloin olin eräällä kurssilla. Istuin aina välitunnilla ulko-oven vieressä olevalla penkillä ja näin erään naisen käyvän tupakalla, missä nyt ei ollut mitään outoa. Mutta sitten kaksi vuotta myöhemmin olin taas kurssilla ja tämä kyseinen nainen tuli samalle kurssille.
Yhtenä päivänä sitten vaan kysyin, että oletko ollut aikaisemmin millään kurssilla, nainen sanoi ettei ollut aikaisemmin käynyt talossa.
Minä kuitenkin kysyin vielä uudestaan, mutta nainen sanoi, ettei ole aikaisemmin ollut kurssilla. Mielenkiintoista. Olen nähnyt muitakin ennenäkyjä, mutta en pysty niitä muistamaan, kaikki ovat kuitenkin liittyneet minuun itseeni, eivätkä ole olleet mitään negatiivisia tapahtumia. Olen nähnyt myös enneunia, jotka ovat sitten tapahtuneet montakin vuotta myöhemmin. Mutta nämä ennenäyt ovat jotenkin ihmeellisiä.
Kolmas juttu ei ole niin erikoinen, mutta kerron sen kuitenkin. Neljä vuotta sitten ajelin autolla isoisäni synnyinmaisemissa ja menin erään talon pihalle, jossa nyt asui isoisäni nuoruusvuosien aikaisen tuttavan jälkipolvea. Olin vähän epävarma, jatkuuko tie vielä eteenpäin vai päättyykö se ja niin päätin mennä talosta kysymään vähän neuvoa. Kun mies sitten tuli ovelle, kysyin jatkuuko tie eteenpäin ja kerroin samalla isoisästäni. Samalla hetkellä tuulikello alkoi helistä kovaäänisesti, vaikka olikin aivan tyyni. Mies ei kuitenkaan huomannut mitään.
Uskon että nämä kaikki ovat henkimaailman juttuja, mutta en ole peloissani, vaikka tapahtuukin outoja juttuja. Ne taas joille ei mitään tapahdu, eivät mitään usko. Minä uskon siihen minkä näen ja kuulen.
Mutta kertokaa, jos olette kokeneet outoja juttuja.
PS. uskovaiset älköön vastatko, en halua mitään uskonopetusta, minua kiinnostaa vain onko kellään kokemuksia yliluonnollisesta.
OUDOT KOKEMUKSET
5
1114
Vastaukset
- P86
Itselläni ei ole sen koommin tapahtunut mitään yliluonnollista (tai ehkä on, mutta en ole huomioinu koko asiaa) äidilleni tapahtui jotain outoa, kun hän oli hakemassa naapurista kahvikuppiin sokeria. Hän näki itse omin silmin, että naapuri kaatoi sokeria kuppiin. Sitten hän meni takaisin kotiin käsi kupin päällä. Ihmeellistä kyllä, mutta sokeria ei ollutkaan kupissa. En ymmärrä miten se voi olla mahdollista, tuuliko ne vei?
- DREAM-MASTER
itse muistan neljä vuotta sitten, kun äitini keitti kananmunia, ja hän vielä kysyi montako keitetään, joten sanoin että neljä ja hän laittoi sinne tosiaan neljä kappaletta.
kun ne olivat kiehuneet, hän alkoi laittaa niitä jääkaappiin. nyt niitä olikin kahdeksan kappaletta.
täytyy sanoa, että uskon siihen mitä näen ja kuulen.
- nainen 55+
Sinun lahjoihisi. Minulle on sattunut myös miljoonat kerrat asioita, joita kaikki ihmettelevät? Olen pelastanut meidät varmalta kuolemalta, 7 minutin unen ansiosta.
Näin unen jonka ansiosta pelastin mieheni Itseasiassa unet olivat varoituksena.
Olen nähnyt päivä näkyjä varoituksena tai kutsuna. Olen täällä useasti kertonut ihmeellisistä kokemuksistani tämän elämäni varrella tapahtumista.
Eräänä lumisena talvena meinasimme tyttären kanssa saada jäät niskaan kun jokin laitatti käteni tyttären olalle ja käänsi meidät voimakkaasti sivuun niin että tytär oli kaatua liukkaalla kadulla. Siinä siunaamalla sekunnilla jysähti valtava jää möhkäle katuun. Jäitä sinkoili kovalla voimalla meidän kummankin jalkoihin saaden aikaan mustelmia. Jos jäät olisivat pudonneet päällemme olisimme kumpikin kuolleet. Seuraavana yönä näin unen kuka oli pelastajamme? Hän tuo jonka tunen sanoi minulle. Siksi pelastin teidät kun sinä olet aina ollut tottelevainen jo lapsena.
Tässä ei mikään riitä jos rupeisin kaikki ihmeet tähän kirjoittamaan. Olen joskus kuitenkin toivonut että löytäisin täältä henkilön joka haluaisi suoran yhteyden. Siis antaisi E-posti osoitteensa että voisin kirjoittaa suoraan samallaisille henkilöille.- DREAM-MASTER
Kiitos vastauksesta, minäkin olen ollut vuosia ihan "yksin" ja varmaan ymmärrät miksi näin on.
Tapasin tänään ihmisen, jolla on samanlainen ajatusmaailma, kuin minulla. Joten sain kai uuden ystävän( minulla ei ole niitä ennestään, on vain "kavereita"). Kirjoitan kertomistasi tarinoista lisää, sitten kun saan sinun sähköpostiosoitteen. Mutta sen verran voin minäkin kertoa, että 4 vuotta sitten ajoin metsätietä ja yht´äkkiä tuli oudon lämmin olo ja hiljensin vauhtia(vaisto). Tuskin 50 metrin päässä oli tielle tulossa 3 hirveä. Mutta puhutaan näitä juttuja kahden kesken.
Minun sähköpostiosoitteeni on: collector@sunpoint.net
PS. Odotan vastausta!!!
- Meeri
Minullakin on ollut outoja kokemuksia.
Olen monta kertaa tuntenut olleeni jossain paikassa jo aikaisemmin, vaikka olenkin siellä todellakin ensimmäistä kertaa elämässäni. Kyse ei ole kuitenkaan voinut olla dejavu -ilmiöstä, koska olen pystynyt kertomaan yksityiskohtaisia asioita tästä paikasta, vaikka en ole niitä vielä nähnyt.
Esimerkiksi kerran ystäväni tupaantuliaisiin mennessämme talon pihalla minulle tuli hyvin voimakas tunne, että olen ollut siellä aikaisemminkin. Ystäväni oli kuitenkin muuttanut alueelle, jossa päinkään en ollut elämässäni käynyt, eikä ystäväni ollut kertonut paikasti kuin osoitteen minulle. Kerroin tunteestani miehelleni ja tämä kuittasi sen dejavuksi. Kerroin hänelle kuitenkin pihalla, että talon 5. kerroksessa asuu Virtanen, Koikkalainen ja Suokas ja 3. kerroksen rapputasanteella on rapun seinässä suuri ovaalin muotoinen kolhu, josta on rappaukset pudonneet pois. En tiedä mistä nämä asiat tiesin, näin ne vain mielessäni. Ja niinhän se oli: 5. kerroksessa asui nimitaulun mukaan Virtanen, Koikkalainen ja Suokas. Kävelimme portaita 4. kerrokseen, jossa ystäväni asui ja kyllä, 3. kerroksessa oli seinässä kuvailemani kaltainen kolhu...
Olin kerran luennolla ja yhtäkkiä tuntui kuin olisin ollut juuri tuolla samalla luennolla aikaisemmin. Pystyin kertomaan tarkasti etukäteen, mitä sanoja luennoitsija käyttäisi ja millaisia havainnollistamisvälineitä tämä käyttäisi. Pystyin kertomaan etukäteen myös sen, että piirtoheittimen lamppu paloi poksahtaen kesken esityksen...
Tällaisia tilanteita on ollut useita ja kuten sanottu, en tiedä mistä nuo tiedot tulevat. Näen ne kuvina mielessäni, joten ehkä olen joskus nähnyt unta, jota en enää muista tai sitten saan jonkinlaisen ennenäyn. Kaikki nämä 'näyt' ovat tulleet hyvin lähellä tapahtumaa, usein kyse on minuuteista.
Mitään dramaattista en ole koskaan nähnyt, vain tavallisia tilanteita ja paikkoja. Joskus pystyn myös korttipelissä tietämään milloin minun kannattaa nostaa kortti tai jättää se nostamatta. Niinä iltoina olen voittamaton.
Lottonumeroita en ole vielä nähnyt =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6568023Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672306Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332228- 1471803
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281302Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131186Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65855Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59841Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7769