Pyöreä viiva

Nekalan kellot soittivat lehmusten ylitse palvelustaan ihmiskunnalle kenenkään sitä kuulematta. Harhaileva sade tanssi kevyesti lehtein yllä, kiikutti itsessään talven kehtoa ja katsoi minuun, vaitonaiseen puistonpenkillä istujaan, harhailijaan. Tuijotin kenkänkärkiäni, enkä ymmärtänyt yhteyttäni sinuun. Poloiset kenkäni, samaa olette paria, vainen päinvastaiset kuin peilikuva. On suorastaan törkeää pilaa solmia teidät yhteen ja odottaa, että kaatuisin noustessani seisomaan, askeltamaan aikoisin.
Mutta suuri on kaikkeuden laajuus, pilat pieniä.

Minun olisi kylmä jos en olisi juonut sinusta rakkauteni valokiilaa pimeyteeni. Kuin laiva rannikolla, aivan vieressä maata, karikkoja kaarrellen, silmät pelosta pimeänä myrskynsilmiä välttäen, taistellen henkensä edestä.
On niin paljon puolustettavaa, että minun on jo voipunut käteni raskaasta säilästä, pitkästä ja julmasta taistosta.
Rajani häämöttää. Kääriydyn viittaan ja muistelen, kun minun täytyisi ottaa nuorat käteeni ja ohjata laivaa, olla järkähtämätön ja vääntää viimeiseen asti. Satamaan. Laita kolahtaa laituriin ja köydet lentävät ottaen yhteyden, kiinnityskohdan itselleen emästään. Lapsi on palannut.

Vainen ei. Satamaa ei ole. Kuulen kellojen kaiun ja sateen tutun ropinan. Viiva kääntyy minua kohden tehden suuren ympyrän, palaa lähtijään ja osuu itseensä. Suora viiva. Aika.

Jumalalla on kova pää, kaunis vartalo. Kaikesta päätellen iäisyys on yhtä kuin voima raahata muistoja mukanansa.

--------------------------------------------------

Jos mä laittaisin tähän alle vähän kysymyksiä, niin kommentteja varmaan tulisi; mutta kun en keksi yhtäkään.

Voisiko jokin taho kommentoida omilla kysymyksillään, puuttumatta niinkään tekstin synkkään ulkoasuun - vai sisäasuun... voihan siitäkin nyt sitten jotain hablata.:)
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tätä on vaikea kommentoida...eikä kukaan ole uskaltanut....ainakaan vielä =)
Voisin tehdä pari erittäin tyhmää kysymystä mutta ne ovat luultavasti aivan turhia...
Kirjoituksesta jää epämääräinen kuva, vaikka olen lukenut sen läpi jo ainakin kolme kertaa...en ole oikein varma mitä olet hakenut...
Mutta huonoksi en teostasi hauku, siinä on se jokin, jokin mikä on saanut minut lukemaan sen useampaan otteeseen (luultavasti luen sen vielä uudestaankin)
On turha pyytää sinua selittämään, joten jään istumaan tietokoneeni ääreen omine hatarine mielikuvineni...=)
Mielikuvitusta liikuttavaa....=)!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fucoo kirjoitti:

Nekalan kellot soittivat lehmusten ylitse palvelustaan ihmiskunnalle kenenkään sitä kuulematta. Harhaileva sade tanssi kevyesti lehtein yllä, kiikutti itsessään talven kehtoa ja katsoi minuun, vaitonaiseen puistonpenkillä istujaan, harhailijaan. Tuijotin kenkänkärkiäni, enkä ymmärtänyt yhteyttäni sinuun. Poloiset kenkäni, samaa olette paria, vainen päinvastaiset kuin peilikuva. On suorastaan törkeää pilaa solmia teidät yhteen ja odottaa, että kaatuisin noustessani seisomaan, askeltamaan aikoisin.
Mutta suuri on kaikkeuden laajuus, pilat pieniä.

Minun olisi kylmä jos en olisi juonut sinusta rakkauteni valokiilaa pimeyteeni. Kuin laiva rannikolla, aivan vieressä maata, karikkoja kaarrellen, silmät pelosta pimeänä myrskynsilmiä välttäen, taistellen henkensä edestä.
On niin paljon puolustettavaa, että minun on jo voipunut käteni raskaasta säilästä, pitkästä ja julmasta taistosta.
Rajani häämöttää. Kääriydyn viittaan ja muistelen, kun minun täytyisi ottaa nuorat käteeni ja ohjata laivaa, olla järkähtämätön ja vääntää viimeiseen asti. Satamaan. Laita kolahtaa laituriin ja köydet lentävät ottaen yhteyden, kiinnityskohdan itselleen emästään. Lapsi on palannut.

Vainen ei. Satamaa ei ole. Kuulen kellojen kaiun ja sateen tutun ropinan. Viiva kääntyy minua kohden tehden suuren ympyrän, palaa lähtijään ja osuu itseensä. Suora viiva. Aika.

Jumalalla on kova pää, kaunis vartalo. Kaikesta päätellen iäisyys on yhtä kuin voima raahata muistoja mukanansa.

--------------------------------------------------

Jos mä laittaisin tähän alle vähän kysymyksiä, niin kommentteja varmaan tulisi; mutta kun en keksi yhtäkään.

Voisiko jokin taho kommentoida omilla kysymyksillään, puuttumatta niinkään tekstin synkkään ulkoasuun - vai sisäasuun... voihan siitäkin nyt sitten jotain hablata.:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu