Korvat lukkoon

Toivottavasti tää on jollekulle tuttu aihe. Eli siis lento-opettajani jo aikaisessa vaiheessa kertoi minulle, että jos pitää suun auki noustessa/laskeutuessa niin korvat ei mene lukkoon. Cessnalla lentäessä tuo nyt ei ole minulle ollut ongelma mutta kun olen matkustanut noilla isoilla koneilla niin olen käyttänyt samaa taktiikkaa ja mielestäni toimivuus on ollut 100%, korvani eivät ole edes poksahdelleet (ja minulla on siis ollut korvieni kanssa ongelmia jo lapsesta pitäen). Tässä siis tulee varsinainen kysymys, eikö tuo toimi kaikilla ihmisillä vai eivätkö "tavlliset" matkaajat vaan tiedä sitä kun he ostelevat kaiken maailman lääkkeitä, pureskelevat purukumia, pitävät muovikuppeja korvien päällä. Vai onko nuo vaihtoehdot heidän mielestään mukavampia kuin pitää tyhmän näköisenä suutaan auki, siis suuta ei tarvitse edes pitää kuin pikkaisen auki.
Kai te nyt vastaatte etten ole tainnut oikein kuunnella teriotunneilla mutta haukkukaa vaikka mut idiootiks mutta haluan tähän nyt kuitenkin vastauksen ;)
2480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

paineentasausmenetelmien toimivuus on hyvin yksilöllistä. Se riippuu ko. henkilön poskionteloiden, eustaakkisen putken ja välikorvan yksilöllisestä rakenteesta.

Toisilla toimii pelkkä leukojen liikuttelu tai suun avaaminen niin lentäessä kuin sukeltaessakin, toiset tarvitsevat muunlaisia keinoja.

Yleensä ihmisillä paineentasaus "ylöspäin" mentäessä eli paineen pienentyessä toimii hyvin automaattisesti oli suu kiinni tai auki (pääsee se ilma nenästäkin pihalle). Tämä johtuu eustaakkisessa putkessa (putki poskiontelosta väikorvaan) olevasta "venttiilistä", joka aukenee hyvin helposti tähän suuntaan, mutta vaikeammin toiseen suuntaan.
Sitten alaspäin tullessa eli paineen kasvaessa ainakin allekirjoittanut joutuu vähintäänkin nieleskelemään ellei jopa puhaltamaan suljettuja hengitysteitä vasten tasatakseen paineen.

Joskus poskionteloita joudutaan esimerkiksi flunssan aikana avaamaan lääkkeillä, jotta paine voisi tasaantua, mutta terveellä ihmisellä ei pitäisi yleensä olla tarvetta siihen. Tuosta muovikuppi-ideasta en ole kuullutkaan. Mihinkänän sen pitäisi perustua?

Tiivistettynä siis:
Yksilöllistä

Äänestä

useat ensimmäisen maailmansadodan lentäjät ilmoittivat rumpukalvojensa haljenneen. Varmaan oli tilanne sama toisessakin maailmansodassa. Tuskin ehtii paljon haukottelemaan, kun jonkun Mersun tai Spitfiren perässä ampuessa korkeus muuttuu jotain 200 ft sekunnissa.

No joo, muistaakseni oli tuolla Tuntemattomassakin ohje, että pannaan suuhun tupakinholkki ennenkuin heitetään kasapanos. Ei ole tullut kokeilluksi. Siis sitä kasapanosta. Eikä holkkiakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai suu auki? kirjoitti:

Toivottavasti tää on jollekulle tuttu aihe. Eli siis lento-opettajani jo aikaisessa vaiheessa kertoi minulle, että jos pitää suun auki noustessa/laskeutuessa niin korvat ei mene lukkoon. Cessnalla lentäessä tuo nyt ei ole minulle ollut ongelma mutta kun olen matkustanut noilla isoilla koneilla niin olen käyttänyt samaa taktiikkaa ja mielestäni toimivuus on ollut 100%, korvani eivät ole edes poksahdelleet (ja minulla on siis ollut korvieni kanssa ongelmia jo lapsesta pitäen). Tässä siis tulee varsinainen kysymys, eikö tuo toimi kaikilla ihmisillä vai eivätkö "tavlliset" matkaajat vaan tiedä sitä kun he ostelevat kaiken maailman lääkkeitä, pureskelevat purukumia, pitävät muovikuppeja korvien päällä. Vai onko nuo vaihtoehdot heidän mielestään mukavampia kuin pitää tyhmän näköisenä suutaan auki, siis suuta ei tarvitse edes pitää kuin pikkaisen auki.
Kai te nyt vastaatte etten ole tainnut oikein kuunnella teriotunneilla mutta haukkukaa vaikka mut idiootiks mutta haluan tähän nyt kuitenkin vastauksen ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu