Työn arvostus

Korkeasti koulutetut henkilöt ovat suuresti arvostettuaja. He ovat korkeasti palkattuja, auktorisoituja (saaneet oikeuden ja vallan) päättämään asioistamme.

Moni vähävarainenkin on pyrkinyt kouluttamaan lapsensa, "että heillä olisi parempi". Näiden lapset ovat toimineet myös älykkyysreservinä yhteiskunnassa kun varakkaiden lapset ovat tyhmistyneet sukurutsaudenkin seurauksena.

Kuka muistaa erilaisia raskaan työn tekijöitä, "känsäkouria", jotka kovalla ruumillisella työllään ovat edesauttaneet esim. vientiteollisuutta. Pieni palkka, vähäinen arvostus ja nälkä ja kylmäkin rasitteena.
3138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kirjoitin muutama päivä sitten vastauksena erääseen 1234:n marmatukseen, ettei hän midinettinä ole samanarvoinen keskusteluissa kuin minä (mm. entisenä opettajana).

Siinä vastineessa luettelin, mitä kaikkea olen elämäni aikana saanut tehdä, sekä paskahommia että kevyempiä töitä. Mielestäni kaikki työ on yhtä arvokasta. Ei se, mitä ihminen työkseen tekee, tee hänestä huonompaa tai parempaa, vaan ihminen itse.

Usein saamme lukea yhteiskunnan huipulla olevista, korkeasti koulutetuista ihmisistä kuinka he käyttävät asemaansa väärin. Ovatko he hienoja ihmisiä?
Joukossa saattaa olla yksinkertaisista oloistakin lähteneitä, jotka näyttävät unohtaneen lähtökohtansa täydellisesti.
Heistä on tullut nousukasmaisen pöyhkeitä.
Terve itsetunto ja ilo onnistumisestaan ei näytä olevan riittävä palkinto.

Miksi täällä pohjoisessa hävetään ja jopa peitellään taustaa jos ollaan onnistuttu kipuamaan yhteiskunnan portaita ylöspäin?

Äänestä
  • Mielestäni sellaiset ihmiset jotka ovat lukeneet "herroiksi" ovat yleensä paljon fiksumpia kuin ne jotka ovat nousseet tavallisesta työmiehestä silmäätekeviksi. Nämä n.s herranpaskaan astujat ovat pahimpia simputtajia.

    Hienoja ihmisiä löytyy myös ihan tavallisista tallaajista heillä on niin sanottua sydämmensivistystä. On totta, että jotkut häpeävät taustaansa, pitäisi olla päinvastoin jos köyhistä oloista on päässyt nousemaan vähän ylemmälle portaalle.

    Lähituttava piirissäni on hyviä esimerkkejä siitä miten köyhistä ja puuttellisista oloista lähteneet ovat menestyneet mitä erinomaisemmin.
    Ei köyhyys ole synti, vaikka häpeä onkin. Vai onko?

    Äänestä

Aloin nyt taas näköjään oikein urakalla kirjoittelemaan mutta älkää nyt panko pahaksenne.
Näistä työasioistahan nyt on keskustelu käynnissä.
Ja sanonpa tähän oman mielipiteeni.
Kunnioitan sellaista ihmistä joka itse leipänsä ansaitsee,kyllä on tarpeeksi noilla luukuilla kävijöitä tässäkin maassa.Jos ihminen tekee rehellistä työtä ja elättää itsensä ja perheensä jos on sellaisen hankkinut ja kouluttaa vielä lapsensakkin niin mikä sen kunniottavanpaa on,ei se työn laatu sitä ratkaise,vaan halu tehdä työtä,on känsäkouria jotka ovat saaneet raataa melkein mitä tahansa,mutta rehellisesti,ei ole tarvinnut tehdä mitään talousrikoksia eikä mitään muutakaan vilpillistä se on ollut ainoa ongelma että ei makseta kunnon palkkaa,vaikka nykyään se taitaa olla jo vwetauskelpoistakin joihinkin muihin maihin nähden en tiedä sitä kun en ole ollut työ elämässä enää vuosiin.
Huumemyyjiä ja helponrahantekijöitä kyllä löytyy joka lähtöön.Kyllähän nuo korkeastikoulutetut ehkä ovat palkkansa ansaineet,että ovat jaksaneet sitä koulunpenkkiä kuluttaa ja opintolainojaan maksella,tai sitten rikkaat ovat tenavansa kouluttaneet sellaiset kyllä ovat päässeet liian vähällä vaivan näöllä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruuneperi kirjoitti:

Korkeasti koulutetut henkilöt ovat suuresti arvostettuaja. He ovat korkeasti palkattuja, auktorisoituja (saaneet oikeuden ja vallan) päättämään asioistamme.

Moni vähävarainenkin on pyrkinyt kouluttamaan lapsensa, "että heillä olisi parempi". Näiden lapset ovat toimineet myös älykkyysreservinä yhteiskunnassa kun varakkaiden lapset ovat tyhmistyneet sukurutsaudenkin seurauksena.

Kuka muistaa erilaisia raskaan työn tekijöitä, "känsäkouria", jotka kovalla ruumillisella työllään ovat edesauttaneet esim. vientiteollisuutta. Pieni palkka, vähäinen arvostus ja nälkä ja kylmäkin rasitteena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu