ongelmia pennun kanssa - normaalia?

weoph

Eli helmikuussa hankittiin se-aivan-ihana-koiranpentu. Rotua shetlannin lammaskoira, jonka pitäisi olla mitä ihanin rotu.
Noh... Aluksi olikin ihan mukavaa, kun koira oli vielä niin pieni, että ei paljon harmia aiheuttanut. Kaikki sujui mukavasti ja yritettiin opettaa koiraa sisäsiistiksi. Kahden kuukauden sisällä oppi istumaan, tassun, rappuset ylös ja alas (asutaan kerrostalossa), hyvä-sanan ja luokse tulemisen.
Nyt on ongelmia alkanut ilmetä, kun pentu on melkein 5kk. Pentu ei kakkaa ulos! Ei sitten millään. Välillä tekisi mieli käydä ravisuttamassa pentua, että "tee jo se paska, niin pääsen kehumaan ja sinä oppimaan!" Tuohon ei ole vielä mennyt.
Olen kokeillut KAIKKEA! Vienyt rauhalliseen paikkaan, vienyt paikkaan, jossa on ihmisiä, antanut olla vapaana, pitänyt hihnassa, vienyt sen ulos, kun on syöty, herätty, leikitty, laittanut sanomalehteä maahan, ollut ulkona syömisen jälkeen jopa kaksi tuntia (mikä on pitkä aika pienelle koiralle), ottanut tuttuja leluja mukaan (en tiedä miten muka vaikuttaisi, mutta epätoivoinen tekee mitä vain), juoksuttanut, leikittänyt, kehunut, vienyt ulos kun on näyttänyt siltä että nyt on hätä (tätä monta kertaa päivässä, koska näyttää siltä, että hätä kerkee unohtumaan matkalla ulos!). MIKÄ NEUVOKSI. Ymmärrän, että pentu ei täysin sisäsiistiksi voisi oppia vielä tuossa iässä (vaikka kyllä jotkut voisi), mutta että tekisi edes JOSKUS ulos niin pentu pääsisi oppimaan! Eihän sitä voi opettaa, kun ei se mitään tee. Turhauttavaa. Eikä muuten tule pissakaan.
Toinen ongelma on tämä: pentu haukkuu JOKAISELLE ihmiselle. Ei uskalla mennä lähelle/rapsutettavaksi, mutta räksyttää parin metrin päästä ja jos ihminen kävelee eteenpäin, kulkee pentu perässä räksyttämässä. Olen torunut, olen ottanut pienesti kuonosta kiinni, olen pitänyt koirasta kiinni (ettei pääse perään), olen yrittänyt kiinnittää huomion muualle.
Onko muita näiden ongelmien kanssa painijoita? Tai muita, jotka ovat painineet näiden ongelmien kanssa?
Äitini pentu (pentuni veli), on oppinut jo sisäsiistiksi ja osaa jo pyytää ulos, kun on hätä. Joten nyt jossain mättää.
Kamalan turhauttavaa, kun juuri on saanut siivottua ja pentu menee ja kakkaa ja pissaa joka paikkaan.

212

36886

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olisi liian

      kärsimätön?

      Näin äkkiseltään viestiäsi lukiessa alkoi tuntua siltä, että torut koiraa sen tehdessä sisälle tarpeitaan. Jos näin on, eihän se ressu uskalla ulkonakaan sinun nähtesi tehdä... Älä huomioi millään lailla sisälle tarpeiden tekoa, ole kuin et huomaisikaan.
      Toinen asia, tuo muille haukkuminen... pentu pelkää.
      Ehkä ei luota sinuun ja siksi yrittää karkoittaa vieraat läheltänne...

      Lainaa kirjastosta Tuire Kaimion pennunkasvatuskirja, saat ehdottomasti hyviä neuvoja.

      Tsemppiä! =) Sinulla ihana koira, kyllä se siitä!! =)

      • weoph

        Kärsimätön? En ole käsimätön. Turhautunut.
        Pennulle ei sanota mitään, kun tämä kakkaa tai pissaa. Korjataan hiljaa jäljet pois ja se siitä. Jos satutaan yöllä astumaan pennun pissaan ja kiroamaan helvetisti, niin eipä pentu sitä varmaan tiedä, että sen pissaan astuttiin, kun ei sille huudeta, yms.
        En oikein tiedä, mikä tuon kakkaamisen kanssa nyt on. Sisälle kyllä tekee aivan mielellään (jopa meidän eteenkin, joten en usko pelon johtuvan meistä). Ehkä pentu on vain herkkäperse että ei osaa ulkona tehdä.
        Välillä pentu jopa tahallaan kiusaa! Pari kertaa mennyt meidän edessämme pissaamisasentoon ja näkyi, että väkisin piti saada pissi tulemaan ja tulikin pari tippaa. Kaiken kokeman jälkeen tuo oli lähinnä naurettavaa ja tilanne oli kamalan huvittava. Poika ei saanut jätskiä, joten protestoi minkä kerkesi. Protestoinnin jälkeen kämppä on välillä ollut ihan kamalassa kunnossa!
        Mutta mutta... Tuon haukkumisenkin kanssa menee pienesti hermot. En oikein tiedä mikä siihen auttaisi. Ehkä tosiaan tuo siedättäminen. Ei kai muu auta, kun sanat eivät tehoa enkä ruumiilliseen kuritukseenkaan halua ryhtyä missään nimessä.
        Tärkein kysymys siis kuuluu: Miten koiran voi opettaa sisäsiistiksi, jos se ei ulos ikinä mitään tee, vaikka sitä sinne veisi vaikka 8 kertaa päivässä?

      • helvetisti???
        weoph kirjoitti:

        Öööö... olit kai valmistautunut, että näitä lätäköitä nyt vaan tulee jonkun kuukauden?
        Miten se nyt helvetilliseen kiroamiseen johtaa..?

        Etpä kärsimätön joo...

        Kaikita aina samassa lempipaikassa ulkona, siis paikka johon pentu on ainakin joitakin kertoja tehnyt tarpeensa. Kävele löntystä hitaasti edestakaisin pientä plänttiä.

        Ikävää, että sinun tekee mieli ravistella pientä pentuasi. Se ei valinnut tulla luoksesi,
        sinä sen halusit, joten älä ole laiska ja kärsimätön. Pura kiukkusi johonkin muuhun.

        myös minä lyön vaikka vetoa, että olet torunut koiraa/kulkenut "helvetin hermostuneena" mykkäkouluillen, kun pentu on sontinut sisään.
        Tai ehkä miehesi on tehnyt niin? Samanlainen hermoherkkä hänkin?

      • weoph
        helvetisti??? kirjoitti:

        Heh. Tämä viesti piristi päivää.
        Rakastan koiranpentuani. En osaa nukkua ilman, että olen tarjonnut sille sänkyä nukkumapaikaksi! En ikimaailmassa ravistaisi tätä elämääni!
        Ja tietääkseni hyvin kärsivällinen olen, koska tosiaan en ole torunut pentua silloin, kun se on kakannut tai pissannut.
        Enkä vaadi pennulta täyttä sisäsiiteyttä. Anteeksi, jos se siltä on vaikuttanut. Senkus pissaa ja kakkaa pitkin kämppää monta kuukautta. MUTTA jos saisin sen tekemään ulos edes kerran viikossa, niin sekin olisi JOTAIN.
        Ainut, mikä on johtanut, on se, että yöllä väsyneenä on astunut monta kertaa pissaan ja sitten on joutunut menemään pesemään jalkansa monta kertaa. Eikä koira tosiaan ole tajunnut, että hänen pissastaan se johtuu.

      • pentua pissaamisesta

        tai kakkaamisesta ulkona? Jos kehut niin pentu ei varmaankaan ymmärrä että ai just ulkona ollessa hyvä ja sisällä huono! Kuulosti vähän että haluaa olla sulle mieliksi ja pudottaa kakan eteesi.. Kannattaa harjoitella esim. pissaa-sanan käyttöä, kun koira pissaa ulkona ja kun se kuule sen usein oikeaan aikaan niin alkaa yhdistään. Ja koiran olisi hyvä saada nuuskia toisten koirien jälkiä kävelyllä, se edesauttaa valtavasti. Oppii itsekin jättään omia viestejä. Ja kun pihalla pissaa johonkin niin vie seuraavallakin kerralla samalle paikalle. Rankkaa ihan varmasti on mutta usko pois, kyllä se vielä oppii!

      • ongelman.
        weoph kirjoitti:

        Heh. Tämä viesti piristi päivää.
        Rakastan koiranpentuani. En osaa nukkua ilman, että olen tarjonnut sille sänkyä nukkumapaikaksi! En ikimaailmassa ravistaisi tätä elämääni!
        Ja tietääkseni hyvin kärsivällinen olen, koska tosiaan en ole torunut pentua silloin, kun se on kakannut tai pissannut.
        Enkä vaadi pennulta täyttä sisäsiiteyttä. Anteeksi, jos se siltä on vaikuttanut. Senkus pissaa ja kakkaa pitkin kämppää monta kuukautta. MUTTA jos saisin sen tekemään ulos edes kerran viikossa, niin sekin olisi JOTAIN.
        Ainut, mikä on johtanut, on se, että yöllä väsyneenä on astunut monta kertaa pissaan ja sitten on joutunut menemään pesemään jalkansa monta kertaa. Eikä koira tosiaan ole tajunnut, että hänen pissastaan se johtuu.

        Meillä koira on ollut aina hyvin tarkka kakka- ja pissapaikoistaan, myös pentuna. Hankalaa tosiaan on yrittää opettaa tekemään asioitaan ulos, jos sinne ulos ei koskaan tule mitään, mistä voisi kehua!

        Meillä on auttanut, kun on vienyt koiran johonkin syrjäisempään pusikkoon, jossa ei ole niin paljon kiinnostavia hajuja mitä haistella eikä muita koiria tai muuta trafiikkia, jotka vievät huomion. Ainakin meidän koiraa häiritsee kovasti tehdä asiat nurmikolle tai tienposkeen, paikan on oltava syrjäinen ja pusikkoinen. Ehkä jotkut hajut, reviirimerkinnät ym. häiritsevät.

        Myös se on auttanut, että kun tietää, että koiralla on hätä tai että se on pidättänyt pitkään, pitää sitä siinä sopivassa pissapaikassa niin pitkään, että pissa tulee. Jos koiran antaa lähteä kävelemään, etsimään parempaa paikka tai tekemään jotakin muuta, sen ajatus harhautuu ja koko pissa-asia unohtuu.

        Oletteko vieneet pennun aina heti ulos, kun se on tehnyt asiansa sisälle? Meillä se oli ainakin paras opetuskeino. Heti, kun pissa lirahti, pentu vietiin välittömästi ulos, joten se oppi yhdistämään pissaamisen/kakkaamisen ja ulosmenon. Myös kakkoja ja pissapapereita vietiin ulos, jotta koira hoksaisi, että sinnehän ne kuuluvatkin.

        Tuosta haukkumisesta, luulisin, että koira on arka ja sitä pelottaa vähän. Se voi mennä iän myötä ohi, mutta voi kuulua koiran perusluonteeseenkin. Tärkeintä on, että koira pennusta asti tuntee, että se voi luottaa teihin. Ihminen on koiralle laumanjohtaja, jonka täytyy koiran silmissä pystyä suojelemaan lauman jäseniä. Konkreettisena asiana kannattaa kävellä kadulla niin, että itse kävelee aina vieraan ihmisen/koiran ja oman koiran välistä. Näin koira voi "piileskellä" teidän selän takana eikä sen tarvitse kohdata pelottavaa asiaa, te siis suojelette sitä. Jos koira ryntäilee, vetää ja rähisee, kannattaa pysähtyä, mennä kyykkyyn ja koittaa kiinnittää koiran huomio itseen. Liian suurta numeroa ei asiasta kannata tehdä, ettei koiran jännitys vain lisäänny. Hihnasta ei kannata vetää, koira voi luulla, että itse pelkäätte ja että haluatte sen suojelevan teitä. Aran koiran kanssa tämä voi olla vaikeaa mutta sitkeys palkitaan tässäkin asiassa.

        Ei kannata välittää näistä besserwissereistä, jotka haluavat mahdollisimman nopeasti johdattaa keskustelun siihen pisteeseen, että saavat ruveta haukkumaan kysyjää tai syyttämään laiminlyönnistä, väkivallasta jne. Totta on, että suurin osa kasvatusongelmista johtuu siitä hihnan tästä päästä, mutta ei se aina niin yksinkertaista ole vaikka parhaalla tahdolla olisi asialla. Joskus menee hermo ja saattaa kirosanakin lipsahtaa, sellaista elämä on. Mitä todennäköisimmin tällaiset ongelmat kuitenkin helpottavat, jos asiat perheessä ja kasvatuksessa ovat muuten kunnossa. Terve aikuinen koira ei normaalisti tee tarpeitaan pesäänsä eikä siis myöskään omistajiensa asuntoon. Uskon, että sitkeä ulos vieminen auttaa lopulta.

      • sisäsiisti koira
        weoph kirjoitti:

        Kärsimätön? En ole käsimätön. Turhautunut.
        Pennulle ei sanota mitään, kun tämä kakkaa tai pissaa. Korjataan hiljaa jäljet pois ja se siitä. Jos satutaan yöllä astumaan pennun pissaan ja kiroamaan helvetisti, niin eipä pentu sitä varmaan tiedä, että sen pissaan astuttiin, kun ei sille huudeta, yms.
        En oikein tiedä, mikä tuon kakkaamisen kanssa nyt on. Sisälle kyllä tekee aivan mielellään (jopa meidän eteenkin, joten en usko pelon johtuvan meistä). Ehkä pentu on vain herkkäperse että ei osaa ulkona tehdä.
        Välillä pentu jopa tahallaan kiusaa! Pari kertaa mennyt meidän edessämme pissaamisasentoon ja näkyi, että väkisin piti saada pissi tulemaan ja tulikin pari tippaa. Kaiken kokeman jälkeen tuo oli lähinnä naurettavaa ja tilanne oli kamalan huvittava. Poika ei saanut jätskiä, joten protestoi minkä kerkesi. Protestoinnin jälkeen kämppä on välillä ollut ihan kamalassa kunnossa!
        Mutta mutta... Tuon haukkumisenkin kanssa menee pienesti hermot. En oikein tiedä mikä siihen auttaisi. Ehkä tosiaan tuo siedättäminen. Ei kai muu auta, kun sanat eivät tehoa enkä ruumiilliseen kuritukseenkaan halua ryhtyä missään nimessä.
        Tärkein kysymys siis kuuluu: Miten koiran voi opettaa sisäsiistiksi, jos se ei ulos ikinä mitään tee, vaikka sitä sinne veisi vaikka 8 kertaa päivässä?

        Yksi osa ongelmaasi voi olla se, että pentu mielellään tekee tarpeet pissan ja kakanhajun päälle, ja jos se on jo monta kuukautta pissannut ja kakannut sisälle, hajujäljet sisältä täytyisi saada pois, että sisälle pissaaminen ja kakkaaminen loppuisi.

      • kin kon kan
        helvetisti??? kirjoitti:

        Öööö... olit kai valmistautunut, että näitä lätäköitä nyt vaan tulee jonkun kuukauden?
        Miten se nyt helvetilliseen kiroamiseen johtaa..?

        Etpä kärsimätön joo...

        Kaikita aina samassa lempipaikassa ulkona, siis paikka johon pentu on ainakin joitakin kertoja tehnyt tarpeensa. Kävele löntystä hitaasti edestakaisin pientä plänttiä.

        Ikävää, että sinun tekee mieli ravistella pientä pentuasi. Se ei valinnut tulla luoksesi,
        sinä sen halusit, joten älä ole laiska ja kärsimätön. Pura kiukkusi johonkin muuhun.

        myös minä lyön vaikka vetoa, että olet torunut koiraa/kulkenut "helvetin hermostuneena" mykkäkouluillen, kun pentu on sontinut sisään.
        Tai ehkä miehesi on tehnyt niin? Samanlainen hermoherkkä hänkin?

        Joops, koira asitii hermostumisesi eikä taatusi tee tarpeitaan paniikissa.

      • fbzb
        weoph kirjoitti:

        Kärsimätön? En ole käsimätön. Turhautunut.
        Pennulle ei sanota mitään, kun tämä kakkaa tai pissaa. Korjataan hiljaa jäljet pois ja se siitä. Jos satutaan yöllä astumaan pennun pissaan ja kiroamaan helvetisti, niin eipä pentu sitä varmaan tiedä, että sen pissaan astuttiin, kun ei sille huudeta, yms.
        En oikein tiedä, mikä tuon kakkaamisen kanssa nyt on. Sisälle kyllä tekee aivan mielellään (jopa meidän eteenkin, joten en usko pelon johtuvan meistä). Ehkä pentu on vain herkkäperse että ei osaa ulkona tehdä.
        Välillä pentu jopa tahallaan kiusaa! Pari kertaa mennyt meidän edessämme pissaamisasentoon ja näkyi, että väkisin piti saada pissi tulemaan ja tulikin pari tippaa. Kaiken kokeman jälkeen tuo oli lähinnä naurettavaa ja tilanne oli kamalan huvittava. Poika ei saanut jätskiä, joten protestoi minkä kerkesi. Protestoinnin jälkeen kämppä on välillä ollut ihan kamalassa kunnossa!
        Mutta mutta... Tuon haukkumisenkin kanssa menee pienesti hermot. En oikein tiedä mikä siihen auttaisi. Ehkä tosiaan tuo siedättäminen. Ei kai muu auta, kun sanat eivät tehoa enkä ruumiilliseen kuritukseenkaan halua ryhtyä missään nimessä.
        Tärkein kysymys siis kuuluu: Miten koiran voi opettaa sisäsiistiksi, jos se ei ulos ikinä mitään tee, vaikka sitä sinne veisi vaikka 8 kertaa päivässä?

        Kun tekemässä tarpeet sisäälle kunnolla niskasta kiinni ja kantaminen ulos
        nyt kesällä kun voi olla pidempää ulkona saattaa jopa olla paikallaan olla pidempään kuin vain 2tuntia koiran kanssa lenkillä. Jos mökki olemassa, niin koira ulkona niin kauan että tarpeet tulee. Kylä se koirakin ulos tarpeet tekee, lopulta:)

      • 2xtessutinta
        weoph kirjoitti:

        Kärsimätön? En ole käsimätön. Turhautunut.
        Pennulle ei sanota mitään, kun tämä kakkaa tai pissaa. Korjataan hiljaa jäljet pois ja se siitä. Jos satutaan yöllä astumaan pennun pissaan ja kiroamaan helvetisti, niin eipä pentu sitä varmaan tiedä, että sen pissaan astuttiin, kun ei sille huudeta, yms.
        En oikein tiedä, mikä tuon kakkaamisen kanssa nyt on. Sisälle kyllä tekee aivan mielellään (jopa meidän eteenkin, joten en usko pelon johtuvan meistä). Ehkä pentu on vain herkkäperse että ei osaa ulkona tehdä.
        Välillä pentu jopa tahallaan kiusaa! Pari kertaa mennyt meidän edessämme pissaamisasentoon ja näkyi, että väkisin piti saada pissi tulemaan ja tulikin pari tippaa. Kaiken kokeman jälkeen tuo oli lähinnä naurettavaa ja tilanne oli kamalan huvittava. Poika ei saanut jätskiä, joten protestoi minkä kerkesi. Protestoinnin jälkeen kämppä on välillä ollut ihan kamalassa kunnossa!
        Mutta mutta... Tuon haukkumisenkin kanssa menee pienesti hermot. En oikein tiedä mikä siihen auttaisi. Ehkä tosiaan tuo siedättäminen. Ei kai muu auta, kun sanat eivät tehoa enkä ruumiilliseen kuritukseenkaan halua ryhtyä missään nimessä.
        Tärkein kysymys siis kuuluu: Miten koiran voi opettaa sisäsiistiksi, jos se ei ulos ikinä mitään tee, vaikka sitä sinne veisi vaikka 8 kertaa päivässä?

        hmmm...kuulostaa mielenkiintoiselta, jotenkin kyynisenenä ihmisenä ja itselleni kaksi koiraa pelastaneena luen rivien välistä "tässä on ihminen joka luovuttaa /myy koiraansa kohta pitovaikeuksien tms verukkeen avulla..."
        Mutta kummallinen homma tuo sinun koirasi juttu, itselläni ei kyllä yhdenkään koirani kanssa ole moista ongelmaa ollut, johtuisiko siitä että on päästy aina olemaan tuo opettelu aika mökillä ja oppiminen sujunut tosi nopeasti...eikä kyllä ole lähipiirissäkään kukaan puhunut etteikö pentu olisi tehnyt tarpeitaan ulos siinä kuin vahingossa sisällekkin...
        Kuulostaa että olet kokeillut jo kaikenlaista, koita nyt kuitenkin antaa pennulle vielä aikaa oppia ja hillitse tästäkin omat hermosi...
        Aurinkoisia ulkoiluhetkiä!!

      • KOIRA

        Minustakin tuntuu tuolta että olet ehkä kärsimätön. (ps. kukapa ei olisi pennun kanssa...) Ehkä pentu pelkää tosiaan tarpeiden tekemistä, pieni pentu todella herkästi pelästyy ja liittää jonkun muistamansa asian tarpeiden tekemiseen. Jos on joskus pelästynyt kun tekee tarpeitaan? Meillä toimi hyvin huomiotta jättäminen. Mikä vaati sitä että piti vain itse mennä vaikka vessaan istumaan ja puremaan hammasta, kun olisi tehnyt mieli torua. Veimme aina kun teki sisälle niin ulos heti sen jälkeen... Ja aina leikittyä, ruokittua, herättyä ja vähän joka välissä. Tosin asumme maalla joten se helpompaa!
        Pentu haukkuessaan pelkää tai puolustautuu tai koittaa kiinnittää huomion. Oletteko ehkä liikaa sisällä tai kaksistaan? Me totutimme ystäviin ja ystävien koiriin pennun varhain, koiriin heti rokotusten jälkeen lähemmin. Ja aloitimme pentujen tokokurssin rokotusten jälkeen ja arasta koirasta tuli ihana vesseli! Koiramme lähestyessä vuoden ikää,,, kasvatus helpottui... Olin oppinut tuntemaan koiran, stressasin vähemmän ja olin reilu johtaja. Näin koulutuskin helpottui huimasti!!! Nyt koiramme yli vuoden ja jopa nautin koulutuksesta!!! Minun tärkein neuvo; älä stressaa, koira aistii sen!

      • nancy000
        ongelman. kirjoitti:

        Meillä koira on ollut aina hyvin tarkka kakka- ja pissapaikoistaan, myös pentuna. Hankalaa tosiaan on yrittää opettaa tekemään asioitaan ulos, jos sinne ulos ei koskaan tule mitään, mistä voisi kehua!

        Meillä on auttanut, kun on vienyt koiran johonkin syrjäisempään pusikkoon, jossa ei ole niin paljon kiinnostavia hajuja mitä haistella eikä muita koiria tai muuta trafiikkia, jotka vievät huomion. Ainakin meidän koiraa häiritsee kovasti tehdä asiat nurmikolle tai tienposkeen, paikan on oltava syrjäinen ja pusikkoinen. Ehkä jotkut hajut, reviirimerkinnät ym. häiritsevät.

        Myös se on auttanut, että kun tietää, että koiralla on hätä tai että se on pidättänyt pitkään, pitää sitä siinä sopivassa pissapaikassa niin pitkään, että pissa tulee. Jos koiran antaa lähteä kävelemään, etsimään parempaa paikka tai tekemään jotakin muuta, sen ajatus harhautuu ja koko pissa-asia unohtuu.

        Oletteko vieneet pennun aina heti ulos, kun se on tehnyt asiansa sisälle? Meillä se oli ainakin paras opetuskeino. Heti, kun pissa lirahti, pentu vietiin välittömästi ulos, joten se oppi yhdistämään pissaamisen/kakkaamisen ja ulosmenon. Myös kakkoja ja pissapapereita vietiin ulos, jotta koira hoksaisi, että sinnehän ne kuuluvatkin.

        Tuosta haukkumisesta, luulisin, että koira on arka ja sitä pelottaa vähän. Se voi mennä iän myötä ohi, mutta voi kuulua koiran perusluonteeseenkin. Tärkeintä on, että koira pennusta asti tuntee, että se voi luottaa teihin. Ihminen on koiralle laumanjohtaja, jonka täytyy koiran silmissä pystyä suojelemaan lauman jäseniä. Konkreettisena asiana kannattaa kävellä kadulla niin, että itse kävelee aina vieraan ihmisen/koiran ja oman koiran välistä. Näin koira voi "piileskellä" teidän selän takana eikä sen tarvitse kohdata pelottavaa asiaa, te siis suojelette sitä. Jos koira ryntäilee, vetää ja rähisee, kannattaa pysähtyä, mennä kyykkyyn ja koittaa kiinnittää koiran huomio itseen. Liian suurta numeroa ei asiasta kannata tehdä, ettei koiran jännitys vain lisäänny. Hihnasta ei kannata vetää, koira voi luulla, että itse pelkäätte ja että haluatte sen suojelevan teitä. Aran koiran kanssa tämä voi olla vaikeaa mutta sitkeys palkitaan tässäkin asiassa.

        Ei kannata välittää näistä besserwissereistä, jotka haluavat mahdollisimman nopeasti johdattaa keskustelun siihen pisteeseen, että saavat ruveta haukkumaan kysyjää tai syyttämään laiminlyönnistä, väkivallasta jne. Totta on, että suurin osa kasvatusongelmista johtuu siitä hihnan tästä päästä, mutta ei se aina niin yksinkertaista ole vaikka parhaalla tahdolla olisi asialla. Joskus menee hermo ja saattaa kirosanakin lipsahtaa, sellaista elämä on. Mitä todennäköisimmin tällaiset ongelmat kuitenkin helpottavat, jos asiat perheessä ja kasvatuksessa ovat muuten kunnossa. Terve aikuinen koira ei normaalisti tee tarpeitaan pesäänsä eikä siis myöskään omistajiensa asuntoon. Uskon, että sitkeä ulos vieminen auttaa lopulta.

        Olet ehdottomasti oikeassa! tämä käytäntö on toiminut meillä koiraani kouluttaessa ja hyvä tuli :)
        tsemppiä!

      • ASDASDADASD
        helvetisti??? kirjoitti:

        Öööö... olit kai valmistautunut, että näitä lätäköitä nyt vaan tulee jonkun kuukauden?
        Miten se nyt helvetilliseen kiroamiseen johtaa..?

        Etpä kärsimätön joo...

        Kaikita aina samassa lempipaikassa ulkona, siis paikka johon pentu on ainakin joitakin kertoja tehnyt tarpeensa. Kävele löntystä hitaasti edestakaisin pientä plänttiä.

        Ikävää, että sinun tekee mieli ravistella pientä pentuasi. Se ei valinnut tulla luoksesi,
        sinä sen halusit, joten älä ole laiska ja kärsimätön. Pura kiukkusi johonkin muuhun.

        myös minä lyön vaikka vetoa, että olet torunut koiraa/kulkenut "helvetin hermostuneena" mykkäkouluillen, kun pentu on sontinut sisään.
        Tai ehkä miehesi on tehnyt niin? Samanlainen hermoherkkä hänkin?

        ^ VITTU OLET TYHMÄ ^
        | | "SIIS. NIM.KIROAMAAN HELVETISTI EI SE JOKA KYSYI NEUVOA"

        TOISET KOITTAA RATKOA ONGELMIAAN JA SINÄ TULET VAAN HAUKKUMAAN, ÄRSYTTÄÄ TUOLLAISET PÖPIPÄÄT!

      • youareyouareyouare
        ASDASDADASD kirjoitti:

        ^ VITTU OLET TYHMÄ ^
        | | "SIIS. NIM.KIROAMAAN HELVETISTI EI SE JOKA KYSYI NEUVOA"

        TOISET KOITTAA RATKOA ONGELMIAAN JA SINÄ TULET VAAN HAUKKUMAAN, ÄRSYTTÄÄ TUOLLAISET PÖPIPÄÄT!

        Itse olet,
        tuohan oli aivan asiallinen viesti. Moni ottaa pennun ja kiroaa, miten se on pilannut helpon elämän ja aiheuttaa ylimääräistä työtä. Aivan kuin koira olisi tahallaan halunnut tulla juuri hänen elämän pilaamaan.
        Sitä saa mitä tilaa.

      • mmmm.
        weoph kirjoitti:

        Heh. Tämä viesti piristi päivää.
        Rakastan koiranpentuani. En osaa nukkua ilman, että olen tarjonnut sille sänkyä nukkumapaikaksi! En ikimaailmassa ravistaisi tätä elämääni!
        Ja tietääkseni hyvin kärsivällinen olen, koska tosiaan en ole torunut pentua silloin, kun se on kakannut tai pissannut.
        Enkä vaadi pennulta täyttä sisäsiiteyttä. Anteeksi, jos se siltä on vaikuttanut. Senkus pissaa ja kakkaa pitkin kämppää monta kuukautta. MUTTA jos saisin sen tekemään ulos edes kerran viikossa, niin sekin olisi JOTAIN.
        Ainut, mikä on johtanut, on se, että yöllä väsyneenä on astunut monta kertaa pissaan ja sitten on joutunut menemään pesemään jalkansa monta kertaa. Eikä koira tosiaan ole tajunnut, että hänen pissastaan se johtuu.

        Meillä on nyt 10 viikkonen sheltti pentu ja pissaa ja kakkaa ulos (toki vahinkoja sattuu, pentu on kumminkin kyseessä.) Heti ku se meille tuli ja teki tarpeet ulos, kehuttiin ja palkittiin. Luin koiran koulutus kirjasta, että pentua pitää pakita samaan aikaan kun se tekee tarpeitaan, jotta ymmärtää että siitä sitä kiitetään. Rauhallisella äänellä hiljaa samalla kun se pissaa "hyvä poika/tyttö". Jos tekee tarpeet sisälle, ei reakoida pentuun millään tavalla sillä hetkellä kun tekee, eikä siivotessamme, vasta n. 5 min päästä.

        Kannattaa lukea kirjoja jos tuntuu, ettei hallitse.

      • Kiiiiitosh
        mmmm. kirjoitti:

        eli tuo ettei huomioi OLLENKAAN kun tekee tarpeitaan sisälle. Muutenkin huomannut että kaikkeen epätoivottavaan tekemiseen pitää suhtautua usein niin kuin sitä ei olisikaan, eli väistyä itse tilanteesta, rauhoittua jne.

      • väsynymamma
        weoph kirjoitti:

        Kärsimätön? En ole käsimätön. Turhautunut.
        Pennulle ei sanota mitään, kun tämä kakkaa tai pissaa. Korjataan hiljaa jäljet pois ja se siitä. Jos satutaan yöllä astumaan pennun pissaan ja kiroamaan helvetisti, niin eipä pentu sitä varmaan tiedä, että sen pissaan astuttiin, kun ei sille huudeta, yms.
        En oikein tiedä, mikä tuon kakkaamisen kanssa nyt on. Sisälle kyllä tekee aivan mielellään (jopa meidän eteenkin, joten en usko pelon johtuvan meistä). Ehkä pentu on vain herkkäperse että ei osaa ulkona tehdä.
        Välillä pentu jopa tahallaan kiusaa! Pari kertaa mennyt meidän edessämme pissaamisasentoon ja näkyi, että väkisin piti saada pissi tulemaan ja tulikin pari tippaa. Kaiken kokeman jälkeen tuo oli lähinnä naurettavaa ja tilanne oli kamalan huvittava. Poika ei saanut jätskiä, joten protestoi minkä kerkesi. Protestoinnin jälkeen kämppä on välillä ollut ihan kamalassa kunnossa!
        Mutta mutta... Tuon haukkumisenkin kanssa menee pienesti hermot. En oikein tiedä mikä siihen auttaisi. Ehkä tosiaan tuo siedättäminen. Ei kai muu auta, kun sanat eivät tehoa enkä ruumiilliseen kuritukseenkaan halua ryhtyä missään nimessä.
        Tärkein kysymys siis kuuluu: Miten koiran voi opettaa sisäsiistiksi, jos se ei ulos ikinä mitään tee, vaikka sitä sinne veisi vaikka 8 kertaa päivässä?

        just samanlaista ja pikkuhiljaa alkaa vaan vituttaa.. tulee ärjyttyä..
        Kerran kun en antanut pizzaa koirale se juoksi äkkiä sohvalle ja alko kusta.
        "Heitin"/ vetäisin niskasta koiran salamana pois lattialle (on kallis sohva nääs) ja siinä tilanteessa ei enää naurattanut vaan kirousta.. Se kosti minulle, kun ei saanut pizzaa. Sairasta.

        Yhdessä vaiheessa tuli kuitenkin toinen ongelma, että pentu kusi alleen kun isäntäväki saapui kotiin.
        Eli liika pelottelu tuo lisää kusta :DD Piti opettaaa se pois siitä herkuilla ja lässytyksellä. (Mutta ei ikuisesti).
        Nyt menee jo paremmin. :P

        Toivottavasti teidänkin tilanne on kohentunut!

      • Tietäjä
        ongelman. kirjoitti:

        Meillä koira on ollut aina hyvin tarkka kakka- ja pissapaikoistaan, myös pentuna. Hankalaa tosiaan on yrittää opettaa tekemään asioitaan ulos, jos sinne ulos ei koskaan tule mitään, mistä voisi kehua!

        Meillä on auttanut, kun on vienyt koiran johonkin syrjäisempään pusikkoon, jossa ei ole niin paljon kiinnostavia hajuja mitä haistella eikä muita koiria tai muuta trafiikkia, jotka vievät huomion. Ainakin meidän koiraa häiritsee kovasti tehdä asiat nurmikolle tai tienposkeen, paikan on oltava syrjäinen ja pusikkoinen. Ehkä jotkut hajut, reviirimerkinnät ym. häiritsevät.

        Myös se on auttanut, että kun tietää, että koiralla on hätä tai että se on pidättänyt pitkään, pitää sitä siinä sopivassa pissapaikassa niin pitkään, että pissa tulee. Jos koiran antaa lähteä kävelemään, etsimään parempaa paikka tai tekemään jotakin muuta, sen ajatus harhautuu ja koko pissa-asia unohtuu.

        Oletteko vieneet pennun aina heti ulos, kun se on tehnyt asiansa sisälle? Meillä se oli ainakin paras opetuskeino. Heti, kun pissa lirahti, pentu vietiin välittömästi ulos, joten se oppi yhdistämään pissaamisen/kakkaamisen ja ulosmenon. Myös kakkoja ja pissapapereita vietiin ulos, jotta koira hoksaisi, että sinnehän ne kuuluvatkin.

        Tuosta haukkumisesta, luulisin, että koira on arka ja sitä pelottaa vähän. Se voi mennä iän myötä ohi, mutta voi kuulua koiran perusluonteeseenkin. Tärkeintä on, että koira pennusta asti tuntee, että se voi luottaa teihin. Ihminen on koiralle laumanjohtaja, jonka täytyy koiran silmissä pystyä suojelemaan lauman jäseniä. Konkreettisena asiana kannattaa kävellä kadulla niin, että itse kävelee aina vieraan ihmisen/koiran ja oman koiran välistä. Näin koira voi "piileskellä" teidän selän takana eikä sen tarvitse kohdata pelottavaa asiaa, te siis suojelette sitä. Jos koira ryntäilee, vetää ja rähisee, kannattaa pysähtyä, mennä kyykkyyn ja koittaa kiinnittää koiran huomio itseen. Liian suurta numeroa ei asiasta kannata tehdä, ettei koiran jännitys vain lisäänny. Hihnasta ei kannata vetää, koira voi luulla, että itse pelkäätte ja että haluatte sen suojelevan teitä. Aran koiran kanssa tämä voi olla vaikeaa mutta sitkeys palkitaan tässäkin asiassa.

        Ei kannata välittää näistä besserwissereistä, jotka haluavat mahdollisimman nopeasti johdattaa keskustelun siihen pisteeseen, että saavat ruveta haukkumaan kysyjää tai syyttämään laiminlyönnistä, väkivallasta jne. Totta on, että suurin osa kasvatusongelmista johtuu siitä hihnan tästä päästä, mutta ei se aina niin yksinkertaista ole vaikka parhaalla tahdolla olisi asialla. Joskus menee hermo ja saattaa kirosanakin lipsahtaa, sellaista elämä on. Mitä todennäköisimmin tällaiset ongelmat kuitenkin helpottavat, jos asiat perheessä ja kasvatuksessa ovat muuten kunnossa. Terve aikuinen koira ei normaalisti tee tarpeitaan pesäänsä eikä siis myöskään omistajiensa asuntoon. Uskon, että sitkeä ulos vieminen auttaa lopulta.

        Ööööö...Se kylläkin riippuu onko koira tyttö vai poika? Ainakin meidän koira on poika ja poikakoirat tarvitsevat tyttö koiran pissin kohdan että poikakoirat pissaavat siihen päälle...Mutta joskus ne myös myös merkkaavat reviiriänsä.Ja meidän koiraa ei haittaa vaikka siinä on muita lähellä..

    • 6kk'n pennun omistaja

      "Toinen ongelma on tämä: pentu haukkuu JOKAISELLE ihmiselle. Ei uskalla mennä lähelle/rapsutettavaksi, mutta räksyttää parin metrin päästä ja jos ihminen kävelee eteenpäin, kulkee pentu perässä räksyttämässä. Olen torunut, olen ottanut pienesti kuonosta kiinni, olen pitänyt koirasta kiinni (ettei pääse perään), olen yrittänyt kiinnittää huomion muualle."

      Uskomatonta, tuo kuulostaa IHAN meidän pennultamme. Tuon lisäksi pentumme yrittää joskus jopa näykkäistä vieraita. Tosin pentu puree vielä meitäkin innostuessaan, joten sitä ei olla vielä saatu kitkettyä pois. Mutta ihan samaa siis tekee. Meille on vain neuvottu, että Tokoon vain! Aiomme nyt kesän tullessa mennä jollekin pentukurssille. Tsemppiä. :)

      • seuraava kirja

        Pertti Vilander "Koiran korjaus kirja"

        Se on suunnattu etenkin ongelmakoirille mutta myös muiden kannattaisi se lukea, sillä se raottaa ikkunaa koiran maailmaan ja miten koira ajattelee erilaisista tapahtumista, etenkin lauman johtajuudesta.

      • kasvattajalta

        Pentuasi ei ole sosiaalistettu ensi viikkoina.
        Se tarvitsee TUKEA ei toruja. Ei pelkäämisestä saa rangaista!!!!
        Hoida haukun syytä, älä itse haukkumista.

        Koirasi ei luota sinuun (koska olet esim. noin epäjohdonmukainen) joten sen on pärjättävä yksin= haukuttava pelottavat kauemmas.

        Ala tukea koiraasi ensin kotona tutuissa asioissa, jotta se rohkaistuu.

      • Kiirra

        Heips... Tuota haukkumisjuttua voisi ainakin yrittää namuilla estää.. Eli kun ihminen tulee lähemmäs, kiinnität koiran huomion namuun, jolloin ihminen saa mennä rauhassa ohi... Tätä kannattaa kokeilla esimerkiksi jonkun ystävän kanssa, jota koira ei ole ennen nähnyt, mutta asiasta on sovittu (et saa jutella ystävän kanssa koiran nähden, muuten se voi huomata, että ihminen on tuttu) ja toistuu monta kertaa esim peräkkäin.. Kun ihminen saa mennä rauhassa ohi, voidaan siirtyä siihen, että ihminen lähestyy pentua.. Lähestymisen on tapahduttava askel kerrallaan eli askel lähemmäs ja poistuminen... Joka kerta kun koira ei hauku, sitä kehutaan ja annetaan namua... Kannattaa kiinnittää huomiota myös onko sukupuolella väliä..

      • Vilanderia missään nimessä!
        seuraava kirja kirjoitti:

        Pertti Vilander "Koiran korjaus kirja"

        Se on suunnattu etenkin ongelmakoirille mutta myös muiden kannattaisi se lukea, sillä se raottaa ikkunaa koiran maailmaan ja miten koira ajattelee erilaisista tapahtumista, etenkin lauman johtajuudesta.

        Ne opit ovat jo aikansa eläneet! Hänen johtajuusoppinsa eivät pidä paikkaansa!

    • ...ennenkuin on myöhäistä.

      • olen myös kuullut

        Että koirat tekee tarpeitaan mielellään sisälle ja omistajien eteen koska niitä on niin paljon KEHUTTU pissaamisesta/kakkaamisesta.

        Kun sanoit, että koira tekee tahallaan niin tulisi mieleen, että se haluaisi teitä miellyttää kun kakkaaminen on niin iso ja mahtava juttu. Se ei ehkä ymmärrä, että tapahtuma mitä siltä halutaan, on ulos kakkaaminen...

        Auttaako, jos asiasta ei tee isoa numeroa? Ja vie kairaa mahd. paljon ulos.

        Itsellä koira oppi sisäsiistiksi vasta reilu 1 vuotiaana (uros). Nyttenkin sillä on sellainen outo tapa, ettei millään haluaisi tehdä tarpeitaan hihnassa. Ehkäpä teillä voisi auttaa, jos kävelette jonnekin ja sitten koira saisi olla hetken irti...

        Ohitustilanteessa pyri kiinnittämään huomio sinuun ja kiltisti ollessaan lappaa sen suuhun vaikka hanhenmaksapalleroita aluksi ja vähennä palkitsemista vähitellen kun ohittaminen parantuu.

      • weoph
        olen myös kuullut kirjoitti:

        Huoh.
        Eilen tosiaan pistin itteni täysin peliin. Annoin pennulle sapuskaa, leikin sisällä vähän aikaa, annoin olla rauhassa, katsoin tv:tä ja seurasin sivusilmällä sen touhuja. JOKA kerta, kun näytti olevan kakka tulossa (pentu oli jo SIINÄ asennossa), äkkiä avaimet ja namit käteen, ja ulos. Lopulta se meni siihen, että istuin jo valmiusasennossa kengät jalassa.
        Olisiko ollut viides tai kuudes kerta, kun lopulta tuli voitto! Eipä pentu voinut muutakaan kuin kakkaa ulos!
        Tänään olen menossa illaksi äitini luokse maalle. Siellä pentu saa rauhassa haistella, kun ei tarvitse koko ajan kattoa, mitä ympärillä tapahtuu. Ja siellä ei tarvitse juosta rappusia ylös alas, jotta kakalle päästäisiin. Ehkä tänäänkin tulee voitto? Saa nähdä.
        Huomasin myös, että kun tehtiin sellanen pieni kauppareissu kävellen pojan kanssa ja ihmisiä tuli vastaan paljon, ei se jaksanut eilen niin kiinnittää huomiota muihin ihmisiin. Tänä aamuna meni pari ihmistä siitä pienen metän ohi, missä oltiin, niin kyllä jähmetty kattomaan ja haukahti suu kiinni pari kertaa, mutta muuten kyllä antoi olla rauhassa.
        Ehkä tämä tästä...? :D

      • 454545

        aina joku pissaus7kakkaus ongelma. Meidän Collie kanssa ei suostu tarpeilleen kuin tiettyyn paikkaan ja lumeen. Pissa tai kakka tulee vain tiettyyn paikkaan ja arvaa vaan onko reissut olleet hankalia. Koira ei pissaa mihinkään vaikka hinaa sitä vuorotellen miehen ja lasten kanssa tuntitolkulla kyläpaikassa. Kotona on kyllä sisäsiisti kun sillä on se tietty "paikka". kauhulla odotan kun lumi sulaa siitä "paikasta". Ei varmaan tee tarpeitaan viikkon -)

      • shelttiä

        Ensimmäinen tuli meille 5kk:n ikäisenä. Teki sisälle kaikki tarpeensa. Ei mitään ulos.
        Yhden kerran seisottiin pihalla niin kauan, että pissi tuli. Koira sai ahaa-elämyksen: ai tätäkö halusit. Sen jälkeen ei sisälle tehnyt tarpeitaan.

        Tämä toinen tuli 11 viikkoisena. Pääsi alusta asti käymään pihalla, mutta aina tuli sisälle tekemään hätänsä.
        Pikkuhiljaa alkoi joskus tehdä myös ulos, mutta enimmäkseen sisälle.

        Nyt hän on liki puolivuotias. Aika usein tekee pihalle tarpeensa, lenkillä ei koskaan.
        Vahinkoja tulee edelleen, mutta on kyllä edistynyt huimasta.

        Eli noin puolivuotiaana on meidän shelteillä mennyt jakeluun, mistä on kysymys.
        Kärsivällisyyttä! Jokainen oppii ajallaan.
        Shelttikirjassa sanottiin, että sisäsiistiksi oppiminen voi tuntua toivottomalta. Mutta oppii ne!

        Meilläkin tämä pentu haukkuu ihmisiä. Ensin haukkui kaikkia, nyt lähinnä pyöräilijöitä. Olen pannut merkille, että haukkuu silloin kun tuntee olonsa epävarmaksi.
        Tähän auttaa kun liikkuu pennun kanssa ja kohtaa näitä pelottavia asioita. Antaa koiran vähitellen tottua ja tutustua. Rohkeus kasvaa iän karttuessa.

        Shelttihän on luonteeltaan pidättyväinen vieraita kohtaan. Se kannattaa ottaa huomioon.
        Mutta kaiken kaikkiaan aivan ihana ja helposti käsiteltävä rotu. Itselläni tulee olemaan shelttejä jatkossakin.

        Onnea teille! Kyllä se koira tavoille oppii.

      • shelttie
        shelttiä kirjoitti:

        Meillä on 7kk ikäinen shelttityttö joka on täysin ulkosiisti koira. Ihan sama, vienkö miljoonaa kertaa päivän aikana koiran ulos, se pidättelee niin kauan kunnes pääsee sisään ja tekee kaikki lattialle. Ollaan todella väsyneitä tilanteeseen, koska meistä tuntuu että koko vapaa aika menee siihen että kuljetellaan koiraa ulos. Vieraita ei kehtaa pyytää kylään, koska täällä haisee oikeasti koiranpaska sisällä ja eihän täällä voi kukaan vierailla, kun me juostaan ulkona harva se minuuti.
        Muuten koira on aivan ihana, oppivainen ja kiltti. Tuntuu että tuo sisäsiisteys on niin hukassa, eikä se ymmärrä siitä mitään. Silloin kun harvoin tulee jotain ulos niin kehutaan, suorastaan liiotellaan sitä kehua ja annetaan herkkua. Välillä pentu tekis enemmänkin ulos, mutta sitten tulee joku häiriötekijä ja pennun kiinnostus vaihtaa kohdetta. Keskellä kaupunkia kun asuu, niin rauhallista paikkaa on hankalaa löytää.
        Kyllähän tää raivostuttaa, välillä tekis mieli pistää koiralle vaippa, tai opettaa sen vaikka kissan astiaan tekemään tarpeita. Ihan mitä vaan, mutta ei meidän lattioille, matoille jne.
        Jotenkin uskon että kyllä tämä tästä, koska pentu on muuten niin ihana, että kyllä tuon pikku ongelman unohtaa kun kaikki asiat muuten menee hienosti.
        Mutta sitä päivä odotellaan että voi rauhassa elää, ja olla ilman että kämppä haisee paskalle ja matot on rullalla.
        Ja jos joku haluaa nyt valittaa siitä miten ilkeä ja kärsimätön olen, niin tervetuloa tänne asumaan paskan ja kusen keskelle ja sen tunteen kanssa että koko elämä on sitä, että kuljettaa koiraa ulos, ja silti tekee kaikki tarpeet sisälle.

      • meillä toimi
        shelttie kirjoitti:

        sanaa tee pisu/kakka aina samaanaikaan kun tekee tarpeensa (ulos tai sisälle )? Eli koira oppii että tee pisu tarkoittaa että pissaa siihen heti ;-) . Sitten vain käskyttämään pihalle! Meidän colliella toimi ja on nyt 5 kk ikäisenä sisäsiisti. Aikaisemmin pissasi aina sisälle vaikka olisit ollut tunteja pihalla. Ja vieläkin kyllä oikean paikan löytäminen kestää... kaiken pitää olla täydellistä ennenkuin voi pissata: ei ihmisiä näkyvillä, tulenvire oikea, paikka oikea jne. Mutta tee pisu/kakka toimii aina.

      • shelttiä
        meillä toimi kirjoitti:

        Meillä toimii joskus tuo "pissaa"-käsky. Ei aina, mutta käytössä on ja opetellaan.

        Kieltämättä välillä tuntuu toivottomalta, mutta kieltäydyn uskomasta, etteikö se jonain päivänä oppisi. Oppihan tuo vanhempikin. Sheltit on kai sitten aikamoisia hienohelmoja tämän asian suhteen. Ilmeisesti myös colliet.

        Voih. Ymmärrän TÄYSIN! Se paskan ja kusen haju leviää ympär kämppää, vaikka kuinka nopeasti yrittää korjata niitä pois. Heti, kun on saanut toisen läikän korjattua, tulee viiden minuutin sisällä kolmas läikkä :D Välillä se on kamalan huvittavaa, kun on todella väsynyt, eikä vain millään jaksais!
        Mutta siihen hajuun vielä... Olisi varmaan pitänyt pitää jotkut halvat matot lattialla, koska nyt meidän kerrostalon muovilattia haisee ihan koiran kuselle...Ja se ei ole enää huvittavaa.
        Me taas hajun takia ei viitsitä pyytää vieraita kylään. Muuten kyllä, koska vieraat juoksevat sitten meidän kanssamme ulkona :D

        ehkä tosiaan pitäisi kokeilla tuota?! Hyvä idea tosiaan. Eikä siinä mitään menetäkkään. Aloiten heti tänään kun pääsen kotiin.

      • ......................
        weoph kirjoitti:

        Voih. Ymmärrän TÄYSIN! Se paskan ja kusen haju leviää ympär kämppää, vaikka kuinka nopeasti yrittää korjata niitä pois. Heti, kun on saanut toisen läikän korjattua, tulee viiden minuutin sisällä kolmas läikkä :D Välillä se on kamalan huvittavaa, kun on todella väsynyt, eikä vain millään jaksais!
        Mutta siihen hajuun vielä... Olisi varmaan pitänyt pitää jotkut halvat matot lattialla, koska nyt meidän kerrostalon muovilattia haisee ihan koiran kuselle...Ja se ei ole enää huvittavaa.
        Me taas hajun takia ei viitsitä pyytää vieraita kylään. Muuten kyllä, koska vieraat juoksevat sitten meidän kanssamme ulkona :D

        kärsivällisyyttä pennun kanssa, se on vasta lapsi. Yleensä koirat ovat kunnolla sisäsiistejä vasta tuossa 7-9 kuukauden iässä rodusta riippuen. Vaikka monet kehuvat, että heidän koiransa on sisäsiisti jo 3 kuukauden iässä, niin en jaksa uskoa siihen. Koiran hermoston pitää olla riittävän kehittynyt, että se jaksaa pidätellä.

      • koiruli
        weoph kirjoitti:

        Voih. Ymmärrän TÄYSIN! Se paskan ja kusen haju leviää ympär kämppää, vaikka kuinka nopeasti yrittää korjata niitä pois. Heti, kun on saanut toisen läikän korjattua, tulee viiden minuutin sisällä kolmas läikkä :D Välillä se on kamalan huvittavaa, kun on todella väsynyt, eikä vain millään jaksais!
        Mutta siihen hajuun vielä... Olisi varmaan pitänyt pitää jotkut halvat matot lattialla, koska nyt meidän kerrostalon muovilattia haisee ihan koiran kuselle...Ja se ei ole enää huvittavaa.
        Me taas hajun takia ei viitsitä pyytää vieraita kylään. Muuten kyllä, koska vieraat juoksevat sitten meidän kanssamme ulkona :D

        Voimia pissojen ja kakkojen siivoamiseen. En osaa antaa muita neuvoja kuin mitä täällä on jo kirjoitettu. Sellainen kyllä tuli mieleen, että pelkääköhän se pentu ulos menoa, jos on arka. Ei voi keskittyä tarpeilleen, kun pitää olla koko ajan varuillaan. Vaikuttaako siltä?

        Useat Sheltit on tosi arkoja, joten sosiaalistaminen pitää tehdä huolella. Varmasti ihana rotu, mutta en itse ottais just ton arkuuden takia.

        Toisaalta hyvä, että haukkuminen ärsyttää jo nyt niin puutut siihen heti pentuna ettei tarvitse yli kymmentä vuotta kuunnella sitä haukkumista.

      • kokemusta on
        weoph kirjoitti:

        Voih. Ymmärrän TÄYSIN! Se paskan ja kusen haju leviää ympär kämppää, vaikka kuinka nopeasti yrittää korjata niitä pois. Heti, kun on saanut toisen läikän korjattua, tulee viiden minuutin sisällä kolmas läikkä :D Välillä se on kamalan huvittavaa, kun on todella väsynyt, eikä vain millään jaksais!
        Mutta siihen hajuun vielä... Olisi varmaan pitänyt pitää jotkut halvat matot lattialla, koska nyt meidän kerrostalon muovilattia haisee ihan koiran kuselle...Ja se ei ole enää huvittavaa.
        Me taas hajun takia ei viitsitä pyytää vieraita kylään. Muuten kyllä, koska vieraat juoksevat sitten meidän kanssamme ulkona :D

        Meillä lapinkoiraneito tulee vuoteiseksi tässä kuussa ja oltaisko oltu kuukausi nyt ilman lammikoita ja märkiä mattoja.. Kaikkeni tein niin kauan kun jaksoin ja lopulta jätin huomiotta koko meiningin, keräsin vaan maton rullalle jossakin vaiheessa ja pyykkiin ja sen huomasin että papereista ei ole muuta kun haittaa.. meillä ainakin pissaaminen väheni kun keräsin paprut pois. Nythän toi on ollut ns. kuiva ja toivottavasti pysyykin, kyllä alko jossain vaiheessa epätoivo jo iskeä. Jotkut otukset osaa olla sitkeitä ja vittumaisen jästipäitä ton sisäsiistiks oppimisen suhteen, mullaki veteraani tais olla nelikuisena jo sisäsiisti, mut toisin kävi tämän kanssa.=))

      • sfg
        454545 kirjoitti:

        aina joku pissaus7kakkaus ongelma. Meidän Collie kanssa ei suostu tarpeilleen kuin tiettyyn paikkaan ja lumeen. Pissa tai kakka tulee vain tiettyyn paikkaan ja arvaa vaan onko reissut olleet hankalia. Koira ei pissaa mihinkään vaikka hinaa sitä vuorotellen miehen ja lasten kanssa tuntitolkulla kyläpaikassa. Kotona on kyllä sisäsiisti kun sillä on se tietty "paikka". kauhulla odotan kun lumi sulaa siitä "paikasta". Ei varmaan tee tarpeitaan viikkon -)

        no sithän ei tee kuolee sit vaikka ummetkseen, ketä kiinnostaa, kyllä se kuule sunkin koias paskantaa kun on pakko

      • ilda
        shelttiä kirjoitti:

        Meillä toimii joskus tuo "pissaa"-käsky. Ei aina, mutta käytössä on ja opetellaan.

        Kieltämättä välillä tuntuu toivottomalta, mutta kieltäydyn uskomasta, etteikö se jonain päivänä oppisi. Oppihan tuo vanhempikin. Sheltit on kai sitten aikamoisia hienohelmoja tämän asian suhteen. Ilmeisesti myös colliet.

        toi "pissa" käsky on kyllä todella hyvä keksintö. itellä kaksi affenpinseriä ja ku ensimmäinen tuli 4 vuotta sitten 8 viikkosena niin heti sitä ruvettiin opiskelemaan.. ei meillä opetettu paperille ollenkaan vaan suoraan pihalle (helppoa kun asuu rivitalossa jossa suht iso takapiha)joten oppi sisäsiistiksi n. kuudauden meille tulon jälkeen. Nyt pojan kanssa menee niin hienosti että kun sanon pissalle nii se on jo ovella suurinpiirtein remmi kaulassa.. :) ja lenkillä helpottaa hirveästi kun tekee tarpeensa aina kun sanotaan "pissalle". toinen juttu onkin tämä tyttö.. se ei ollutkaan sitten niin helppo koulutettava. teki useinmiten tarpeensa ulos mutta harrasti sit samaa "mennään ulos ja tehdään tarpeet sisälle" juttua. eikä se meinannut millään oppia pyytämään ulos. nyt kun neiti on jo 2 vuotias osaa vihdoin pyytää ulos vain ja ainoastaan takapihan ovella. ja enään ei tee sisälle tarpeitaan edes juoksuaikana. tietysti vahinkoja sattuu jos liian pitkä päivä.

      • Goldendog
        shelttie kirjoitti:

        Meillä on 7kk ikäinen shelttityttö joka on täysin ulkosiisti koira. Ihan sama, vienkö miljoonaa kertaa päivän aikana koiran ulos, se pidättelee niin kauan kunnes pääsee sisään ja tekee kaikki lattialle. Ollaan todella väsyneitä tilanteeseen, koska meistä tuntuu että koko vapaa aika menee siihen että kuljetellaan koiraa ulos. Vieraita ei kehtaa pyytää kylään, koska täällä haisee oikeasti koiranpaska sisällä ja eihän täällä voi kukaan vierailla, kun me juostaan ulkona harva se minuuti.
        Muuten koira on aivan ihana, oppivainen ja kiltti. Tuntuu että tuo sisäsiisteys on niin hukassa, eikä se ymmärrä siitä mitään. Silloin kun harvoin tulee jotain ulos niin kehutaan, suorastaan liiotellaan sitä kehua ja annetaan herkkua. Välillä pentu tekis enemmänkin ulos, mutta sitten tulee joku häiriötekijä ja pennun kiinnostus vaihtaa kohdetta. Keskellä kaupunkia kun asuu, niin rauhallista paikkaa on hankalaa löytää.
        Kyllähän tää raivostuttaa, välillä tekis mieli pistää koiralle vaippa, tai opettaa sen vaikka kissan astiaan tekemään tarpeita. Ihan mitä vaan, mutta ei meidän lattioille, matoille jne.
        Jotenkin uskon että kyllä tämä tästä, koska pentu on muuten niin ihana, että kyllä tuon pikku ongelman unohtaa kun kaikki asiat muuten menee hienosti.
        Mutta sitä päivä odotellaan että voi rauhassa elää, ja olla ilman että kämppä haisee paskalle ja matot on rullalla.
        Ja jos joku haluaa nyt valittaa siitä miten ilkeä ja kärsimätön olen, niin tervetuloa tänne asumaan paskan ja kusen keskelle ja sen tunteen kanssa että koko elämä on sitä, että kuljettaa koiraa ulos, ja silti tekee kaikki tarpeet sisälle.

        pois lattioilta niin kauan kun koira ei ole sisäsiisti! Mattojen päälle on paljon mukavampi tehdä tarpeensa, ei kastu tassut :)
        Itselläni oli jo edesmennyt sheltti-neiti, joka oppi sisäsiistiksi n.9kk ikäisenä. Vaikka asun rivitalossa ja oma piha oli käytössä, niin se pidätti vaikka koko päivän ja kun menin nukkumaan se kävi tekemässä hädät sohvan taakse. Oli talvi-aika, kevään tullen se sitten suostui tekemään ulos kun ei tarvinnut palella hangessa eikä kastella tassuja lätäköissä :))
        Haukkumisesta pitää muistaa että sheltit ovat usein herkkähaukkuisia, vaativat nuorena paljon sosiaalistamista ja peruskoulutusta.
        Tsemppiä matkaan!

    • Ms.junnu

      Tuttu tunne. Olen myös itse koiran omistaja. Tässä sinun tapauksessa, olisi kivaa tietää onko sinulla omaa pihaa, jossa sitä voisi pittää. Siitä olisi hyötyä, kun pistää vaa sen ulos, eikä pääsät sisälle ennen kuin se on tehnyt tarpeensa. Mutta mitä tuohon haukkumiseen tullee. Minulla on jo 3 v koira, joka haukkuu kaikille koirille, ja joille ihmisille (esim jos joku sitoo kenkien nauhat) Olen yrittänyt kieltää, mutta sepä unohtaa sen heti. Olen ajatellut heka haukkun estopantaa, mutta ovat liian kalliita. Halvempi on uudenlaiset veto estäviä pantoja, jossa remmi menee kuonon ympäri. Se voisi hieman vaimentaa haukuntaa. Toivottavasti koirasi oppii sisäsiistiksi ^__^

      • kra

        Kuonon yli menevät pannat eivät sovi kaikille, joten sitä kannattaa harkita.. Jos koirasi on vhänkin herkempi otus, se saattaa olla huono idea (omani meni täysin onnettomaksi, kun kokeilin kerran)...

        Sitruunapanta ilman sitruksen tuoksua (eli puhaltaa pelkkää ilmaa) voisi olla koiralle ystävällisempi ratkaisu ja ne kuuluisat namut... Eli kiinnität huomion itseesi ja annat namuja kunnes häiriötekijä on ohi....

    • aika omituiselta.

      Väärin opetettu. Tai sitten pentu stressaa kokoajan jostain ja ei uskalla tehdä tarpeitaan pihalle. Nyt tulisi ottaa selvää mitä pentu ulkona pelkää, niitä ihmisiä? Sitten teidän täytyy rupee totuttamaan sitä vieraisiin ihmisiin! Pyydätte sinne teille paljon ihmisiä kylään tutustumaan pentuun. Ehkä sitten kun ihmisiin on totuttu niin uskaltaa myös käydä ulkonakin kakilla.

      • ikinä

        Tuossa vaiheessa ei voi opetuksesta vielä syyttää...

        Eikä missään nimessä paljon ihmisiä kylään, koirahan tulee pelosta hulluksi! Vähän ja tuttuja alkuun ja sitten vieraita pikkuhiljaa, hetkeksi..

      • opetuksesta!!!
        ikinä kirjoitti:

        Tuossa vaiheessa ei voi opetuksesta vielä syyttää...

        Eikä missään nimessä paljon ihmisiä kylään, koirahan tulee pelosta hulluksi! Vähän ja tuttuja alkuun ja sitten vieraita pikkuhiljaa, hetkeksi..

        Tuon ikäisen pitäisi jo ruveta olemaan MELKEIN sisäsiisti!!! Ja ihmisiin totuttelu alkaa heti pennusta : )

    • lkfnqwkl

      Anna koiran syödä itsensä täyteen ennen lähtöä piiiiitkälle lenkille. On se kumma jos ei paska tule sillä reissulla. Tietysti jos oikein epätoivoiseksi menee, niin voisihan ruuan sekaan kokeilla jotain pientä kemiallista avustetta...

      Haukkumiseen löytyy eri tavoilla toimivia pantoja.

      • Sipru

        Kokeileppas lisätä hieman rasvaa ruokaan (esim ruokaöljyä). Suolisto alkaa toimia paremmin, ja luulisi kakankin tulevan.

    • kiltin koiran omistaja..

      Meilläkään pentu ei aluksi suostunut tekemään tarpeita ulos, mutta ajan kuluessa oppi kun se oppi tuntemaan enemmän itseään ja ulkoiluttajaansa. J a myös se voi olla hyvä juttu kun koira tuntee asian olevan pakollinen niin eiköhän asia ala sujua..........

    • eka koira

      Meille pentu tuli 4kk vanhana, eikä kasvattaja ollut opettanut sitä sisäsiistiksi. Ihan hirveä homma oli opettaa, koska kanssa halusi tehdä tarpeensa sisälle. Mulla meni yleensä koko päivä siinä kuviossa parin viikon ajan. Yleensä lähdin koiran kanssa ulos heti kun se alkoi hakea pissapaikkaa. Kävelin pari tuntia ulkona, eikä mitään tapahtunut. Tultiin sisälle ja taas pentu alkoi kierrellä ja hakea pissapaikkaa, ei muuta kun takaisin ulos. Jossain vaiheessa se ei enää pystynyt pidättään ja sain sen palkittua. En kiinnittänyt huomiota 'vahinkoihin' ja palkitsin onnistumiset. Pentu oppi pyytämään ulos vasta paljon myöhemmin ja yleensä teki tarpeensa sisälle, jos en tajunnut viedä sitä ulos heti sen herättyä. Sanoisin mieluimmin, että itse opin lukemaan pennun toimia paremmin ja tajusin viedä sen ulos tarvittaessa;-)

    • painittu

      Lohdutuksena haluan kertoa, että ei ole mitään epänormaalia tuo pentusi käyttäytyminen. Oman koirani kanssa meni 7kk sisäsiistiksi oppimiseen, vuosi rauhalliseen ja uskaliaaseen ulkonaliikkumiseen.Meillä ei räksytetty, mutta juostiin vastaantulijoita karkuun. Meillä kakittiin ja pissittiin sisään kun sanomalehdet tuntuivat niin mukavilta ja turvallisilta. Jollei niitä ollut olihan lattiaan jäänyt pieni sopiva pisun ja kakan haju vaikka kuinka olin Vimilla sen jynssännyt. Eräskin yö heräsin pentuni piereskelyyn ja se oli kakkinu vetistä ripulia kettiöstä makuuhuoneen ovelle (n.5m:n ripulipolku)...kunnon ripuliralli jee. Sohvakin maistui välillä kun ruokakuppi oli tyhjä ja se räjäytettiin kuin atomipommi sillä aikaa kun olin poissa. Kyllä minä kirosin ja purin hammasta, pentu olisi tehnyt mieli ampua raketilla kuuhun ja tappaa siellä nälkään ja hapenpuutteeseen.

      Nyt meillä on rauhallista,yöt nukutaan rauhassa, ulkona ollaan kilttejä ja kakkaa pidätetään koko päivä kun iltapäivällä päästään ulos. Hermoja se vaatii ja tietysti koiraroduissakin on eroja, ja jo yksilöissäkin. Itselläni on maailman ihanin huskytyttö, nyt 3v ja hieno sekä siisti lady.

      Odota ja pure hammasta.

    • Sekhmet

      Tuo voisi olla myös koiran murkkuikää. Eli kokiellaan vähän kaikkea, ja laitetaan hanttiin yms. Koiran murkkuikähän alkaa siinä 5-18kk.

    • aiheita

      Voi jeesus! Ettekö te muuta keksi!! Tehkää nyt jotain muita aheita eikä mitn tämmösiä paska-aheita-.-

      • Itse...

        Jos nää ei kiinnosta!

    • Mä vaan

      Mulla irtoo kakki ihan missä vaan, sekä ulkona että sisällä, eiks ole ihan yhtä mielenkiintoista kuin tuo otsikon kysymys :)

    • turhan ongelman

      Sinun käytöksesi aiheuttaa ongelman, kyllä jokainen koira oppii tekemään aikanaan ulos tarpeensa, anna ajan kulua, kyllä se oppii kun saa rauhassa ulkoilla, ilman että asiasta tehdään kauheeta ongelmaa. Minulla on elämäni aikana ollut monta koiraa, jotka kanssani viettäneet pennusta vanhuuteen elämänsä, joten tiedän kyllä.

      • todella mättää, kun

        ajattelee, että minulla on koira,joka oppi sisäsistiksi viikossa. vaikka oli tätä aikaisemmin elänyt jossain vajassa Viipurissa, maaseudulla. joskus tosin on sattunut pieni kakkis vahinko, mutta syy on silloin minussa.en ole tehnyt tarpeeksi pitkää lenkkiä tai koiran suolisto on niin täynnä ruokaa, ettei se ole "normaaliajassa" tyhjntyä ymm.tai en ehtinyt kotiin ajoisa ja vahinko johtuu siitä.ei se koiran vika tai syy ole, kyllä vika on ihmisessä. tai ei "ossaa lukea koiran ulos meno pyrkimyksiä"

      • juupsss
        todella mättää, kun kirjoitti:

        Tuohon kyllä sanoisin että koirat on tämän sisäsiisteysasiankin suhteen yksilöitä, oma koiramme oppi sisäsiistiksi jo noin kolmen- neljän kuukauden iässä mutta olen nähnyt pentuja joilta sisäsiisteys sujuu kunnolla vasta lähemmäs vuoden iässä. Meidän ihmisten on välillä vaikea tietää mitä tarkalleen koiran päässä liikkuu joten joskus näissä asioissa kestää. Ei vika ole välttämättä omistajassa, joka ainakin kirjoitusten perusteella todella panostaa koiransa opetukseen. Uskon myös että ajan kanssa tuo ongelma häviää, ja tuli vain mieleen että voisiko jotenkin olla että pentu jostain syystä luulee että tarpeet pitää tehdä sisälle?

    • petkus

      kyllä se oppii vielä. mullakin koira teki pentuna sisälle pitkän aikaa ja sitten ku toruin sitä niin se teki oikein kiusallaakin sisälle. älä toru sitä jos se pissa ja kakkaa sisälle. kyllä se rupee kohta oppimaan ulos tekemää =)

    • V Laapotti

      Meillä on vaimon kanssa sama ongelma ja hän on
      sentään 48-vuotias.

    • Abril..

      Hei,

      Miten itse käyttäydyt kun ihmisiä tulee vastaan,
      hermostutko jo valmiiksi, kun pelkäät miten koira käyttäytyy?
      Koira ymmärtää paljon, ja reagoi sinun käyttäytymiseen, eli jos hiukankin hermostut tilanteista joissa koira on mukana, niin koira vaistoaa sen.

      Tee tilanteita joissa on mukana ulkopuolisia ihmisiä, jotta pentu ymmärtää että nämä ihmiset eivät ole uhka sinulle tai pennulle. Ota pentu mukaan eri paikkoihin, jotta se oppii liikkumaan ihmisten lähellä. Kuljeta vaikka bussissa, missä on ihmisiä. Äläkä pelkää valmiiksi miten koira käyttäytyy, vaan luulempa bussin olevan se suurempi este, ja mielenkiinnon kohde.

      Itse olen oppinut oman koirani kanssa (esp.vesikoira), että kun pääsee lähelle tutustumaan, niin se alku jännitys karisee pois, oma koirani on arka vieraita ihmisiä kohtaan. Siksi on hyvä antaa aikaa koiralle tutustumiseen.
      Itse kuljetan koiraa mukana, vien kylään kun menen itse. Ja sanon kaikille, että älkää huomioiko koiraa, vaan antakaa sen tutustua teihin. Näin koira on jo vuodessa muuttunut rohkeammaksi ja uskaltaa lähestyä ihmisiä.

      Pidä taskussa makupaloja, joita annat koiralle, kun se käyttäytyy, sillä tavalla kuin sinä haluat.
      Saattaa toimia myös kun viet ulos tarpeille.
      Anna silloin kun koira pissaa, tai kakkaa.

      Niin ja anna aikaa, kyseessä on kuitenkin pentu, jonka kanssa kärsivällisesti pitää elää, kaikki pennut eivät ole samanlaisia ja kaikki oppivat eriaikoihin eriasioita.

      Toivotan onnea pennun kanssa, ja kesä varmasti helpottaa tarpeiden oppimista ulkona.

    • Emmi84hki

      Oletko kokeillut haukkupantaa. Ystävälläni on koira ja hän hommasi haukkupannan. Kehui pantaa hyväksi että koira oppi nopeasti.

      • tiedä

        En kyllä menisi suosittelemaan haukkupantaa noin nuorelle... Se vaan lisää pelkoja..

    • koska

      Se pelkää tai puollustaa reviriään. Sinun pitää olla vahva ja näyttää johtajuus muuten koira ottaa ohjat ja haukkuu kaikkea sen mielestä uhkaavaa. Ole tiukka ja määrätietoinen niin koiran on parempi olla kun on selkeä arvojärjestys, koira on perheessä alimmalla tasolla ja sen pitää tietää se. Syö yleensä ennen kuin annat ruokaa koiralle, ole sille turvana ja johtajana, jotta sen ei tarvitse puollustaa sinua. Älä huuda sille jos se haukkuu, koira luulee että haukut mukana, eli haukkumiseen on syytä. Lue koirakijoja, sinun pitää ymmärtää että jos koira on normaali, niin sen voi pilata täydellisesti vain omistaja. Muista antaa koiralle selkeät rajat ja ole se lauman johtaja niin koiralla on tuvallinen olo. Koiran kuulluu tietää että se on perheen arvoasteikolla alimmalla portaalla, silloin siitä ei koidu liikaa ongelmia, ongelmat syntyvät perheenjäsenten toimesta. Toiset koirat haukkuvat kyllä jokaista vierasta koiraa, vaikka tietää että mitään hätää ei ole, se vain on toisille "pakkomielle".Ota vesipyssy mukaan ja ruikkaa aina kun koira haukkuu turhaan, älä sano mitään ruikka vettä niskaan, älä silmiin. tai osta sitruuna panta tai vastaava.

      Älä laita sisälle enää paperia kylklä se oppii paskomaan ulos, toiset ovat vain hitaampia oppimaan.

      PS. Muista otta pusseja mukaan, koraa kakka pois, niin mekin teemme, koiran paskaan ei ole kiva astua eikä ne pökäleet kivalta näytä katujen, polkujen ja peltojen varsilla.

    • Cofféé

      Meillä on nyt bichon havanais, 5 kk.

      Aluksi oli sama vika.
      Mutta meillä ainakin ratkaisu löytyi, kun vei koiran aika usein ulos. Aina kun se on syönyt, vie se heti ulos.

      Jotkut koirat (ainakin meidän) riehuu ja juoksee ympäri taloa, aina kun siltä on kakka tulossa. Jos koirallanne on tätä samaa, kannattaa viedä aina ulos, kun juoksee ympäri taloa/riehuu älyttömästi.

      Et kai ole omassa kotipihassasi? Sinne koira ei ainakaan kakkaa, ei sitten millään, ainakaan meidän koiramme. Kun vain olet kärsivällinen, viet sen usein ulos jne. kyllä se kakkakin sieltä joskus tulee.

      Kehu paljon, jos se kakkaa ulos.
      Myös, jos se on kakkaamassa, voi äkkiä nostaa sen syliin ja viedä ulos. Sylissä koiran ei pitäisi kakata. Jos kakka ei vain tule, ole sen kanssa niin kauan, että se tulee. Näin koira oppii ymmärtämään, että sisälle ei ole menemistä, ennen kuin kakka on tullut.

      Kärsivällisyydellä hoituu.
      Nykyään koiramme kakkaa aina ulos.
      Yleensä se ei kyllä pissaa ulos, heti kun pääsemme ulkoa sisälle, se menee sanomalehdelle pissalle.

    • Abril..

      Niin vielä siitä piti sanoa, sitruspanta on se viimeinen vaihtoehto.

      Eli kun mikään muu ei toimi, niin silloin se on tarpeen. Kannattaa kuitenkin ensin kokeilla koulutusta.

      Kannattaa myös olla yhteydessä kasvattajaan, jonka kanssa voitte löytää ratkaisuja pennun käytökselle.

    • perse

      no varmaan paskantaa kun pidät tarpeeksi kauan ulkona.

    • juoppo4

      No varmaan paskantaa kun pidät tarpeeksi kauan ulkona.

    • pyllynreikä

      Kyllähän se pyllynreiästä se kakka tulla tupsahtaa.

    • koiranhuussi

      viettäkää kunnon reikäkekkerit niin varmaan kakka lentää kaikkeen suuntaan.

    • Abril..

      Mikäli tuntuu siltä että panta on tarpeen, voit vuokrata pannan eläinkaupasta. Mikäli koira oppii nopeasti pannan tarkoituksen, niin et jatkossa tarvitse pantaa, voit laittaa kaulalle esim. vastaavanlaisen remmin. Jos nyt ei mitään apua löydy täältä, niin käyppä kirjaston anteja tutkimassa..

      Pärjäile =)

    • kiirra

      Heips... Tuota haukkumisjuttua voisi ainakin yrittää namuilla estää.. Eli kun ihminen tulee lähemmäs, kiinnität koiran huomion namuun, jolloin ihminen saa mennä rauhassa ohi... Tätä kannattaa kokeilla esimerkiksi jonkun ystävän kanssa, jota koira ei ole ennen nähnyt, mutta asiasta on sovittu (et saa jutella ystävän kanssa koiran nähden, muuten se voi huomata, että ihminen on tuttu) ja toistuu monta kertaa esim peräkkäin.. Kun ihminen saa mennä rauhassa ohi, voidaan siirtyä siihen, että ihminen lähestyy pentua.. Lähestymisen on tapahduttava askel kerrallaan eli askel lähemmäs ja poistuminen... Joka kerta kun koira ei hauku, sitä kehutaan ja annetaan namua... Kannattaa kiinnittää huomiota myös onko sukupuolella väliä..

      Tuo kakkajuttu onkin hieman ongelmallisempi.. Ajanvietto ulkona on tietysti hyvä, jos koiraa siellä muutenkin jännittää, että se tottuisi siihen.. Voisi myös koettaa viedä ulos lehti johon on jo kerran pissattu tai kakattu, jolloin se haistaa, että on tehty tarpeita ennenkin, miksi ei kakkaa.. Joku puska on yleensä mieluinen, jotta saa rauhassa tehdä.. Muiden koirien ulosteiden lähelle ei kannata viedä, sinne se ei tee.. Yksi yritys myös (ei niin siisti) on että ottaa vähäksi aikaa kaikki lehdet pois lattialta ja kun pentu lähtee etsimään ihmettelevän näköisenä, vie sen ulos... Tässä nyt muutama ehdotus.. Onnea yrityksiin, kyllä se siitä...

    • Kokemusta on

      Meillä 3kk vanha sakemannin uros pentu ja räksyttää myös jokaiselle joka vastaan tulee , sitruspantaa kokeilin ja NYT SYÖ jopa kokonaiset sitruunat pöydältä jos siihen sattuu jäämään , elikkä sitrus panta on aivan turhaa !!

      Etikka vesi on paljon parempi meidän tilassa koska etikka haisee kauan pennun kuonoon !

      Meillä kyllä ollaan jo ihan sisäsiisti ja ULOSKIN pyydetään jopa yöllä jos on tarvetta .

      • jokaiseen

        koiraan tehoa, joku voi pitää sitruunasta, haukummisen estopanta joka toimii äänellä voi myös kokeilla, on paljon halvempikin kuin sitruuna.

    • minulla

      oli kanssa joskus ihan sama ongelma koiranpennun kanssa. se tosin teki aina kotipihaan ne paskat, ei kauemmas. Ei siinä auttanu muuta kuin olla aivan tolkuttoman kauan lenkillä- tai muualla ulkona että se tajus että muuallekin voi paskoo ku kotipihaan!

      2 tuntia ei oo koiralle aika eikä mikään ulkona, eihän se edes oo pakko koko aikaa kävellä. vaikka muutkin on varmasti jo maininneet niin eiku koko päiväks ulos, eiköhän se ala oppia;) jos ei niin pyydä joku kaveri avuks, että jatkaa sitä ulkoilua koiran kanssa, jos iteltä meinaa hihat palaa.. :)

      • Niinuli

        Koira vaan kylmästi ulos koko päiväksi/yöksikin varsinkin, kun nyt alkaa olla lämpöiset kelit. Minulla entinen koira teki aina samantein sisään tullessaan molemmat tarpeet matolle, oli entisessä paikassa opetettu tekemään sisälle!!!! ei ollut vaihtoehtoja kuin pitää koira ulkona niin pitkään, että oppi tekemään myös ulos. Sen jälkeen sisäsiistiksi opettaminen olikin helppoa.

    • sdfjtdg

      todellakin etusivun arvonen topic

    • oletko kokeillu

      kokeile näyttää mallia tai pidä koiraa ulkona niin kauvan että se jööti tulee. tuskin montaa päivää menee.

    • öörf

      -anna sille aikaa

      sä oot sen pomo, se paskantaa ulos jos sä tahdot

      mutta parhaan tuloksen saat kun kävelet reippaasti pitemmän lenkin ja annat sille tilaa paskoa

      koiratkin on yksilöitä

      eli siis ulkoile niin kauan et paska tulee palkitset ja kehut

      niin helppoo se on
      jos lenkillä menee usea päivä niin kysy eläinlääkäriltä apua ummetukseen (syynä voi olla keitetty luu liian pieni ruoka-annos)

      mutt yleensä se on vaan ajan puute että ei jakseta ootella et paska tulee

    • Viipula

      Koirasi on arka ja pelkää. Mene rauhalliseen paikkaan, missä olet vain sinä ja koirasi. Mene aina samaan paikkaan. Älä vie vielä isoon maailmaan ihmisten luo.
      Se vaatii kärsivällisyyttä. Mene itsepäisesti samaan paikkaan, mihin kakan voi tehdä. Varaa aikaa ja ole siellä niin kauan, kunnes koirasi kakkaa ja pissaa. Nähdäkseni ongelmasi on se, että koirasi on arka ja pelkää. Hänellä ei ole vielä tarvittavaa itseluottamusta, sinun pitää pikkuhiljaa rakentaa sitä. Kirjastosta löydät monenlaisia koirakirjoja, missä neuvotaan. Tsemppiä sinulle ja kärsivällisyyttä ja eritoten pitkää pinnaa, sitä tarvitaan koiran kanssa. Hyvää kesää teillee molemmille!

    • wiener***

      Kysymys: mihin pentu kakkaa sisällä? Sanomalehdelle vaiko ihan minne sattuu? Voisit kokeilla opettaa sen tekemään ensin ihan vain sanomalehdelle sisällä, kehu kun se tekee sille ja jätä huomiotta kun se tekee tarpeensa muualle. Siivoat vain hiljaa huomiota herättämättä jätökset pois. Sitten siitä pikkuhiljaa siirrytään ulos. Tuollainen "turha" ralli ulkona ja siellä odottelu/hermoilu voi olla osasyy miksei se ala sinne tekemään. Se ei varmaan itse syy ole mutta ehkä se nyt lisää sitä.

      Pentu kuulostaa kertomuksesi mukaan epävarmalta ja aralta. Se ei luota yleisesti eri tilanteissa joko sinuun tai itseensä tai sitten ei kumpaankaan. Tämä voi olla syynä sisälle kakkimiseen. Sinun suhde koiraasi ei ole kunnossa!

      Jos pentusi ei uskalla mennä rapsutettavaksi vaan haukkuu, tämä kertoo että se pelkää vieraita ja siksi epävarmuuttaan haukkuu. Jos sinä, pennun turva ja tuki, komennat sitä siitä, se on entistä epävarmempi ja haukkuu vielä enemmän. Seuraavalla kerralla, kokeileppa seuraavaa: kun pentu haukkuu vieraille, kyykisty sen viereen ja olet vain hiljaa. Älä toru äläkä kehu, älä painosta. Jos kehut, se luulee että näin pitää tehdä. Olemalla passiivinen kerrot pennulle, ettei tässä ole mitään hätää. Kukaan ei tule ja satuta sitä, sinä suojelet jos tarvii. Voit myös myöhemmin ottaa jonkin lelun tai herkkuja mukaan ja koettaa saada pennun huomion pois vieraista leikin tai temppujen opettamisen avulla. Mutta älä rupea pelkästään syöttämään eli palkkaamaan haukkumisesta. Käske ensin tehdä jokin temppu ja sitten herkku siitä. :)

      Kun teille tulee vieraita, käske heitä olemaan kuin pentua ei olisikaan. Jos se ei uskalla mennä vieraiden luokse ja sitä ei huomata, niin pian se uteliaisuuttaan tulee ja nuuskii. Silloin sitä kannattaa kehua, mutta älä missään nimessä pakota sitä mihinkään tai toru jos se juoksee pakoon/haukkuu. Kehumalla saat sille itsevarmuutta.

      Suosittelen että haet kirjastosta pikapikaa Jan Fennelin kirjan Kuuntelen koiraani. On muuten tosi hyvä kirja ja saat varmasti apua sieltäkin. Voit myös kysellä paikallisilta koiraihmisiltä neuvoja ja pohtia, mitä teet erillä lailla kuin äitisi oman pentunsa kanssa. Miten erilaisia pennut ovat? Siis luonteeltaan. Ja aina pitää muistaa myös tarkistaa, ettei koirassa ole mitään vikaa/sairautta!

      Tsemppiä, kyllä te vielä selviätte tästä!!! :)

    • hei
      Kiva että se edes jotakin oppi.
      Ei sen pidäkään, ellei sitten omistaja/ulkoilutta
      ja siivoa jälkiä. Usein mä nään koiran jätöksiä ulkona kun meen kauppaan yms.....ärsyttävää ! Mut
      ta JOS omistaja/ulkoiluttaja korjaa oman lemmikki
      nsä jäännökset kokonana pois niin sitten ei pitäi
      si olla ongelmia......
      Ja vielä tosta haukkumisesta toisille ihmisille.
      Mun lähellä asuu parikin ämmää jolla on samanrotu
      inen koira (saksanpaimenkoira) toisella on kaksi ja ne räksyttää aina kun mä ajan/kävelen niiden kotitalojen ohi ja jos ne on siinä pihallaan ilma
      n talutushihnaa niin ne hyökkää mun päälle, siis melkein mutta ne kummiskin lähtee juokseen mun lu
      o ja haukkuvat...........ei sitä tiedä mitä vesik
      auhua yms niilläkin koirilla on........ne ei vaan
      pidä koiriaan kiinni kuten lakiin vissiin kuuluu.
      Eihän koiraa niin pentua kuin aikuista saa pitää vapaana ilman talutushihnaa. Tai sitten pitää oll
      a vahtimassa koiraansa omistaja.
      Mutta ehkä eläinlääkäri osais auttaa tuossa......

    • seinäkello83

      Pidä koiraasi ulkona mahdollisimman kauan. Ja ruoki
      sitä. Käytä lenkillä.Sisällä jos alkaa kuseskelee tai paskoo niin vie ulos narun jatkoksi. Kuria olla pitää jos haluaa lemmikki koiran. Metsästys koirat erikseen. Jotain tällaista.Käytä lenkillä pitkillä sitä niin alkaa paskoo. Jos sun dogi on vasta pentu niin kyllä se vielä tavat oppii mitkä opetat sille.

    • googleta koiranomi niin aikaa vaatii niin ku mulla

    • koiran omistaja

      Eli olen huomannut että pahin ongelma on siinä että joka paikassa neuvotaan pitämään pentua sisällä ja laitella papereita mihin se voi juttunsa tehdä....

      Omakokemus--> Me otimme koiranpennun noin 6-8 viikon ikäisenä ja rupesimme opettaa sitä suoraan ulos eli tietty rytmi:
      1.Aina kun herää(koira) kainaloon ja ulos
      2. Aina syömisen ja juomisen jälkeen
      3. ennen nukkumaan menoa ja tietysti aina kun näyttää siltä et meinaa tulla

      Tuossa on tietysti hommaa ja aikaa menee reilusti. Itse otin 2 viikkoa töistä vapaata ja jäin hoitamaan meidän "vauvaa"

      Lopputulos--> Pentu oppi jo noin 2 viikon päästä käymään ulkona eikä siis ole sen jälkeen ikinä sisälle mitään tehny!

    • titanic72

      Hei.Me saimme oman pentumme 6kk ikäisenä ja meidän pentu teki kaikki sisälle mihin sattuu,millon sattuu.Hän oli arka (korvat luimussa,häntä koipien välissä,maha viilsi lattiaa),hakkui kaikki miehet ja vieraat,autot jne,kulki minun,emäntänsä perässä kuin liimattuna(imartelevaa mutta myös ärsyttävää) ja aina kun mentiin ulos,ei mitään....Sitten vaan kerran olimme pihalla (omakotitalo) ja isäntä pissi kuusi aidan juureen,joten tyttö meni tietty haisteleen ja teki omat pisut....Voi sitä ilon päivää....Sitä pissia kehuttiin olan takaa.Sitten olikin kakan vuoro....kävimme metsässä kävelyllä ja pissi tuli toisinaan sinne,muttei kakka,kunnes hän haistoi toisen koiran kakan ja kakki siihen viereen(oli kova hätä jo kylläkin,oltiin sen verran kauan oltu siel jo) ja sitten kehuttiin niin maan perusteellisesti....tyttö ensin hiukan pelästyi,mutta sitten vaan tajus,et sehä oliki hyvä juttu.Ja nyt ei ole mikään ongelma tehdä kumpaakaan mihinkään uuteenkaan paikkaan.....meinaan alussa pisu ja kakki tehtiin vain omaan pihaan.Totuus on se,että jokainen koirakin on yksilö,niinkuin ihmislapsetkin.Toiset oppii kaiken helpommin ja aiemmin kuin toiset.Mutta loppujen lopuksi kaikki oppii,kunhan antaa aikaa.Tsemppiä ja kesän odotusta.

      • persoonallisia

        Koiratkin ovat, jokainen on erilainen ei vain rodun vaan myös lunteensa puolesta. Meidän Dandidinmontinterrieri oli 7kk kun olis täysin sisäösiisti, mutta jo sitä ennen teki myös ulos ja kiltisti paperille himassa. Dandit kehittyy melko hitaasti joten tuo 7kk oli dandiksi aikaista. Älkää satuttako koiria! Kaikki luontokappeleet on hyviä olentoja, super itsekkäitä kylläkin, mutta niinhän on ihminenkin.

    • TARVITAAN

      helsinkiin lisää! Liian paljon pa#k"a teiden varsilla, vaikka LAKI MÄÄRÄÄ KORJAAMAAN JÄTÖKSET!

      • näin?

        Onko se koiran vika, jos omistaja ei pidä velvollisuudestaan kiinni???

    • Pentuni oli samanlainen.

      Haukkui ihmisille, eikä paskonut pihalle.
      Voi ei,kun en yhtään muista mitä pennun kanssa tehtiin, että se alkoi tehdä tarpeensa pihalle. :s

    • fdsdf

      vie ulos paperi, JOLLE PENTU ON JO TEHNYT KAKAT/PISSAT

      jos saat sisällä kiinni kesken "toimituksen" niskasta kiinni ja kannat ulos (tosin kerrostalossa voi olla hieman hankalampi toteuttaa tuo...)

    • älä...

      Häslää ja hätäile, paska tulee ajallaan tiedät sen kokemuksesta omasta! Ei kait vanhempasi ravistellut sinua kun teit vielä 5 kk vanhana vaippaan? Huutaen että pasko nyt jo pöntöön tyhmä idiootti, etkö koskaan opi. Kävele ja tanssi hidas pullukka.

      Koira on yksilö...Jokainen on erilainen. MUISTA KERÄTÄ BOOAT POIS MYÖS OMASI JA KOIRASI.

    • rumpalikani

      on vielä aika nuori siinä 9kk ikäisenä voi vaatia
      jo sisäsiisteyttä. et sitten lukenut edeltäkäsin
      mitä ostit? no yksi keino olisi ottaa se kakkapaperi
      sinne ulos ja antaa haistella sitä ulkona. olethan vienyt koirapuistoon jossa varmasti löytää kakan
      hajut ja älyää missä mennään? koira ei tajua jos otat kuonosta kiinni jos haukkuu ihmiselle ehkäpä se
      vaistoaa sinun häpeäsi/reaktoimisesi kautta että sinulla on hätä ja haukkuu siksi. pentu vielä kärsivällisyyttä ja rakkautta niin eiköhän se siitä
      ps. monta "ongelma" koiraa "kouluttanut"toivotan iloista kesää!

    • Nimetön

      Huomasin alueen ja olin heti kiinnostunut! Minkäänlainen koiranpentu ei opi noin nuorena sisäsiistiksi! Koirasi on ollut sinulla noin kolme kuukautta mutta voi kestää melkein vuoden että sisäsiisteys on opittu! Parhain neuvo minkä voin sanoa on se että viet rauhallisen pitkän lenkin ja annat haistella rauhassa. Koirat ovat hitaita sanon sen. Paperia kannattaa pitää ja koira osaa kerjätä kun se haluaa ulos. Kun koira tulee viereen katsomaan ilman leluja se tahtoo ulos! Kannattaa katsoa mikä aika on koiralle sopivin ja jos lenkillä ei tule kakkoja ja pissoja kannattaa jättää vielä pihaan vaikka aitaukseen jos on. Kyllä koirasi oppii ja meidän koira on 8kk ja oppinut vasta vähän aikaa sitten sisäsiistiksi! Muista että hätäpissa tulee vaikka olisikin sisäsiisti! Toivottavasti neuvoni auttoi, yritin parhaani!

    • krista* kokemusta on!

      jos teidän pentu tuli teille talvella sehän oppi lumeen tekemään tarpeensa silloin kun ne tulivat ja nyt kun lumet ovat sulaneet se voi olla koiralla kova paikka kun vanha tuttu lumi oli sulanut pois ja ihan vain sen takia ei tee ulos enää mitään...
      Tämä neuvo saattaa kuulostaa hullulta mutta meillä se toimi, kun koira oli tehny tarpeensa sisälle veimme ne ulos semmoiseen paikkaan mihin koiran olisi hyvä oppi tekemään tarpeensa ja sen jälkeen pyyhimme lattiat hyvin mäntysuovalla tai jollakin vahvalla aineella että haju häviää lattiasta... Sitten kun on taas uusi kakitus aika viedään koira ulos siihen paikkaan mihin aikaisemmin veit ne tarpeet ja koitat josko se nyt tulisi, älä hoputa koiraa vaan anna rauhassa haistella...

    • Nimetön

      Noin viikon luontoretkelle n.5 hengen ,mieluummin
      pennulle vähemmän tuttujen ihmisten kanssa
      antaa luonnollisen tilaisuuden kaikkien mainittujen ongelmien koulutukselle.
      Jos jollain olisi vanhempi koira ,jolta saisi
      esimerkkiä asiaan ,se auttaisi myös.
      Pentu voi pidättää ehkä jopa pari vuorokautta ,
      jos ei ulkona ollessaan pääse rauhoittumaan,
      rentoutumaan ,tuntemaan olonsa turvalliseksi
      ja luottavaiseksi.Parhaassa tapauksessa n.päivän
      luontoretki jonkun koiranomistajan ja koiran
      kanssa voi ratkaista kakkaongelman.Kenneliin ja
      koirakerhoille ja agility harrastajille voi soitella.
      t.Kleevi

    • tidii

      Koiran tehdessä tarpeitaan EI SAA KEHUA! Ei vaikka kunka mieli tekisi! Tällöin koira luulee, että tätähän voi tehdä missä vaan ja koska vaan.

      Luin eräästä kirjasta (taisi olla koiran korjausoppaasta), että koiraa ei saa kehua. Lopetin kehumisen ja kyllä siitä sisäsiisti saatiinkin. Välillä sattuu vahinkoja.

      Muista olla kärsivällinen. Kyllä se koira sisäsiistiksi oppii. Välillä sisälle se on pelkkä mielenosoitus. :D

      • saa kehua

        Kun tekee oikeaan paikkaa.

      • sisäpissaajan omistaja

        Kun ulkona pissaa tai kakkaa niin välittömästi nakilla tai muulla erityisellä herkulla palkitseminen vähensi ainakin meillä sisään tekemistä. Enkä tätä ole itse keksinyt vaan Tuire Kaimion kirjasta lukenut. Kun otin nakit käyttöön niin ressukka tuli tiestysti innokkaana myös nakkia hakemaan kun sisälle pissasi, mutta siitäpä en palkinnutkaan vaan toruin. Ei koirat tyhmiä ole, hyvin nopeasti meni homma jakeluun. Eli olen kyllä sitä mieltä että jos nenän edessä tarpeitaan sisälle tekee, niin täytyy torua, mistä se koira muuten tietää että se on kiellettyä. Ulkona sitten nakit kehiin. Aivan varmasti koira osaa tehdä eron sisälle ja ulkona tekemisen välille.

      • minä vain

        Kyllä minä kehuin koiraa kun se paskan väänsi pihalle, ja nykyisin ku sanon että meeppä kakalle niin ei mee pitkään kun se tortun vääntää. Eli minä olen toista mieltä tosta kehumisesta. Paitsi ei tietty saa kehua jos se sisälle sen murjasee..

      • on jos
        sisäpissaajan omistaja kirjoitti:

        Kun ulkona pissaa tai kakkaa niin välittömästi nakilla tai muulla erityisellä herkulla palkitseminen vähensi ainakin meillä sisään tekemistä. Enkä tätä ole itse keksinyt vaan Tuire Kaimion kirjasta lukenut. Kun otin nakit käyttöön niin ressukka tuli tiestysti innokkaana myös nakkia hakemaan kun sisälle pissasi, mutta siitäpä en palkinnutkaan vaan toruin. Ei koirat tyhmiä ole, hyvin nopeasti meni homma jakeluun. Eli olen kyllä sitä mieltä että jos nenän edessä tarpeitaan sisälle tekee, niin täytyy torua, mistä se koira muuten tietää että se on kiellettyä. Ulkona sitten nakit kehiin. Aivan varmasti koira osaa tehdä eron sisälle ja ulkona tekemisen välille.

        Se yllättää itse teosta ja mitään sanomatta kantaa pihalle, tekee ehkä lopun siellä, nopeasti oppii jos normaalijärkinen piski. Palkitseminen on aina hyvä kun oikein tekee. Pitää aina muistaa että myöhemmin ei auta tehdä mitään, koira elää hetkessä ja jos jälkikäteen toruu niin ei se sitä enää ymmärrä että johtu toru pökäleestä. Eläin elää tässä hetkesä kaiken aikaa.

      • oppi sisäsiistiksi,

        kun kehuin sitä aina kovasti iloisella äänellä, kun teki asiat ulos.

      • la.ra

        sitten opetat koiralle, että ulos on hyvä tehdä?

        Monet ovat kyllä sitä mieltä, että koira on sen verran älykäs olento, että tajuaa sen, että sisälle tekemisestä ei kehuta ja ulos tekemisestä kehutaan -> teen siis ulos.

    • Nimimerkki

      Jos ei koira pikkuhiljaa opi ni mitä tuommoisia kattelemaan, nappi ottaan ja kaupasta uus.

    • ADHD...............

      Tapaus joka on joa 2,5 vuotias eikä vieläkään sisäsiisti, aikaisemmin ei tehnyt ulos edes pissaa, sisälle kyllä, nyt se tekee ulos ja sisälle molemmat, on hieman sisäsiisteyttä oppinut mutta satunaisesti. Se koira ei kylläkään ole normaalijärjissään, vähänkö huvittava tapaus, pienikin kuin leikkinalle ja se näyttää lepakolta.

    • 0909

      Minulla on 2 koiraa. Molempien kanssa jäin 2 viikoksi kotiin kun ne hankin. Olin tuon loman jälkeen loman tarpeessa koska menin 24 tuntia läpi vuorokauden 2 tunnin välein ulos - tuli pissaa tai kakkaa, ei väliä. Molemmat pennut oppi tuon 2 viikon aikana sisäsiistiksi ja kun menin töihin kävin ensimmäiset 3 kk ruokatunnilla pissattamassa. Mutta esim. 8-9 tunnin yöunet oli tuon ensimmäisten 2 viikon jälkeen ihan normaalit. En koskaan ottanut pois mattoja tai laittanut papereita lattialle noiden haukkujen ollessa "vauvoja". Ja jos huomasin että "vahinko" tuli niin rankaisin ottamalla niskasta ja viemällä neneän kiinni "vahinkoon" ja torumalla ja siitä suoraan ulos. Ja jos en joskus huomannut niin korjasin jätökset pois itsekseni hiljaa puhisten ja pentua rankaisematta. Rankkaa ehkä mutta toimivaa ja eipä näistä onnellisista otuksista ole mielipuolia tullut - päinvastoin.., luottavaisia ja ihania otuksia.

    • 8 koiran kokemus

      HEi, yritä jaksaa pienen pissaliisasi kanssa, mulla on kahdeksan koirani kanssa ollut vain yhden kanssa saman tyyppinen ongelma, eli se EI OLE TAVALLISTA JA AIVAN NORMAALIA =) joten ole huoleti, et ole huono koiran kasvattaja vaan sinulle sattui vaan hiukan ENEMMÄN aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa pentu kun meille 87% muista koiranomistajista. NYt minun vinkkini: Syötä pennule IISOO annos ruokaa, tämä tarkoitti minun 2kiloa painavan pentuni kohdalla vedessä 1dl liotettuja nappuloita 1,5dl kaurapuuroa ja puolipakettia jauhelihaa sekoitettuna iiihanan maistuvaksi mössöksi joka oli pakko ahmia kaikki =) sitten vaan hitaalle (ei riehuleikki-lenkille) mutta piiitkälle lenkille,toisinsanoen niin pitkälle että se kakka tulee, ei voi kestää tuntiakaan, koska tuollainen ruoka sulaa erittäin helposti. olen aika sata-varma että se kakka tulee ulos =) kerrothan jos tuotti tulosta tai kaipaat vinkkejä, vaikka s-postilla [email protected] *HALAUS* ja jaksamista!!

      • antaa

        Minulle vinkkejä olen kohta neljäkymmentä ja vieläkin teen sisälle tarpeeni, mikä neuvoksi? En syö edes isoja annoksia enkä usein, pitäisikö ruveta ahmimaan ruokaa, jauhelihamössöä ja kasvismössä sekaisin oikein kunnolla, tulisiko kakka ulos jos saman tien lähden kävelemään pitkälle lenkille? Vai pitäisikö minun vain tlaskea pökät ja vääntää ulos pökät? Olen ajatellut aisina niin että jos teen ulos niin koirani tekee ehkä sisälle, olisiko se hyvä juttu. Voi kakka!

        Miksi mulle opetettiin pinestä pitäen että pitää kakata sisälle, nyt kaikki huutaa täällä että pitää kakata ulos, onko minut koulutettu väärin kun teen sisälle vaikk normaalia olisi tehdää ulos? Olen sekarotuinen mies.

    • kasvattaja

      toru nyt sitä pentua edes joskus, kun näet sen tekevän tarpeet sisälle, ja kanna saman tien ulos. Nythän annat sille selvän viestin että hyväksyt/kannustat sisälle tarpeiden tekemisiin.Omaa järkeäkin saa käyttää. Toruisithan lapsiasikin jos ne pakoisivat vielä 5-6 vuotiaina lattialle! Torumisella en tarkoita toki pahoinpitelyä!!!

      • Kahden koiran omistaja

        Koska silloin pntu oppii PELKÄÄMÄÄN tarpeiden tekoa!

        Kun näet, että pentu hakee sisällä kakkapaikkaa, niin pentu nopeasti syliin ja ulos.
        Ja siellä kehut kovasti iloisella äänellä, kuinka hieno koira se on!

      • la.ra

        että pentu oppii tekemään tarpeensa piilossa.

        Mä tai mun parketti ei ainakaan sitä haluta, joten kehutaan ulos tehdyistä, sisälle sattuneet vahingot korjataan vähin äänin. Ja hedelmällistä on ollut.

    • Pippuri

      Aika omituista mitä tekisitte tai jos olis tommonen pentu niin mitä tekisin hm.. Hyvä kysymys

    • kalle

      onneksi päätit ottaa koiran etkä lasta, näitä vapaan kasvatuksen ihmeitä kun on jo liikaa liikenteessä. Niin koirissa kuin lapsissa. Kurita sitä koiraa kun paskoo sisälle niin eiköhän opi.

    • koiranpennut on samanlaisia

      Hei, kaikki koiranpennut on samanlaisia eli tosi tutulta kuulostaa. Meidän pentu (nyt 1 v) oli ihan samanlainen. Vie mahdollisimman usein ulos ja kehu aina kun tekee ulos. Ole rauhallinen: koira oppii varmasti. Niin oppi meidänkin. Sattoin pitää sitä ulkona kaksikin tuntia ja ei tehnyt mitään. Oppiminen tapahtui yhtäkkiä.

    • anssi.p

      Meillä on ollut kolme koiraa. Ensimmäisen kanssa oli ongelmia. Koira oli silloin ja kerrostalossa. Kehottaisin ruuan päälle kävelemään lenkin. Kato ei pelkkä seisoskelu saa vatsaa toimimaan. Voit myös heitellä palloa tai keppiä, mutta liikuntaa kumminkin.
      Mitä tulee haukkumiseen, niin koira on taluttajan kanssa epävarma siitä se johtuu. Kokeileppas, että joku muu taluttaa koiraa. Joku sellainen, minkä koira katsoo tarpeeksi vahvaksi, mitä sen ei tarvii puolustaa.

    • koirasta

      Vaikka meillä oltiin koiranpennut kun kyllä paljon pissaminen ja kakkaminen,mutta siivottiin päivittäin koko ajan ettei jättää saa.Koiranpentu vie aikaa koulutta kuin oppisi sisäsiisti sisällä.Joskus kyllä koiralla jääräpää että ei suostu ulkona tekemässä tarpeet.Kaikilla koirilla joskus ongelmia.Hassu juttu,että saimme muka varoituksen liittyy "huoneiston hoitaa huonosti" naapurin takia,mutta he eivät ymmärrä kun siivotiin ihan päivittäin ja koiranpentu vaatii kyllä sisäsiistiksi tai pitäisi koiranopennut saavat uuden kodin.

    • Koirien omistaja

      Kyllä ihmiset on idiootteja, teille pitäis olla oma idiootti palsta mihin saisitte kirjoittaa kilpaa p.....jos ette osaa vastata asiallisesti niin on parempi ettette vastaa ollenkaan.

    • riksukka

      Sama ongelma täällä. pentu on 7 kk ja ylikin eikä opi millään.
      ei ole kiva mennä kotiin kun lattia on täynnä jätöksiä. :/

    • miiuu

      Heips!
      Kaikilla varmaan menee sormi suuhun pennun kanssa ainakin jos on ensimmäinen koira,hermotkin joskus vaikka EI SAISI. Haeppa netistä tietoja lähelläsi olevista koiranomeista tai muista kouluttajista joilta voi saada apua.Monasti kerta rauhallisesti yksityis oppilaana "ammattilaisella"voi auttaa.Ihminen joka lukee koiria hyvin saattaa piankin kertoa pienen hyvän vinkin.
      Yhdyn myös edellä mainittuun kehoitukseen lukea tuire kaimion kirja pennun kasvatusopas!

      • Koira

        Aikuisen koiran kaveriksi vähäksi aikaa, niin paska ja kusi tulee.

    • --->

      näyttä sille mallia miten homma hoidetaan ja vääntää siis paskat jalkakäytävälle kuten kunnon koiran kuuluukin!

    • prius

      Sikäli kun tiedän, koirat eivät ihan luonnostaan halua sotkea omaa pesäänsä. Näin ollen pentu melko varmasti oppii touhun ennemmin tai myöhemmin. Sitä odotellessa ehkä pentu kannattaa viedä ulos sen jälkeen kun edellisestä paskasta on jo jokunen tunti aikaa ja olla siellä ulkona vaikka 5 tuntia jos ei muuten. Ei se todellakaan siihen kuole jos vaan istuskelette puistossa/metsässä sen ajan (vettä mukaan).

      Mitä taas tulee ihmisten haukkumiseen, niin sen estämiseen en itse tiedä mitään yleispätevää konstia. Sen kuitenkin tiedän, että negatiivinen palaute (etenkin fyysinen) tuskin tehoaa ja melkoisella varmuudella pidemmän päälle vain pahentaa ongelmaa.

    • Kerrostalossa!!

      Mitenkä voi olla mahdollista että shetlannin lammaskoira annetaan kerrostaloon tai yleensäkkin kaupunkiin..Se on 100% työkoira eikä menesty muualla kuin maalla irrallaan elukoiden seassa,se ei ole mikään seurakoira.

      • Bobi

        Meillä on ollut viimeiset 7 vuotta shetlanninlammaskoira kaupunkialueella, joskin aika rauhallisella sellaisella. Koira on erittäin tyytyväinen elämäänsä. Kyseinen sheltti myös oppi nopeasti muille käytöstavoille, mutta vieraiden tullessa kotiin on vieläkin haukku aika herkässä.

        Sheltti sopii kyllä mielestäni myös hyvin seurakoiraksi, onhan se hyvin sopeutuva joten pärjää lyhyillä lenkeillä, mutta rakastaa myös jos pääsee pitkälle lenkille.

    • OMATOIMINEN MIES

      TOTTAKAI TUON IKÄINEN KOIRA ON YLIVILKAS JA ÄKKIÄ UNOHTUU ULKONA KAIKENLAISTEN HAJUJEN SEASSA MIKSI SITÄ OIKEASTAAN OMISTAJA ON SEN KANSSA ULKONA. OLET VAIKKA KOKO PÄIVÄN SEN KANSSA ULKONA, ELI ODOTAT NIIN KAUAN ETTÄ SE PASKANTAA SINNE ULOS, JA SITTEN TAVANMUKAISESTI HYVITTELET KUN NÄIN TAPAHTUU. MUTTA KUN SISÄLLE RUIKKAA NIIN NISKASTA KIINNI KOIRAA JA KUONO ULOSTEESEEN, TERVE VÄLITTÄMINEN ON MYÖS KOIRAN KURISSA PITÄMISTÄ.

      • Nimetön

        hra omatoiminen on todellakin omatoiminen kun ei ole vaivautunut ottamaan selvää edes käyttäytymistieteen perusperiaatteista. se, että koiran nokka tökätään paskaan, on typerääkin typerämpää, eikä kyllä edistä mitään. paitsi ehkä sitä, että täällä tekisi mieli veivata mies itse sinne paskoihinsa ja katsoa oppisiko se sillä paremmaksi ihmiseksi.

      • NouHätää

        Juuri noin on tehtävä; kuono kuseen ja (niskasta) ulos. Tee selväksi heti, että olet johtaja.

      • siisteiksi

        Juuri noin on tehtävä; kuono kuseen ja (niskasta) ulos.

      • mitään syöttämistä
        siisteiksi kirjoitti:

        Juuri noin on tehtävä; kuono kuseen ja (niskasta) ulos.

        Kyllä se ymmärtää jo äänen sävystäkin, älä saatan pahoinpitele koiraasi untamo! Syötätkö kakarallesi paskat vaipasta kun sinne paskiooo? Koiran kanssa on oltava käsrivällinen, sinä teet koirasta vaan aran ja pelkkoaan. Tuota menoa se ei pasko ede ulos, sairastuu pian. Niin sinäkin kun kävelet mun paskaiseen nyrkkiin.

      • mitään syöttämistä kirjoitti:

        ...tämän kakka ongelman kanssa mennä kiireesti koira psykologin juttusille.

    • aida***

      Moikka, en jaksanut lukea noita aiempia vastauksia kuin muutaman, joten saattaapi olla, että nämä vinkit on jo annettu, mutta:
      Voisit kokeilla sellaista, että olet koiran kanssa ulkona niin kauan, että se on tehnyt tarpeensa(eihän se loputtomiin jaksa millään pidättää) ja sitten tietysti kehuja ja nemeja. Toinen mikä tulee mieleen, on sellainen, että opettaisit koirasi tekemään tarpeensa käskystä. Eli sanot vaan vihjesanan kun näet sen tekevän tarpeensa. Oma koira ainakin oppi tuon nopeasti.

      Mulla itsellä oli koiran kanssa tuo sama tarpeiden tekemättömyys-ongelma, kun aikanaan opeteltiin kulkemaan remmissä. tein vaan tosiaan tuota, että vaikka se kuinka vinkui: "mennään kotiin, mulla on hätä", niin ei vaan menty. Aina kun vaan suinkin riitti aikaa (ja kärsivällisyyttä=D) niin odotin vaan, että se lopulta ei enää jaksanut pidättää. Pissaahan pystyy ainakin oma koira pidättämään vaikka kuinka kauan, mutta¨kakat kyllä tuli aina jossain vaiheessa.

      Ja jos koirasi on narttu, niin luulisin, että se viimeistään ensimmäisen juoksunsa aikaan oppii tekemään ulos, silloinhan sitä pitää merkkailla.

      • auta

        että oikein käskystä ei se kuule kukkokaan käskien laula. Itselläni nyt puolitoistavuotias koira ja meille riitti se, että ulkoiluajat sekä ruoka-ajat laittettiin säännöllisiksi ja niitä on noudatettu aivan tarkasti. Aikuisten oikeesti toi käskystä paskaaminen kuulostaa tosi utopiselle jutulle

      • meillä ainakin
        auta kirjoitti:

        koira ymmärtää "pissan" ja "kakan" ihan hyvin. Ei tietysti tee, jos ei ole hätä, mutta näillä kehotussanoilla koira ymmärtää, että jos on hätä, niin se on tehtävä nyt, tuntikausia ei puskassa kykitä. Ihan kätevää kun on esim. lähtemässä aamulla töihin eikä voi odottaa, että se optimaalinen pissapaikka löytyy.

        Joskus koira jopa ihan selvästi käy "valepissalla" jotta päästäisiin etenemään lenkillä. :)

        Koira on viisaampi elukka kuin uskotkaan.

      • Aida***
        auta kirjoitti:

        että oikein käskystä ei se kuule kukkokaan käskien laula. Itselläni nyt puolitoistavuotias koira ja meille riitti se, että ulkoiluajat sekä ruoka-ajat laittettiin säännöllisiksi ja niitä on noudatettu aivan tarkasti. Aikuisten oikeesti toi käskystä paskaaminen kuulostaa tosi utopiselle jutulle

        kaikki koirat ei ole samanlaisia, ja siten kaikille ei ehkä riitäkään säännölliset ulkoiluajat, jos koira ei yksinkertaisesti ymmärrä että tarpeet tulisi tehdä ulos. Pentukoiraa kun ei välttämättä kiinnosta vielä se oman pesän siistinä pitäminen, omanikin pentuna saattoi tehdä pissansa paperille ja laittaa siihen päälle nukkumaan.

        Käskystä pissaamisen kun saa opetettua, niin sillä tavalla on tosiaan hyvä osoittaa koiralle paikka, johon tarpeensa on sopivaa tehdä, ja saa myös kätevästi sen hoitamaan tarpeensa kun itsellä on kiire. Koirilla kun on usein tapana jäädä nuuskimaan, ja tehdä ne tarpeensa vasta kun viestit kavereilta on luettu. Ja kokemuksesta tiedän, että se viestien lukeminen saattaa kestää ja kestää. "pissalle" tai "kakalle" käskyllä saan nuuskimisen loppumaan ja koirani tekemään tarpeensa, mikäli sillä on hätä.

        Mulla ei ole mitään hajua, mitä sille kukolle saa opetettua, mutta kokemuksesta tiedän, että koiralle voi opettaa vaikka ja mitä. Kuten sen tarpeitten teon käskystä, ja vaikka postin hakemisen jos itsellä virtaa riittää=)

    • sinulleg

      Opeta se käskystä. Kyllä se oppii, heti kun se on nukkunut ja syönyt, vie ulos, ja ole niin kauan että se tekee tarpeensa. Siten kehut ja palkka.

    • Nimetön

      Hiero sen pennun nokkaa siinä paskassa ni siitä se oppii

    • vähän tyhmä

      koira ulos liekaan,alkaa varmaan kakka tulla ku vuorokaudenkin ulkona.

      • Zanii-88

        kerrostalossa varmasti onnistuukin tuo helposti! :) kiitti ehdotuksesta Einstein

    • kahen koiran omistaja

      ite oon huomannu sen et jos koiraa hoputtaa tekemää tarpeet ulos nii ei varmasti tee..eli iha vaa rauhallisesti mieluummi kannattaa kävellä vaikka eessun taassun kuin alkaa hermoomaan..(vaikka välillä hermo kiristyyki ku koira vaan touhuu muuta vaikka iha selvästi onki hätä)
      Malttia=)

    • ÄLÄ OTA KOIRAA

      ELÄ OTA KOIRAA, KOIRAT OVAT TURHIA!!! KENENKÄÄN EI OTTAA KOIRAA OLI KIINNOSTUNUT TAI EI. KOIRAT LEMMIKKIROTUNA PITÄISI KIELTÄÄ SUOMESTA.

      • tervetervetervetrewtrarf

        Koirista on on hyötyä, kun ne siivoavat ruoan tähteet pöytien alta.

      • olet eikö?

        Pitäisikö ottaa lemmikeiksi lehmä tai sika mielummin? PAinu takaisin hönölään sikoinesi. Me teemme Suomessa just niin kuin haluamme, meitä, ainakaan minua ei kukaan tule kieltämään. Turpaan saata jos yrität puuttua mun aisoihin, kuten kaikki muutkin, syötän sulle sikasi!

      • Ei täältä kukaan saa normaa...

        Tällä törkypalstalla ei kannata kenenkään normaalin ihmisen keskustella. Täällä mekkaloivat täysin aivottomat ameebat.Toisaalta tämä Suomi 24 on ns apukoulu-välttävä tyypeille.
        Voi niitä koteja, joissa tällainen joukko pörrää.

    • Säästyt paljolta

      Mikä kumma on että kerrostaloihin on ihan pakko koira ottaa??? Järjetöntä, olet ilmeisesti nuori ja elämässä kokematon.
      Asun myös kerrostalossa ja kokemukseni koirista on sellainen että koiran sietokyvyn raja on mennyt rikki aikaa sitten. Kolmet naapurit peräkkäin joilla koira tai koiria ja jättävät koiransa yksin päivät ja illat ja jopa yötkin. Koirat haukkui koko ajan vähän väliä kaikille ulkona ohi kulkeville koirille ja sitten vielä ikäväänsä yöt. Todella typerää luulla että voi naapurilta vaatia tuollaisen kuuntelemista jatkuvasti. Ei pidä ottaa koiraa jos sille ei ole aikaa. Onko sinulla sille aikaa? Ettet vaan jätä sitä yksin päiväkausiksi tai rientosi ajoiksi heti alusta asti, koirasi henkinen tasapaino järkkyy siitä. Ja todennäköisesti kun koirasi osoittaa nyt jo ettei ole normaali järjeltään niin pääset paljon helpommalla kun pistät koiran pois, eläkä ota uutta tilalle kerrostaloon tai muuallekaan missä on seinän takana naapuri, tai sitten sinulla on oltava aikaa kasvattaa koira tavoille, mahdatko osata sitä?

    • sisäkakkija

      Minulla on kaksi koiraa, toinen oppi jo hyvin pienenä ja vaivatta sisäsiistiksi, toinen ei ole sitä täysin vieläkään, vaikka ikää on jo 6v. Jos sitä vähänkin ottaa pattiin joku asia (esim. vietämme kotona karaoke-illan) löytyy aamulla taatusti eteisen matolta jompikumpi asia tai kummatkin. Vaikka koira olisi illalla myöhään käytetty ulkona. Eli osoittaa selvästi mieltään asioimalla sisälle. Olen jo täysin menettänyt toivoni sen suhteen, että lopettaisi jossain vaiheessa tämän temppuilun. Olisiko neuvoja?

    • oppinut jo.

      Hei. Koiran opettaminen vaatii tosiaan kärsivällisyyttä, mutta oletko laittanut sanomalehden lattialle ja näyttänyt sen ja vain sen olevan pissa ja kakkapaikka - ei sotke muita paikkoja. Aina kun huomaa koiralla olevan hätä, niin nostaa paperille. Meillä se ainakin toimi muutaman oppimiskerran jälkeen - ei enää sotke muualle ja nyt tekee jo uloskin asia - harvoin sisälle. Sisälle ja paperille silloinkin, jos joutuu olemaan pitempään yksin. Namupalat on myös hyvä opetusväline - aina, kun onnistuu - antaa namupalan.

      • ...

        Meidän toinen koira oppi sisäsiistiksi ku otettiin paperit lattialta pois, oiskohan ollu jotain 5kk, oli siis jo tehnyt ulos mutta teki se sisäänkin.. Heti ku otettiin paperit pois, loppu pissaaminen ja kakkaaminen sisälle.. Ja arkoja olivat kummatkin koirat kun tulivat, mutta nyt vähän liiankin rohkeita ja uskaliaita! Kyllä se siitä, uskon että kaikki järjestyy :)

    • Yksikään koira ei ole toistensa kaltainen, ei ehkä ees sisäsiisti, mutta nyt kyse ei ole siitä, se vain miettii hätänsä hetken kuin me ihmisetkin.
      Kusemmeko me ja paskaammeko me missä vain ja milloin vain, vai onko meillä joku tarve merkitä paikkoja olemalla esillä noine tarpeinemme.
      Ehkä siitä.
      Mutta se on väärin, sen me tiedämme jokainen kotielän ja ihminen, sen tietää koiranpentukin.
      Nyt vain ulos pitkäksi aikaa, luonto se on joka sen kasvattaa, sillä jos koira lähestyy ihmistä liikaa ja se on hvinkin lellitty, se tekee moisen hyvinkin herkästi.
      Se on eläin, mutta se ei ole susi, joka paskantasi seinätkin kattoa myöden, se on osa kasvattajaa ja sen puolesta se haukkuukin, eli pihalle yksinään ja lelliminen pois, se on vain rakkautta, ellei koira kärsi ja saa vettä tai jäädy pihalla.
      Pitää myös muistaa, ettei koiraa kouluta moni ihminen, yksi sille on ainut, mutta sekin taju monesti viedään koiralta.
      Onnea ja mukavaa kevättä:)

    • HOMMAON

      Ensimmäinen homma on se että opetelkaa jutut ennen kuin otatte lemmikin...ELI, AINA KUN PENTU HERÄÄ NIIN VIEKÄÄ ULOS. TOINEN ASIA ON SE ETTÄ VIEKÄÄ RUOAN JÄLKEEN PENTU ULOS: ON IHME ETTÄ TÄLLAISETKAAN JURUR EIVÄT OLE TIEDOSSA!!!

    • samassa jamassa

      Otin pitkällisen painostuksen jälkeen tyttärelleni kaksi perhoskoiraa. Tytär halusi sen phalenen, joka oli reppana ja kaikin tavoin säälittävä ja suloinen pölhökustaa... itse iskin kennelissä silmäni pikkukoirien laumanjohtajaurokseen... heh... mustanaamaiseen perhoskoiraan, joka ei ketään nöyristellyt, oli älykäs ja fiksu ku mikä.
      Tytär sai ylipuhuttua isänsä ostamaan molemmat, kun niin häntä evästin. Se perhonen on siis minun valintani ja phalele tyttären.

      2000 egua ne maksoivat yhteensä, perhonen oli 200 egua kalliimpi.

      Koiria on viety pennusta asti päivittäin aamuin illoin ulos ja välilläkin. Olen kotona päivät, joten vien ne aamu seiskan jälkeen myös n. klo 11 ulos... ja tytär tulee siinä klo 14 -15 ja vie ne silloin ulos.
      Silti vain ne kakkaa tuonne omaan "vessaansa" kurasyöpön päälle asetetuille sanomalehdille koko ajan... monestiko päivässä ne oikeen kakkaa????
      ja käyvät pissillä kanssa.

      Ei ne opi ikinä sisäsiisteiksi. Vaikka aamulla herätän ne aamupissalle... väkisin vien ulos... ne yrittävät mennä tyttären peiton alle piiloon.... väliin kannan sen phanelelen metsän reunaan... ja kakkaahan se sinne päästyään...
      hmmmm

      • manin70

        minulla on kohta 15v. cocceri joten ymmärrän kun se ei jaksa pidätellä enää ulos asti mutta se alkoi sisälle kuseminen ja paskominen sen jälkeen kun huusholiin tuli uusi cockeri pentu. se ei kuse eikä pasko silloin kun kotona ollaan ikää nyt jo pari vuotta mutta aina kun töissä ollaan ja aamulla molemmat tehneet tehtävänsä niin päivälläkin kun tulen töistä käymään niitä ulos käyttämään niin eiköhän tämä nuorempi ole kussut ainakin 3 kunnon läikkää ja yleensä myös pökäleitä löytyy. vanhempi ei näitä päivisin tee. no sitten takaisin töihin muutamaksi tunniksi ja kotiin tullessa taas on kusia pitkin lattioita. ne huomaa väristä kuka on kussut eli tää nuorempi kusee ihan vittuillakseen kusi kun on melkein ihan veden väristä. mistä helvetistä sitä riittää kun molemmelilla on yhteinen vesi kuppi päiväksi n.puoli litraa.

    • Reno

      ..On hyvä! Kerrankin rakki, joka ymmärtää, että pitkin jalkakäytäviä ja pyöräteitä ei saa paskoa! Rakkisi on viisaampi, kuin 99% koiranomistajista, jotka paskattavat rakkinsa pitkin jalkakäytäviä! Hienoa! Nyt kai huomaat, miltä tuntuu, kun lenkillä täräyttää lenkkarin koiranpaskaan! Mieluummin paskat lattioillasi, kuin jalkakäytävillä!!!

    • koiruus.......

      tätä vois kokeilla..tehkää ulos menosta kiva tapahtuma..
      usein vie koiraa ulos ja lenkittää.
      Mitä isompi koira sitä pitempi lenkki.
      Koirat tekee monta kertaa päivässä merkki kakkojakin..nuuhkiminen kuuluu asiaan,
      täällä 2,2v narttua.

      Arvatkaas mitkä kauheat kakkakasat meillä oli kun kaksi koiraa opetteli sisäsiistiksi..

    • Koiran omistaja itsekin

      Moi!

      Mulle tuli heti mieleen, et haukkukaveri vois auttaa. Mul on itel kaks sekarotuista koiraa haettu venäjän koiratarhalta. Olivat löytyneet ulkoa pakkasesta. Veljekset. Toinen on ollut todella arka, mutta on veljeensä turvannut. Nyt olen saanut sen luottamaan itseenikin, kun olen kärsivällisesti yrittänyt kouluttaa ja ystävystyä. Ulkona kakan ja pissan tekoon voi auttaa kaveri, joka näyttää ns. esimerkkiä. Samoin haukkumisen kanssa. Koira pelkää, se on selvä. Toinen koira on hyvä turva, joka voi auttaa tuollaisessa tilanteessa.
      Tsemppiä koulutukseen. Kyllä se siitä lähtee :D

    • Koira omistaja

      Se on kyllä turhauttavaa moinen homma.Nyt olisi siis kotona torujen paikka ihan vaan että hyi hyi ku tuhma poika (tyttö). Omaani vein ulos tollaset 7 krt päivässä alussa.Nyt mun koira kakkaa käskystä ja pissaa oikeisiin paikkoihin.Ei siis postin jakelulootaan eikä metallisiin mihinkään.Omani on suuri uros.Hän kyllä tietää että muut ovat niihin merkanneet ja hänen machona pitäis pistää korkeemmalle ja paremmaks se pissa.Siihen koiran ihmisäiti topakasti:Siihen ET pissi.Eikä sit pissitäkkään.Oli minullakin alussa koko keittiö peitetty muoveilla ja sanomalehdillä se on niin että mitä isompi koira sen suurempi pissi.Malttia siis vaan..vielä on pentu.

    • koiratutkija

      jätä se sinne niin kyllä sen jossain vaiheessa on pakko paskoa

    • Koira ei ole ihminen...

      Jotenkin tulee mieleeni kyseisen koiran omaavan henkilön kynnettömyys tajuta elämän suhteellisuutta näissä asioissa. Kirjoittamasi perusteella toivon sinun luopuvan koirastasi ihmiselle jolla on elämän realiteetit edes tiedollisesti hallussa...

      • weoph

        Hehhehheh.
        Pentuhan olisin vasta silloin, jos luopuisin ihanasta pennustani ja luovuttaisin! Sysäisin ottamani vastuun muualle! Naurettavaa.
        Oletan kommenttisi perusteella, että ensimmäisen koirasi kanssa ja ensimmäisen lapsesi kanssa, sinä tiesit aivan kaiken koiran ja lapsen hoidosta. Eikö näin? ;) Onneksi olkoon.

    • Nimetön

      se on blanctoni niinku uus puhelin tai tietokone. torua ei passaa tarpeista eikä monesta muustakaan. (kissa elää kiitoksella ja koira pään silityksellä) pentuna ku syönnin päälle kohta vie ulos ni tulee opit vahingossa. ja silloin kehuja. vanha koira ei opi uusia temppuja kuuluu sanonta... Oma ensimmäiseni oppi kaiken tarvittavan 3 viikossa . eikä tarvii repiä narussa ku lenkillä ollaan vaikka on muitakin liikkeellä.. nyt on 1.5 vuotta Ainoastaan kumipää virkavalta ei tajua et sillonhan alkaa ketä tahansa vituttaa ku narussa pidetään, sehän on rangaistus!!. ja sit on niitä tappajakoiria.. Ihmiset niitä opettaa!!

      • poksista

        näin on, koira on sellanen millasen omistaja siitä tekee. ja jos esim omistaja haluaa luopua koirastaan, siksi että se on "ongelmakoira", kannattaisi hänen ensin vähän miettiä! Ei sitä lastakaan heitetä pois tai viedä piikille jos kasvatus vähän hakusessa. Meni vähän ohi asian mutta mua vaan raivostuttaa tällä hetkellä.

        Ja vanhakin koira oppii uusia temppuja ;)

    • viisaampi kuin luuletkaan

      Se sun koiras vaistoaa sun hermoilun kun häsäät ja väsäät sen tarpeitten teon suhteen ja teet itse siitä asiasta elämää suuremman ongelman. Ja sen takia kieltäytyy kunniasta!

    • eräs..

      Kyllä se tekee ulos, kun pakotat. Meillä oli sama juttu nuorimmaisen kanssa. Ei suostunut lähtemään ulos hädille, eikä edes lenkille. Kaverin kanssa pakotimme pennun kävelyille. Siis ei millään väkivallalla jne.
      Vaan ihan kannoimme ulos & lähdimme kävelemään. Pennun oli pakko lähteä liikkelle, kun hihna ei ihan loputtoman pitkä ole.*koulutushihna*
      Lopulta oppi sitten tuon.Vaikka ei ihan sisäsiisti vielä..

      Oletko yrittänyt esim. Sellaista keinoa yrittänyt, etä jos ystävällä koira, niin ottanut ystävän & hänen koiransa mukaan & lähtenyt kävelemään?
      Niin pentu ottaisi mallia vähän vanhemmasta kaverista.
      Meillä nuorimmaisin on 4kk Chicu & Oppinut jo jonkun verran sisäsiistiksi, kun oppinut lähtemään ulos samoihin aikoihin vanhemempien koirimme kanssa. Ottanut toisen vanhemmista nartuistamme, 2v phalenen emokseen seura mitä tämä tekee. Näin meillä. Tosin yrittää kiusata porkan vanhinta, 4v Papillon narttua.
      Onko teillä pentu ollut koskaan pentuhäkissä/aitauksessa?
      Meillä oli välillä joitakin aikoja(30min-2h), jotta oppisi tekemään hädät sinne, kun itse me muut olemme töissä, eikä pennuilla tuo pidätys-kyky ole tunnetusti tuossa iässä kovin hyvä.
      Ihan hyvin oppinut tuonkin, vaikka välillä ei ihan muista tuota leikkimisen välissä/aikana.
      Kokeille koirakouluun yksityistunneille menemistä.
      Voi auttaa, jos tosiaan kaikki keinot itse kokeillut.Ajan myötä oppii jos ei muuten..

      • kusma_

        Meillä nuorimmainen on 7kk ja itseasiassa tänään se oli vasta ensimmäisen paivän tekemättä sisälle, mitään, joten ei huolta vielä! Kaikki koirat oppii omaan tahtiin ja kaikki eivät opi ja ymmärrä yhtä nopeasti asioita. Meillä on alusta asti sanottu pissi ja kakka kun mennään tarpeilleen.. ja vanhempi koira osaa sen todella hyvin. Tarvii vain sanoa että pissi, että päästäs jo sisälle, ni kyllä se sen tekee melko nopeasti.

        Meillä vanhimmainen koira oppi 4kk sisäsiistiksi ja aloin vertailemaan sitä tähän meidän nuorimmaiseen, mutta turhaan, vaikka ne ovatkin sisaruksia. Kaikki oppivat asiat ajallaan. Ja tuskin mikään koira on kuin sisaruksensa.. Ne on silti eri luonteisia. Onko teillä mahdollista mennä vaikka teille kotiisi viikoksi tai jonnekkin muualle kuin omaan asuntoon sillain, että saisit pitää koiraa sisällä ja silloin tällöin käyttää sitä ulkona. Meillä minni ei tehnyt vieraissa paikoissa mitään sisälle, ja siitä se pyytäminenkin itsestään tuli. Kun se on oppinut luonnostaan pienenä tekemään sisälle omaan asuntoon, niin vieraassa paikassa sillä ei olekkaan mitään merkattua aluetta, joten kannattaa kokeilla.. joten sen on pakko tehdä tarpeensa ulos.

        Meillä oli havaittavissa taas tänä keväänä sellaista, että kun koirat on otettu syksyllä ja talvella olvat käyneet paljon ulkona, niin oppivat tavallaan tekemään tarpeensa vain lumelle, joka olikin huvittavaa keväällä kumien sulattua, kun ne ettivät itelleen lumikasan mihin sai pissata :D mutta sekin vaihen mennyt ohi :)

    • kerrostalossa

      ..ei ihme, että on ongelmia.
      Kaikki henkilöt, jotka pitävät koiraa kerrostalossa, pitäisi tuomita vankilaan.
      Tuomio voisi olla 1-2 vuotta.

      • kerrostaloasukas

        Voisitkos perustella viestiäsi jotenkin?!

        Millä tavoin katsot, että kerrostalossa koiran pitäminen on rääkkäystä?? En ymmärrä sun kantaa niin voisitko selventää, kiitos!

      • kerrostalossa
        kerrostaloasukas kirjoitti:

        Voisitkos perustella viestiäsi jotenkin?!

        Millä tavoin katsot, että kerrostalossa koiran pitäminen on rääkkäystä?? En ymmärrä sun kantaa niin voisitko selventää, kiitos!

        kuin kärsimässä elinkautista. Pääsee vain harvoin ulos. Haukkuu ja ulisee, kun perhe on poissa tai töissä. Ei sisällä ole mitään virikkeitä.Nää on nähty. Yli puolet koirien omistajista ei huolehdi lemmikistään tarpeeksi.

      • la.ra
        kerrostalossa kirjoitti:

        Vika on kerrostalossa, jos koira haukkuu?

        Ja miten se virikkeiden määrä esim. rivitalossa on erilainen? Minä kun olen ymmärtänyt, että se riippuu hyvin pitkälti omistajasta. Ja miten niin koira jossain rivarissa tai omakotitalossa pääsee useammin ulos? Onko sulla tutkimustietoa aiheesta, jotain tilastollista faktaa tms?

        Meidän 7-kerroksisessa talossamme on 6 koiraa eikä yksikään hauku yksinollessaan. Luonnonoikkutaloko vai?

      • kerrostalossa
        la.ra kirjoitti:

        on tilastollista faktaa yli 40 vuoden ajalta.
        Jokaisessa kerrostalossa, jossa olen asunut, ovat koirat häirinneet naapureita haukkumalla tai ulisemalla. Yleensä talvisin kusen jäljet ovat alle 2 m. ulko-ovesta esim. talon seinässä. Ja aina jälkiä on myös esim. hississä.
        Koirien omistajat vaikuttavat yleensä häiriintyneiltä B-luokan kansalaisilta : Yksinhuoltajilta tai lapsettomilta, joilla ei ole elämässä enää muuta tehtävää kuin rääkätä koiria.
        Syyttömät koirat joutuvat kärsimään ihmisten epäonnistuneesta elämästä kerros- tai rivitalossa.

      • NÄIN.

        ETTÄ TUNGE TILASTOTIETOSI SINNE MIHIN PÄIVÄ EI PAISTA!!!!

        Koiralla on samat olosuhteet, asuu se sitten kerros-, rivi-, omakotitalossa tai vaikkapa paritalossa.

      • olla niin

        että sinä olet häiriintynyt kansalainen.

        Ihmisillä on oikeus pitää koiraa,jos niin haluavat.
        Tuollaiset heikkohermoiset, suvaitsemattomat ihmiset, kuten sinä, voivat muuttaa jonnekin korpeen, missä ei ole häiriötä naapureista eikä heidän koiristaan.

        Vai oikein B-luokan kansalaiset.. Ymmärrätkö edes hävetä itseäsi ja mielipiteitäsi??

      • kerrostalossa
        olla niin kirjoitti:

        että sinä olet häiriintynyt kansalainen.

        Ihmisillä on oikeus pitää koiraa,jos niin haluavat.
        Tuollaiset heikkohermoiset, suvaitsemattomat ihmiset, kuten sinä, voivat muuttaa jonnekin korpeen, missä ei ole häiriötä naapureista eikä heidän koiristaan.

        Vai oikein B-luokan kansalaiset.. Ymmärrätkö edes hävetä itseäsi ja mielipiteitäsi??

        vähän mahollisuuksia ilmaista mielipidettään.
        Omakotitalossa isäntä omistaa talon ja tontin, joten koirakin voi tehdä mitä haluaa.
        Kerrostalot ovat taloyhtiöitä, joten koirat kusevat yhtiön tiloihin.
        Kun emäntä lähtee töihin ja 3-vuorotyössä oleva naapuri kuuntelee uikutusta monta vuotta, pitäisi emäntää rankaista vankilatuomiolla.
        Näin se vaan on.

      • ovat erilaiset
        NÄIN. kirjoitti:

        ETTÄ TUNGE TILASTOTIETOSI SINNE MIHIN PÄIVÄ EI PAISTA!!!!

        Koiralla on samat olosuhteet, asuu se sitten kerros-, rivi-, omakotitalossa tai vaikkapa paritalossa.

        kerrostalossa kukaan ei yksin omista pihaa tai rappua. Sen takia haukkuminen, kuseskelu tai paskantaminen on kiellettyä yhteisissä tiloissa.
        Koiran omistajista yleensä kärsivät kaikki muut kerrostalon asukkaat.

      • la.ra
        kerrostalossa kirjoitti:

        vähän mahollisuuksia ilmaista mielipidettään.
        Omakotitalossa isäntä omistaa talon ja tontin, joten koirakin voi tehdä mitä haluaa.
        Kerrostalot ovat taloyhtiöitä, joten koirat kusevat yhtiön tiloihin.
        Kun emäntä lähtee töihin ja 3-vuorotyössä oleva naapuri kuuntelee uikutusta monta vuotta, pitäisi emäntää rankaista vankilatuomiolla.
        Näin se vaan on.

        että kerrostalossa saa naapureilta palautetta. Jos asuisin omakotitalossa en tietäisi itkeekö koirani koko päivän ollessani poissa tai haukkuuko kenties epätoivoisena.

        Nyt minulla on hyvät naapurit ja alakerrassa koululaispoika, joka käy leikkimässä koirani kanssa aina koulun jälkeen ja tarvittaessa.

        Mua oikeastaan ei kiinnosta niinkään naapureiden mielipide tai unen määrä vaan enemmän olen kiinnostunut siitä voiko koirani hyvin ts. onko hiljaa vai itkeekö.

        Eikä ole mitenkään sanottua, että koira voi paremmin omakotitalossa. Aina se on omistajan aktiivisuudesta kiinni, ei asumismuodosta.

      • oletkin

        itsekäs, muista piittaamaton koiran omistaja.
        Ajattelet vain itseäsi. Naapurit kärsivät ja joutuvat hoitamaan koiraasi.Tällaisia yleensä koiranomistajat ovat : Kun ei ole omia lapsia, niin hankitaan koira, josta naapurit kärsivät.

      • asumismuoto
        kerrostalossa kirjoitti:

        vähän mahollisuuksia ilmaista mielipidettään.
        Omakotitalossa isäntä omistaa talon ja tontin, joten koirakin voi tehdä mitä haluaa.
        Kerrostalot ovat taloyhtiöitä, joten koirat kusevat yhtiön tiloihin.
        Kun emäntä lähtee töihin ja 3-vuorotyössä oleva naapuri kuuntelee uikutusta monta vuotta, pitäisi emäntää rankaista vankilatuomiolla.
        Näin se vaan on.

        ratkaise sitä, kuinka koirasta huolehditaan.
        Omakotitalossa asuva koira voi olla paljon huonommin kohdeltu, kuin kerrostalossa asuva.

        Koiranomistajista löytyy monenlaisia, mutta niin löytyy koiraperheiden naapureistakin. Kerrostaloissa ja rivitaloissakin asuu enemmän suvaitsematonta porukkaa. Valittavat valittamisen vuoksi, kun tietävät, että jollakin on koira. Viis siitä onko valittamiseen aihetta vai ei.

        Itse asun nykyään omakotitalossa koirineni ja yllätys yllätys, myös lapsineni.(Koirat eivät siis ole mikään lasten tai tylsän elämän korvike.)
        Joskus asuin rivitalossa, ja siellä törmäsin kaltaiseesi marisijaan. Minusta ja koirastani tosin valitti (valehteli) vain yhden ainoan kerran. Ei raasu arvannut, että käyn kyselemässä muiden naapureiden mielipiteet, ja otan vuorostani yhteyttä isännöitsijään.

        Jos tiedät selvän eläinrääkkäystapauksen, niin otapa yhteyttä poliisiin. Muussa tapauksessa opettele sietämään muita ihmisiä ja heidän lemmikeitään. Siedetäänhän sinuakin.

    • SYYT:

      Lukematta muiden "tietäjieden2 kehoituksia/opastuksia;

      Ole koiran kanssa, tasan niin kauan ULKONA, kunnes "paska lentää".

      On vain kysymys, siitä ken on "kunkku" kerta valitettavasti "jo antanut" jossain vaiheessa periksi.

    • ...............

      Pennun kanssa pitää olla kärsivällinen... ei se ala kakkia jos meinaat toteuttaa sen ravistelu homman, sitä ei missän nimessä pitäisi edes harkita!
      Ja pentu haukkuu ihmisille koska se pelkää heitä/on arka. Sinun ei tulisi torua sitä pahemmin tuossa tilanteessa. Osoita pennulle ettei sen tarvitse sinun seurassa pelätä vaan sinulla on tilanne hallinnassa ja se voi LUOTTAA sinuun. Muutenkin sen tulisi luottaa sinuun.
      Enkä sano millään pahalla, mutta vaikutat siltä että koirasi on sinun ensimmäinen ja olet tyyliin 17-vuotias. Varo vaan ettet pilaa koiraasi, koiran ongelmat johtuvat 99%:sesti sen omistajasta.

      • ...............

        pahoittelen jos tuo viestini oli tökerö! olen vaan tässä lähipäivinä lukenut niin monta juttua jossa omistaja syyttää koiraansa omista virheistään ja sen takia ei esim. halua pitää koiraa.
        Sinulla on nyt pentu, joten on sinusta kiinni millainen siitä aikuisena tulee.
        Se kakka ongelma kyllä korjaantuu, usko pois. :)

    • Pentusi ovat todella

      fiksuja, kaikki koirat voisivat ottaa niistä esimerkkiä ja polkujen vierustat pysyisivät siistinä!

    • Susityttö -78

      Luin suuren osan viesteistä ja tuli ihan paha olo sun puolesta. Älä välitä näistä negatiivisen ajattelun kurssin priimuksista. Jokainen on ekan koiransa kanssa opiskelija itsekin. Hyvä susta tulee. ...ja koirastaki. Opettele lukemaan koiraasi. Ota neuvoja vastaan kriittisesti. Niitä on yhtä monta kuin antajaakin. Ainoa mihin voin yhtyä ovat seuraavat kaksi asiaa. Kärsivällisyyttä pitää olla ja arvojärjestys selvä. Älä yritä miljoonia konsteja vaihdellen niitä koko ajan. Koira menee vaan ihan sekasin, eikä ymmärrä ollenkaan, mitä siltä halutaan. Vie koira ulos, kun oletat, että on hätä. Vie se sinne, mihin se on joskus tehnyt tarpeensa ja / tai valitse rauhallinen paikka. Pysy myöskin pienellä alueella vaikka koira osottaisi halua jolkotella sinne tänne. Toimii ajan kanssa. :) Koira haukkuu ihmisiä, koska vaistoaa "epävarmuutesi". Koira kokee olevansa turvaton, kun ei ole selkeää linjaa asioissa. Voit yrittää sitäkin, että huikkaat ihmiselle, jota koira haukkuu, että saako koirasi tulla haistelemaan. Jos saat luvan, niin mene koirasi kanssa sinne ja käyttäydy itse tuttavallisesti ja puhele rauhallisesti. Huutaminen ei auta, koira vain luulee, että "haukut" sen kanssa. Kaikessa muussakin napakat käskyt ja tottelemisen vieminen loppuun asti määrätietoisesti. Käytä käskiessäsi aina samaa sanaa, jotta koira oppii asian, jota sanalla tarkoitetaan. Itselläni vaativa uros juuri murrosiässä. Tietää kyllä, että minä olen johtaja, mutta muiden perheen jäsenten kanssa oli ongelmia alkuun. Koira on rakas ja laumaeläin. Laumassa on aina arvojärjestys. Koira kokeilee rajojaan ja toisinaan, jopa haastaa johtajaa. Selkeä käskytys ja haastamisen lopettaminen selkeästi lopettaa touhut lyhyeen. Onnea yritykselle. Sinulta vaaditaan vahvuutta. Muuten koirasta tulee johtaja ja sitten ei enää kenelläkään ole kivaa. TSEMPPIÄ! :)

      • weoph

        Koira tietää, että minä olen johtaja. Muiden kanssa on paljonkin ongelmia, kun yrittävät pentua kutsu, yms. Eipä se minua haittaa. Minun pentu, minä johtaja.
        Pentu oppinut kakkaamaan ulos ja ymmärtää, mihin kakataan ja mihin :) Täältä saatavien hyvien vinkkien kanssa eteenpäin päästiin :)
        Kiitos sinulle.

    • ja mun pentu

      Älkää vertailko.
      Jos 5kk pentu ei ole sisäsiisti, mikään ei mätä.
      Lue aloituskirjeesi vielä kertaalleen, ja katso peiliin.
      Pentusi on normaali...sinä?

    • Adalmina

      Moi!

      Voi toi sun teksiti kuullosti niin tutulta! Maidän ihana pässinpää russeli on alkanut vasta nyt 10 kk iässä paskomaan ulos. Kuullema poikakoirilla tuo sisäsiistiksi oppiminen on vaikeanpaa kuin nartuilla. Aikaa siis menee ja voin vain kehoittaa kärsivällisyyteen. Meillä on myös tuo muiden koirien kohtaaminen ongelmallista, joka tosin on ollut siitä johtuvaa että meidän kaveri on joko pelännyt kovasti muita koiria, tai sitten kokenut velvollisuudekseen suojella minua. Olen käynyt arvojärjestysvääntöä koiramme kanssa siitä että kumpi määrää ja se että koira on monen koettelemuksen jälkeen alistunut minulle ja myöntänyt että olen pomo, on hieman helpottanut tuota ulkona rähinää. Koira kokee olonsa turvallisemmaksi kun tietää että minä suojelen sitä eikä toistepäin. Takapakkia tulee välillä tuossa kohtaamiskäyttäytymisessä, mutta mielestäni koiran ei tarvitse tulla kaikkien koirian kanssa toimeen, ja eikä sen todellakaan tarvitse tervehtiä kaikkia. omista päättää tämänkin asian. Olen pitänyt tiukkaa linjaa alusta alkaen että muita koiria ei mennä lähelle, varsinkin, kun russelimme on ollut ihan hepulissa. Nyt hieman vanhempana olemma aloittaneet pehmeästi tervehtimisharjoittelut, esim toisen pentukoiran kanssa ja tuttujen koirien kanssa. Jos koiran ulkoiluttaja jännittä valmiiksi muiden kohtaamista, niin koirakin on peloissaan ja varuillaan ja reagoi rähisemällä. Kyllä tämä tästä vähitellen... Sisäsiistiksi opiskellaan ja välillä sujuu paremmin ja välillä huonommin. en ole koskaan kuullut että jokin koira tekisi vain tarpeensa sisälle, joten toivoa on. Jos sinulla on poikakoira, niin tuon merkkaamisvietin mukana tulee sitten se ulos pissaaminen ihan luonnostaan, joten nou hätä!

    • KUIN KOIRAN PASKALLA?

      Kyllä on aiheet vähissä! Lapsellisemmaksi menee palsta kaikenaikaa. Laittakaa miehet töihin.

    • onnellinen koiran omistaja

      Minulla on 7 kuukauden ikäinen koiranpentu sain sen sisäsiistiksi sillä kun se teki sisälle niin en millään tapaa reagoinut sitä vaan siivosin läjät pois enkä ottanut mitään katse kontaktia koiraan.Kun mennään ulos kun se on kakannut niin kehun sitä kovin ja annoin sille makupalan.Nyt ei enään tarvitse antaa makupalaa joka kerta ja sit kun saat koiran ulos kakkaamaan niin anna sen sitä ensin haistaa ennen kuin korjaat pois. Mitä siihen haukkamiseen tulee niin se on ihan pelkohaukkumista ota koira ihan viereesi kun ihmisiä tulee vastaan ja silittele sitä ja puhu sille rauhallisesti.Niin hän huomaa että ei tässä mitään hätää olekkaan ja oppii luottamaan sinuun . Rauhallisuus on kaikkein tärkeintä sillä koira vaistoaa jos sinä olet hermostunut.Minulla on niin ihana koira tällä hetkellä mutta se vaatii vaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Oikein hyvää kesän alkua ja tsemppiä teille ja hauvalle terveisiä.

      • uusavuttomilta koirat

        veks

    • Kolme koiraa

      Olen aivan varma , että kerrostalossa asuvat koirat saavat todella paljon enemmän liikuntaa kuin muunlaisissa olosuhteissa asuvat.

    • nulikka

      Ei ole ollut ongelmia koirien kanssa.10 viikkoisena sisäsiistiksi, koira yksin kotona päivät ulostus aluetta pienennettiin joka päivä 2vkoa.Pennut eivät olleet tottuneet kovaan lattiaan eli oppivat tekemään tarpeensa luonnollisessa ympäristössä jo alusta asti, oudoksuivat kovaa latiaa. Oppii se keinolla tai toisella. Rangaista ei saa ellei koira tiedä mitä siltä vaaditaan. Turha pehmoilu ei tuota tulosta, ei niitä laumassakaan paijata.Makupalat palkintona ei ole oikea tapa vaan koiran tarve miellyttä tulee käyttää hyväksi.

    • jullijalmari

      Kakkaa ensin itse esimerkiksi koiralle...

    • dogifani

      ...mulla koira oppi siistiksi vasta 9 kk:n ikäisenä. Rivarissa asuvana sain sen tarpeilleen pihalle jo aika pienenä, mut kun se oli talvipentu, niin kun lumet lähti, niin koirakin lopetti ulos tekemisen, jos ei löytänyt sopivaa lumilänttiä. Eli tuli reilu takapakki. Sitten se rupesi pissimään pehmeille paikoille = sänkyyn petivaatteille. Täkki muistutti kai lumikinosta sen mielestä. Niin että elä hermostu vielä! Pissattua sanomalehtipaperia vaan aina ulos mukaan, se auttoi meillä lopulta. Ja kun kesä ja loma tuli, oltiin melkein koko ajan ulkona, niin siinä se oppi sitten ihan lopulta. Ja nyt ei kakkaa eikä pissi enää koskaan sisälle. Tuo 5 kuukautta saattaa tuntua pitkältä ajalta, mutta älä menetä hermojas, se on vielä tosi nuori pentu.

    • kainaloinen

      moi! haluaisin muistuttaa että sinulla siinä on herkkä koira jota ei missään nimessä tule ragaista kovalla kädellä! jos olet jo sen ison pahimman vireen tenyt että olet torunut tai jopa käynyt pentuun kiinni silloin kun on hätänsä sisään tehnyt, on pentu silloin hyvin epävarma siitä että mihin helvettiin sitä sitten saa hätänsä tehdä? ja ulkona olet siinä ihan vieressä hihnan päässä, niin ei se sen torumisen jälkeen uskalla reppana mitään tehdä vaan yrittää sitten sisällä salaa lirauttaa!!!
      Tuohon nyt yrittäisin ottaa kaverin koiran mukaan ja odotella että se kakkaa niin pentu yleensä matkii toista ja kakkaa perässä=0)sitten kehuja niin pirusti.
      haukkumiseen yrittäisin pyytää sitä ihmistä jota koira lähestyy niin menemään kyykkyyn ja kaivelemaan maata ihan rauhassa, jolloin koiran mielenkiinto herää ja se yrittää varovasti lähestyä tyyppiä joka ei sitten noteeraa pentu millään lailla vaan te jatkatte matkaa sen jälkeen kun pentu on uskaltautunut lähestyä sitä tyyppiä! siitä se lähtee!

    • bbb

      meillä koira oppi heti sisäsiistiksi, minulle on suuri ihme ettei kaikki koirat opi. lieneekö syynä nykyinen palkkio systeemi ettei koirat opi ja ovat jotenkin muutenkin vaikeampia

    • koirallinen ihminen

      Meillä ongelmaan tepsi colliella se, että otin paperit ulos. Kakka tuli sille sanomalehdelle siellä. Pikku hiljaa sitten tuli ilman paperiakin...

    • koirallinen äiti

      Meillä ongelmaan tepsi colliella se, että otin paperit ulos. Kakka tuli sille sanomalehdelle siellä. Pikku hiljaa sitten tuli ilman paperiakin...

    • Magnum 357

      niin loppuu piskin räksytys.
      Näin meilläkin toimittiin ja ongelma poistui hetkessä.

      • 357 etc...

        Kyllä ne räksytykset loppuu mainitsemallasi tavalla, mutta niinhän toimit kun ei korviesi väli enää tajua
        koiran luontaista toimintaa. Joskus ehkä itsekin jotain tajuat. Hyvä alku on jo, kun olet oppinut käyttämään internettiä, tosin tasosi ei välttämättä yllä kovinkaan älylliseen...

    • minä vaan

      En jaksanut lukea kaikkia kommenteja joten kommentoin ihan puhtaalta pöydältä että Kyllä se kakkaa ulos jos vain jaksaa sen kans odottaa ulkona...ja mieluummin vaikka hieman kävellä pennun kans :D iteellä 7kk ikäinen doggi eikä ole ollut ongelmaa:D:D ja muistaa kehua aina kun tarpeet tulee ulos

      • jaksa lukee

        Kasta sen koiran kuono aina jokaiseen omaan paskaansa minkä se sisälle tekee. Näin oppii haluamaan ulos, koska siellä ei kuonoon kakkaa ole tullut. On ne koirat niin viisaita.

    • kale

      homaa posliini pönttö.

    • kale

      Hommaa posliini pönttö

    • nappinenä

      meillä on shelttiuros 4 kk, joka on 99 % sisäsiisti. Ulkonä käytimme alussa parin tunnin välein ja kun oli tarpeet tehty niin kehuimme aivan valtavasti ja alussa eka kakkojen jälkeen annoimme herkun. Nyt riittää kehut. Hädän hetkellä äijämme tulee istumaan eteen ja haukkuu et nyt pitäis päästä ulos ja sit on mentävä. Yöksi laitamme paperit, jonne aina välillä ilmaantuu lätäkkö. Kokeile tota namia vähän aikaa ja sit kehuja.
      Vieraisiin ihmisiin totuteltiin niin et meillä kävi paljon vieraita alussa. Nyt haukutaan kun on asiaa eli pihalle, ruokaa ja leikkiä. Tietty joskus haukutaan esim. vessaharjalle ja muutenkin leikin tiimellyksessä. Sheltit ovat viisaita koiria ja ymmärtävät todella paljon asioita. Toivottavasti et ole säikyttänyt koiraasi, koska sheltit jos mitkä muistavat sen varmasti aina jos on säikähtänyt esim. huutamistasi. toivottavasti se pihalle teko alkaa luonnistumaan =)

    • Voi että!

      Vitsit sinä koiranpentusi kanssa tuskaileva..

      Anna sille pennulle aikaa ja joka joka kerta kun herää/syö, vie se heti ulos.. Jos se on stalvi-pentu, vie aikaa että se tottuu kesään : hankia ei olekaan.. :-).
      Samoin etsi vaikka netistä ja kirjastosta Kennel-liiton, rotuyhdistysten tms., sivuja joissa on neuvottu pentukoirien omistajia.

      Minua AHDISTAA kun edes lukaisin tätä sivustoa: tässä maassa on niin paljon lasten ja vanhusten, koirien, kissojen yms. huoltajia, jotka eivät osaa ajatella maalaisjärjellä :(.

      Pidetään hyvä huoli kaikista läheisistä, ihmisistä ja eläimistä :D !

    • niina73

      oletko ottanut kaswattajaan yhteyttä??

      mein perhepiiriss nuit ihkui hauwoi oli 3
      aina kaswattaja neuwoi ottamaan yhteytt jos oli joskus minkäki laista kysyttäwää.

      mein niist nuorin haukkui kaikill autot,mopot pyärät,ja mikä oli ärsyttäwint posti kaikk mainokset ym... se ol rassaawaa

      woimia ja jaksamisia,siull ihana haukkunen.

    • haukku 2

      oiskohan narun toisessa päässä se "vika" ei saa torua,ellet juuri itse teossa saa koiraasi kiinni sisälle paskomisesta,silloin voi sanoa että: hyi,tuhma koira.
      ja pistä ruoka-ajat kellon tarkkaan säännölliseksi,silloin opit jo itsekin tietämään koirasi "rytmin" eli milloin tulee kakka. Ja älä ainakaan ota mitään leluja ulos kakatus&pissitys reissuille,muuten koirasi luulee että haluat vain leikkiä.Tee selväksi että nyt kakataan ja pissataan,(koiran voi käskystä opettaa tekemään kakka!) Itse olen huostaan ottanut muutaman koiran ja viimeisin tapaus ei ollut sisäsiisti edes n.5kk iässä,itseasiassa hän ei osannut yhtään mitään muuta kuin kusta ja paskoa sisälle! Sain 3 päivässä opetettua koirani siistiksi. Opettele tulkitsemaan koirasi käytöstä,se kyllä vaatii tarkkailua ja vain normaalia järkeä,ajattele mitä itse tekisit jos olisit sinun koira,eli koita ajatella itsesi koirasi asemaan,pelkäätkö itse jotain...tämä siitä jos koirasi haukkuu vieraita ihmisiä,älä hyssyttele vaan ole itse rentona,heh esimerkkinä. Kaikkea hyvää ja Onnea ja Menestystä harjoittelullenne!

      • weoph

        Hahahahah. Onpas ollut kamalaa porukkaa täällä jotkut.
        "Opetuksessa ja kurissa vika"
        "Vika hihnan toisessa päässä"
        "Ei ole kärsivällisyyttä"
        "Kerrostalossa pitäminen on eläinrääkkäystä"
        "Rivien välistä voisi lukea, että voisit antaa pentusi pois"
        Ja mitähän muuta siellä oli. Kaikkea ei jaksanut edes lukea :'D

        Eli nyt asiaan:
        Olen nyt koko ajan tarkkaillut pentua, milloin näyttää siltä, että pitää mennä ulos (oli sitten pissa tai kakka). Ja kun on näyttänyt siltä, että nyt ulos, namit taskuun, kengät jalkaan, avaimet käteen ja ulos.
        Kun olen vienyt pennun rauhalliseen paikkaan, jossa kuitenkin kulkee ihmisiä, on kakka ja pissa tullutkin :) Ja namia kakkaamisen ja pissaamisen jälkeen :)
        Sisältä otettiin paperit pois, koska mekin, kuten joku muukin täällä, huomasi, että ne vain pahentavat asiaa ja haittaavat jälkien siivoamista. Näin ollen pissaaminenkin on vähentynyt.
        Pentu on oopinut myös siihen, että miten pyydetään ulos. Pentu hyppää aamuisin sängylle ja alkaa nuolemaan naamaa ja raapimaan hellästi kättä :D Tämän huomasin viikonlopun aikana, kun olimme kotikodissani yökylässä ja aamulla 15 vailla 6 pentu tuli herättämään.
        Aivan mahtava olo nyt tuon takia, että pääsee vihdoin kehumaan pentua, kun se jotain ulos tekee. Ihan sama, vaikka tekisi sisälle vielä 9 kuukauden jälkeen, kunhan pääsee nyt opettamaan, että missä se pissa- ja kakkapaikka on!

        Ja vielä yksi ilouutinen: Pentu on alkanut nostamaan jalkaa! Huoh. Niin se vaan kasvaa.

        Täällä on ollut laidasta laitaan ihmisiä. On tullut niin sanottuja haukkumisia, ihan oikeita ohjeita ja vinkkejä, on tullut myötätuntoa, tsemppausta, ylimääräisiä kommentteja, toisten kurkuissa olemista ja viestini rivien välistä lukemista.
        Toiset jopa syyttivät minua kärsimättömyydestä, koska pentuni ei ole sisäsiisti lähes 5kk:n ikäisenä!

        Mutta joku tuolla tosiaan taisi tajuta alkuviestini pointin? Vai luinko väärin?
        Lyhykäisesti voisin sanoa viestini pointiksi sen, että en olettanut ikinä, että pentuni olisi sisäsiisti 4-5kk:n ikäisenä:
        "-- tekisi edes JOSKUS ulos niin pentu pääsisi oppimaan! Eihän sitä voi opettaa, kun ei se mitään tee."
        Kuten lainatusta huomaa, halusin vinkkejä siihen, että koiran saisi joskus kakkaamaan ulos, jolloin sille voisi näyttää, että mikä paikka on oikein ja mikä väärin. Ei tarvitse rivien välistä lukemista tuossa...Vai?

        Toinen juttu on myös tuo toruminen.
        Jokainen tekstistäni huomaa, että pentu on herkkä. Jos torun sitä sisälle kakkaamisesta, voi pentu luulla, että itse kakkaaminen on väärin, mutta ei osaa yhdistää sitä sisälle kakkaamiseen, koska ei ulos kakannut ikinä. Eri asia on nyt, koska pentu kakkaa ulos, jolloin sitä kehutaan. Ja kun pentu kakkaa sisään, sille sanotaan PIENI toruva sana. Näin pentu osaa yhdistää asiat.

        Että näin. Elävöittäkää taas tätä keskustelua typerillä luonneanalyyseillänne minusta. Minä tiesin ja tiedän vieläkin, mihin koirani kanssa olen ryhtynyt. Halusin koiran itseni vuoksi, mutta halusin myös sen takia, että halusin ja haluan antaa itsestäni jollekin jotain.
        Jotkut puheet raivostuttavat. Pitäisi antaa pentu pois parempaan kotiin, jne. Mutta tiedän, joka kerta kun näen pentuni ja tunnen pennun läheisyyden, kuulen hengityksen, kuulen pienen tepsutuksen, näen hännän heilutuksen ja katson pennun pieniin silmiin, että meillä on jotain erityistä, minkä en anna ikinä mennä rikki. Tulen suojelemaan ja puolustamaan koiraani henkeen ja vereen. Edes poikaystäväni ei mene koirani edelle. Aika tasoissa ovat, mutta kyllä täytyy sanoa, että edes hän ei mene pentuni edelle. Eikä ystävänikään.

      • pentunen

        Minusta tämä oli ihanasti sanottu: "Mutta tiedän, joka kerta kun näen pentuni ja tunnen pennun läheisyyden, kuulen hengityksen, kuulen pienen tepsutuksen, näen hännän heilutuksen ja katson pennun pieniin silmiin, että meillä on jotain erityistä, minkä en anna ikinä mennä rikki. Tulen suojelemaan ja puolustamaan koiraani henkeen ja vereen." Tuli melkein itku silmään.
        Oma sheltti pentunen nukkuu päiväuniaan parhaillaan jalkojeni juuressa :)

    • ....................

      koirasi tuntuu olevan aika dominoiva tapaus :) . eli siis kannat sen vaan ulos kun alkaa hakemaan, keskeytät ja vieti ulos, kehu. haukkuminen, keskeytät sen ennekuin se alkaakaan, vaikka sanalla höp tai jtn. ja ole itsekin rauhallinen, hengitä syvään ja mieti jotain rauhallista. istuta koira, ja kun hoksaa ihmisen niin yleensä korvien asento ja koiran olemus muuttuu, keskeytä tämä, nykäise hihnasta, että koiran huomio kiinnittyy sinuun ja etusormi pystyyn ja katsot koiraa rintarontngilla.

      • ARGHhhh

        Tuskin tuo keskustelun aloittaja kaipaa enää neuvoja keneltäkään, vasta KAKSI VUOTTAHAN tässä välissä on kulunut kun hän kyseli neuvoja ja sinä ystävällisenä ajattelit vastata...
        Kannattaisko kattoa noita päivämääriä ennen kuin vastaa, tai miksi edes kaivaa esille näin vanhaa keskustelua, tuskin oli heti listan kärkipäässä.

    • pissejäääh

      ku olet todistamassa tilannetta :DD
      Täällä sai niskasta nykäisyjä, kun väärin teki--> nytpä tietää että se on väärin ja aina kiire ulos, kun meinaa tulla hätä :p
      Tapansa kullakin.

    • pentu1

      Täällä paljon hyviä neuvoja.
      Oikeessa oot, ettei ketjun aloittelija näitä neuvoja enää tarvii mutta joku muu satavarmasti.
      Samoja ongelmia kaikilla pennuilla!

    • rutiini1

      Rutiinit on kaiken A ja O!

    • Anonyymi

      Meidän beaglenarttu on yli 6 kk . Äsken oltiin syömssä, koiramme pyllisti meille ja teki ison ryökäleen, joka vei ruohalut. Se on energinen, puree jokapaikkaa, minne hampaat vaan pääsee . Edellinen beaglenarttumme oli sisäsiisti 7 viikkoisena, pyysi aina ulos tarpeilleen. Tämä nykuinen ulvoo sisälle, mutta kun mainittelee avaamaan ok-talomme ulko-ovea pihalle, lähtee muualle. Minä syytän tästä kasvattajaperhettä, he teettivät ok-talossaan koiranpennut tekemään tarpeensa sisälle huoneeseen.

    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe