eli kasvanut poikien joukossa. Otaniemen pojat kiroilevat kyllä, mutta naisille vain jollakin "tarkoituksella" siten että tytön pitäisi ymmärtää että kyseessä on joku poikamainen "hellittely". "Vitun magee gimma, pääkin toimii vaikka on vähän vaalea" jne. Jos sieltä valmistunut tyttö käyttää "tosissaan" kirosanoja on hän häiriintynyt, vammainen. Minä ainakin uskon että Marjo, käyttäessään termiä: "Havuja, Perkele!" hän käytti sitä ihan oikein, älykkäästi, lempeällä huumorilla, tarkoittaen kuitenkin totta, märkä lumi tarttui suksen pohjaan ja siinä vauhdissa oli ainoa keino saada se pois, havuilla. Voi olla että hän nautti siitä että sai kiroilla miehille, ken ties?
0Äänestä
ei voi olla
milloinkas sinä oot otaniemem käynyt? tiedätkö edes missä on. mua vähän hymyilyttää.
0Äänestä
HTZA
ei voi olla kirjoitti:
milloinkas sinä oot otaniemem käynyt? tiedätkö edes missä on. mua vähän hymyilyttää.
kaukana maalla on suurin saavutukseni valtionkoulujen saralla. Mutta ihan uskomaton määrä kursseja, jo 70-luvun puolelta on se toinen saavutus. Ja kiitos ammatinvalintani, olen joutunut töissä tutustumaan useisiin Otaniemeläisiin, niin miehiin kun tyttöihinkin. Ammatissani ja muutenkin olen aina ollut fiksumpi, minua ei ole koulu pilannut, olen oppinut ihan omilla aivoillani.
0Äänestä
Kähmis
tai muun Espoon Diploin porukkaa vai vaan huippu-urheilija. Mitäs sillä on väliä. Se "Havuja Perkele" tuli suuresta sydämestä ja Tosi Tarkoituksella. Lähti se sitten teekkarihuumorista, huippu-urheilijan tsempistä tai molemmista. Marjo "Havuja Perkele" Matikainen on urheilupiireissä yhtä rakastettu, kuin Juha "Sekunnin Sadasosa" Mieto. Muukin kansa taitaa tykätä, kun ihan Senaattoreita molemmat.
0Äänestä
Sattuma*
vuori-insiööri. Diplomityönsä kun teki pahvitölkkien uusiokäytöstä. Eikös siis pikemminkin paperi-insinööri, diplomi-sellainen?
0Äänestä
HTZA
Sattuma* kirjoitti:
vuori-insiööri. Diplomityönsä kun teki pahvitölkkien uusiokäytöstä. Eikös siis pikemminkin paperi-insinööri, diplomi-sellainen?
blondi on DI ja Vuori-Insinööri.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
eli kasvanut poikien joukossa.
Otaniemen pojat kiroilevat kyllä, mutta naisille vain jollakin "tarkoituksella" siten että tytön pitäisi ymmärtää että kyseessä on joku poikamainen "hellittely". "Vitun magee gimma, pääkin toimii vaikka on vähän vaalea" jne.
Jos sieltä valmistunut tyttö käyttää "tosissaan" kirosanoja on hän häiriintynyt, vammainen.
Minä ainakin uskon että Marjo, käyttäessään termiä: "Havuja, Perkele!" hän käytti sitä ihan oikein, älykkäästi, lempeällä huumorilla, tarkoittaen kuitenkin totta, märkä lumi tarttui suksen pohjaan ja siinä vauhdissa oli ainoa keino saada se pois, havuilla. Voi olla että hän nautti siitä että sai kiroilla miehille, ken ties?
milloinkas sinä oot otaniemem käynyt? tiedätkö edes missä on. mua vähän hymyilyttää.
kaukana maalla on suurin saavutukseni valtionkoulujen saralla.
Mutta ihan uskomaton määrä kursseja, jo 70-luvun puolelta on se toinen saavutus.
Ja kiitos ammatinvalintani, olen joutunut töissä tutustumaan useisiin Otaniemeläisiin, niin miehiin kun tyttöihinkin.
Ammatissani ja muutenkin olen aina ollut fiksumpi, minua ei ole koulu pilannut, olen oppinut ihan omilla aivoillani.
tai muun Espoon Diploin porukkaa vai vaan huippu-urheilija. Mitäs sillä on väliä.
Se "Havuja Perkele" tuli suuresta sydämestä ja Tosi Tarkoituksella. Lähti se sitten teekkarihuumorista, huippu-urheilijan tsempistä tai molemmista.
Marjo "Havuja Perkele" Matikainen on urheilupiireissä yhtä rakastettu, kuin Juha "Sekunnin Sadasosa" Mieto. Muukin kansa taitaa tykätä, kun ihan Senaattoreita molemmat.
vuori-insiööri. Diplomityönsä kun teki pahvitölkkien uusiokäytöstä. Eikös siis pikemminkin paperi-insinööri, diplomi-sellainen?
blondi on DI ja Vuori-Insinööri.