Kannattaa varmistaa

Olen nyt tiiviisti pari päivää seurannut ja lukenut näitä juttuja. Olen ainakin oppinut sen asian, että kannattaa kysyä asiaa useammalta kuin yhdeltä. On sitten kysymys verovirastosta tai lakimiehestä. Omaan ogelmaani olen saanut yhteensä kolmelta lakimieheltä eri vastaukset tietyiltä osin. Verovirasto ja kela nyt ainakin on paikkoja joissa aina kannattaa painaa mieleen henkilön nimi kenen kanssa asioi ja ohjeita kyselee.
0216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Orvokki-85 kirjoitti:

Olen nyt tiiviisti pari päivää seurannut ja lukenut näitä juttuja. Olen ainakin oppinut sen asian, että kannattaa kysyä asiaa useammalta kuin yhdeltä. On sitten kysymys verovirastosta tai lakimiehestä. Omaan ogelmaani olen saanut yhteensä kolmelta lakimieheltä eri vastaukset tietyiltä osin. Verovirasto ja kela nyt ainakin on paikkoja joissa aina kannattaa painaa mieleen henkilön nimi kenen kanssa asioi ja ohjeita kyselee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu