Miksi?

Aulis

Katsoinpahan huvikseni tänään ManU:n ja Boltonin välisen ottelun Valioliigasta. Heti avauskierroksella ManU näytti olevan melkoisen kovassa iskussa ja varsinkin uusi vaksi Howard piti ruutunsa tyylillä. Ihan oikein Barthezille että joutui väistymään jenkkivahdin tieltä.

Muutenkin ManU:n pelaajista huokui hyvä peli ja yhteishenki. Ruud van Nistelrooykin pelasi kerrankin todella joukkueensa eteen ja oli hengessä mukana, eikä diivaillut niin kuin ennen. Onpahan onneksi kaveri jo tottunut tähtiasemaansa. Siinä rankkarissa Jässiä vastaan mies kyllä jo hieman näytti ylimieliseltä, mutta laittoipahan Mikkelin oma kultapoika sellaiselle lesottelulle pisteen ja äkkiä!

Ainoa asia, mikä huolestutti mua oli Cristiano Ronaldon esitys. Täytyy myöntää, että kaveri oli helvetin taitava, mutta kyllä siitä voisi vähän vähemmänkin ääntä pitää. Kyllä oli pikkasen tainnut kaverille nousta nesteet päähän, sen verran sen piti esitellä niitä kikkojaan että "Jes, kattokaa mua, kattokaa ihmeessä! Mä oon nuori tähti ja Ronaldon kaima ja pelaan suurseura ManU:ssa!" Voi v***u että pikkasen säälitti sen jätkän esitys. Voisi ottaa oppia ManU:n perinteisistä avauspelaajista, kuten esim. Giggsistä. Mies oli melko rauhallisena, vaikka tekaisi kaksi maalia. Mitäköhän olisi tapahtunut jos Cristiano Ronaldo olisi biitannut kaksi osumaa? Olisikohan poika lesotellut.....?

PS: Diivailijat hiiteen futiksesta!!!

2

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaakko -90

      Kuule Nistelrooy ei todellakaan oo mikään diiva. Nistelrooy se aina taistelee siellä eikä mitään lesottele. En ole missään haastattelussa hänen kuulleen vielä lesottavansa että hän voittaa valioliigan maalikuninkuuden yms.

    • Moron

      "Kyllä oli pikkasen tainnut kaverille nousta nesteet päähän, sen verran sen piti esitellä niitä kikkojaan"

      "Voi v***u että pikkasen säälitti sen jätkän esitys. "

      Öö.. Kikkailuko on merkkki siitä, että on kusi noussut päähän?

      No, oikeassahan sinä toisaalta olet. C.Ronaldolla oli merkkejä kusen nousemisesta päähän jo aiemmin nuorten mm-kisoissa.

      Kun Ronaldolla oli pallo, hänestä huokui kova itseluottamus. Kun itseluottamusta alkaa olla vähän liiankin paljon, voi olla, että "kusi nousee päähän".

      Toivotaan, että A.F saa pojan rauhoittumaan ja saamme nauttia hänen esityksistään vielä tulevaisuudessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      49
      2938
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2711
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      37
      2420
    4. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      33
      2159
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      50
      1918
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1539
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1473
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      105
      1225
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1203
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      73
      1050
    Aihe