tinnitus

Minulla alkoi hirveä korvien vinkuna opiskeluaikoina. Oli kuin radion pitkiä ja keskipitkiä aaltoja olisi haettu päässäni koko ajan, yöt ja päivät. No kävin useamman kerran lääkärissä ja lopputulos: Päässäsi on vikaa! Uskoin jo lopulta siihen itsekin! Homma jatku n.2 vuotta. Kunnes lopulta sain lähetteen terveyskeskuksesta TYKS:iin. Pääsin melko pian kun ilmoitin kuuloni huononevan aina vaan. Ja siellä homma selvisi! Kiitos! (olin esim kulkenut öisin pitkiä kävelylenkkejä ihmetellässäni "sekoamistani) No TYKS:in korvalääkäri teki kaikkia kuuloon liittyviä kokeita ja lopuksi korvamikroskopia tutkimuksen. Ja ilmoitti että korvakäytäväni nielusta (josta normaali paineentasaus tapahtuu) ovat aivan tukossa. Sain lääkkeet niiden avaamiseksi ja meni vielä n. kaksi vuotta (Tarvittiin punkteerauksia ym.) ennen kuin käytävät olivat auki. Mutta olin sentään saanut tietää mikä vaivaa. Se oli suuri helpotus! No lopulta vaiva eli tinnitus jäi vähän pysyväksi, koska kuulen nyt sisäkorvan verenkierron, jota normaalisti ihminen ei kuule. Mutta älkää antako periksi kun joku "lääkäri" yksityisasemalla sanoo: Olet kuunnellut liikaa musiikkia korvalapuilla. Omalta kohdaltani tinnitus on hallinnassa, vaikka on jatkunut jo 14 vuotta, se on vaimentunut ja siihen on tottunut. Toivon tämän jutun auttavan niitä jotka juuri ovat saaneet kyseisen vaivan. Ei siihen sekoa! Tsemppiä kaikille tinnitus ihmisille!
31099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

minulla aivan sama homma kuusi viikkoa sitten alkoi aluksi oli vain toisen korvan vinkumista sitten se muuttui kummankin korvan huminaksi... sitten taas vinkumiseksi ja taas huminaksi... kävin aluksi terveyskeskuksessa siellä toinen korva putsattiin ja sanottiin että jos ongelma vaivaa vieläkin niin tule sitten lääkäriin kävin kouluterveydenhoitajalla se lähetti omallelääkärille omalääkäri kertoi 7min kaiken sen minkä olen jo netistä lukenut ja lähetti kouluterveyden hoitajalle kuuloa mittauttamaan ja nyt huomenna se pitäisi mitata... kyllä tämä "aluksi" oli todella ärsyttävää mutta nytten on alkannut jo tottumaan... mutta edelleenkin kun on koneella kun kone on vasemmalla puolella niin oikeasta korvasta kuuluu hiljainen vinkuminen ja heti jos päätä kääntää ja antaa olla niin vinkumista ei kuulu... mutta koitetaan kuitenkin jaksaa....

Äänestä

Joo eli minulla alkoi tinnitus, kun olin 3.luokalla. Nyt olen 9.luokalla, ja tinnitus jatkuu yhä. Ensin se oli vaikeampaa, mutta sitten väheni... lopulta syy saatiin selville: niska-ja hartiaseutuni olivat aivan jäykät. Sain ohjeita jumppaan, jota pystyisin tekemään helposti kotona tai missä vain.. tinnitus siis väheni, eikä sitä pahemmin kuulunut. Nyt kuitenkin lukukauden alettua tietysti niska- ja hartiaseutuni ovat taas ongelmana, koska koulussa jännitän tunneilla hartioitani. Heikkoa ininää on kuulunut aina 3.luokasta lähtien, mutta nyt päivän ajan vasen korvani on inissyt kovaa. Nyt pelottaa että jos se jatkuu ikuisesti.. olen alkanut nyt treenata taas hartiaseutua ja toivon että ininä loppuisi.. se häiritsee unea ja esim. kokeen tekoa koulussa. Vanhempani eivät hyväksy menoani hierojalle, vaan minun on itse päästävä eroon ongelmasta. Ärsyttävä ongelma, ja olen vasta 15. Enpä jaksaisi tämän kanssa loppuelämää elää..

Äänestä

luulen, että kärsin tasan samasta jutusta kuin sinä aikoinasi, siis paineentasaus on mäsänä. on ollut niin kauan kuin muistan.

humisiko korvissa jatkuvalla syötöllä? ritisi ja ratisi, kun leuka vähän liikahti?

tätä tapahtuu mulla. lisäksi mulla on toisessa korvassa tinnitus, ja korvat ovat tukkoiset päivätolkulla aina melussa, esim. rokkikeikalla, oleilun jälkeen - vaikka käytän tilaustyönä tehtyjä tulppia, aina. liekö tulpat sotkevat paineita entisestään?

joskus jopa tuntuu, että kännykkään puhuminenkin heikentää korvan toimintaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


misi kirjoitti:

Minulla alkoi hirveä korvien vinkuna opiskeluaikoina. Oli kuin radion pitkiä ja keskipitkiä aaltoja olisi haettu päässäni koko ajan, yöt ja päivät. No kävin useamman kerran lääkärissä ja lopputulos: Päässäsi on vikaa! Uskoin jo lopulta siihen itsekin! Homma jatku n.2 vuotta. Kunnes lopulta sain lähetteen terveyskeskuksesta TYKS:iin. Pääsin melko pian kun ilmoitin kuuloni huononevan aina vaan. Ja siellä homma selvisi! Kiitos! (olin esim kulkenut öisin pitkiä kävelylenkkejä ihmetellässäni "sekoamistani) No TYKS:in korvalääkäri teki kaikkia kuuloon liittyviä kokeita ja lopuksi korvamikroskopia tutkimuksen. Ja ilmoitti että korvakäytäväni nielusta (josta normaali paineentasaus tapahtuu) ovat aivan tukossa. Sain lääkkeet niiden avaamiseksi ja meni vielä n. kaksi vuotta (Tarvittiin punkteerauksia ym.) ennen kuin käytävät olivat auki. Mutta olin sentään saanut tietää mikä vaivaa. Se oli suuri helpotus! No lopulta vaiva eli tinnitus jäi vähän pysyväksi, koska kuulen nyt sisäkorvan verenkierron, jota normaalisti ihminen ei kuule. Mutta älkää antako periksi kun joku "lääkäri" yksityisasemalla sanoo: Olet kuunnellut liikaa musiikkia korvalapuilla. Omalta kohdaltani tinnitus on hallinnassa, vaikka on jatkunut jo 14 vuotta, se on vaimentunut ja siihen on tottunut. Toivon tämän jutun auttavan niitä jotka juuri ovat saaneet kyseisen vaivan. Ei siihen sekoa! Tsemppiä kaikille tinnitus ihmisille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu