Kunnianloukkaus ?

Seurustelin nuorempana (17v.) todella, jälkeenpäin katsottuna, ikävän nuoren miehen kanssa. Nyt on käynyt ilmi, että poika on tietämättäni kuvannut "seksikohtauksiamme", joista hänellä on ilmeisesti nauhaa ja kuvia.
Emme ole pitäneet yhteyttä muutamaan vuoteen, mutta törmätessämme hän kertoi asiasta ja olen myös ikävästi tuttavaltamme kuullut kuvien kyllä olevan totta. Materiaalista siis todella käy ilmi etten ole tietoinen kuvaamisesta, joten luulisi senkin jo helpottavan asiaa.
Jo etukäteen kysyisin, että mikäli ne tulevat julki (youtube tms.) mitä pitäisi tehdä ja kuinka nostaa kunnianloukkaussyyte tai jotenkin hillitä asiaa ?
- katuva -
5466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kameravalvonnasta pitää aina ilmoittaa osallisille. Jos sinua on salakatseltu, niin tee poliisille rikosilmoitusta. Onhan se hieman noloa, mutta saisitpa mielenrauhan asiasta. Itse ainakin tekisin. Eihän se sinun syy ole, joten lopeta katuminen ja kosta virannomaisreittiä pitkin. Niin ja kannattaa ajoissa toimia, ennen kuin ne kuvat ja filmin pätkät löytyvät netistä. Varmista ainakin asia poliisilta.

Äänestä
  • Eihän sellainen kuvaaminen ole salakatselua, missä kuvaaja itse on mukana.
    Jos taas kuvia levitetään, niin kyseessä on yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen.
    Tällainen rikos on ns. asianomistajarikos, jota poliisi ei ilman rangaistusvaatimusta tutki. Jos sitä vaaditaan, niin juttu päätyy käräjille.

    Äänestä

  • salakatselua kirjoitti:

    Eihän sellainen kuvaaminen ole salakatselua, missä kuvaaja itse on mukana.

    Voihan tekijä yllyttää uhrinsa riisuutumaan, jotta saisi kuvamateriaalia. Omassa kodissakin kuvattavasta tapahtumasta pitää aina ilmoittaa asukkaille tai vierailijoille jos on kameratallenne tai vastaava. " kohteessa tallentava valvonta" Se, että itse on osallisena ei minun mielestäni poista velvollisuutta ilmoittaa asiasta kuvattavalle henkilölle. Näin ainakin äänitallenteen osalta. Onko sinulla tietoa onko tällaisia tapauksia puitu oikeudessa. Voin olla väärässäkin, mutta ainakin moraalinen velvollisuus olisi ilmoittaa asiasta.

    Äänestä

  • salakatselua kirjoitti:

    Eihän sellainen kuvaaminen ole salakatselua, missä kuvaaja itse on mukana.
    Jos taas kuvia levitetään, niin kyseessä on yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen.
    Tällainen rikos on ns. asianomistajarikos, jota poliisi ei ilman rangaistusvaatimusta tutki. Jos sitä vaaditaan, niin juttu päätyy käräjille.

    "Eihän sellainen kuvaaminen ole salakatselua, missä kuvaaja itse on mukana."
    ..salakatselua, vaikka itsekin olisi kuvassa mukana. Sen sijaan puheen nauhoittaminen ilman lupaa sellaisesta keskustelusta, jossa on itse osallinen, ei ole salakuuntelua, eli salakatselu ja salakuuntelu eivät ole suoraan sisällöllisesti toisiinsa rinnastettavia rikoksia.

    "Jos taas kuvia levitetään, niin kyseessä on yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen."
    Näinhän se toki on, jos kuva laitetaan kaikkien näkyville nettiin, mutta jos kohderyhmää on rajoitettu jotenkin, etteivät kaikki halukkaat pysty sitä näkemään, niin tällöinkin kyseeseen voi tulla kunnianloukkaus. Jos voidaan tulkita että teolla on loukkaava tarkoitus ja se aiheuttaa kärsimystä uhrille.

    "Tällainen rikos on ns. asianomistajarikos, jota poliisi ei ilman rangaistusvaatimusta tutki. Jos sitä vaaditaan, niin juttu päätyy käräjille."
    Alkuperäisen kysyjän tekstistä ei ilmene miten kauan sitten asia on tapahtunut, mutta salakatselun osalta syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa, eli kun ap puhuu vuosista, niin voitaneen olettaa että salakatselun osalta syyteoikeus on vanhentunut. Sen sijaan jos kuvaa levitellään, tai siitä edes kerrotaankin niin, että siitä aiheutuu haittaa uhrille, niin siitä voi tehdä rikosilmoituksen.

    Äänestä

Se, joka esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. "lainattu rikoslaista"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

.epätoivoinen. kirjoitti:

Seurustelin nuorempana (17v.) todella, jälkeenpäin katsottuna, ikävän nuoren miehen kanssa. Nyt on käynyt ilmi, että poika on tietämättäni kuvannut "seksikohtauksiamme", joista hänellä on ilmeisesti nauhaa ja kuvia.
Emme ole pitäneet yhteyttä muutamaan vuoteen, mutta törmätessämme hän kertoi asiasta ja olen myös ikävästi tuttavaltamme kuullut kuvien kyllä olevan totta. Materiaalista siis todella käy ilmi etten ole tietoinen kuvaamisesta, joten luulisi senkin jo helpottavan asiaa.
Jo etukäteen kysyisin, että mikäli ne tulevat julki (youtube tms.) mitä pitäisi tehdä ja kuinka nostaa kunnianloukkaussyyte tai jotenkin hillitä asiaa ?
- katuva -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu