Teimme Op-kiinteistökeskuksen kanssa toimeksiantosopimuksen tammikuussa asuntomme myymisestä.Hyväksyttävän ostotarjouksen saimme jo 3 viikon kuluttua. Kauppa tehtiin helmikuussa, jolloin ostaja maksoi 15.000 eur, loput kauppahinnasta piti maksaa maaliskuun lopussa. Välitysliike vaati välityspalkkion maksettavaksi helmikuussa. Päivää ennen loppukauppahinnan maksamista saimme välittäjältä tiedon, että ostaja ei maksa loppukauppahintaa.Luulimme tässä tilanteessa saavamme takaisin välitysliikkeelle maksamamme lähes 5000 eur välityspalkkion. Opkk kieltäytyi
palauttamasta rahoja, koska kauppa oli tehty, me jäimme vain ilman rahoja! Välittäjä oli innokas saamaan asuntomme uudelleen myytäväksi, tietenkin uudella toimeksiantosopimuksella ja uudella palkkiolla.Tämä on mielestämme väärin.
Aikaa on kulunut nyt noin 3 kuukautta turhaan, joudumme aloittamaan myynnin uudelleen meistä riippumattomista syistä ja maksamaan uuden välityspalkkion. Suurena vaarana on, ettemme enää saa samaa hintaa kuin olisimme saaneet helmikuussa. Meille on aiheutunut tästä suuria lisäkuluja, mm. korkomenoja, ylim. yhtiövastik-
keita ym.Kyselymme mukaan muut välittäjät eivät olisi rahastaneet uutta palkkiota,vaan jatkaneet myyntiä.Myös kiinteistövälittäjienliiton mukaan,on toimittu moraalisesti väärin.Tulemme kirjoittamaan aiheesta lisää myöhemmin lehdessä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Moraalikäsitys on aina tulkinnan varainen asia. Kiinteistönvälittäjillä se on eri, kuin ns. normaali-ihmisellä.
Ei kiinteistökauppa voi olla moraalitonta, pornofilmiin meneminen on sellaista.
Onko pornofilmin katselu moraalitonta? Täällä toisessa ketjussa jotkut jeesustelevat jostakin itsensä pornofilmissä häpäisseestä naisihmisestä (ovat itse MAKSANEET sen filmin näkemisestä)
vetäkää kiinteistövälitys oikeuteen tuosta asiasta. ostajalla on varmasti ollut pätevä syy olla maksamatta loppusummaa.
Vuokralainen on yhteiskunnan pohjasakkaa, varattomia tyhjäntoimittajia jotka eivät ole saaneet elämässään mitään aikaan!!
Oho olipa aika rajusti sanottu
oletko itse saanut mitään aikaiseksi kun täälläkin juutut pikkuasioihin etkä itse asiaan.
En asu vuokralla. senverran on itsekunnioitusta.