Sankari?

Ice

Tässä olisi jatkoa sille tarinalle, joka alkoi otsakkeen ’ehkä tarinan alku, ehkä ei mitään’ alla...suosittelen sen lukemista ennen tätä... Mutten voitte olla kuin puusta pudonneita, eikä tämä ole ilman alkua mitään...=(

Hän tunsi miten hänen keuhkonsa täyttyivät ilmasta, kuuli oman parkaisunsa ja äitinsä tuskastuneen huudon.
Niin hänen elämänsä alkoi.
Tunti tunnilta, päivä päivältä hän eli, niin kuin oli jo kerran elänyt.
Hiljalleen päivät muuttuivat vuosiksi.

Oli hänen viides syntymäpäivänsä. Päivä, joka voitti hänen kuolemansakin.
Naten oli innolla odottanut sitä jo monta kuukautta, koska hänen isänsä Knaes A Khane oli luvannut palata.
Hän palasikin.
Kärryillä, jotka kuljettivat hänen palasiksi hakattua ruumistaan.
Knaes oli hävinnyt sodan keisari Tecteriä vastaan.
Sinä päivänä Naten vannoi kostoa.

* * *

Hänen isänsä joukot olivat hajaantumassa. He olivat hävinneet, menettäneet miehen, joka oli pitänyt heidät yhdessä ja saanut uskomaan voittoon.
Osa miehistä oli vain väsynyt sotaan, osa oli sotinut yli kymmenen vuotta, osa jo Natenin ukin Evenin rinnalla. Mutta päällystö uneksi vielä voitosta.
Knaesin lähin mies Tremenves halusi nostaa Natenin armeijan keulakuvaksi. Saada miehet palaamaan voittajan lipun alle ja niittää itselleen mainetta Natenin siivellä.
Ei väliä oliko poika pätevä tai eläisikö pitkään.
Sota oli sotaa.

Joten vain viikon kuluttua Natenin isän kuolemasta, samana päivänä kun hänet haudattiin, armeijan päällystö huusi Natenin johtajaksi, uudeksi pelastajaksi.
Hänelle annettiin miehen miekka käteen ja isänsä vanha puoliverinen hevonen alle.

Kun ihmiset ovat epätoivoisia he yrittävät kaikkea, jopa viisivuotiaan pojan julistamista jumalaksi ja uskomista hänen yliluonnollisiin kykyihinsä korjata kaiken (tämän suuntainen uskomus levisi nuorten upseereiden joukossa).
Tietenkään Naten ei ollut jumala, eikä hän tiennyt sodasta muuta kuin että se vei isät, teki äideistä surullisia ja lapsista orpoja.

* * *

Eräänä pimeänä yönä, kun pilviverho peitti kuun, Natenin äiti Ludvidia kaappasi poikansa. Vieden hänet mukanaan, pois noiden hullujen ihmisten keskuudesta, joille vain sodalla oli merkitystä. Hänen poikansa ei kokisi samaa kohtaloa kuin isänsä – ei ainakaan lapsena. Tulevaisuudesta hän ei osannut sanoa mitään, mutta sydämessään tiesi pojan tien johtavan sotaan.
Tämä suku ei antaisi periksi ennen kuin Tecter taas kukistettaisiin. Mutta niin kauan kun hän pystyisi suojelemaan poikaansa kohtalolta, hän suojelisi.

Mutta matkanteko pojan kanssa, joka tiesi täsmälleen mitä oli, ei ollut helppoa. Monesti oli lähellä etteivät he jääneet omien tai Tecterin joukkojen käsiin pojan puheiden takia. Ei ollut kovin vaikeaa yhdistää heitä kahta koko kansan palvomiin henkilöihin.
Maassa ei ollut kovin monta naista, jolla oli valkoiset hiukset ja joka ratsasti valkoisella mustaharjaisella hevosella. Eikä poikaa, joka tiesi jokaisen siirron sodasta ( Tremenves oli kertonut Natenille kaiken hänen isänsä tekemistä päätöksistä)ja puhui Knaes A Khanesta isänään, suurena sankarina.
Hevonen oli aina mahdollista naamioida, kuten hiuksetkin, mutta poikaa, josta jokainen, joka oli kerran nähnyt tai kuullut tarinan tämän isästä tai ukista, näki kuka tämä oli – oli mahdotonta piilottaa.

Sen pituinen se, jatkoa ei tällä näkymin luvassa....kiittäkää itseänne, ei tarvitse lukea tätä lisää...
Ideoita kyllä löytyy muttei paperille asti (ellei taas tule luomisvimmaa)...
Mutta sitten kommentteja, kiitos!
Käykö jatkoksi alkuun vai muuttuuko tunnelma täysin...? Tylsempään vai parempaan suuntaan? Jatko ehdotuksia?

9

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fucoo

      Kuinka sä olet nämä nimet oikein keksinyt? Mää ihmettelen kovin. Mulla on sellainen käsitys, että kun mä joskus olen keksinyt jonkin duudsonin, antanut sille nimen, pannut sen kadulle jonkinlainen lause suussaan, mä olen revenny nauruun siinä tuolillani. En osaa!

      Mutta sä näköjään osaat. Mä yritin vähän analysoida miten se tehdään:
      Sä otat jonkin tutun sanan (Esim. Nantes) ja muokkaat sitä yksinkertaisempaan suuntaan käyttämällä siihen lyhentämistä, tai vaihtokauppaa vokaalien ja konsonanttien välillä. Lopputuloksen sä saat "Naten". Siinä säilyy alkuperäinen idea, jonka voi tunnistaa todelliseksi ja olevaksi, mutta on sen verran piilossa, että et löydä sitä tarpeeksi nopeasti. Näin se jää eloon eikä kuole omaan luonnottomaan ja epätodelliseen mahdottomuuteensa.

      Hyvän nimen keksiminen on siis eräänlainen harhautus, jossa näytetään sormella jotain tuttua...ja sitten jo tarina jatkuukin sen tutun mielikuvan kanssa luonnollisesti.

      Vieraskielisien sanojen käyttö vaatii niiden riisumista "liiallisista" konsonanteista (B,C,D,F,G,Q,X,Z,Å). Varsinkin vierasperäisien konsonattien asettaminen peräkkäin, johtaa väistämättä katastrofiin.

      "Szczecinek" - Muutoin ihan kiva pikku kaupunki Puolan luoteisilla ja vehmailla kunnahilla.

      • Ice

        Jos todella haluat tietää miten minä keksin näitä nimiä, niin minun täytyy kumota tuo sinun teoriasi...Anteeksi nyt vaan...
        Esim. Natenin nimi syntyi kuin salama kirkkaalta taivaalta, ilman mitään ennakko varoitusta linja- autossa. Täysin kokonaisena, ehkä pienellä muokkauksella sukunimen kohdalla.
        Mutta hänen nimensä ei todellakaan vaatinut miettimisvaivaa. Tarina kylläkin kehittyi ennen henkilön nimeä...
        Mutta tietenkin minun oma mielikuvitukseni on voinut harhauttaa minua. Onhan se saattanut yhdistellä asioita päässäni minun tietämättäni..?
        Samoin on käynyt muillekin tämän tarinan henkilöiden nimille (ainoastaan Tremenves tuotatti vaikeuksia, ei meinannut millään kuulostaa hyvältä..)

        Mutta kerrohan minulle mitä Nantes tarkoittaa, mietin ja mietin mutta en silti löytänyt häntää!

        Joo, nimet joissa käyttää sekaisin vieraskielisiä kirjaimia, tuntuvat ajautuvan umpikujaan (esim. Tregandzik tai Mirhandzer)....tarina ei kehity...

        että silleen... =)

      • Fucoo
        Ice kirjoitti:

        Mä kirjoitin tuon teoriani vähän pilke silmäkulmassa. Mä rakastan teorioita ja niiden punomista - hyvin mielikuvituksellista puuhaa.

        Linja-autossa saa kyllä hyviä ideoita. Mun tarttis vähän usuttaa raapustajia ajelemaan dösalla esim. Janakkalaan ja takaisin, ihan vain katsoakseen mitä maiseman vilinä liputtaa mieleen kieppumaan.

        Nantes on eräs ranskalainen kaupunki Loiren jokilaaksossa - ranskan länsi-rannikolla. Sana "esim." toi minulle mieleen tämän, jollekin toiselle jotain toista:)

      • Ice
        Fucoo kirjoitti:

        Pilkeellähän sitä tätäkin tehdään...=)
        Minä rakastan tarinoiden keksimistä, siinä saan käyttää *turhan* aikani...

        Lisäykseksi edelliseen: tavallaan olet oikeassa teorioinesi...olen kekkannut muutamia nimiä samantyylisellä menetelmällä...listannut 'suuria sotapäälliköitä' ja yhdistellyt niiden nimistä oman yhdistelmäni...tarina vain ei ole vielä edennyt päätä pidemmälle...oli muuten hauskaa...=)

        Linja- auot matkat ovat todella innoittavaa puuhaa, ainakin jos linja-autoa joutuu odottamaan puoli tuntia pimeällä asemalla yli -20 pakkasasteen kelillä...hrr... (tätä tapahtui usein viime talvena ja Kautta aikojen paras ideani syntyi aivojen jäätymispisteessä...mutta sekin muhii vielä) Suosittelen ehdottomasti kaikille..!!! (Sankari?- tarina syntyi hyvin ilmastoidussa bussissa kesäkuumalla, ehkä turhan hyvin ilmastoidussa...=))

        Nantes- enpä ole koskaan kuullut..no, lisää yleissivistystä..

    • Drogo

      Loistava teksti!
      No tunnelma muuttui aika radikaalisti,muttei välttämättä huonompaan suuntaan...=)

      • Ice

        että ei muuttunut välttämättä huonompaan suuntaan...Aluksi kirjoitin tarinan samaan tyyliin mutta se tuntui liian kuolleelta ja pintapuoliselta...sitten se vaihtui ja pelkäsin pilanneeni koko tarinan =(
        Kiitos!

        Mielelläni minä hyvää tekstiä kehun! =)
        Pitäisi vaan itsekkin saada jotain stooria tänne kirjoitettua,mutta eipä tule mitään.
        Ehkä sitten joskus,kun tulee joku luomisvimma...

      • Ice
        Drogo kirjoitti:

        Mielelläni minä hyvää tekstiä kehun! =)
        Pitäisi vaan itsekkin saada jotain stooria tänne kirjoitettua,mutta eipä tule mitään.
        Ehkä sitten joskus,kun tulee joku luomisvimma...

        Minä lukisin mieluusti tekstisi, kunhan saat sen tänne kirjoitettua!
        Toivottavasti luomisvimma tulee nopeasti! ;)

      • Drogo
        Ice kirjoitti:

        Minä lukisin mieluusti tekstisi, kunhan saat sen tänne kirjoitettua!
        Toivottavasti luomisvimma tulee nopeasti! ;)

        Mikäs tässä sitten luomisvimmaa odotellessa...

        Kirjoita sinäkin nyt sitten ihmeessä jatkoa tarinallesi,kun noin loistavasti aloitit!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2721
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2541
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2239
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1855
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1443
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1433
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1155
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1134
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1053
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      938
    Aihe