"Mikä kuvaisikaan suomalaisen olemusta paremmin kuin "Yksi ruusu on kasvanut laaksossa"! Eka säkeistössä kerrotaan, että "se kauniisti kukoistaa. Yksi kulkijapoika on nähnyt sen eikä voi sitä unhoittaa." Keskellä laaksoa on siis kukka ja täysin yksin. Yksi (!) ohikulkija on kyllä nähnyt sen, mutta ei ole tehnyt mitään. Tuskin varmaan edes tervehtinyt. Mutta vielä pahempaa seuraa: "Sen olisi hän kyllä pominut ja painanut povelleen, mutta köyhänä ei ole tohtinut, vaan on jättänyt paikoilleen." Vaatimaton ja itsetunnoltaan heikko suomalainen antaa elämänsä lipua ohitse ja muistelee alakuloisena menetettyä tilaisuutta, joka kerran sattui kohdalle! Ja kaikki tämä hautajaissävelmällä. Tämän alakulon kanssa ei kilpaile mikään muu kuin "hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä". Tosin tämä jälkimmäinen lauletaan hämäyksen vuoksi duurissa."
Lainaus suomen synkin laulukilpailusta.
RAKKAUDESSA JA TALOUDESSA PÄTEE SAMAT SÄÄNNÖT
Lainaus suomen synkin laulukilpailusta.
RAKKAUDESSA JA TALOUDESSA PÄTEE SAMAT SÄÄNNÖT
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.