Yli kaksi viikkoa sitten pyysin todisteita Tapani Kansan taidoista arvostettuna taidelaulajana. Niitä ei ole tullut vaikka aloittamaani viestiketjua on käynyt lukemassa yli 900. Tämähän oli selvää.
Itse olen 35 vuoden aikana tuntenut useita kapellimestareita, laulajia, soittajia, kanttoreita ja yksikään, toistan YKSIKÄÄN ei ole kehunut herra Kansaa laulajana. Häneen suhtaudutaan välinpitämättömästi kuten muihinkin iskelmälaulajiin.
Olisiko aika myöntää, että olette puhunut suulla suuremmalla?
Itse olen 35 vuoden aikana tuntenut useita kapellimestareita, laulajia, soittajia, kanttoreita ja yksikään, toistan YKSIKÄÄN ei ole kehunut herra Kansaa laulajana. Häneen suhtaudutaan välinpitämättömästi kuten muihinkin iskelmälaulajiin.
Olisiko aika myöntää, että olette puhunut suulla suuremmalla?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Minä en ole koskaan kehunut Tapsaa! Eikä tällä alueella kehu moni muukaan Tapsaa.
Lue nyt ensin aiemmat viestit, ennen kun tulet horisemaan joutavia.
Tapani Kansa ei ole saavuttanut mitään taidemusiikissa. Hänen Merikanto levynsä ei ole saavuttanut mitään arvostelumenestystä eikä tuonut mitään liedin tulkintaperinteeseen. Kyllä nämä Salmiset, Hynniset jne. ovat aivan eri luokkaa laulajina.
Tapani Kansan ääni on kovin tavallinen. Ei kovin kaunis, ja kovin mekaaninen laulutapa. Paljon melua tyhjästä.
Lainaa edellistä viestiä enimmän osan.Hienoa.
Muuten,kuka on väittänyt että Tapani Kansa olisi parempi laulaja kuin Salmiset, Hynniset jne.
Tapani Kansa on suomalaisista kevyenmusiikin mieslaulajista aivan huippu. Kuka muuta väittää,ei sitten laulamisesta mitään ymmärrä.Vaikka kuinka tuntisi kapellimestareita,kanttoreita,tms.
Kovin tavallinen lauluääni.
Edes Kansa fanit eivät erikoisemmin välitä tästä Merikanto levystä. Epäonnistunut levy, joka olisi saanut jäädä tekemättä. Toivottavasti moni aloitteleva laulunopiskelija ei sitä kuuntele koska siitä saa huonoja vaikutteita.
Laulajana luokkaa Frederik karaokessa, sillä erolla että Frederik osaa nauraa itselleen, Kansa taas on yleinen naurunaihe. On siinä oikein "taidelaulaja", kun hänen musiikillisen uransa kohokohta oli R-A-K-A-S, jokaisen kännisen gay diskon tähtihetki.
Eihän yhteiskunnan elätit voi TODELLISTA LAULAJAA arvostaa, koska hän maksaa näiden loisten palkat.
tunnen useitakin pulleita ja arvostettuja kanttoreita jotka kehuvat tapani kansan ääntä ja eritoten tulkintaa. yksi miespuolinen pitää komeana myös. joten se siitä äläkä yleistä.
Se nyt vaan on niin, että _kukaan_ heistä ei ymmärrä, kuinka hyvä TK on ;)
joo pa joo
olevasi kovinkin vitsikäs näillä viimepäivän kommenteillasi useampaankin aiheeseen.
Osoitat viimeistään nyt lapsellisuutesi ja katkeruutesi.
saa hilsettä wr lyhenteestä, nimimerkistä joudun ottamaan pullosta rauhoittavaa. syvältä syvältä nuo kommentit
Katkeruutta...
Otsikko iltasanomista 30.7.1983.Tapani Kansa tekee taas historiaa.Saksalainen Schubertin asiantuntia Herbert Brauer yltyi kehumaan :TAPANI KANSA HUIPPU TULKITSIJA.
Ei tarvitse kuin kuunnella Valaistu ikkunan levyn Anniina nimisen laulun ensimmästä sanaa: Anniina, kun jo kuulee minkälainen taidelaulaja ja tulkitsija Tapani Kansa on. Täysin perseestä. Kyseinen sana on niin iskelmälaulajan tavalla lauletrtu kuin olla voi.
Voisitko särkynyt sydän lähettää linkin kyseiseen Iltasanomien juttuun tai kertoa missä kirjassa kyseistä juttua on referoitu? Kiitos.
Muuten se ei ole asiantuntia vaan asiantuntija.
http://www.ninaafenehjelm.com/NAE Aineistot/002DB298-00802DB5.49/img030.jpg
Mitähän Tapani Kansan laulajankyvyille on tämän jälkeen tapahtunut? Eikö tälläinen huippukyky pitäisi olla kaikkien tuntema?
Ei sellaisella kielipäällä, kuin T.Kansalla on voi tulla kansainvälisesti tunnetuksi.
Miksi pitäisi olla kaikkien tuntema ? Maailmassa on aikapaljon huipputaitavia tulkitsijoita, mutta eivät he silti ole välttämättä tunnettuja kuin kotimaassaan, mutta se ei heidän arvoaan ja taitojaan vähennä.
Kaikki parhaat laulajat, eivät koskaan tule tunnetuksi maailmalla, mutta jotkut keskinkertaiset ja huonommat artistit sitävastoin tulevat. Vai väitätkö esim. että Britney Spears osaa laulaa ?
Kansahan on vaatimattomuuden perikuva ja siksi hänelle riittää vähempikin tunnettavuus. Tärkeintä on että justiinax ja muut hömpät pysyvät uskollisina !
Me olemme uskollisia Tapani Kansalle. Oikeassa olet. Siksi Tapani Kansa pysyy myös suosion huipulla koska fanitamme häntä ja hänen ääntään, laulujaa, tulkintojaan ja erityisesti kappalevalikoimaansa.
Uupperalaulajilla ei ole tällaisia fanijoukkoja konemaisten äänimaneeriensa takia ja siksi heistä pitää vain nämä kansakunnan harvat fakiirit.
Kiitos kysymästä .joku näemmä on linkin laittanut.Kiitos neuvosta.
vituttaako kuuntelen?
en minä ainakaan ole kuullut maailmalla liikuskellessani kenenkään puhuvan Salmisesta, Anttilasta tai Hynnisestä, niin se vaan on! Kansaa ja Folkkia on kyllä kyselty moneenkin kertaan. Että repikäähän siitä!
Eipä löydy linkkiä, ei ole olemassakaan.
Tapani Kansa ei erinomainen laulaja, mutta vaikeasti laitettava mihinkään tiettyyn muottiin. Hän on jotain iskelmälaulajan ja oopperalaulajan välistä tai yhdistelmä näistä. Ei Tapani oopperarooleissa ole koskaan esiintynytkään. Mutta operetteja, laulelmia ja liedejä laulaa kyllä hienosti taidemusiikin puolelta.
Siis Tapani Kansa ON erinomainen laulaja piti kirjoittamani.
Ei löydy juttua?