kun viimeksi täällä vierailin ja jotain kirjoitinkin. Syynä poissaolooni on ollut se, että keskustelujen taso laskemistaan laski ollen lopulta mitäänsanomattoman typerää. Kunnon avaukset harvenemistaan harvenivat kunnes lähes tyystin loppuivat. Jos joku vielä sellaisen sai aikaiseksi niin viimeistään kolmannessa vastauksessa keskustelu lähti poukkoilemaan päättömästi sinne sun tänne. Hyvä niin.
Eipä tuo keskustelujen taso näytä parantuneen; on pikemminkin laskenut entisestään. Ainut positiivinen asia viime käynnin jälkeen on se, että BilMan on hävinnyt kuvioista, näköjään jo yli kuukausi sitten.
Eipä tuo keskustelujen taso näytä parantuneen; on pikemminkin laskenut entisestään. Ainut positiivinen asia viime käynnin jälkeen on se, että BilMan on hävinnyt kuvioista, näköjään jo yli kuukausi sitten.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suuri osa kuusikymppisistä on töissä edelleen. Nykyisellä työtahdilla he tuskin ovat täällä keksimässä keskustelunaiheita tai kommentoimassa muita. Olisin sellaisesta puuhailusta saanut lentävän lähdön, jos työaiakana olisin ehtinyt palstoille räpläämään. Koska työtahti on kiristynyt, vapaa-aika vietetään joko leväten tai muissa huveissa.
Kuvittelisin, että tämän ikäryhmän innokkaimmat palstakirjoittajat ovat eläkkeellä tai sairauslomalla syystä tai toisesta. Joistakin kommenteista päätellen osa kirjoittajista edustanee myös huomattavasti vanhempaa ikää kuin 50-70 vuoden välillä olevat. Miten vain - vieraantumista niistä asioista, jotka työssäolijaa kiinnostavat tapahtuu päivä päivältä enemmän. Jos yhteiskunnassa tapahtuvat asiat ja ihmissuhteet eivät jaksa enää kiinnostaa, mitä jää? Hyvin vähän.
Klishee - itsestään on pidettävä huolta, kukaan muu ei sitä tee - pitää hyvin karvaasti paikkansa. Varsinkin se osa huoltoa, mikä koskee aivoja. Kun valitsee helpon tien eli eläkkeellä olo on pelkkää viihtymistä ei vakavia asioita, ei ikäviä juttuja, vain vitsejä ja hekotusta, ympäröivä todellisuus sattaa olla ruusuisempi, mutta samantasoinen kuin alkoholistin humala eli pakoa todellisuudesta. En ole vielä hyväksynyt sitä, että eläkkeellä pitäisi kieltäytyä ajattelemasta. Oma pää on ainoa pääoma, mikä minulla on. Kyllä sitä vielä kannattaa huoltaa, jotta jatkossakin olisi millä ajatella.
Suurin osa pitää hekotus- ja vitsityylistä, kevyestä höpötyksestä. Ihmiset ovat erilaisia, sille ei mahda mitään. Kuitenkin: ketju on yhtä kuin sen heikoin lenkki. Pätee tässäkin. Paranna sinä keskustelun tasoa.
AKATEEMISTEN - osio. Pääset siten arvoistesi "nerojen seuraan ".
Oli tosi alentuvaa tuo paatoksesi
,kuin nuoren papin
ensi saarna jossan syrjäisessä maaseurakunnassa.
Meille joilla rehkimiset pienillä tuntipalkoilla
on loppunut.
Tänne saamme vietittää näitä aatoksiamme silloin tällöin tai päivittäin.
Antaisit vapauden toimia näin.
Terapiaa sanoisin tämän olevan.
Halpaa kaiken lisäksi,kun ei tarvi kotoa lähteä
mihinkään.
Yrittänyttä ei laiteta on sanonta. Siis tee aloite!
tasokkaampaan seuraan ...
Juurikin näin, pakkoko oli tulla tänne nytkään?
Näitä keskustelupalstoja on hyrymykkä, et jos sopii pysy jatkossakin pois.
Me kirjoittelemme tavallaan, tasollaan ja jos liian alkeelliksesi olet jutustelumme kokenut Sinullahan on valta valita seurasi.
Siis ei näkemiin, vaan hyvästi!