Kidekone

Minua kiinnostaa kovasti kidekone. Haluaisin rakentaa sen itse, kun se ei taida olla kovinkaan vaikeaa. Mistä löytäisin ohjeen? Tarvikkeet ei kai hirveän paljon maksa?
85709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mut siitä on yli 50 vuotta. Mee johonkin e-liikkeeseen ja kysy. Se pieni kideaparaatti on keskeinen. Ei pitäisi maksaa paljoa jos niitä vielä on. Mitä lie aaltoaluetta, saakohan niillä FMää. Aianakin pitkiä sai. Lahdessa aikoinaan kuunneltiin kidekoneesta radiota ison ämyrinn kautta, kuului ymäri huoneistoa ilman paristoja. Eihän siellä tarvinnut kun panna korva metalliseen pylvääseen niin jo karjui Henkka Theel ja Hormony Sisters suoraan korvaan.

Äänestä
  • Nykyihmiset osaavat tehdä yksinkertaisistakin asioista kompleksisia ongelmakohteita. Minä rakensin kidekoneen 8-vuotiaana saippuakoteloon, työkaluina oli äiteen sakset ja linjapihdit. Juottelut hoituivat kaasuliedellä kuumennetulla kuparikaapelin pätkällä.

    Ohje oli muistaakseni saatu jostain lehdestä, mutta alusta pitäen käytin toteutukseen omia ratkaisujani. 2000 ohmin Omega-sankakuulokkeiden herkkyys ei ollut kovin suuri, mutta vesiränni-antenni ja lämpöpatteri-maa antoivat riittävän hyvän signaalin. Kide oli sellainen lasiputkessa oleva kivimurikka, jota ronkkimalla löytyi paras kohta. Näin vielä 1950-luvulla......

    Äänestä

Mene kirjastoon ja pyydä Osmo A Viion
Uusi Radiokirja.
Kirja ei enään kovin uusi ole, kun on painettu joskus 60- luvulla, mutta siinä on kideradion piirustukset ojeineen ja paljon muuta aiheeseen liittyvää.

Tuon rakentamisessa ongelmana voi olla löytää kirjan mainitsema kide ja 525pf säätökonkka.

Kideradion toiminnan kannalta hyvin olellinen osa on tehokas anteeni ja maa.
Itselläni oli 150 metriä kuparilankaa ( 1 mm:n käämiä ) tolpissa anteenina.

Äänestä

Koska niitä 500pF:n säätökonkkia on melko hankala löytää, korvaa se kiinteällä 470pF:n konkalla. Kelan teet 10 sentin mittaiselle muoviputkelle (kardemummapurkista saa aihion) n.20 kierroksen nippuina, joiden väli on n.5mm. Niput käämitään sikin sokin 0,2-0,4mm:n emalilangalla. Kierrossuunnan pitää olla kaikissa nipuissa sama! Kymmenkunta nippua on hyvä aloitusarvo, konkkaa valitsemalla voi säätää viritysalueen.

Viritys sitten tapahtuu työntämällä ferriittisauvaa kelaputken sisään. Nippujen idea on kumota kelan eri osien välistä hajakytkentää Q-arvon parantamiseksi.

Ilmaisimeksi kelpaa mikä tahansa germaniumdiodi, (OA ja AA-alkuiset), piidiodikin toimii, mutta sillä ei saa hyvää herkkyyttä. Tällaisella konstruktiolla olen saanut kaiuttimeen niin kovan metelin, että naapurit koputtelivat seinää iltaisin.

Loput neuvot löydätkin tuon linkin takaa, siellä on varsin akateeminen selostus kidekoneesta!

Äänestä

Miksi rakentaa itse, kun tämä englantilainen herrasmies valmistaa käsityönä myyntiin uusia kidekoneita tilaajan toiveiden mukaan?
http://crystalreceiver.co.uk/

Äänestä

Kidekone on helppo rakentaa. Ongelma on vain siinä, ettei suomessa ole enää AM-asemia. Kidekoneellahan kuunneltiin keskiaalto- tai pitkäaaltoasemia. On myös tehty ULA-kidekoneita, mutta ne ovat harvinaisuuksia. Vanhoista elektroniikkkirjoista löytyy ohjeet ja osia köytyy elektroniikkaliikeistä. Kiteen voi korvata halvalla germaniumdiodilla. Kidekone kuului antennin koosta riippuen tavallisesti 5-50 km päässä am-asemasta.

Äänestä
  • Kuuluihan se toki kauempaakin. Silloisen Neuvostoliiton lähettimet lopettivat lähetyksensä klo 24 paikallista aikaa. Illan mittaan lopettamismusiikki kuului tunnin välein ainakin viisi kertaa illassa, eli kaukaisimmat asemat olivat yli 5000 km etäisyydellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Spica kirjoitti:

Minua kiinnostaa kovasti kidekone. Haluaisin rakentaa sen itse, kun se ei taida olla kovinkaan vaikeaa. Mistä löytäisin ohjeen? Tarvikkeet ei kai hirveän paljon maksa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu