Muistatteko vielä Kajaanin kylähulluja, ketäs niitä olikaan ja monihan on vielä hengissä?
Vastaukset 4
- varmaan olla
kajaanin kylähullut otsikossa, koska niitä hulluja löytyy maakunnastakin, muhevia persoonia,
parhaat jo edesmenneitä.- edustaja, täys- kylähullu
Olisin halunnut ELMA-messuille edustamaan, mutta ei ollut kait rahaa.
Onhan siellä ennenkin oltu ja edustettu.
Siitä on puhuttu kovasti ja ihmisten mieliin on jääty.
Kyllä minulle kelpaa Puolangan kylähullu edustus.
Eikä tarvii ottaa viinaa kyetäkseni esiintymään kylähulluna.
Sitten viellä kertoisin ihan elävästä elämästä kokemuksia Puolangan "herrojen" viisauksia.
Kyllä tulis taas mainosta, tulisi erilaista kuin aiemmista ELMA-edustuksista.
- Anonyymi
Siellä sitten pitää olla keksijä jo syntyessään,omatoiminen,lapsinero,spontaani ja omatoiminen.Siellä eivät ketkä tahansa idiootit pärjäisi.Ne ovat yhteiskunnan,leikkauslistan ja verojen ulkopuolella siksi,koska ovat onnistuneet huoltovarmuudessaan sen verran hyvin,mihin kuka tahansa ei pysty.Laun ja veroyyajan koura ei sinne yllä.
- Anonyymi
Onhan siellä uusi polvi nousemassa hyvinkin sankkana, siinä mielessä ollaan omavaraisia ja ehtymättömiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???582530- 1171338
- 1361166
- 771054
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk891003Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku18857- 118783
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä24742- 33724
Eläinpuisto on edellä Ähtärissä muut tulevat perässä eli maksumiehiä kaivataan
Näin totesi alueuutisissa täydellinen epäonnistuja entinen veneseppä . Hän vaati kuntaa osallistumaan uuden yhtiön omist62630