että toisille kelpaa kuka tahansa kuhan vaan on nainen.heti entisen jälkiin on uutta matoa koukussa ja pian sylissä joku naisen tapanen.sitte heti taas ollaan ihan laav.miten toi on mahollista.mulla ei löydy millään vaikken ranttu ookkaan ja ihan kivan näkönenkin ja mukavakkii sanovat!!!
miten
musta tuntuu
222067
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
...joskus ihan samaa yleisellä tasolla.
Ehkä sinusta tekee salakavalasti vaikeasti lähestyttävän se, että todella OLET hyvännäköinen ja mukavanoloinen?
Kaikenmaailman rähjärenttuja on toisinaan helpompi lähestyä kuin ihmistä, jonka koko olemuksessa todella on "sitä jotain".
Joku joskus totesi, että kauniit ihmiset ovat pelottavia.
minäkin huomannut. Aika outoa, että riittää, kunhan on vain jonkinlainen nainen. Itse olen kranttu ja kuulemma myös vaikeasti lähestyttävä. Nyt tulee pian puoli vuotta täyteen nykyisen rakkaan kanssa. Edellisestä seurustelun päättymisestä onkin mennyt jo yli kolme vuotta. Muutenkin olen aina ollut vähintään vuoden tai pari yksinäni ennen kuin edes ajattelen vakavissani ketään. Välissä voi kyllä olla jaotin pieniä vipinöitä mut ei sen kummempaa. Ei vain voi syöksyä jatkuvasti eteenpäin ilman että lataisi välillä akkuja ja muutenkin ottaisi aikaa itselle.
Mut tosiaan outoa katsella ihmisiä, jotka ovat heti vanhan suhteen päätyttyä suunilleen taas viikon päästä niin rakastuneita, että edellisestä ei ole mennyt kuukauttakaan kun jo ollaan kihloissa, suunnittelemassa häitä ja lapsia ja yhteenkin ollaan muutettu. Aikamoiselta unelta kyllä vaikuttaa. Missä jengi oikein leijuu?
Jo suuri viisastenkirja Pikkuprinssikin tietää kertoa, ettei tärkeimpiä asioita näe silmillä.
Jonkinlainen nainen...Jokaisessa naisessa on se oma juttunsa. Se pitää vaan nähdä.
Jokainen nainen osaa kukoistaa ja jokaisessa on
jotain arvokasta.
Jos joku haluu naimisiiin kuukauden päästä, se on sitten hänen asiansa.
Elämässä voi loppu tulla niin äkkiä, ettei arvaakaan.
Taas on kuolema niittänyt satoa ympäriltä.
Ja on joutunut miettimään asioita.
Ei kellään ole vara tuomita toista.
Toisilla on se rakkaus semmoista, että heti leimahtaa, toiset kiertää ja varoo vuositolkulla, ettei paljasta korttejaan.
Mikä se sitten on elämisen arvoista.
Mä ainakin haluan rakastaa ja olla rakastettu.
vissiin aloittajan pointti sulta. Tarkoittaa varmaankin, että aloittavat heti suhteen toisen kanssa kun edellinen on dumpattu tai jopa ennen sitä. Ja okei, jos ihastuu tai "rakastuu" herkästi ja hyppää heti suhteeseen niin harvoin se toimii! Vasta kun on tutustunu ihmiseen, eli menee muutamia kuukausia toteaa, ettei tää ollukaan mulle oikea henkilö ja sit seuraavaa eteen vain. Pitemmän päälle ei mitään järkeä, loukkaa vaan ihmisiä matkan varrella. Voisi ottaa rauhassa ja tutustua ensin ja ennen kaikkea miettiä sitä toistakin ja hänen tunteitaan eikä vain itseään! Se vasta on lapsellista!!
sun kanssa.kaksi vuotta hylkäyksestä ja vielä ahdistaa toisen teko. mietin kyllä tarkkaan kenen mukaan lähden.
selvyyttä? Mie tyhymä en nyt ihan tajunna:
>> Vasta kun on tutustunu ihmiseen, eli menee muutamia kuukausia toteaa, ettei tää ollukaan mulle oikea henkilö ja sit seuraavaa eteen vain. > Voisi ottaa rauhassa ja tutustua ensin
Eli tarkoitin sitä, ettei heti olla niin "vakavia". Rauhassa ottamiseen kuulu ainakin mulle esim deittailu, monet skippaa sen vaiheen ja on heti 24/7 yhdessä ja varmaan viettää aikaa enemmän sägyssä kuin muualla. Sitten kun selviää, ettei meillä ollutkaan mitään yhteistä, noh, ero tulee...
Eli rauhassa: pyydä toista ulos kahville, baariin, kattoo leffaa, puhukaa, viettäkää aikaa keskenänne mutta myös porukassa ja ennen kaikkea erikseen välillä. Tässä oppii tuntemaan toisen tavat, mieltymykset, ajatukset asioista, harrastukset ja porukan missä ko henkilö liikkuu.
Noh mutta, näin ainakin minä toimin ja kyllä se toinenkin siinä sit huomaa jos ei asiat "klikkaa" ja silloin on kiva päättää se juttu siihen. Tai jos toinen on eri mieltä niin eipähän ole ainakaan mennyt pää puskassa olettamaan, että seurustellaan eikä toivon mukaan kiintynyt toiseen liikaa.
Ihastus tai se hullu rakastuminen pohjautuu useinmiten ulkonäköön ja sexuaaliseen vetovoimaan, ainakin minun mielestä. Kun hypätään heti siihen, jää tärkeät jutut välistä.
En tiedä onko tässä muiden mielestä mitään järkeä, mutta itse ajattelen ja toimin nykyään näin. Parempia tuloksia on ainakin syntynyt :)
EI se tarkoita, että olisi ihastunut saati edes rakastunut! Missä täällä mennään...??!
jos ei toinen edes kiinnosta sillä tavalla?! Jos toinen kiinnostais edes jonki verran, sit se ois pieni ihastus kuitenki.
Kyllä tuossa on minusta järkeä.
Mahdollisuudet mokata tuossa ovat monet.
Joku on elänyt vähän pitempään puutteessa kuin on itse tajunutkaan, tullut mönkineeksi toisen kanssa sänkyyn ennen kuin oikein itse tajusikaan ja tuntenut sitten velvollisuudekseen yrittää rakentaa siitä suhde, koskapa toinen osapuoli on tuntunut sitä kovasti odottavan.
Onnistuneeseen suhteeseen voi myös päästä kiinni monella tavalla - jopa vahingossa, vastoin kaikkia järkeviä ajatuksia, tai mikä vielä kummallisempaa, kirjoittelemalla tällä palstalla ;D.
Elämäni vaatimattoman kokemuskokoelman perusteella sanoisin, että mikään yleensä hyvä ohje ei pidä aina kutiaan. Elämä ei ole toistaiseksi lakannut yllättämästä minua ja näyttämästä minulle, etten ihan niin viisas ollutkaan kuin luulin. :P
Olipa se muuttoauto kakkostreffeillä mukana tai ei, se että toimii parhaalla osaamallaan tavalla, on rautaa! Siinäkin tapauksessa, että myöhemmin huomaisi olleensa täysi ääliö. Armo menneisyyttä kohtaan tekee yleensä aina hyvää! Kohdistui se itseen tai muihin.
monenlaisia toteen käyneitä vastauksia.
Ihastus ei ehkä kohdistukaan varsinaisesti siihen toiseen ihmiseen, jota ei edes kunnolla vielä tunne, vaan pikemminkin häneen sidottuun mielikuvaan, joka puolestaan voi osoittautua vääräksi. Totuus saattaa valjeta vasta, kun alkaa tutustua toiseen paremmin.
Ihastus saattaa olla toispuoleista, missä tapauksessa se, joka ei ole ihastunut, on kyvytön sanomaan 'ei'. Ilmiö vankistuu, jos tämä kyvytön on epäterveellisellä tavalla kiltti: ei raaski kieltää toiselta sitä mitä tämä haluaa eikä tajua omien oikeuksiensa rajoja. Tuosta taudista on kyllä mahdollista parantua jo ihan harjoittelemallakin.
Eiks vaan? On niitä, jotka tuohon pystyy ja sit taas sellasia kuin esim minä, joka ajattelee vähän pidemmälle. Eli en ryntää oikopäätä mihinkään, enkä annan kenenkään ajaa minua siihen. Haluan kaveerata, deitata ja tutustua ensin ihmiseen ja todeta, että tästä saattais tulla jotain. Tosin pitkään ei ole sellaista ollut, jokaisessa nyppii jokin... tai sit oon vaan jo tottunut elelemään yksikseni: pian 3v sinkkuna =)
Ja tuo mitä ylempänä sanottiin ulkonäöstä voi olla sun kohdalla ihan totta! Mulle on sanottu, että olen liian sitä jotain, että pitää miettiä moneen kertaan uskaltaako tulla tutustumaan ja sitten kun tutustuu toteavat, etten mä niin pelottava olekkaan. Ainakin baareissa mun eteen tulee kaikki kännisimmät, joilla on vissii kaikki estot veks =)
En tiedä sit puhuvatko p**kaa, mutta saman olen kuullut myös miehiltä.
Mut älä lannistu äläkä ajattele mitä muut tekee, elä niinkuin parhaaksi näet ja kyllä sä vielä jonkun kivan ihmisen sieltä bongaat!
sitä voi hätäpäissään ajautua "siirtymävaiheessa" uuteen tuttavuuteen, josta huomaa viikossa, että nyt on aivan vääränlainen ihminen matkassa. Ja jos kysymyksessä on tällainen rehju peruslesbo, joka on heti muuttamassa yhteen ja luulee ties mitä, niin huh ! TUTUSTUMINEN vie aikaa ja eikä sitä voi tietää millainen se toinen okeastaan on. Kyllä sen toisen osapuolen luulisi vaistota missä mennään. Jos on jotensakin fiksu, ymmärtää että ei vaan ollut mitään yhteistä ja piste. Ei tarvitsisi spekuloida asiaa sen enempää.
>> Kyllä sen toisen osapuolen luulisi vaistota missä mennään.
Minulla järki harasi muuttoautoja vastaan, mutta ei elämä ole mikään kaava, joka kirjoitetaan luokan katsellessa liitutaululle ja jota opettaja sitten kommentoi. Elämä eletään tunteella. Elämä on taidetta.
Mikähän on "ihan vääränlainen ihminen". Useimmat ihmiset, ollessaan erilaisia, kasvattavat. Vääränlainen ihminen olisi siksi sellainen, mikä ei johtaisi henkilökohtaiseen kasvuun kummallakaan eikä suhteen kasvuun.
Eikö saisi vaan olla yhdessä, turvassa, ihanasti!
"Yhdessä, turvassa, ihanasti" -oleminen ei tunnu pitkän päälle tyydyttävältä jos kasvu loppuu.
johtaa pian erilleen kasvuun. Kyllä suhteessa pitää olla muutakin yhteistä kuin paremmaksi ihmiseksi tuleminen.
Kasvaminen ihmisenä ei tietysti ole ainoa tärkeä asia. Toisaalta: jos kasvaa paremmaksi ihmiseksi, eikö siinä kehity myös paremmaksi kumppaniksi - sellaiseksi, joka osaa ottaa toisen huomioon eikä etsi pelkästään omaa etuaan? Eli mitä haittaa siitä on, jos ihminen kehittyy?
Ihmiset voivat kasvaa myös yhdessä ja rinnakkain yhteisiä tavoitteita kohti, ja se lähentää. Jos taas suhteessa ei ole tilaa kasvuun, se voi johtaa eroon.
Totta sekin, että ihmiset joskus kasvavat eroon toisistaan. Mutta tuskin sitä voi estää sillä, että pistetään toinen pieneen purkkiin "pysymään ennallaan". Joskus se purkki sitten räjähtää kuitenkin. Tavalla tai toisella.
Täsmälleen.
Lisäksi musta on jotenkin epätodellista, jos keskitytään vain vallitsevan tilanteen ylläpitoon, "kun tässä on niin ihanan turvallista ja mukavaa".
Voi se turvallista ja mukavaa olla jatkossakin siitä huolimatta, että ihminen ihan väkisinkin muuttuu ajan myötä monellakin tavalla: parisuhteen suhdeparina sekä omana ihan itsenäisenä yksikkönään. Minä kun en symbiooseihin suhteissa usko, vaan terveisiin kompromisseihin, sitähän se elämä muutenkin on. Sielunsiraruuteen kyllä uskon ja vahvasti sekä kiitollisena uskonkin.
Eikä nuo muuttumiset sulje toisiaan pois PAITSI jos muutos tuokin esiin ko. suhteen aivan perustavaa laatua olevien pilareiden horjumisen ja johtaakin eroon. Rehellisempää se on kuitenkin kuin vaan jatkaa, koska on jatkettava, kuin vanhassa tapakristillisessä körttiavioliitossa konsanaan.
Tämä puolestaan ei tarkoita, etteikö pahojakin vaikeuksia voisi suhteessa selvittää ja sitä jatkaa uudelta pohjalta, mikäs sen ihanampaa oliskaan! Kaiken takana on halu ja tahto OLLA sen toisen kanssa. Jos sinä on särö, jota ei voi korjata, on parempi oikeasti päästää kumpikin vapaaksi.
Kuten Gila sanoi toisin sanoin, pakkopurkki poksahtaa kuitenkin väistämättä aikanaan.
Puss!
eli polyamoria on elämäntapa, jossa henkilö on pitkäaikaisessa, intiimissä ja usein seksuaalisessa suhteessa useamman partnerin kanssa, kaikkien partnereidensa tietoisella suostumuksella. (Wikipedia)
Tällaista elämäntapaa eletään. Jotkut kykenevät siihen ja jotkut eivät. Kyse ei ole siitä, että kuka tahansa kelpaa. Eihän kehen tahansa rakastu. Mutta moneen voi rakastua ja rakastaa montaa. Kyse ei ole myöskään hyväksikäytöstä, tilannetta ei salata keneltäkään osapuolelta.