Naapurivihaa

Naapurini seuraavat tarkkaan tekemisiäni ja levittelevät kaikenlaisia juttuja minusta.
Talossamme on äänieristys lähes olematon, joten halutessaan on helppo kuunnella, mitä naapurin puolella tapahtuu ja mitä sieltä kuuluu.
Pätkätyöläisenä olen välillä työttömänä ollessani paljonkin kotona, jolloin naapurit, jotka ovat muuten itse työttöminä koko ajan, aina "riehaantuvat" entisestään juttujensa kanssa.
Olen kuulema outo ja epäilyttävä, etenkin kun minulla ei ole vakinaista työpaikkaa. Heidän työttömyytensä johtuu ilmeisesti olosuhteiden pakosta ja minun työttömyysjaksoni siitä etten ole "normaali" tai hoidan työni huonosti???
He seuraavat sitä milloin olen kotona, mihin aikaan herätyskello soi aamulla ja milloin illalla sammutan valot ja menen nukkumaan jne...
Tuuletan myös usein ja kesällä pidän aina tuuletusikkunaa auki, se sitten heidän mukaansa johtuu siitä, että olen epäsiisti ja kotonani haisee. Tämä on erittäin loukkaavaa, koska olen hyvin siisti ihminen.
Kaikkea muutakin P..tä olen saanut kautta rantain kuulla.
Eivätkä he ole näkevinäänkään minua, jos tulevat vastaan rapussa, tervehtimisestä puhumattakaan...
Nyt he sitten jo haluavat minun muuttavan pois asunnostani...
Mikä saa jotkut ihmiset tekemään tällaista, minusta se ei ole normaalia.
Antaa jokaisen elää ja olla. Häiriköivät naapurit ovat tietysti eri asia mutta miksi käydä sellaisen naapurin kimppuun, joka ei ole kenellekään häiriöksi ja levitellä hänestä moisia juttuja?
81938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meidän naapurit, jotka on jo vuosia juorunnut meistä ja nykyään ilmeisimmin pelkäävät että olen kuullut ja kuulen heidän ilkeitä juorujaan meistä, niin he koettavat että joutuisimme muuttamaan pois. Sinunkin tapasuksessa varmaankin on kyse siitä, että he pelkäävät että sinä tiedät jo liikaa ja tulisit kuulemaan jatkossakin heidän pakkomielteisistä juoruista.

He tahtovat sinun muuttavan, koska pelkäävät, on tultu mentyä aivan liian pitkälle jutuissa, joita sinusta levittävät.

Äänestä

Ei tuo ole edes vihaa, vaan pelkkää kiusaamista. Kiusaamista ei tapahdu pelkästään kakaroiden kesken, vaan se on yleinen ilmiö niin työpaikoilla, kuin naapurienkin välisisissä suhteissa.
Kaikki eivät kiusaa missään, mutta niillä, joille se lapsuudesta on veriin jäänyt, etsivät sen uhrinsa aivan mistä tahansa.
Mikä sitten on se "syy", jonka perusteella nämä kiusaajat tahtovat sinun muuttavan asunnostasi ja millä se syy on perusteltu?
Perusteettomien väittämien puhumisesta voi tehdä rikosilmoituksen kunnianloukkauksen tai solvauksen nimikkeellä. Se kannattaa tehdä tiettäväksi näille p-puhujille ja yleensä se tehoaakin.

Äänestä

yksittäinen pariskunta vai onko mukaan tullut muitakin?

Äänestä
  • yläkerran naapurilla joku työkone pitää meteliä koko yön ja he vetävät vessanpönttöä ympäri vuorokauden muutaman minuutin välein.Pariskunta ei ole missään töissä.Puhelimeen jos puhut ylhäällä tulee hiljaisuus tai mikäli vieraita tulee.Edellinen asukas ei kauaa alakerrassa jaksanut asua.

    Äänestä

  • täällä.. kirjoitti:

    yläkerran naapurilla joku työkone pitää meteliä koko yön ja he vetävät vessanpönttöä ympäri vuorokauden muutaman minuutin välein.Pariskunta ei ole missään töissä.Puhelimeen jos puhut ylhäällä tulee hiljaisuus tai mikäli vieraita tulee.Edellinen asukas ei kauaa alakerrassa jaksanut asua.

    muutaman minuutin välein, jos näin tapahtuu, niin siellä on ilmeisesti "wc-pöntön" uimuri rikki.
    Muuten noista muista ilmiöistä en osaa sanoa kuin, että viittaa luonnevikaan.

    Äänestä

Joo varsin tutulta kuullostaa. Huvittavinta on se, että vaikka ei tervehditä, niin sitten kun ohi on menty, niin kuikuillaan kuin minussa olisi jotain outoa. Vaistoan herkästi, jos näin tapahtuu enkä tietentahtoen katso taakseni. Itse muuttaessani tervehdin kaikki tasapuolisesti. Mutta jostain syystä emme kelpaa taloyhtiöön, jossa muut leikkivät pikkujuppeja. Huvittava juttu sinänsä.

Äänestä

Ole huoleti. Rikoslakiin on tulossa uusi rangaistava asia eli vainoaminen. Tämä on ilmeisesti jo monessa maassa käytössä. Jos taloyhtiössä kohdistetaan kaikki ongelmat vuodesta toiseen yhteen ihmiseen ja sen syyksi laitetaan kaikki taloyhtiössä tapahtuvat epäkohdat ilman todisteita niin mielestäni tuo on vainoaamista. Taloyhtiössä ei voi ihmisen yksityiselämää tai tapaa liitoitella jatkuvasti, kyllä se täyttää vainoamisen merkit jos asukasta alkaa ahdistaa. Kotirauhan rikkomisen myös täyttää. Kannatta kerätä todisteita jos mahdollista. Jos joku seuraiee sännöllisesti mitä viet roskiin tai milloin menet asioille ym. niin vainoamistahan se on. Ota kamera käytöön esim.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskomatonta... kirjoitti:

Naapurini seuraavat tarkkaan tekemisiäni ja levittelevät kaikenlaisia juttuja minusta.
Talossamme on äänieristys lähes olematon, joten halutessaan on helppo kuunnella, mitä naapurin puolella tapahtuu ja mitä sieltä kuuluu.
Pätkätyöläisenä olen välillä työttömänä ollessani paljonkin kotona, jolloin naapurit, jotka ovat muuten itse työttöminä koko ajan, aina "riehaantuvat" entisestään juttujensa kanssa.
Olen kuulema outo ja epäilyttävä, etenkin kun minulla ei ole vakinaista työpaikkaa. Heidän työttömyytensä johtuu ilmeisesti olosuhteiden pakosta ja minun työttömyysjaksoni siitä etten ole "normaali" tai hoidan työni huonosti???
He seuraavat sitä milloin olen kotona, mihin aikaan herätyskello soi aamulla ja milloin illalla sammutan valot ja menen nukkumaan jne...
Tuuletan myös usein ja kesällä pidän aina tuuletusikkunaa auki, se sitten heidän mukaansa johtuu siitä, että olen epäsiisti ja kotonani haisee. Tämä on erittäin loukkaavaa, koska olen hyvin siisti ihminen.
Kaikkea muutakin P..tä olen saanut kautta rantain kuulla.
Eivätkä he ole näkevinäänkään minua, jos tulevat vastaan rapussa, tervehtimisestä puhumattakaan...
Nyt he sitten jo haluavat minun muuttavan pois asunnostani...
Mikä saa jotkut ihmiset tekemään tällaista, minusta se ei ole normaalia.
Antaa jokaisen elää ja olla. Häiriköivät naapurit ovat tietysti eri asia mutta miksi käydä sellaisen naapurin kimppuun, joka ei ole kenellekään häiriöksi ja levitellä hänestä moisia juttuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu