vaikeaa

Miksi ihmeessä ihmisille myydään Windowsilla varustettuja koneita vaikka Windows on niin vaikea tavallisen ihmisen käyttää kaikenmaailman virustorjuntoineen ja skannauksineen? Ja koko ajan saa pelätä eri nettisivuja.
25971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Jostain syystä kuluttajaviranomaiset eivät puutu siihen, että tietokoneet pakkomyydään Windowsilla. PC:t PC:inä ja käyttöjärjestelmät käyttöjärjestelminä, se olisi reilua kauppaa. Tehkööt Microsoft omia räätälöityjä koneita itse jos haluaa raudan myydä mukana kuten Applekin.

Äänestä

windowsissa on?

Äänestä
  • Ei se mitenkään absoluuttisesti ole hankalaa mutta kyllä Windowsin käyttäminen on tosivaikeata verrattuna kilpailijoihinsa.

    Äänestä

  • Käyttö on aika hankalaa kun Windowsit ei itsessään osaa mitään ja kaikkea kolmannen osapuolen palikkaa joutuu ruuvaamaan kiinni. Kilpailijoiden käyttiksissä hommat käy nappia painamalla ja etenkin päivittäminen on helpompaa. Yleensäkin nämä jotka kehuu Vistaa vertaa sitä johonkin Windows XP:n joka on jo joku 7v takainen jämä ja vaatii VIELÄ enemmän nysväämistä.. Olisi mieltä avartava kokemus näille ostaa toisella käyttiksellä varustettu kone ja nähdä miten paljon helpomminkin tietokonetta voi käyttää.

    Äänestä

  • no esim. koko järjestelmä ohjelmineen päivineen päivittyy yhdellä komennolla.
    Samalla kaikki softat optimoidaan juuri tälle koneelle.

    Tietty jos oikein laiskaksi alkaa, niin voisi tehdä kuvakkeen ja klikata sitä.

    Tähän ei tarvitse asennella oikeastaan mitään ajureita, kaikki toimii out of the box, antaa wintendo tyyppien pelleillä cd:iden jne. kanssa.

    Muistinkäyttö huimat 96 megaa bootin jälkeen ei tarvii päivitellä konetta...siihenhän menee vaan aikaa ja rahaa kun muropaketteja jne. blaah vertailuja lukee ja lopulta hankkii osat.

    Kaikki turhanpäiväisyydet kuten virustutkat yms. örkinpoistajia ei tarvitse enemmän tehoa johonkin järkevään...

    Käännökset yli 100:lle kielelle out of the box.

    jne.

    öitä.

    Äänestä

Saa sitä ostaa muitakin. Susea ja Mac OS X:ää esimerkiksi tarjotaan myös. Rahalla voi vaikuttaa asioihin.

Äänestä

käyttämään Windowsia ja yleensä koko tietokonetta! Tieto on valtaa!

Äänestä
  • tekniikka on ihmisiä varten eikä ihmiset tekniikkaa varten. Ja aina voi valita vaikka linuxin jossa kaikki ohjelmat asentuu vakiona ilman metsästystä netistä.

    Äänestä

  • Tietokoneen käyttö sujuu ongelmitta, käyttöjärjestelminä pari Linux distroa, OpenBSD ja Sun Solaris... miksi pitäisi opetella joku niin hankala systeemi kuin Windows ?

    Äänestä

  • Windows ? kirjoitti:

    Tietokoneen käyttö sujuu ongelmitta, käyttöjärjestelminä pari Linux distroa, OpenBSD ja Sun Solaris... miksi pitäisi opetella joku niin hankala systeemi kuin Windows ?

    se linuxi(e)n käyttö sitten onkin? Koneessa täytyy olla monta käyttistä, että pystyy tekemään jotain. Ei luulis kyllä olevan ongelmatonta tuollainen käyttö. Minusta se olisi ainakin kovin ongelmallista tehdä jotain monella käyttiksellä kun asiat voi tehdä yhdelläkin. Taitaa kyllä jäädä linuxin kokeilut sikseen jos tosiaan täytyy olla noin monta samaan aikaan koneella. Tarvii sitä kovalevy tilaa muuhunkin käyttöön. Laittasit sinäkin windowsin niin et tarvii noin montaa käyttistä.

    Äänestä

  • ghjk kirjoitti:

    Ja Windowsien ongelma nyt taas onkin se, että tarvitsee koneeseen jonkun toisen käyttiksen työn tekoon..

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Ja Windowsien ongelma nyt taas onkin se, että tarvitsee koneeseen jonkun toisen käyttiksen työn tekoon..

    "Tietokoneen käyttö sujuu ongelmitta, käyttöjärjestelminä pari Linux distroa, OpenBSD ja Sun Solaris... miksi pitäisi opetella joku niin hankala systeemi kuin Windows ?"

    Kelläs se ongelma todellakin on kun linux tarvii kolme käyttistä (2*distro, OpenBSD ja Sun Soraris), koneeseen, huh huh?

    Sattuu noita koneita olemaan enemmän kuin yksi ja eri koneissa sattumalta eri käyttikset. Uudemmassa läppärissä ja pöytäkoneessa Ubuntu, vanha läppäri vähän turhan mopo pyörittämään tuota (450Mhz/128Mb) niin siinä OpenGEU. Lisäksi oma webbiserveri OpenBSD:llä (toimii tarvittaessa kakkoskoneena "normaali"käytössäkin) ja yhdessä vanhassa pöytäkoneessa tuo Solaris testauksessa. Minkään noiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia eikä selkeitä, helppoja ja loogisesti toimivia systeemeitä ole edes joutunut pahemmin opettelemaan (verrattuna mitä joutuu opettelemaan jos meinaa Windowsia saada käytettyä "tehokkaasti" ja turvallisesti).

    Äänestä

  • useampi kone kirjoitti:

    se vasta vaikeaksi menee jos tarvii 4 tietokonetta ja neljä käyttöjärjestelmää, että saa hommat tehtyä huh,huh,huh,huh. Ei voi kyllä sanoa, että linuxilla saa helposti hommat tehtyä. Yhdellä linuxilla ja yhdellä koneella ei näköjään tee yhtään mitään. Mie en tarvii ko yhden koneen missä on windows.

    Jos pelaa ja surffaa netissä... Jos meinaa oikein vakavissaan saada jotain aikaiseksi joutuu Windowsin heivaamaan romukoppaan. Saahan Windowsillakin Webbiserverin toimimaan mutta en kyllä uskaltaisi sellaista nettiin laittaa, tuo OpenBSD on turvallisempi siihen eikä tuhlaa koneen tehoja niinkuin M$ serveriviritelmä.

    Pöytäkoneessa on tilaa reilulle levytilalle ja erinäisille lisälaitteille helppo päivittää rautaa, läppäri reissussa käyttöä varten mutta ainoaksi koneeksi läppäreissä pieniä puutteita ainakin minun käyttööni.... ja tuo vanha läppäri sitten matkaan kun lähtee esim. vesille eikä viitsi riskeerata uudempaa, tuon vanhan arvo lienee luokkaa 50€ niin ei niin haittaa jos sattuu hajoamaan.

    Tarpeet riippuvat käyttäjästä ja käytöstä, omaan käyttööni Windows on täysin riittämätön ominaisuuksiltaan. Tietysti keskivertonettisurffarille joka ei tee koneella mitään vakavastiotettavaa voi riittää se M$ "käyttämättömyysjärjestelmä" nimeltään Windows.

    Äänestä

  • ghjk kirjoitti:

    se vasta vaikeaksi menee jos tarvii 4 tietokonetta ja neljä käyttöjärjestelmää, että saa hommat tehtyä huh,huh,huh,huh. Ei voi kyllä sanoa, että linuxilla saa helposti hommat tehtyä. Yhdellä linuxilla ja yhdellä koneella ei näköjään tee yhtään mitään. Mie en tarvii ko yhden koneen missä on windows.

    "se vasta vaikeaksi menee jos tarvii 4 tietokonetta ja neljä käyttöjärjestelmää, että saa hommat tehtyä huh,huh,huh,huh."

    Eiköhän se riippu hommista ja talouden koosta. Kyllähän se on ihan normaalia, että jokaisella perheenjäsenellä on oma tietokone. Ja jos jotain ohjelmointia duunailee niin on myös kätevää jos voi testata sitä softaa eri käyttiksissä.

    Minulla on itselläni yksi kone jossa on vain ja ainoastaan Ubuntu mutta tarvisin kyllä kaksi lisää. Toisen kotipalvelimeksi, että tämän koneen ei tarvisi olla 24/7 päällä sekä läppärin, että saisi työympäristön yms. helposti mukana jos on keikkahommia tai reissaa. Pöytäkone sitten tarvitsee olla paremman ergonomian sekä leffa/musiikki -käytön takia.

    Eipä kyllä olisi neljäskään kone liikaa, että jos johonkin pistäisi Windowsin joidenkin pelien pyöritystä varten ettei tarvisi työkonetta boottailla.

    Äänestä

Sitä itsekkin ihmettelen miksi suomessa sallitaan tuollainen Windowsin pakkomyynti. Varsinkin tuollaisen hankalakäyttöisen ja työlään järjestelmän kuin Windows.

Asensin juuri kaverille Ubuntun, koko asennukseen meni aikaa noin tunti ja siinä ajassa asentui käyttöjärjestelmä tarvittavat ohjelmistot. Vastaavan systeemin asennus Windowsille olisi ollut päivän urakka, melkoinen DVD/CD-rumba asennuspakettien latailua netistä. Aika nopeastihan Windowsin asentaa mutta se ohjelmien asennus... HTML/PHP editorit, kunnollinen kuvankäsittely, FTP-ohjelma (kunnollinen), sähköposti (kunnollinen), pikaviestimet, kännykän hallintaohjelma, WWW-palvelin sivujen testausta varten ja paljon muuta tarvittavaa... Asentui Ubuntuun valitsemalla pakettihallinnasta klikkaamalla halutut ja sitten asennus käyntiin.... ja kahville siksiaikaa kun ohjelmat asentuvat.

Äänestä
  • kuvankäsittelyyn/taittoon (esim.) freelancerina työkaluinasi Linux-ohjelmat. Voit vielä duunin saatuasi (asiaa tuntemattoman työnantajan takia) jonkin aikaa pyristellä, mutta totuus tulee pian ilmi kuitenkin: Windows tai Mac ovat ainoat, jotka tarjoavat ohjelmat ammattimaiseen toimintaan ainakin näillä sektoreilla. Enpä myöskään musiikin tekemiseen ole Linuxille oikein toimivaa softaa löytänyt. Kotikäyttöön Ubuntu on ihan best. Eipä sitten muuhun.

    Äänestä

  • Nirk kirjoitti:

    kuvankäsittelyyn/taittoon (esim.) freelancerina työkaluinasi Linux-ohjelmat. Voit vielä duunin saatuasi (asiaa tuntemattoman työnantajan takia) jonkin aikaa pyristellä, mutta totuus tulee pian ilmi kuitenkin: Windows tai Mac ovat ainoat, jotka tarjoavat ohjelmat ammattimaiseen toimintaan ainakin näillä sektoreilla. Enpä myöskään musiikin tekemiseen ole Linuxille oikein toimivaa softaa löytänyt. Kotikäyttöön Ubuntu on ihan best. Eipä sitten muuhun.

    Taitosta en tiedä mutta kuvankäsittelyssä ei kyllä ole ongelmia. Musiikin tekoon Ubuntu sopii vain harrastelijoille. Ei työkäyttöön. 3D-mallinnuksessa Ubuntu taas on parhaimmasta päästä suorituskykynsä takia. Tietotyössä, eli ohjelmointi ja yleinen tietojen käsittely on myös Ubuntun heiniä tämän shellin ja mukana tulevien softakomponenttien ansiosta. Eipä kyllä tulisi mieleenkään tehdä WWW-sivustoa muulla kuin Ubuntulla tai jollain vastaavalla mihin saa helposti rakennettua työympäristön. CAD -työkaluja taas ei ole saatavilla, että niitä hommia ei tehdä.

    >...CAD -työkaluja taas ei ole saatavilla...

    Ei pitäisi avata sanaista arkkuaan jos ei ole pienintäkään käsitystä asiasta. ;)

    Jos intoa riittää niin otapa selvää mikä on BRL-Cad. Pienenä vinkkinä voin todeta että jenkkien sotakoneisto on suunniteltu pääosin sillä.

    Entäs VariCAD? Hakkaa minkä tahansa AutoCADin, ainakin 3D-työskentelyssä, mennen tullen mutta hintaa muistaakseni vain $600.

    Näistä on kyllä ihan viimeaikoina tullut myös versiot Windowsille mutta suorituskyky, mikä PC-koneilla CAD:in käytössä on aina pullonkaula, lienee muun Windowsin kaman kanssa samaa tasoa.

    Äänestä

  • Nirk kirjoitti:

    kuvankäsittelyyn/taittoon (esim.) freelancerina työkaluinasi Linux-ohjelmat. Voit vielä duunin saatuasi (asiaa tuntemattoman työnantajan takia) jonkin aikaa pyristellä, mutta totuus tulee pian ilmi kuitenkin: Windows tai Mac ovat ainoat, jotka tarjoavat ohjelmat ammattimaiseen toimintaan ainakin näillä sektoreilla. Enpä myöskään musiikin tekemiseen ole Linuxille oikein toimivaa softaa löytänyt. Kotikäyttöön Ubuntu on ihan best. Eipä sitten muuhun.

    Tuo kyseinen kone meni osittain työkäyttöön, eikä ollut ensimmäinen Linux jota kyseisessä yrityksessä käytetään työskentelyyn. Kummasti niillä on kuvankäsittely ja taitto sujunut, kyseisen yrityksen nettisivut, esitteet yms. on kaikki tehty Linuxilla. Tuo kone tosin meni kotikäyttöön kaverille mutta tekee ajoittain etätyönä kotonaan töitä (miksi turhaan ajaa työpaikalle kun voi tehdä saman työn kotona). Itseasiassa kyseisessä yrityksessä om enemmän Linuxkoneita kuin Windowskoneita, päätyivät Linuxiin koska Windowsin toimintakunnossapitäminen oli liian työlästä verrattuna Linuxiin (ja bonuksena säästyi rahaa kun ei tarvitse maksaa M$ ylihintaisia lisenssejä kaikista koneista).

    Äänestä

  • töitä... kirjoitti:

    Taitaa kyllä Adoben lisenssit olla nykyisin korkeammat noissa hommissa ja tämä rahastaa niillä Flash -työkaluilla minkä pystyy.

    Äänestä

"Mihin vertaat?"
Eihän asiaa tarvitse verrata mihinkään! Jos jokin on vaikea, on se VAIKEA ja sillä siisti.
Vaikeus on kuitenkin aina subjektiinen käsite. Joku ei osaa kirjoittaa käsin ja toinen ei koneella.
Kun jonkin asian on kunnolla oppinut niin sen osaa "unissaankin". Toisaalta, jos teet vain aina samaa kerran toimimaan saatua yksinkertaista tehtävää ei ongelmia edes tule.

Yhdyn täysin aloittajaan siinä, että Windows on aloittelijalle älyttämän vaikea ja vain pahenee uusien versioiden myötä. Se on asia, josta ei yli päästä, eikä MS tee mitään asian hyväksi.
Automatiika, jota nyt suositaan ei ole ratkaisu, sillä se pakottaa käyttäjän toimimaan valmistajan etukäteen laatimien kaavojen mukaan, eikä anna mitään ulospääsyä todellisissa ongelmatilanteissa.

Microsoftin antamat helpit on naurettavia. Jos niillä saat vian korjattua, ei sitä ole todellisuudessa ollutkaan, vaan olet itse poropeukalo.
Sitten kun kun hermostuttuasi todelliseen ongelmaan soitat tukeen on ainoa vastaus: "Me ei olla tuollaisesta asiasta koskaan kuultukaan", kuitenkin se on monille arkipäivää Windowsin kanssa.

Äänestä
  • mikkiksen tekninen tuki: lue avainkoodi siitä tarrasta: joka on hevonvitussa tai sitä ei ole ees liimattu mihinkään.

    "miten te olette voineet aktivoida "Järjestelmän" kun koodiakaan ei ole, herrajumala, täs vaihees alkaa keittää jos vaikka vaan 1000 konetta alla
    mutta serveri on jumissa jonkun vitun koodin takia.

    ja jonota ny 2 tuntia....

    Äänestä

  • "Microsoftin antamat helpit on naurettavia. Jos niillä saat vian korjattua, ei sitä ole todellisuudessa ollutkaan, vaan olet itse poropeukalo."

    Tästä olen samaa mieltä. MS ohjetukikeskus yms. siellä joku wizardi jossa neuvotaan vaikka ääniongelmissa "tarkista johto", "katso onko kaiuttimet päällä", "tarkista volyyminapin asento" ja sitten kun pitäisi alkaa selvittämään mikä se ONGELMA on niin neuvotaan jotain sellaista, että "ota yhteyttä järjestelmän toimittajaan".. Oli joo ihan helvetisti hyötyä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

aloittelija1 kirjoitti:

Miksi ihmeessä ihmisille myydään Windowsilla varustettuja koneita vaikka Windows on niin vaikea tavallisen ihmisen käyttää kaikenmaailman virustorjuntoineen ja skannauksineen? Ja koko ajan saa pelätä eri nettisivuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu